te jotka mietitte eroa, auttoiko yhteinen laatuaika?
miten meni
kesälomat
51302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eipä auttanut kesäloma, koska aviomies ei halunnut viettää päivääkään meidän kanssa. Oli töissä koko kesän vaikka muut hänen firmassaan olivat heinäkuussa. Eipä taida kovin tärkeä olla edes lapset kun ei malttanut edes päivää heidän kanssaan viettää. No,kyllä sitä syksylläkin varmaan on mukavaa olla kun saa olla yksin.Ja huom. tämä oli hänen valintansa, hän olisi saanut viettää lomansa samaan aikaan kuin meillä oli.
Eipä auttanut. Vaimon mielestä yhteistä aikaa ei ollut. Ei kyllä ollutkaan, koska vaimo vietti aikansa toisen miehen kanssa. Minä jo imettelin, miksi työvuoroistoja ei enää yhtäkkiä ilmestynyt jääkaapin oveen.
Meillä oli viime talvena ero tosi lähellä, paperitkin oli valmiina kuukausia. Ei voitu tuskin enää sietää toisiamme. Laatuaika ei todellakaan olisi tullut kysymykseen meidän kohdalla, luultavasti siitäkin olisi tullut katastrofi. Mä ainakin annoin luvan itselleni tuntea mitä vaan. Rakkautta? Vihaa? Kyllä, kumpaakin, varsinkin vihaa silloin. Päätin myös antaa aikaa meidän avioliitolle näyttää mihin suuntaan se johtaa, sopuun vai eroon. Pikku hiljaa asiat alkoi vain selvitä. Meillä ydin ongelma oli miehen mustasukkaisuus jota itse en voi sietää. Olisin silloin ollut valmis heti eroon, jos asiat olisivat niin helppoja. Kuitenkin kun on jälkikasvua on ainakin silloin syytä harkita mitä tekee. Mies haki apua, minäkin siitä pikku hiljaa aloin leppymään. Puoli vuotta siihen meni, mutta iankin nyt ollaan kumpikin tyytyväisiä. Tsemppiä sulle.
Pieleen meni koko lomamatka, jota oli suunniteltu koko kevät. Vaimo oli löytänyt toisen miehen juuri ennen lomareissua ja kännykkä oli kiinni koko ajan tekstiviestien pelossa ja etupenkillä oli hiljaista. Tultiin kotiin kotiin ja oli kiire mennä "shoppailemaan" eli tapaamaan miestä. Kaikki kävi kuukaudessa. Nyt on muuttanut pois kotoa ja lapset jäivät minulle. Alkaa 2 kk:n jälkeen pikkuhiljaa helpottamaan. Asiaa ei ymmärrä mutta ehkä jo hyväksyy. Hiljaistahan oli ehkä vuoden verran mutta kaikki tuli sitten kerralla silmille.
Pahemmaksi vain meni, yhtenä syynä se, että mieheni petti minua loman aikana. Kun työt alkoivat elokuussa, huokaisin helpotuksesta. Lomat on rankkoja.