Mitä mieltä olette tästä tapauksesta?
Eli otin ensimmäisen kerran yhteyttä pitkä aikaiseen ihastukseeni (olin ollut tuolloin ihastunut tuohon tyttöön 3,5 vuotta). Lähetin tekstviestin jossa pyysin häntä ulos. Hän suostui mielellään siihen. No tapaaminen alkoi hyvin. Tyttö uteli minun elämää ja suu kävi koko aika. Minä hiljaisena puolena en paljoa utellut hänestä mitään. Puhuin melko vähän. Muutaman oluen jälkeen pyysin tyttöä meidän mutsin asunnolle. Hän suostui tulemaan sinne. Mutsi oli matkoilla. Aloitimme viinin juomisen. Pikkuhiljaa tytön pää alkoi nojata minun olkapäätä vasten ja suu kävi samaan malliin. Sitten "keskusteluiden" aikana kävi ilmi, että tämä tyttö oli ollut ihastunut minusta n. 2 vuotta sitten ja kuulemma oli vieläkin ihastunut. No en missään vaiheessa sanonut itse olevani kiinnostunut hänestä, mutta kiapa hän sen jo tiesi kun kerta ulos pyysin. No sitten kysyin haluaako hän nähdä uudestaan ja tyttö suostui siihen. Hiljaisia hetkiä oli illan aikana varmaaan enemmän kuin puheisia. Minua ahisti kun oli vaika avata suuta. Olin niin ihmeissään muutenkin kun viimein tapasin tämän ihastuksen. No tunnit kuluivat sohvalla ja pikkuhiljaa molempia väsytti. Tytön pää oli jo tuossa vaiheessa minun sylissä. Tytön piti lähteä aamu 11.00 junaan, josta hän mainitsi minulle ja kysyi että haluatko että lähden/jään? Taisin siihen sanoa että voit jäädä ja kysyin vielä varmuuden vuoksi tytöltä haluaako hän jäädä ja hän halusi. No sitten ehdotin jos mentäis minun mutsin sänkyyn. No sinne mentiin ja tyttö edellä meni siihen sänkyyn makaamaan selkä minuun päin ja minä sen taakse. No sitten ajattelin että olikohan tämä nyt oikein tulla hänen viereen makaamaan ja tulin tulokseen että parempi minun on mennä lattianpatjalle nukkumaan. No aamulla tyttö herätti minut ja sanoi lähtevänsä. No siinä sittne hyvästeltiin vain että "moikka!". Sen jälkeen ei olla tavattu. Ainoastaan minä olen ottanut siihen yhteyttä tekstiviestein. Hän vastasi tuon tapaamiseen jälkeen n. 1kk sen jälkeen ettei haluakkaan enää nähdä, ei suorana mutta siihen malliin. No sen jälkeen silti pidin yhteyttä häneen tekstiviestein. Joskus hän toivotti öitä. No sitten laitoin 3kk tapaamisen jälkeen hänelle kirjeen jossa kerroin kaiken mitä olen ollut hänestä mieltä ja esitin kysymyksiä häneltä. esim. Loukkaannuitko kun menin lattialle nukkumaan? Että milloin olit tarkalleen minusta kiinnostunut jne...jne....siihen kirjeeseen se ei vastannut. Vaan vastasi tekstiviestillä: En ehkä vastaa, en sen takia että olisin ilkeä vaan kun en jaksa. Olisin vain halunut tietää mikä meni vikaa jne...tuosta tapaamisesta on kohta puoli vuotta aikaa ja olen ollut siitä asti masentunut, itsetuhoinen....olen joka päivä miettinyt tuota tapaamista, mikä meni vikaan jne....
Mitä mieltä? Olisiko tytön edes pitänyt vastata kirjeellä. En olisi halunut roikkua hänessä noin pitkään noilla minun tekstiviesti yhteydenotoillani, mutta kun halusin tietää. Olin siis ihastunut hänestä sen 3,5 vuotta ja ehkä vieläkin....
Toimiko nainen reilusti?
8
1509
Vastaukset
- hra
Sori, mutta olet aika kummallinen. Ei ole tarkoitus masentaa eikä lisätä tuskataakkaasi mutta...
Kysymys on, toimitko itse reilusti? Olitko itse vaikea? Näihinhän vastasit jo itse.
Kun tunteita asetetaan peliin ja ollaan toisesta kiinnostuneita ollaan myös aika haavoittuvaisia ja halutaan positiivista palautetta. Asiat tapahtuvat elämässä eikä mielikuvituksessa. Se ei tyttöä kannusta jos olet hänestä kiinnostunut pääsi sisällä. Tyttö yritti kaikkensa kertoakseen, että on sinusta kiinnostunut. Sinä loukkasit häntä olemalla kuin jääkimpale. Mieti itse: Saat kutsun treffeille, teet kaikkesi ja toinen ei mitään - on korkeintaan kohtelias.
Siinä ei yleensä enää auta tekstailut ja sekavat kirjeet, vaikutat lähinnä vainoajalta joka ei osaa päästää irti.
Joten, MIES, ryhdistäydy ja päästä tyttöparka irti. Ihan itsesikin vuoksi. Sitten seuraavalla kerralla tartu hetkeen. Onhan se jännittävää tietysti, mutta ota opiksi ja ole rohkeampi. Tiedät jo, mitä siitä seuraa kun ei uskalla.
Kukaan ei ole seppä syntyessään ja jokainen on mokannut näissä asioissa. Mutta muista, että jos olet saanut yhden naisen ihastumaan sinuun saat varmasti useammankin. Jos et tiedä mitä tehdä löydät esim. John Grayn kirjasta "Mars ja Venus -seurustelun taito" paljonkin tietoa ja apua. Kun tiedät mitä tehdä ja mitä sinulta odotetaan olet rohkeampi myös toimimaan.
Tsemppiä ja voimia sinulle varsinkin sille seuraavalle kerralle!- Pinja
noin päättyi yksi suhteistani. Kerroin kaikki miehelle itsestäni ja sanoin, että on vähä tunteita. Mies ei saanut sanaakaan suustaan, enkä tiennyt koskaa mitä tuleman pitää. En halua tätä miestä loukata ja lopetin jutun kauniisti, mutta silti ihmettelen, että hänellä oli tunteita minua kohtaan, eikä voinut niistä kertoa. Ei naiset mitään ajatuksen lukioita ole kuitenkaan. Sama voi tietysti päteä naisiin. Vaikka olisi kuinka ujo, on tunteista kerrottava, vaikka sitten kirjeelllä tai tekstarilla.
- Jusi
Onko se nainen joskus toiminu reilusti???
EIIIIII!!!! - Pinja
Hankala kommentoida tietämättä sen paremmin, mutta epäilen, että tyttö ei ollut sinuun tarpeeksi ihastunut. Minä meinasin just kirjoittaa kirjeen yhelle ihastukselle jota olen nähnyt noin 3 kertaa, mutta viestailtiin kyllä pidemmään aikaa. Olisin halunnut kysyä juuri mikä meni vikaan, oliko minussa luonteessa, kaäytöksessä vai ulkonäöllisesti vikaa. Tälläisiin kysymyksiin on kuitenkin vaikea vastata loukkaamatta toista. Tai toinen mun tapauksessa tää jätkä ei ole edes ajatellut aloittaa mitään suhdetta, vaan halus kaikki ottaa rennosti. Minä siinä menin sitten vähintäänkin ihastumaan ja minkäs tunteilleen voi. Nyt on sitten aika rikkinäinen ole, kun en saanut vastakaikua, mutta sillekkään ei voi mitään, kun jätkä ei kai vain tuntenut tarpeeksi vetoa minuun. Välttämättä ei ole tehnyt mitään värää ehkä toista ei vain kiinnostanut.
- sama masentunut poika
Mutta miksi ihmeesäs ensi tapaamisella tämä tyttö osoitti selvästi kiinnostusta, mm. sanomalla että on ihastunut vieläkin, jäi yöksi, sanoi haluavansa tutustua minuun jne...
- hra
sama masentunut poika kirjoitti:
Mutta miksi ihmeesäs ensi tapaamisella tämä tyttö osoitti selvästi kiinnostusta, mm. sanomalla että on ihastunut vieläkin, jäi yöksi, sanoi haluavansa tutustua minuun jne...
Hän yritti kaikkensa ja sinä et vastannut hänelle. Et tainnut juuri koskettaa häntä, et kehua, et puhua, et kysellä hänestä jne. Sitten vielä eri paikkaan nukkumaan. Voi voi.
Tilaisuus meni ohi.
Sitäpaitsi: Se on mennyttä. Turha murehtia kaatunutta maitoa. Kerroit jo itse, miltä tuntuu velloa itsesäälissä.
Hei, ei jäädä tuleen makaamaan! - Pinja
sama masentunut poika kirjoitti:
Mutta miksi ihmeesäs ensi tapaamisella tämä tyttö osoitti selvästi kiinnostusta, mm. sanomalla että on ihastunut vieläkin, jäi yöksi, sanoi haluavansa tutustua minuun jne...
tai sitten vaan sen kiinnostus lopahti niin kuin tässä on kommentoitu, et tehnyt riittävästi aloitetta tai keskustellut. Tai se ei hakenut mitään pysyvää. Mutta minkä asialle enään voi. Jos likalle ei kuitenkaan juttu merkinnyt mitään ja ei vaivaudu vastaa, ehkä hän ei ole sinun arvoisesi.
- Äijä
Olisit vedelly sitä kun oli tilaisuus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768