HELSINGISTÄ KOTOISIN OLEVAN HELIMÄEN TAIVASNÄKY

Hyvät ystävät. Kun viime maanantaina olimme vaimoni kanssa menneet levolle, ja vaimoni oli jo nukkunut, mutta minä olin valveilla, niin huoneeseeni tuli selvästi Jumalan lähettiläs. Hän laittoi kätensä meidän päällemme ja siunasi meitä. Hän asetti kasvoilleni niin kuin happinaamarin. Hengitin näihin astmaattisiin keuhkoihin Jumalan voimaa, joka levisi koko kehooni ja päähäni. Enkeli teki minulle kolme kertaa kysymyksen - oletko valmis lähtemään? Vastasin kolme kertaa - olen Herra. Silloin hän tarttui minuun ja nosti minut seisomaan ja me poistuimme tämän maailman vetovoiman piiristä. Sitten hän pysäytti matkamme niin kaukana maapallosta, että saatoimme nähdä sen kokonaan ja se oli saatanallisten voimien kokonaan hallitsema. Mutta tämän keskellä loisti ristin kuva ja siitä lähti valo, ainoa valo joka valaisi kun maapallo pyöri, Euroopan, Aasian, Atlantin ja Amerikan yli. Siinä oli muutamia erityisen kirkkaita paikkoja jotka näkyivät selvästi. Ne olivat Etelä-Korea, latinalainen Amerikka, Brasilia ja Chile. Siellä oli myöskin musta vyö, joka alkoi Laosista ja kulki Kamputsean, Thaimaan, Burman, Intian, Arabimaiden ja Pohjois-Afrikan yli. Siellä ei ollut valoa koska ne olivat kommunismin ja pakanauskontojen saastuttamia alueita.
Sitten enkeli sanoi - katsopas ylemmäs, ja siinä olivat miljoonat enkelit lähellä. He olivat noin kaksimetrisiä nuorukaisia, joilla oli yllään t-paita ja polviin asti ulottuvat housut ja jaloissaan paulakengät sekä siivet. Sitten matka jatkui kirkkaasti loistavaa valoa kohti, joka lähemmäksi tultuamme osoittautui kuution muotoiseksi.
Lähestyimme sitä alaviistoon ja enkeli sanoi että tässä on nyt se kaupunki josta kerrotaan Raamatussa. Kaupungilla oli perustukset jotka sädehtivät kuin jalokivet. Kaupungin molemmat sivut olivat näkyvissä, kummallakin sivulla näkyi kolme helmeä, suurta helmeä, kaikkialla loisti valo, ja helmiportit loistivat kuin tähdet. Kaupungin muurin pituus oli 12 kertaa 192 km eli 2304 km, näin sanoi oppaani. Se on paljon meidän mittojemme mukaan, mutta avaruuden mittojen mukaan hirveän vähän. Menimme oikeanpuoleiselle helmiportille ja se avautui keskeltä automaattisesti ja me menimme sisälle. Yritin arvioida helmiportin kokoa, mutta en siihen pystynyt. Enkeli sanoi sen olevan 72 m, se oli myöskin muurin paksuus. Olimme sisällä, Enkeli kuivasi kyyneleet silmistäni ja vahvisti minua, että kestäisin sen kirkkauden joka loisti Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
35496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Katselin ympärilleni ja ihmettelin suuresti, se oli kuin mehiläiskennosto vieri vieressä ylöspäin ja alaspäin, kuin muuraus ilman kiviä. Enkeli vei minut eteenpäin tässä loistavassa valossa jossa ei ollut yhtään varjoa. Tulimme suurelle aukiolle joka oli kuin meri, aivan tasainen, sen ympäristövaikutelma oli kuin kulta tai kullanhohtoista läpikuultavaa lasia. Olimme paljain jaloin molemmat, ja siitä oli siunaus joka kulki jaloista ylöspäin vahvistaen ruumistani, henkeäni ja sieluani. Tässä oli nyt se lasinen meri, johon pelastetut, eli seurakunta temmataan lähitulevaisuudessa. En pystynyt käsittämään kaikkea mitä näin, sillä rakennus joka on 2304 km kanttiinsa joka suuntaan ylittää ihmisymmärryksen.

Näin siellä 24 kultaista maljaa, ne olivat samovaarin tyyppisiä, ikään kuin läpikuultavaa kullanhohtoista lasia, täynnä rukouksia, huokauksia, kirjeitä ja sanoja, äitien, isien, ukkien, mummien ym. rukouksia lasten, lastenlasten ja muiden perheenjäsenten ja muiden sukulaisten puolesta. Näistä maljoista rukoukset nousivat hyvänhajuisten suitsukkeiden kera Jumalan eteen enkelien toimen kautta. Enkeli sanoi, että heille on annettu tehtäväksi pelastaa nämä rukousten kohteet. Minä näin myöskin elämänveden virran joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimen alta.Virran varrella kasvoi ihmeellinen puu, se oli kuin hedelmäpuu, mutta hedelmiä en siinä nähnyt. Kun katselin ympärilleni niin en nähnyt muita kuin enkeleitä, en nähnyt ainoataan ihmissielua. Missä he ovat, kysyin enkeliltä. Samassa olimme toisessa paikassa, siellä oli yksi pariskunta muita vähän ylempänä. Tunnistin miehen heti Aabrahamiksi ja hänen vierellään oli kaunis, kaunis nainen, Saara, sanoi oppaani. Kun siinä katselin sitä ihmisten paljoutta, niin ajattelin, onkohan täällä tuttuja? Kohta olimme siellä, missä oli minun äitini, isäni ja neljä sisarustani, joita en ollut koskaan nähnyt, koska he olivat kuolleet ennen syntymääni. Oppaani esitteli heidät minulle. Heikki, Mary, Aino ja Susan. Hämmästelin sitä viimeistä nimeä, jota en ollut koskaan kuullut. Hän oli sisareni joka oli kuollut heti syntymän jälkeen ja haudattu nimettömänä.

Äänestä
  • Katselimme sitä suurta laaksoa, jonka keskellä virtasi elämänveden virta kirkkaana ja mahtavana. Sitten näin virran rannalla tuttuja henkilöitä. Näin siellä veli Lauron, Ahosen, Mannisen vaimoineen ym. Sitten näin Antturin tädin ja sedän. He kaikki olivat nuoria ja kauniita, heillä ei ollut yhtään harmaata hiusta eikä silmälaseja. Eikä siellä ollut yhtään vanhusta, ei sokeaa eikä raajarikkoa, ei sairasta, kaikki olivat nuoria parhaimmassa iässä, ja heidän kasvonsa loistivat iloa ja riemua. He näyttivät saavan nuoruuden voiman siitä laaksosta virtaavasta suuresta virrasta. Virran vesi oli kristallin kirkasta ja virran mukana sen pinnalla kulki puun lehtiä. Oppaani sanoi, että kun syö lehtiä ja juo virrasta, niin pysyy aina nuorena ja terveenä. Täti Antturi huomasi minut ja ojensi kätensä ja sanoi, kun menet takaisin niin kerro Marjatalle ja Kaille, että täällä on monta joiden emme uskoneet pääsevän perille, mutta täällä he ovat, vain muutama puuttuu.

    Sitten oppaani vei minut eteenpäin, ja näin miljoonia lapsia eri maista, kansoista ja kielistä. Ne olivat ikäryhmittäin, kansallisuuksittain ikään kuin lastentarhoissa ja enkelit hoivasivat heitä. Sitten siellä oli kupolikattoinen rakennus niin kuin suuri akvaario. Erikoisen näköiset ruohot heiluivat vedessä, altaan toisessa päässä vedessä oli ikään kuin katkarapuja ja altaan toisessa päässä ne saivat ihmishahmon. Sitten ne joutuivat enkelien kuin äitihahmojen hoiviin, jotka hoitivat niitä rakkaudella joka lämmitti meitäkin kuin pehmoinen untuvapeite. Olikohan nämä ihmisalut niitä, joiden ei sallittu ihmisten toimesta syntyä maan päälle?

    Sitten oppaani kehotti minua katsomaan oikealle. Siinä seisoi hymyilevä nuorimies, minun poikieni näköinen. Ajattelin, jokohan minun vanhin poikani on joutunut tänne? Tässä on poikasi Jaakob, 28 vuotta vanha, sanoi oppaani. Silloin muistin kuinka vaimoni Marjatta oli neljännellä kuukaudella raskaan, kun suoritimme majanmuuttoa Fredrikinkadulle. Vaimoni rasittui tässä muutossa niin, että minä toimitin hänet kätilöopiston sairaalaan, ja siellä hänelle tapahtui keskenmeno, vanhin poikamme jätti äidin väsyneen kehon. Tämä keskosena ja kuolleena syntynyt poikamme oli kuitenkin tallella täällä taivaassa ja hän oli siellä kasvanut aikuiseksi, se oli ihmeellistä!

    Oppaani tarttui sitten käteeni ja kuljetti minua rinnettä ylöspäin ja kosketti sitten minun korviani takaapäin. Silloin kuulin suuren kuoron laulavan ja orkesterin soittavan moniäänisesti hyvin erinomaista ja kaunista laulua. Se oli valtavaa kuin meren pauhu. Se aaltoili siitä pitkin laaksoa nousi ja laski kuin meren aaltoilu, olin hämmästyksenä mykkänä. Sitten enkeli sanoi, että sinä et kestä enempää, meidän on palattava takaisin. Siinä matkalla hän kertoi, että olen nähnyt sen paikan, häähuoneen, johon pian temmataan seurakunta, Kristuksen morsian, niille suurille illallisille, joista Jeesus puhui täällä maan päällä ollessaan. Seurakunta temmataan pois ennen kuin Jumalan viha lankeaa jumalattomien päälle.

    Lähestyimme taas maapalloa, eikä minua yhtään pelottanut. Yhtäkkiä olin jälleen kotona omassa vuoteessa joka kastui kyynelistäni. Olin hereillä ja vaimoni nukkui edelleen. Oppaani sanoi, että saan kertoa näkemäni ystävilleni ja sitten hän oli poissa. Olin aivan pyörällä päästäni kaikesta näkemästäni. Kiitin ja ylistin Jumalaa ja sitten nukahdin.

    Apostoli Paavali kertoo taivasmatkastaan 2. Korinttolaiskirjeen luvussa 12:2: "Tunnen miehen, joka on Kristuksessa; 14 vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumissaan, en tiedä, vai poissa ruumista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.." Paavalilla ei ollut lupa puhua näkemästään ja kuulemastaan, mutta nyt tämän aikakauden lopulla Jumala on näyttänyt sen ihanan olinpaikan jonka Jumala on valmistanut lapsilleen ja sallii siitä myöskin kertoa.

    Kuinka sitten pääsemme taivaaseen? Jeesuksen kautta ja avulla. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Sitä joka tulee minun tyköni, minä en heitä ulos, vaan otan hänet opetuslapsekseni. Kiitos Jeesus että näin on!

    Äänestä

  • Jong-un kirjoitti:

    Katselimme sitä suurta laaksoa, jonka keskellä virtasi elämänveden virta kirkkaana ja mahtavana. Sitten näin virran rannalla tuttuja henkilöitä. Näin siellä veli Lauron, Ahosen, Mannisen vaimoineen ym. Sitten näin Antturin tädin ja sedän. He kaikki olivat nuoria ja kauniita, heillä ei ollut yhtään harmaata hiusta eikä silmälaseja. Eikä siellä ollut yhtään vanhusta, ei sokeaa eikä raajarikkoa, ei sairasta, kaikki olivat nuoria parhaimmassa iässä, ja heidän kasvonsa loistivat iloa ja riemua. He näyttivät saavan nuoruuden voiman siitä laaksosta virtaavasta suuresta virrasta. Virran vesi oli kristallin kirkasta ja virran mukana sen pinnalla kulki puun lehtiä. Oppaani sanoi, että kun syö lehtiä ja juo virrasta, niin pysyy aina nuorena ja terveenä. Täti Antturi huomasi minut ja ojensi kätensä ja sanoi, kun menet takaisin niin kerro Marjatalle ja Kaille, että täällä on monta joiden emme uskoneet pääsevän perille, mutta täällä he ovat, vain muutama puuttuu.

    Sitten oppaani vei minut eteenpäin, ja näin miljoonia lapsia eri maista, kansoista ja kielistä. Ne olivat ikäryhmittäin, kansallisuuksittain ikään kuin lastentarhoissa ja enkelit hoivasivat heitä. Sitten siellä oli kupolikattoinen rakennus niin kuin suuri akvaario. Erikoisen näköiset ruohot heiluivat vedessä, altaan toisessa päässä vedessä oli ikään kuin katkarapuja ja altaan toisessa päässä ne saivat ihmishahmon. Sitten ne joutuivat enkelien kuin äitihahmojen hoiviin, jotka hoitivat niitä rakkaudella joka lämmitti meitäkin kuin pehmoinen untuvapeite. Olikohan nämä ihmisalut niitä, joiden ei sallittu ihmisten toimesta syntyä maan päälle?

    Sitten oppaani kehotti minua katsomaan oikealle. Siinä seisoi hymyilevä nuorimies, minun poikieni näköinen. Ajattelin, jokohan minun vanhin poikani on joutunut tänne? Tässä on poikasi Jaakob, 28 vuotta vanha, sanoi oppaani. Silloin muistin kuinka vaimoni Marjatta oli neljännellä kuukaudella raskaan, kun suoritimme majanmuuttoa Fredrikinkadulle. Vaimoni rasittui tässä muutossa niin, että minä toimitin hänet kätilöopiston sairaalaan, ja siellä hänelle tapahtui keskenmeno, vanhin poikamme jätti äidin väsyneen kehon. Tämä keskosena ja kuolleena syntynyt poikamme oli kuitenkin tallella täällä taivaassa ja hän oli siellä kasvanut aikuiseksi, se oli ihmeellistä!

    Oppaani tarttui sitten käteeni ja kuljetti minua rinnettä ylöspäin ja kosketti sitten minun korviani takaapäin. Silloin kuulin suuren kuoron laulavan ja orkesterin soittavan moniäänisesti hyvin erinomaista ja kaunista laulua. Se oli valtavaa kuin meren pauhu. Se aaltoili siitä pitkin laaksoa nousi ja laski kuin meren aaltoilu, olin hämmästyksenä mykkänä. Sitten enkeli sanoi, että sinä et kestä enempää, meidän on palattava takaisin. Siinä matkalla hän kertoi, että olen nähnyt sen paikan, häähuoneen, johon pian temmataan seurakunta, Kristuksen morsian, niille suurille illallisille, joista Jeesus puhui täällä maan päällä ollessaan. Seurakunta temmataan pois ennen kuin Jumalan viha lankeaa jumalattomien päälle.

    Lähestyimme taas maapalloa, eikä minua yhtään pelottanut. Yhtäkkiä olin jälleen kotona omassa vuoteessa joka kastui kyynelistäni. Olin hereillä ja vaimoni nukkui edelleen. Oppaani sanoi, että saan kertoa näkemäni ystävilleni ja sitten hän oli poissa. Olin aivan pyörällä päästäni kaikesta näkemästäni. Kiitin ja ylistin Jumalaa ja sitten nukahdin.

    Apostoli Paavali kertoo taivasmatkastaan 2. Korinttolaiskirjeen luvussa 12:2: "Tunnen miehen, joka on Kristuksessa; 14 vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen - oliko hän ruumissaan, en tiedä, vai poissa ruumista, en tiedä, Jumala sen tietää - temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.." Paavalilla ei ollut lupa puhua näkemästään ja kuulemastaan, mutta nyt tämän aikakauden lopulla Jumala on näyttänyt sen ihanan olinpaikan jonka Jumala on valmistanut lapsilleen ja sallii siitä myöskin kertoa.

    Kuinka sitten pääsemme taivaaseen? Jeesuksen kautta ja avulla. Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä, ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Sitä joka tulee minun tyköni, minä en heitä ulos, vaan otan hänet opetuslapsekseni. Kiitos Jeesus että näin on!

    Löytö täältä.
    http://www.hengellinenkotikirjasto.fi/113616356

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

Tämä tarina on totta.Tapahtunut muutama vuosi sitten uskovalle miehelle. Olen nähnyt hänet seurakunnassa.

Äänestä

Suoraan Suomesta oleva matkaaja harvinaisempi, sillä ulkomailtahan näitä sanomia tulee solkenaan. Hyvä vielä kun ihan itse kertoo matkastaan.

Äänestä

Enkeli kysyi ja sinä vastasit kyllä herra. Miloin enkeleitä on kutsuttu nimellä herra. Kirjoituksesi on oman lihasi tuotetta. Ter: jukka lappalainen.

Äänestä

Mitä kirjoituksesta! Kuuntele linkistä miehen omaa puhetta matkastaan. Kerro hänelle itselleen, että tiedät asian paremmin.

Äänestä
  • Minä en kirjoita puskasta niinkuin sinä pilkkaaja. Aloitusviesti on täysin hengetön. Lihassa kirjoitettua. Täältä löytyy hengellistä: youtube jukka.l ja kulmakivenseurakunta1 netistä. Minä kirjoitan ja pysyn kirjoittamani tekstin takana.aamen.

    Äänestä

Pysy vaan kannassasi, en pilkkaa, mutta jos sittenkin kuuntelet miehen oman version, aloitus kirjoitettu siita puheesta. Katso pitävätkö yhtä, vai ei?

Äänestä
  • Nythän se selveni, Helimäki puhui totta! Mutta Raamattu valehtelee. Room.3:4. Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelia, niikuin kirjoitettu on...

    Äänestä

Mitä pahaa siinä on kun mies kertoo taivasmatkastaan? Itse kertoo omasta puolestaan, mitä kokenut. Kuka meistä tietää hänen kokemuksistaan. Ei Raamatussa ole Helimäen taivasmatkasta, vai onko?

Äänestä

  • Xiina kirjoitti:

    Tässä on myös eräs kertomus:
    http://www.youtube.com/watch?v=50JaBCFgluk
    Käsittääkseni Uljas Pulkkinen on ruotsinsuomalainen evankelista.
    Olen kuullut muitakin vastaavia kertomuksia.
    .

    Etsin tietoa Uljas Pulkkisesta ja hän todellakin on ollut ruotsinsuomalainen evankelista, kuollut n. päälle vuosi sitten. Tässä Tukholman suomalaisen helluntaiseurakunnan lehti:

    http://finskafiladelfia.se/wp-content/uploads/2013/02/Uutinen-2013-04.pdf

    Finska Filadelfia
    Tukholman suomalainen helluntaiseurakunta
    Toimittajan palsta

    "Uljas Pulkkinen sai kutsun Taivaan
    kotiin. Hänen elämäntyöstään lukiessani
    liikutuin syvästi. Miten paljon
    Jumalan valtakunnan työtä
    tehdäänkään meille näkymättömissä,
    uskollisesti ja joskus ehkä jopa
    ylenkatsottuna ja vähäteltynä. Mutta Isä
    maksaa palkan! Mainen kunnia ei paljoa paina,
    kun tekomme kerran punnitaan, vaan palkka tulee
    uskollisuuden mukaan. Siunaan Uljaksen muistoa."
    ;

    Äänestä

Mieshän kertoi vaan itsestään ja kokemuksistaan. Niinhän me kaikki teemme.

Äänestä

Niin kertoi omasta päästään satuja aikuisille. Sitä se hapenpuute aivoissa aiheuttaa.

Äänestä

Tuo on todella hieno näky ja on lohduttanut monia, joilta on esim. lapsi kuollut, tullut keskenmeno, tehty abortti. Monille abortintehneille tämä on trauma: "miksi annoin lapseni pois?" Tuo näky, kuten monet muutkin vastaavat, lohduttavat tällaisia äitejä, jopa perheitä.

Äänestä
  • Kertomus on kaunis, mutta milloin on lupa annettu kertoa taivaskokemuksista? Raamatussa ei ole annettu lupaa ja Raamatussa on Jumalan ilmoitukset, joiden mukaan tulee toimia. Uusia, Raamatusta poikkeavia ilmoituksia, ei tule Jumalalta. Jumala ei kumoa kirjoituksia. Meidän on pysyminen kirjoituksissa(=Raamatussa). Raamattu on meidän ohjekirja, kartta ja navigaattori taivastiellämme.

    Kaupungin mitat ovat mainittu Ilmestyskirjan luvussa 21.
    Kyynärä n.60cm ja vakomitta n. 200m.

    Äänestä

Voi, voi sentään. Kukapa noita malttaa olla kertomatta. Se raamatun aika oli ennen ja jälkeen Kristuksen. Paavalikin piipahti taivaassa, samoin nyt viikon lopulla tullut ohjelma tv.1, jossa lääkäri kertoi kuolleensa ja päätyneensä hyvään ja kauniiseen paikkaan. Kertomukset lisää uskoa ja luottamusta taivaan ihanuuteen (Aabrahamin helmaan) samalla toimii todisteena, että on kuoleman jälkeistä elämää. Jumala voi.

Äänestä

Juuri menossa kokemuksia kuoleman jälkeisestä ajasta.

Äänestä

Omaisuus olisi jakautunut tasaisemmin jos kaikilla olisi taivas- ja kuoleman jälkeisiä kokemuksia, sanoo lekuri.

Äänestä

Kummankin elämä muuttui ja kuoleman pelko katosi kokemuksistaan johtuen.

Äänestä

  • Westsider kirjoitti:

    Veli Filadelfi! Kiinnititkö huomiosi linkin: http://www.hengellinenkotikirjasto.fi/113616356
    linkissä seurakunnan vaiheet ja tapahtumien ajankohdat. kuten Raamatussa.

    Kiitos huomiosta, luin linkin vasta nyt, josta muistui että olen joskus jo lukenut sen.

    Seurakunta taivaallisessa jumalanpalveluksessa;
    Ilm.4:1-11...Valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta (vert.Hebr.12:22-23 esikoisten seurakunta on vanhin) yllään valkeat vaatteet ja päässään kultakruunut.
    Valtaistuimen edessä oli ikään kuin lasinen meri, kristallin kaltainen...
    5:8. Heillä kullakin (24:llä) oli kultainen malja täynnä suitsukkeita, pyhien rukouksia.

    Äänestä

Helimäen arvostelukyky tuntuu ohkaiselta, jos hänen mielestään Etelä-Korea, latinalainen Amerikka, Brasilia ja Chile edustavat ihmiskunnan kulttuurillis-yhteiskunnallista parhaimmistoa....

Tuntuu pikemminkin helluntaiuskonnon levinneisyyttä esiin tuovalta mainospläjäykseltä...

Ois nyt vielä Ugandan iskenyt tuohon listan perään niin napakymppi ja papukaijamerkki...

Äänestä
  • Soffiina paikalla.

    Todellakin tuo alueellinen jaottelu on vahvasti helluntailaisvaikutteinen, mutta kieltämättä noilla alueilla on suurta herätystä ja kristillistä liikehdintää, tosin muutakin kuin helluntailaista.

    Herätyskristillisyyshän on itsessään hyvä asia, siis sellainen herätys, että ihminen herää jumalanpelkoon, synnintuntoon ja kääntymykseen. Tämä on koko kristinuskon sanoma, vaikkakin hellarit puhuvat kuin olisivat sen itse keksineet, eivätkä muka kristilliset kirkot tällaista opeta. Tietenkin opettavat, mutta eivät samoin sanoin kuin mölyävät hellarit, joilla huuto ja äänen voimakkuus korvaavat sanojen tyhjyyden. Näkeehän tämän näilläkin foorumeilla monien kohdalla: pari ilkeää lausetta kristittyjä vastaan, eikä muuta asiaa.

    Oletko muuten kiinnittänyt huomiota, että niin D. Wilkersonilla kuin B. Grahamilla ei koskaan ollut mitään kovin merkittävää kristillistä sanottavaa, pari pintapuolista vetäisyä Raamatusta, mutta helluntailaiset oli hypnotisoitu luulemaan kuin kyseessä olisi ollut kummoisetkin puhujat. Jopa itse olisin pitänyt paremmat saarnat. Heidän todellinen sanomansahan oli pääasiassa poliittinen, NL-vastainen propaganda.
    ;

    Äänestä

Anna merkkis Soffiinalle. Soffiinaaaa... tuus katton..... Soffiinaa...

Äänestä
  • jp rauhottuu ny.

    Äänestä

  • Soffiina kirjoitti:

    jp rauhottuu ny.

    Huomaatkos Soffiina muuten miten paljon tuo Helimäen kertomus muistuttaa tarinoita ufosieppauksista.

    Niissähän on yleensä kyse ns. unihalvauksesta. Tyypillistä on tuo hengittämisen hankaluus, joka tuossa tuodaan esiin happinaamarin muodossa. Outoja olentoja saapuu sängyn viereen. Oma liikuntakyky on jokseenkin jumissa joten asianomainen "nostettiin seisomaan". Sitten seuraa tuo avaruusmatka ja huikeat näkymät.

    Lopulta asianomainen huomaa olevansa kotona ja hereillä.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Eipä tullut unihalvaus mieleen. Itselläni joitain vuosia sitten oli mahd. unihalvauksia, tai hengityskatkoksia, joiden aikana koin nk. ruumiistairtautumista. Se oli tosi inhottava kokemus. En kuitenkaan noussut taivaisiin, vaan pysyin kotini seinien sisäpuolella.

    En ole perehtynyt ufo-sieppauksiin. Siis tosiasiahan on, että tuolla avaruudessa on Valtakunta, ehkä useampiakin. Uskovien määränpää on Jumalan, Taivasten Valtakunta. Teoreettisesti ajatellen, Taivaasta karkoitetut enkelit ovat saattaneet perustaa joitakin valtakuntia. Avaruudessa tod.näk. on myös muita luomakuntia, mutta eri ulottuvuuksissa kuin meidän, joten kaikkiviisas "tiede", kun ei voi "nähdä" niitä, kieltää ne.

    Kun lukee Ilmestyskirjan kuvauksia, jota ketjua täällä suuresti paheksuttiin, niin, meidän näkökulmastamme melko erikoisen oloisia ovat eräät olennot Taivaassakin.
    ;

    Äänestä

Soffiinaaa.. tuus kattoon... keskustele mun kanssa. Soffiinaa.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JonG-Un kirjoitti:

Hyvät ystävät. Kun viime maanantaina olimme vaimoni kanssa menneet levolle, ja vaimoni oli jo nukkunut, mutta minä olin valveilla, niin huoneeseeni tuli selvästi Jumalan lähettiläs. Hän laittoi kätensä meidän päällemme ja siunasi meitä. Hän asetti kasvoilleni niin kuin happinaamarin. Hengitin näihin astmaattisiin keuhkoihin Jumalan voimaa, joka levisi koko kehooni ja päähäni. Enkeli teki minulle kolme kertaa kysymyksen - oletko valmis lähtemään? Vastasin kolme kertaa - olen Herra. Silloin hän tarttui minuun ja nosti minut seisomaan ja me poistuimme tämän maailman vetovoiman piiristä. Sitten hän pysäytti matkamme niin kaukana maapallosta, että saatoimme nähdä sen kokonaan ja se oli saatanallisten voimien kokonaan hallitsema. Mutta tämän keskellä loisti ristin kuva ja siitä lähti valo, ainoa valo joka valaisi kun maapallo pyöri, Euroopan, Aasian, Atlantin ja Amerikan yli. Siinä oli muutamia erityisen kirkkaita paikkoja jotka näkyivät selvästi. Ne olivat Etelä-Korea, latinalainen Amerikka, Brasilia ja Chile. Siellä oli myöskin musta vyö, joka alkoi Laosista ja kulki Kamputsean, Thaimaan, Burman, Intian, Arabimaiden ja Pohjois-Afrikan yli. Siellä ei ollut valoa koska ne olivat kommunismin ja pakanauskontojen saastuttamia alueita.
Sitten enkeli sanoi - katsopas ylemmäs, ja siinä olivat miljoonat enkelit lähellä. He olivat noin kaksimetrisiä nuorukaisia, joilla oli yllään t-paita ja polviin asti ulottuvat housut ja jaloissaan paulakengät sekä siivet. Sitten matka jatkui kirkkaasti loistavaa valoa kohti, joka lähemmäksi tultuamme osoittautui kuution muotoiseksi.
Lähestyimme sitä alaviistoon ja enkeli sanoi että tässä on nyt se kaupunki josta kerrotaan Raamatussa. Kaupungilla oli perustukset jotka sädehtivät kuin jalokivet. Kaupungin molemmat sivut olivat näkyvissä, kummallakin sivulla näkyi kolme helmeä, suurta helmeä, kaikkialla loisti valo, ja helmiportit loistivat kuin tähdet. Kaupungin muurin pituus oli 12 kertaa 192 km eli 2304 km, näin sanoi oppaani. Se on paljon meidän mittojemme mukaan, mutta avaruuden mittojen mukaan hirveän vähän. Menimme oikeanpuoleiselle helmiportille ja se avautui keskeltä automaattisesti ja me menimme sisälle. Yritin arvioida helmiportin kokoa, mutta en siihen pystynyt. Enkeli sanoi sen olevan 72 m, se oli myöskin muurin paksuus. Olimme sisällä, Enkeli kuivasi kyyneleet silmistäni ja vahvisti minua, että kestäisin sen kirkkauden joka loisti Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu