http://www.adressit.com/a/47398
Huomasin tuollaisen adressin. Käy sinäkin allekirjoittamassa se. Nykyinen touhuhan on aivan lainvastaista.
Eläinparat, jotka tuohon paikkaan joutuvat.
Huomasin tuollaisen adressin. Käy sinäkin allekirjoittamassa se. Nykyinen touhuhan on aivan lainvastaista.
Eläinparat, jotka tuohon paikkaan joutuvat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulemma on vuosien varrella makkaraksi menny useampikin koira. Tiedä siitä sitten, paljon kyllä puhutaan.
Joskus oli aikoinaan sellainen paikka, johon koira illalla vietiin ja aamulla oli jo makkaraa. Ei ollut silloin kahen viikon säilytystä, oli kahden minuutin säilytys. Eikä edes ollut koskaan ollut, tai sellaisesta ei ainakaan muistikuvaa.
Tällaista oli joskus kauan sitten, ei varmaan nykyään.
Silloin oli jotain eläin vihaa ja rahastusta ilmassa.
Ei enää. Tais olla 1800 luvun puolella.
Kyllä meillä muistaakseni vielä 50-luvulla syötiin koiran lihaa jopa jouluna. Köyhiä kun oltiin.
Niin, mutta ilmeisesti oman koiran. Ette varmaankaan naapurilta varastanut, vai ootko poromiesten sukua?