lölleröt

Miksi Suomi-neidot ovat enemmän tai vähemmän paksuja nykyään, tarkoitan ikähaitaria 18-30 v., missä ryhmässä heitä todella näkyy.

Ajattelisi, että olo ja kaikki tekeminen tuntuu kankealta. Ei millään pahalla, mutta vähän huolestuttaa, minkälaisia he ovat sitten myöhemmin.

Ei oikeastaan tarvitsisi kuin syödä normaalisti ja liikkua kävellen ja polkupyörällä kaikki mahdolliset matkat, niin ei paino pääsisi kohoamaan.
Siis ihan tavallista elämää.
Nuoret miehet ovat hyvää vauhtia kirimässä neitoja kiinni tässä lihavuusasiassa.
7142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nuoret miehet ovat valitettavasti ohittaneet nuoret naiset jo ajat sitten, jos koskaan ovat jäljessä edes olleet. Nuorten miesten lihavuus on jo iso ongelma, maamme puolustuskykykin rakoilee, kun suuri joukko joutuu lykkäämään armeijan käyntiään ylipainon vuoksi. Tästä olisin enemmän huolissani.

Molemmissa sukupuolissa ongelmaa on, mutta miehillä enemmän, joten ihmetellä pitää, miksi kerta toisensa jälkeen näitä aloituksia tehdään ihmetellen sen osapuolen ongelmaa, jolla sitä ongelmaa on kuitenkin vähemmän.

Vastaus kuitenkin on vanhemmissa. Ei enää tehdä kunnon ruokaa ja annetaan lasten istua tietokoneella, kuljetetaan kaikki matkat, eikä hyötyliikuntaa tule. Opitaan jo pienestä pitäen passiivinen eines-elämäntyyli. Jo lapset ovat entistä lihavampia, harva näistä nuorista pullukoista on lapsenakaan kovin hoikka ollut.

Äänestä
  • Mä sain lapset 21,22 ja 28v. Ihan masennukseen ja vitutukseen söin ja lihoin 50 kg. Sitä ennen koko elämäni ollut joko laiha tai hoikka.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Mä sain lapset 21,22 ja 28v. Ihan masennukseen ja vitutukseen söin ja lihoin 50 kg. Sitä ennen koko elämäni ollut joko laiha tai hoikka.

    mikä sinua vitutti, kiinnostaisi tietää?

    Äänestä

  • mielenkiinnost kirjoitti:

    mikä sinua vitutti, kiinnostaisi tietää?

    Tajusin vihaavani elämää. Viiltelin itseäni ja suunnittelin itsemurhaa. Sillä " kohta mä tapan itseni" ajatuksella jaksoin. Sitten hylkäsin miehen ja lapseni. Näen lapsia kerran 4-6vk välein pari päivää. Mut voimat katoo jo siitäkin. Ja joudun syömään rauhoittavia et jaksan

    Äänestä

Itseasiassa nuo miehet on jo nykyään lihavampia kuin naiset.

Ei siinä, ei se nättiä ole ei miehissä eikä naisissa. Tekisivät jotain eivätkä istuisi kotona vinkumassa että on läskejä.

Äänestä

Näet naisten kropat kieroutuneesti liian lihavana, vaikka heillä on normaalipaino. Toinen vaihtoehto on, että kiinnität huomion usein vain isompiin. Paljon on liian laihoja, hoikkia ja normaalikokoisia, ainakin tampereella. Suosittelen että katsot vain omaa silmääsi miellyttäviä ja jätät muut rauhaan!! Naisille on wikipediassa "rasvaprosentti" ja "painoindeksi" kohdassa määritelmät normaalista. Media antaa väärää kuvaa naisten vartaloista, sillä suomalainen ei ole aina 172cm ja laiha malli.

Lisäksi (gynekologien määräämät) hormonit ja mieshuolet/yksinäisyys lihottavat naisia, geenien ja ulkoisten tekijöiden lisäksi. Mikä tahansa lihottaa, jos ei liiku ja aineenvaihdunta toimi nopeasti. Monilla on masennusta ja ahdistusta joka estää liikkumasta kuin adhd urheilija. Naisella ei koskaan tule olemaan miehen tai pojan vartaloa vaan pehmeämpi malli. Sillä muutenhan nainen olisi mies tai epäterveellisesti syövä. Miehet kohtelevat naisia näkymättöminä ja haukkuen, torjuen, ihme ettei enempää ole lihoneita.

Äänestä
  • Jos katsot pelkkiä pornofilmejä ja mediaa, sinulle kehittyy väärä naiskropan kuva ajatuksiin. Moni nainen matkii usanmallia suomessa tällä hetkellä tai mallimaailmaa. Ei sen puoleen etteikö terveellinen ole ok, mutta linnun annos ei ole ruokailu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TIETÄJÄ kirjoitti:

Miksi Suomi-neidot ovat enemmän tai vähemmän paksuja nykyään, tarkoitan ikähaitaria 18-30 v., missä ryhmässä heitä todella näkyy.

Ajattelisi, että olo ja kaikki tekeminen tuntuu kankealta. Ei millään pahalla, mutta vähän huolestuttaa, minkälaisia he ovat sitten myöhemmin.

Ei oikeastaan tarvitsisi kuin syödä normaalisti ja liikkua kävellen ja polkupyörällä kaikki mahdolliset matkat, niin ei paino pääsisi kohoamaan.
Siis ihan tavallista elämää.
Nuoret miehet ovat hyvää vauhtia kirimässä neitoja kiinni tässä lihavuusasiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu