Hei,
Eli olen 25 v. mies, ja naista en onnistu saamaan millään. En ole koskaan seurustellut, sekstaillut, saatika suudellut. Ja yritystä on ollut, believe me. Useimmiten selvinpäin, tai lähes. Olen kaikenlaisia taktiikkoja yrittänyt, välillä ollut täysin yrittämättä, ei mitään tulosta. Ymmärtäisin asian jos olisin ujo, mutta kun en sitä juurikaan ole! Kai se on että olen sitten niitä liian "kilttejä" miehiä. Ulkonäköni on merko urheilullinen ja naamataulu varsin ok, pukeutuminen siistiä, sitä sanovat naispuolisetkin kaverini. Hekin ovat hämmästyneitä miten on näin päässyt minulle käymään, sanovat että huono tuurini on käsittämätöntä,,(ellei sitten sano sitä, säälistä). Nämä naispuoliset ystävättäret on kavereiden tyttöystäviä siis. Nykyään oma "rakas" sukukaan ei kysele tyttöystävän perään, eivät ilmeisesti enää näe potentiaalia. Olen hakenut sekä yhden yön seuraa, sekä ihastuessani myös seurustelukumppania, mutta olen lähes kuin ilmaa naisille, hädin tuskin olemassakaan. Olen muutaman kerran ollut jopa lähellä suudelmaa, mutta sitten jostain syystä nainen on perääntynyt ratkaisevalla hetkellä. Eikä suuhygieniasta voi olla kyse. Eikä nämä yritykset ole olleet epätoivoisia heti baarilattialla tapahtuvia kännihuuruissa sähläilyjä. On monasti käynyt niin, että on tullut suoraan päin naamaa "painu vittuun, -helvettiin, -hiiteen"-tyylistä. Jopa niin, että yrityksen jälkeen nainen on supissut, ja nauranut selkäni takana kaveriporukansa kanssa. Ja en todellakaan ole mikään örvelö-lääppijä. Monet tietysti nyt sanovat, että eikö se maksullinen nainen ois jotain. Minulle on aivan sama, saanko itse tyydytyksen, jos ei nainen nauti pätkääkään, joten maksullinen ei tule kysymykseen. Yhden yön suhteissa on sentään himo, parasta tietysti ois rakkaus, ja sen mukana seksi. Olen naisia kunnioittava mies, kohtelias, pitäis kai muuttaa itsensä sellaiseksi mitä ei ole, röyhkeäksi puolivittumaiseksi pelimieheksi. Mutta miten tällaisesta luuserista saa pelimiehen? Olen ilmeisesti täysin seksitön, mahdoton tapaus. Olen kuullut, että joko sitä särmää on tai sitten ei ole, eikä sille oikeastaan voi mitään. Lohdutonta kuultavaa. Mielestäni minullakin olisi oikeutta saada osakseni rakkautta, mutta jos ei niin ei. Kaipa sitä yksinkin elelee. Nykyään en enää edes aio yrittää. Aika paljon on myös alkoholi lisääntynyt vuosien varrella, ja ties mitä itsetuhoisia ajatuksia vallannut mieleni. Itsesääli ei toki auta, mutta oli vain pakko johonkin tulla purkamaan pahaa oloaan :(
Stoorini,
31
3793
Vastaukset
- Oswald
Rohkea mies saa kauniin vaimon. En tiedä, mutta joku on jotenkin onnistunut riistämään sinulta itseluottamuksen tyystin. Kehu itseäsi peilin edessä joka päivä. Japsit tekevät kuulemani mukaan niin. Voi se auttaa.
- kukkanen
mukavan oloiselta kaverilta, Lähde mun kanssa ulos?
- m24
Itse olen melkein vastaavassa tilanteessa. Ainoa ero on siinä, että olen 24 ja seksiä olen päässyt harrastamaan kaksi kertaa. Eli meitä löytyy...
- toinen
Minä olen aika lailla samassa tilanteessa kuin sinäkin. Olen 27v ja tosiaan naista en ole ikinä edes suudellut (enkä kyllä miestä liioin, kun olen 100% hetero). Minäkin olen urheilullinen, on tullut jo vuosien ajan treenattua suunnilleen joka päivä. Naamakin on ihan ok, ja ulkonäöstäni pidän huolta, pukeudun aina siististi ja käyttäydyn kohteliaasti. Itsevarmuutta löytyy opinnoissa, töissä, harrastuksissa ja kaveripiirissä, mutta se katoaa täysin, kun pitäisi naisten kanssa edetä keskustelua pidemmälle.
En oikein tiedä kuinka tähän olen ajautunut. Osittain ehkä siksi, että en ole koskaan ollut mikään kova bilettäjä, ja nuorena jäi nuo känniset seikkailut vähiin. Osittain ehkä siksi, että olin myös aika kranttu. Ja vaikkei minulla mitään ideologiaa ole ollut itseni "säästämisestä" sille oikealle niin siltikin kai jossain takaraivossa oli ajatus, että olisi mukava tunteakin jotain sitä vastapuolta kohtaan (ja löytää jopa se oikea sitten joskus, romantikkoa ehkä vähän liikaa).
Vuosien vieriessä tästä sitten tuli ongelma, sillä enää en kykene naista edes lähestymään siinä mielessä. Toisinaan naiset ovat lähestyneet minua baareissa. Itse asiassa yllättävän usein, jos on uskominen tällaisten palstojen juttuihin naisten aloitteen tekemättömyydestä. Edelleenkin kuitenkin miehen tehtävä olisi tehdä fyysinen aloite, ja siihen minusta ei ole. Menen aivan lukkoon, kun pitäisi edetä keskustelusta johonkin muuhun. Ja sitten nainen siirtyy miehen luo, joka käy suoraan kiinni perseeseen ja kysyy lähdetäänkö paneen (karrikoiden). Miehen tärkein ominaisuus naisten silmissä tuntuu selvästikin olevan itsevarmuus, jopa röyhkeyteen asti menevä. Miehen tulisi tietää mitä tekee, tai ainakin uskoa tietävänsä mitä tekee. Kuinka minä voisin, kun en ole ikinä naista edes suudellut? Baareissa en oikein edes viihdy, eikä viinakaan juuri maistu. Ei siitä kyllä apua olisi, olen sitäkin kokeillut. Naisia en ole enää lähestynyt aikoihin, minusta on tullut todella passiivinen tässä asiassa.
Olen ajatellut ratkaisuksi maksullista naista. En vain ole vielä siihen pystynyt, tuntuu jotenkin kylmältä. Mutta ainakin minä silloin saisin sen yhden kokemuksen, ja olen aina ollut todella nopea oppimaan. Ehkä sitä kautta saisin hieman lisää itsevarmuutta tässä asiassa. Kaipa maksulliselta naiselta voi pyytää ihan opetussessiota? Kai he pervompiakin juttuja joutuvat tekemään? Ongelmana tosiaan minullakin tässä on se, että haluaisin naisen olevan vapaasta tahdosta kanssani, enkä maksusta. Mutta en minä tästä oikein muutakaan ulospääsyä enää keksi. Henkisesti olen tosiaan aivan lukossa naisten kanssa, ja alan olla kohta jo alistunut tähän tilanteeseen (mikä tekee minut vain koko passiivisemmaksi ja erakoituneemmaksi).
Seksiäkin olisi tosiaan kiva saada, mutta kaikkein eniten silti kaipaisin sitä elämänkumppania. Jotain, kenen kanssa jakaa arjen ilot ja surut, ja jonka kanssa jopa perustaa perhe joskus. Mutta jotta se onnistuisi pitäisi naisen kanssa tosiaan päästä sivistynyttä keskustelua pidemmälle. Ja kuten sanottua, se ei minulta onnistu. Ja naiset eivät tosiaan tunnu tuntevan vetoa miehiin, jotka osoittavat epävarmuutta. Päinvastoin. Kyllä tämä yksinäisyys ahdistaa, vaikka yksin elämisessä on toki puolensakin. Romantikko olen kuitenkin pohjimmiltani, vaikkakin realistinen sellainen, enkä sitä ulospäin helposti näytä.
Kenellekään en ole tästä ongelmasta puhunut. Miehelle tämä on todella suuri häpeän aihe. Helpompaa olis varmaan tunnustaa joku huumeongelma tai, että on istunut linnassa tmv. Vaikka muuten olisi fyysisesti ja henkisesti kuinka vahva, älykäs, luova tai sivistynyt tahansa, niin silti joskus tämä saa minut tuntemaan itseni vähemmän mieheksi. Alkaa siis nakertaa itsetuntoa jo muillakin elämän osa-alueilla. Oli aika vapauttavaa kirjoittaa tänne, kun ei tästä oikeassa elämässä voi kenellekään puhua (en usko, että kukaan minut tuntevista osaa edes aavistaa tilannettani). Ehkä se tästä kuitenkin, onhan minulle kuitenkin paljon muuta hyvää suotu tässä elämässä. Täytyisi muistaa olla aina kiitollinen siitä, mitä on saanut.- Single Forever?
Minäpä olen jo 32-vuotias mies, enkä ole vielä saanut vaimoa enkä ollut yhdynnässä. Suudellut kyllä olen. Minusta tuntuvat kiinnostuvan enimmäkseen naiset, joita ei voi ottaa vakavasti. Kunnolliset tytöt eivät ole juuri kiinnostustaan osoittaneet, jos ovat olleet kiinnostuneet. En käy baareissa, en ryyppää enkä polta. Olen hoikka. Toiset sanovat ystävälliseksi, fiksuksi jne. Joku on sanonut hyvännäköiseksikin, vaikka tietenkin makuja on joka lähtöön eikä kaikkia voi miellyttää.
En suosittele maksullista naista, vaikka ymmärrän, että epätoivoisena ajatukset sumenevat ajoittain. Se olisi paha moka, joka veisi itsekunnioituksesi rippeetkin. Häpeäisit sitä loppuelämäsi. Kyllä vaan tykkääminen on parasta, mekaaninen seksi ei ole mitään. Houkuttaa vain kokeilemaan, mutta ei todellakaan kannata.
Onneksi kaikki naiset eivät ole kertomasi kaltaisia pelimiehiin retkahtajia, mutta niitä kunnollisia on vaikea löytää jne. Ja jos löytyy, jostain syystä ei kuitenkaan tunnu sopivalta, on varattu tms.
Ei siitä mihinkään pääse, että jos on kunnollinen hieman varautunut sinkku ja haluaa löytää itselleen sopivan kunnollisen puolison, aikaa kuluu ja hermoja koetellaan. On siinä se hyvä puoli, että odotellessa kertyy hieman itsetuntemusta ja elämänkokemusta, joka auttaa valitsemaan puolison oikein. Kai tämä on ainoa tapa Jumalallekin antaa se oikea rukousvastauksena. Hänen tulee saada ihminen ymmärtämään oma parhaansa, mikä vienee aikansa. Muutenhan ihminen ei tunnista rukousvastausta eli sitä oikeaa, vaikka kuinka se pyörisi silmien alla. Ikävä vain, että kaikki eivät jaksa odottaa ja uskoa, vaan monet tahriintuvat enemmän tai vähemmän yhdessä sun toisessa.
jipfi@jippii.fi
- m20
Itse olen ehkä "vasta" 20-vuotias, mutta täytän ainakin periaattessa samat kriteerit kuin tähän mennessä avautuneet luuserit(sukupuolinen menestyshän on perinteinen tapa jakaa miehet voittajiin ja häviäjiin).
Pärjään elämässäni muuten erittäin hyvin, mutta minullakaan ei ole ollut *minkäänlaista* intiimiä kontaktia naisiin.
En ryyppää paljoakaan, minulta jäi teinibilevaihe kokonaan väliin murrosiässä, olen "tylsimys".
Sanokaa nyt joku viisas että miten vältän saman kohtalon, vai pitääkö paeta paskapäisiä, peräännauravia suomalaisnaisia ulkomaille? - sama täällä
Samanlainen on minunkin menestystarina noin suunilleen. Ikää on vähän enemmän kuin sulla. Tarinani lyhyesti: en bilettele jne...ja ne muutamat yritykset...en viitsi täällä niitä mainostaa.
Jos käy niin, että elän loppuelämäni sinkkuna, niin se sopii täysin hyvin. Toinen vaihtoehto on myös ihan hyvä. Tulevaisuudessa on ainakin yksi hyvä asia, että se ei ole vielä tänään...kaikki mahdoton on mahdollista, ainakin ajatuksissa :)
Täällä eletään vain kerran, miksi siis käyttää niin paljon aikaa ja voimavaroja murehtimiseen...nautitaan tästä päivästä ja sen hyvistä asioista. - Idea
Tässähän oikein masentuu, kun näitä tekstejä lukee. Ja lisää masennusta: olen itse 27-vuotias, eikä koskaan mitään. Ei mitään. Nuorempana eivät bileet kiinnostaneet. Nyt kiinnostaisivat, mutta mihinkä enää änkeät? Tämänikäiset ihmiset ovat epäuskottavia.
Ymmärrän hyvin, minkälaista ahdistusta tällainen asia voi aiheuttaa. Minullakin on kaikki asiat muuten hyvin, mutta naista ei ole. Yhteiskunnassamme luokitellaan naimattomat ihmiset tietynlaisiksi luusereiksi. Niissä on jotakin vikaa, kun naista ei ole, vaikka muuten näyttäisivätkin ihan täysjärkiseltä.
Pika-analyysini perusteella ongelma näyttäisi koskettavan ihmisiä, jotka ovat rauhallisia, hyväkäytöksisiä ja hiljaisia. Kovaääniset ja pahasuiset röyhkimykset löytävät kyllä ystäviä.
Joskus on tullut mieleen lähteä yksin tai porukalla käymään vieraalla paikkakunnalla, vaikka Porissa (asun itse Helsingissä), jossa kukaan ei varmasti tunne. Menisin baariin ja käyttäytyisin mitä röyhkeimmin. Kunnon humala ja sitten hävyttömiä ehdotuksia. Katsoisin, löytyykö ketään kiinnostunutta.
Kuka uskaltaa kokeilla?- kokeiltu on!
jotain aivan vastaavaa olen joskus kokeillut eikä tulokset ole olleet kovin kannustavia. tuntui vaan että teki ittestään vieläkin tyhmemmän ja aatteli että tapahtuneen jälkeen on naisilla vielä vähemmän syytä kiinnostua minusta. 26 vuotta olen ja alkoholia ei tule juuri kummemmin maisteltua mutta silloin tuli hiukan notkuttua ja tehtyä lähempää tuttavuutta huonoin tuloksin. hävetti vaan kahta kauheemmin oma typeryys. Kyseessä tosin oli Helsinki ja asun Vantaalla.
- Single Forever?
Jos tekisit tuon baari-jutun, saisit varmasti naisseuraa, mutta kunnotonta. Sitäkö todella haluat? Jos olet rauhallinen ja kunnollisen oloinen etkä ole baarin liepeillä tai kaupungilla perjantai-iltana, retkut tytöt antavat sinun olla, koska he löytävät muualta itsellensä sopivaa seuraa. Kunnolliset tytöt taas hakevat muuta kuin seksiä, joten he eivät kapsahda ensimmäisen vastaantulevan miehen kaulaan vain katseesta ja suhteen syntyminen heidän kanssaan vaatii enemmän ja sopivan löytyminen ottaa aikaa. Mitä haluat?
- Kokeiltu on!
Single Forever? kirjoitti:
Jos tekisit tuon baari-jutun, saisit varmasti naisseuraa, mutta kunnotonta. Sitäkö todella haluat? Jos olet rauhallinen ja kunnollisen oloinen etkä ole baarin liepeillä tai kaupungilla perjantai-iltana, retkut tytöt antavat sinun olla, koska he löytävät muualta itsellensä sopivaa seuraa. Kunnolliset tytöt taas hakevat muuta kuin seksiä, joten he eivät kapsahda ensimmäisen vastaantulevan miehen kaulaan vain katseesta ja suhteen syntyminen heidän kanssaan vaatii enemmän ja sopivan löytyminen ottaa aikaa. Mitä haluat?
Tahdon kait tutustua siihen kunnolliseen naiseen, jonka kanssa vois sitte saada vaikka lapsiakin.. Savuton ehdottomasti ja jotain muutakin vielä(?). Taidan olla elämäntapojeni orja, ja ikuisessa loukussa(?)...
- Single Forever?
Kokeiltu on! kirjoitti:
Tahdon kait tutustua siihen kunnolliseen naiseen, jonka kanssa vois sitte saada vaikka lapsiakin.. Savuton ehdottomasti ja jotain muutakin vielä(?). Taidan olla elämäntapojeni orja, ja ikuisessa loukussa(?)...
Mukava kuulla. Niin minäkin haluan savuttoman ja kunnollisen naisen, ja odottaminen on tuskaa. Saa nähdä, tuleeko tästä mitään, mutta retkut tytöt eivät helpottaisi elämää yhtään. Varmasti päinvastoin.
- kaksoisveljes
onkohan meitä tosiaan useampiakin... melkeen jo kuvittelin että olen ainoa epäonnisin mies tällä planeetalla. olen suht samanlaista tyyppiä kanssasi, ainoa juttu vaan se että olen oikeestaan kerran seurustellu mutta sen jälkeen en oikeestaan oo oikeestaan kelvannu kellekkään ku kaveriks. Muutamia kertoja olen yrittäny aivan selvin päin esittää naiselle ihan fiksun treffiehdotuksen mutta silti on tullu osaks ainoastaan sellainen lähes haistavittu-ilme, ja että oot säkin epätoivonen...
- Single Forever?
On se uskomatonta, miten naiset näköjään voivat kohdella miestä, kun asiallisesti ehdottaa treffejä! Minulle ei tulisi vastaava kuuloonkaan. En sanoisi enkä ajattelisi pahaa, vaikka ehdottelija olisi minulle sopimaton. Toivon hyvää erityisesti niille, jotka pitävät minusta. Kuten kerroin eräässä kirjoituksessani, minusta useimmiten kiinnostuvat vain tytöt, joita ei voi ottaa vakavasti. Monta vuotta sitten olin Kaustisen linja-autoasemalla perjantai-iltana, kun eräs tyttö (muistaakseni nimeltään Hanna) ehkä hieman päissään alkoi lääppiä takapuoltani ja ehdotella avioliittoa. Minuun ei vetoa juopuneet kähmijät, joten en voinut ottaa häntä vakavasti. Mieleeni ei silti tullut sanoa pahaa sanaa, en edes katsonut pahasti.
- tallulah
eipä näihin osaa paljon lohdutuksen sanaa sanoa kun ei siihen taida olla mitään järjellistä syytä miksi itse kukin olette yksin.
omasta puolestani voin sanoa että mulle kiltti ja naista kunnioittava mies olisi täysi unelma. ja jos vaan olisi selvää että mies on kiinnostunut niin se että häntä "jännittäisi" olla mun seurassa olis tosi söpöä.
lisäksi vielä olen sen verran mustasukkaista (lue: huono itsetunto) tyyppiä ja mulla on miesten ex-kuvioista sen verran ikäviä kokemuksia, että mies joka ei ole aiemmin seurustellut/ollut rakastunut olisi mun unelmien täyttymys! olisi paljon helpompaa aloittaa seurustelu jos kumpikin osapuoli ei raahaisi hirveää exä-taakkaa mukanaan.
ja ketjun aloittajalle: mulla on suvun suhteen sama juttu: vuosiin ei ole enää kukaan vaivautunut edes kysäisemään onko mulla joku, automaattisesti vaan oletetaan että ei tietenkään.
tsemppiä kaikille....- "Leila"
kaikkeen onkin syy just siinä,että mitä nämäkin miehet täällä kirjoittaa,että he yksin kertaisesti kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta.Itsekkin olen unelmoinut miehestä joka ei olisi totaalinen kusipää,ryyppää,riehuu,käyttäytyy veemäisesti jne jne ja ovat jossain määrin ainakin urheilullisia ja ok näköisiä.Kuulostatte liian kultakimpaleilta,sen takia teihin ja teidän "aitouteen"on vaikea uskoa.Varsinkin kun tyypit jotka ovat vaikuttaneet teidän kaltaisilta,ovatkin minun kohdalla olleet juuri jotain aivan muuta...
Toisaaltaan,juuri ne huonokäytöksisimmät AINA huomataan ensimmäisenä,rentut.... - Mies
"lisäksi vielä olen sen verran mustasukkaista (lue: huono itsetunto) tyyppiä ja mulla on miesten ex-kuvioista sen verran ikäviä kokemuksia, että mies joka ei ole aiemmin seurustellut/ollut rakastunut olisi mun unelmien täyttymys! olisi paljon helpompaa aloittaa seurustelu jos kumpikin osapuoli ei raahaisi hirveää exä-taakkaa mukanaan."
Aivan niin. Juuri tuolla tavoin olen minäkin aatellu. Se olis aivan unelma ku omat aiemmat kokemukset olisivat täysin poispyyhittyjä eikä toinenkaan osapuoli raahais omia kokemuksiaan mukanaan. Siinäkin syy miks alunperin suhteeni kariuduttua päätin jättäytyä ikisinkuks mutta mitä pidemmälle elämä vie sitä enemmän kaipaa toista ihmistä ja omaa perhettä. Mutta kovin on vaikeaa löytää sopivaa kumppania, aivan sairaalloisen vaikeaa.
- Alkuperäinen ei häävi...
Moi taas. Kiitoksia kommenteista tähän mennessä. En sanois että on lohduttavaa, että on muita kaltaisiani, sillä en toki toivo tätä kenellekkään, mutta hyvä jollain tapaa kuitenkin tietää, että on kohtalontovereita. Sitä vielä haluan selventää, että moni teistä sanoi yksinäisyyden johtuvan osittain siitä että olette hiljaisia, ja ei baarit kiinnosta. No, minä ainakin käyn bilettämässä kavereiden kanssa aika ajoin, ja en ole mikään kovin hiljainen hiirulainen, ehkä suht rauhallinen luonteeltani, mutta läppää kyl lentää kun vain pääsen vauhtiin. On vain mahdotonta saada läppä lentämään, jos osakseni tulee "haista vittu", "sori, mun on pakko käydä hakee kaverini", "mä en nyt hae mitään seuraa", "häivy", tai muuten vain selänkääntö. Sekin vielä, että yksi tytöistä jota olin aikomuksissa suudella (sen yhden niistä kahdesta kerrasta), sanoi näin: "Tytöt tuskin harvoin pystyy sua vastustamaan, mutta nyt olen pahoillani". Mikä mättää??Silloin olin aivan äimän käkenä että tässä nyt on jotain todella hämärää. Yritin vielä sen jälkeen kyseistä tyttöä, mutta hän sanoi vain "hyvää yötä". Kuulin myös parilta tytöltä jonka juttusille pääsin joskus, että vaikutan itsevarmalta tyypiltä. Häh? Olikohan nämäkin sitä "yritänpä kohteliaasti ja kivuttomasti nyt päästä tosta eroooooon"-meininkiä? Nykyään tosin rohkeutta ei enään löydy, että pian myös mäkin hiljenen. Ja se idea, minkä joku toi julki tuossa, että ryhtyä oikein röyhkeäksi kähmijäksi, ei oikein mun tyyliin sovi, kunnioitan naisia liikaa. Kun tähän asti on selvitty sentään ilman avokämmentä päin naamaa, niin haluan sen myös pysyvän sellaisena :P Sen haluaisin vielä sanoa, että tytöt: Jos mies lähestyy teitä, olkoon minkänäköinen tahansa, älkää ihmeessä heti haistata tätä päin naamaa, tai supisko toistenne kanssa paskaa selän takana. Monet eivät varmaan tule ajatelleeksi miten kipeää se tekee nuoren miehen itsetunnolle. Ette tekään halua moista tapahtuvan itsellenne? Kähmijöille voittekin sitten "antaa hieman raskauttavaakin palautetta" ;)
- "Leila"
"Sen haluaisin vielä sanoa, että tytöt: Jos mies lähestyy teitä, olkoon minkänäköinen tahansa, älkää ihmeessä heti haistata tätä päin naamaa, tai supisko toistenne kanssa paskaa selän takana. Monet eivät varmaan tule ajatelleeksi miten kipeää se tekee nuoren miehen itsetunnolle. Ette tekään halua moista tapahtuvan itsellenne? Kähmijöille voittekin sitten "antaa hieman raskauttavaakin palautetta" ;) "
Mulla ei ole tapana haistattaa kellekkään,joka uskaltaa tulla edes mulle jutteleen oli se sitten 40 vuotias ukon köriläs tai 18 vuotias (puhun nyt just näistä baari kohtaamisista,ei nuo oikein selvinpäin tule höpiseen.Miksihän?),paitsi jos heti ekaksi löydän kyseisen henkilön käden perseeltäni....Mutta mä en tosiaankaan ole varma itsestäni sinänsä ja varsinkaan ulkonäöstäni..ja se saa mut aina miettimään,että "miksi noin hyvän näköinen ja hyväkäytöksinen tulee juttelemaan mulle?"Alkaa miettiä heti,että onko mistä kyse?!Sä olet mun käsitykseni mukaan ulkoisestikkin katsottuna just sellainen naisen unelma*huokaus*.Ja sellaiset häiskät on yleensä mun kohdalla olleet täysiä naisten yhden yön/viikon kierrättäjiä,pettureita,"playereitä".Ja toiseksi,itsestä epävarmana en voisi edes uskoa OIKEASTI mukavan ,hyvännäköisen miehen olevan "mua varten".Vaikken itseäni rumana kuitenkaan näe..Ja kun näkee itsevarman näköisen miehen,niin se pelottaa..Vaikka ristiriitaiseksi menee,sellainenhan se miehen pitää ollakkin!!=) - Philosophy of L.O.V.E.
"On vain mahdotonta saada läppä lentämään, jos osakseni tulee "haista vittu", "sori, mun on pakko käydä hakee kaverini", "mä en nyt hae mitään seuraa", "häivy", tai muuten vain selänkääntö."
Katselet siis vääränlaisia naisia, ystävä hyvä. Yritä vaihtaa naistyyppiä. Tuskin olet kuitenkaan niin avuton, ettet saisi yhtäänketään koskaan. Laske kriteerejä tai etsi naista, joka on suuren kaveriporukan kanssa liikkeellä. Naisten biletys poikkeaa sinänsä miesten vastaavasta, että nainen saattaa lähteä liikenteeseen tyttökaverin kanssa kaksin eikä silloin tähän naiseen ole saumoja. Siitä tulisi jälkikäteen sanomista. :=) Isossa porukassa oleva pikku nousuhumalassa oleva nainen saattaisi sen sijaan innostuakin. - Single Forever?
Voiko olla niin, että tytöillä on niin heikko itsetunto, että he eivät kerta kaikkiaan pysty uskoa kenenkään paremman miehen kiinnostuneen heistä vaan valitsevat sen kähmivän juopporentun, joka tuntuu selvästi kiinnostuneelta eikä ole niin täydellinen? Toisaalta voihan sellaiseen epäilyyn olla syytäkin, jos he itse tietävät olevansa hieman kelvottomia ryyppääjiä, bilettäjiä, yhden illan suhteissa ryvettyneitä ja epäluotettavia.
Muuten, oletko tavannut nuo vitun haistattajat baarissa? Ehkä sinun kannattaisi jättää baarit koluamatta. Etsi muualta! - Single Forever?
Single Forever? kirjoitti:
Voiko olla niin, että tytöillä on niin heikko itsetunto, että he eivät kerta kaikkiaan pysty uskoa kenenkään paremman miehen kiinnostuneen heistä vaan valitsevat sen kähmivän juopporentun, joka tuntuu selvästi kiinnostuneelta eikä ole niin täydellinen? Toisaalta voihan sellaiseen epäilyyn olla syytäkin, jos he itse tietävät olevansa hieman kelvottomia ryyppääjiä, bilettäjiä, yhden illan suhteissa ryvettyneitä ja epäluotettavia.
Muuten, oletko tavannut nuo vitun haistattajat baarissa? Ehkä sinun kannattaisi jättää baarit koluamatta. Etsi muualta!Tyttöjen heikosta itsetunnosta puhuen tuli mieleeni eräs tapaus Kaustiselta useamman vuoden takaa (jokin vuosi välillä 1995 - 2000). Oli kesäinen perjantai-ilta ja olin teetupa-hommissa / jakamassa traktaatteja Matkahuollon (muistaakseni siinä oli matkahuolto) pihalla. (Silloin kuuluin vapaisiin suuntiin. Nykyään olen luterilainen.) Minulla oli siniset farkut, vihreä Rukan gore-tex -takki ja maastolippis.
Aivan yllättäen kesken evankelioinnin joku kauhean nätti ja mukavantuntuinen tyttö aivan asiallisesti kysyi, että voisimmeko alkaa seurustelemaan (en muista tarkkaan, mitä sanoja hän käytti, mutta ei ollut mitään sopimatonta). Menin hämilleni, sillä en ollut tottunut tuollaiseen. Hän lisäsi sitten hiljaa ja alakuloisesti jotain sellaista, että ei varmaan kelpaisi minulle kuitenkaan. Miten niin? Ennen kuin kerkesin tehdä tai sanoa mitään, hänen ystävänsä tulivat vetämään häntä kädestä ja hän lähti pois hieman tuskainen katse silmissään.
Olin edelleen hämilläni. Ajatuksia pyöri mielessäni. Muun muassa ajattelin erästä tyttöä, johon olin rakastunut siihen aikaan ja jota kuvittelin oikeaksi minulle ja Jumalan johdatukseksi. En ollut siis valmis yhtäkkiä ajattelemaan toista tyttöä, muuten olisi ollut mukava keskustella lisää tämän tytön kanssa. (Se tyttö, johon olin rakastunut, ei ole ollut kiinnostunut minusta, ja nykyään olemmekin vain hyviä ystäviä. En pidä häntä enää minään Jumalan johdatuksena enkä odota häneltä ystävyyttä enempää.) Toisaalta kyllä minullakin oli heikko itsetunto seurusteluasioissa (ja olen epävarma vieläkin).
Hämilläni en oikein osannut muuta kuin jatkaa töitä, mutta olen aina katunut sitä, että en osannut hakea sitä tyttöä kavereittensa luota selittääkseni hänelle mitään. Kävi sääliksi hänen heikko itsetuntonsa, vaikka hän oli mielestäni todella hyvännäköinen ja mukavantuntuinen, suunnilleen täydellinen ainakin pikaisesti arvioituna. Olisi ollut hänelle hyväksi käsitellä asia kunnolla ja hänet vakavasti ottaen. Jos tämä tyttö lukee tämän ja tunnistaa itsensä, pyydän anteeksi saamattomuuttani. Pidin sinusta! Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää!
jipfi@jippii.fi - Single Forever?
"Leila" kirjoitti:
"Sen haluaisin vielä sanoa, että tytöt: Jos mies lähestyy teitä, olkoon minkänäköinen tahansa, älkää ihmeessä heti haistata tätä päin naamaa, tai supisko toistenne kanssa paskaa selän takana. Monet eivät varmaan tule ajatelleeksi miten kipeää se tekee nuoren miehen itsetunnolle. Ette tekään halua moista tapahtuvan itsellenne? Kähmijöille voittekin sitten "antaa hieman raskauttavaakin palautetta" ;) "
Mulla ei ole tapana haistattaa kellekkään,joka uskaltaa tulla edes mulle jutteleen oli se sitten 40 vuotias ukon köriläs tai 18 vuotias (puhun nyt just näistä baari kohtaamisista,ei nuo oikein selvinpäin tule höpiseen.Miksihän?),paitsi jos heti ekaksi löydän kyseisen henkilön käden perseeltäni....Mutta mä en tosiaankaan ole varma itsestäni sinänsä ja varsinkaan ulkonäöstäni..ja se saa mut aina miettimään,että "miksi noin hyvän näköinen ja hyväkäytöksinen tulee juttelemaan mulle?"Alkaa miettiä heti,että onko mistä kyse?!Sä olet mun käsitykseni mukaan ulkoisestikkin katsottuna just sellainen naisen unelma*huokaus*.Ja sellaiset häiskät on yleensä mun kohdalla olleet täysiä naisten yhden yön/viikon kierrättäjiä,pettureita,"playereitä".Ja toiseksi,itsestä epävarmana en voisi edes uskoa OIKEASTI mukavan ,hyvännäköisen miehen olevan "mua varten".Vaikken itseäni rumana kuitenkaan näe..Ja kun näkee itsevarman näköisen miehen,niin se pelottaa..Vaikka ristiriitaiseksi menee,sellainenhan se miehen pitää ollakkin!!=)Mukava kuulla, ettet haistattele kenellekään ilman pätevää syytä.
Mietit, miksi miehet eivät tule selvinpäin höpisemään. Olisikohan niin, että ensiksi baarit mielletään hyväksytyiksi paikoiksi hakea seuraa, toiseksi baareissa kuuluu juoda, kolmanneksi juopuneen ehdottelut koetaan ymmärrettävämmäksi, neljänneksi monet kuvittelevat ryyppäämisen tässä kulttuurissa ihailtavaksi ja nuorekkaaksi hauskanpidoksi, jolla voidaan tehdä muka vaikutus (samanlaisiin naisiin varmaan onnistuukin), ja viidenneksi juopumuksen tiliin voidaan panna jälkeenpäin kaikenlaista. Pakitkin voidaan selittää, ettei päihtymystilaltaan kelvannut. Kuvittelen tällaisia syitä, vaikka minulle tuollainen ajattelu on aivan vierasta. - tallulah
Philosophy of L.O.V.E. kirjoitti:
"On vain mahdotonta saada läppä lentämään, jos osakseni tulee "haista vittu", "sori, mun on pakko käydä hakee kaverini", "mä en nyt hae mitään seuraa", "häivy", tai muuten vain selänkääntö."
Katselet siis vääränlaisia naisia, ystävä hyvä. Yritä vaihtaa naistyyppiä. Tuskin olet kuitenkaan niin avuton, ettet saisi yhtäänketään koskaan. Laske kriteerejä tai etsi naista, joka on suuren kaveriporukan kanssa liikkeellä. Naisten biletys poikkeaa sinänsä miesten vastaavasta, että nainen saattaa lähteä liikenteeseen tyttökaverin kanssa kaksin eikä silloin tähän naiseen ole saumoja. Siitä tulisi jälkikäteen sanomista. :=) Isossa porukassa oleva pikku nousuhumalassa oleva nainen saattaisi sen sijaan innostuakin.tuosta alusta:
"Katselet siis vääränlaisia naisia, ystävä hyvä. Yritä vaihtaa naistyyppiä."
itse en osaisi IKINÄ kuvitella että haistattelisin kellekään miehelle joka tulee jutteleen tai muutenkaan käyttäytyisin töykeästi, paitsi tietty känniörveltäjille tai liian innokkaille ulkomaalaisille on joskus vähän pakko.
mitä tulee tuohon edellisen mainitsemaan kriteerien laskemiseen, en usko että ei-niin-veemäisiin naisiin keskittyminen on rimanlaskua. - Philosophy of L.O.V.E.
tallulah kirjoitti:
tuosta alusta:
"Katselet siis vääränlaisia naisia, ystävä hyvä. Yritä vaihtaa naistyyppiä."
itse en osaisi IKINÄ kuvitella että haistattelisin kellekään miehelle joka tulee jutteleen tai muutenkaan käyttäytyisin töykeästi, paitsi tietty känniörveltäjille tai liian innokkaille ulkomaalaisille on joskus vähän pakko.
mitä tulee tuohon edellisen mainitsemaan kriteerien laskemiseen, en usko että ei-niin-veemäisiin naisiin keskittyminen on rimanlaskua."itse en osaisi IKINÄ kuvitella että haistattelisin kellekään miehelle joka tulee jutteleen tai muutenkaan käyttäytyisin töykeästi, paitsi tietty känniörveltäjille tai liian innokkaille ulkomaalaisille on joskus vähän pakko."
Ilmeisesti ilmoitin asian vähän epäselvästi... En oikeuta haistattelua aiheetta, mutta totuus on, että kaksin kaverin kanssa liikenteessä oleva nainen ei välttämättä ole iskettävissä. Kannattaa siis etsiä nainen, jolla on isompi lauma kavereita mukana. Muuten voi tulla näitä "mä nyt venaan yhtä kaveria kun se on käymässä hakeen siideriä" - tyyppisiä kommentteja.
"mitä tulee tuohon edellisen mainitsemaan kriteerien laskemiseen, en usko että ei-niin-veemäisiin naisiin keskittyminen on rimanlaskua."
Tarkoitin lähinnä, että etsii naisia, jotka eivät ole ulkoisesti niitä jokapojan unelmia. Niistä osalla - ei kaikilla - on niin kova flaksi, että on välillä pakko olla tylykin jotta saisi olla edes hetken rauhassa. - mijäs
taitaa luku täsmätä vielä tänäkin päivänä!
jep moi!
huomasin tuon loppukommenttisi naisten törkeästä ja asiattomasta palautteesta!
älä niistä ota itseesi, myös naisista suhteellisen suuri osa on "patapäitä"
itse olen törmännyt tismalleen samanlaisiin kommentteihin, vaikka lähestyn naisia aina hyväntavan mukaisesti ja nyt puhutaan sentään jo 30 vuotiaista, eli tuosta et tule pääsemään ikinä mikäli pysyt sinkkuna.
ja mitä ulkoiseen olemukseen tulee, niin me "liian hyvät" ollaan yhtä kusisessa asemassa kuin rumatkin!
hiukan ristiriitaiset on fiilikset, kun kaikki tutut (eriysesti naiset) sanovat poikkeuksellisen komeaksi ja älykkääksi, mutta baarissa naiset vain epäilevät pelimieheksi tai haistattavat ennenkuin on kerinnyt edes kissaa sanoa!
noh parempi vain keskittyä kaikenteorian ja filosofian tutkimiseen, niin on edes jotain mielenkiintoista tekemistä :D
- m23
Niin, kyllähän meitä "luusereita" on yllättävän paljonkin, joten sikäli ei kannata stressata. Tosin itse en ole ainakaan toistaiseksi _koskaan_ tehnyt minkäänlaista lähestymisyritystä naiseen. En ole edes ujo, mutta itsetunnon kanssa on ollut aina ongelmia, mikä on sitten heijastunut tähän elämänalueeseen. Eihän sitä huonoa itsetuntoa päällepäin näe, ainakaan enään, mutta hyvin se kyllä estää vastakkaiseen sukupuoleen tutustumisen. :)
Itse en käytä alkoholia enkä sen takia käy koskaan bilettämässä. Nyt aikuisena ymmärrän toki, että Suomessa pariutuminen tapahtuu lähes aina alkoholin ja baariympäristön avustuksella. En ole koskaan nähnyt, että joku olisi yrittänyt lähestyä toista ihmistä arkisissa ympyröissä. Tästäkään huolimatta en kuitenkaan aio koskaan käyttää alkoholia tai mennä baareihin istumaan.
Ulkonäössäni ei myöskään ole mitään vikaa, fyysisesti olen 185cm/sporttinen. Toisaalta, ellei ulkonäkö vastaa supertason alfaurosta, niin eipä selvinpäin Suomessa naiset tule juttelemaan. Sikäli siis ok-ulkonäöstä ei ole mitään apua.
Itsekään en oikeen näe ulospääsyä tilanteestani. Kynnys tehdä minkäänlaista kontaktia naisiin on valtava. Ei sikäli etteikö uskaltaisi, vaan jotenkin sitä ajattelee, että se on turhaa. Nolaa vaan itsensä. Toinen ongelma tietysti on, että en ole kertaakaan elämässäni ollut rakastunut. Ihastumisia on muutama, mutta nekin tapahtui lähinnä teini-iässä, lähes 10v sitten.
Joskus tuntuu siltä, että joitakin ihmisiä ei vaan yksinkertaisesti ole tarkoitettu saamaan kumppania. Toisaalta sitä ihmettelee, että miksi kuitenkin meissä kaikissa ihmisissä on jossain siellä syvällä halu tuntea läheisyyttä ja aitoa välittämistä (rakkautta?)... - zmr
Ihminen tarvitsee kosketusta, läheisyyttä ja rakkautta, mutta lähteenä voi olla muukin kuin se puoliso. Kaverit, suku, lemmikit, whatever.. Joku joka arvostaa. Paitsi niilläkään ei tee mitään ellei tise arvosta ja rakasta itseään. Mul on tapana kertoa itelleni, et olen kiva ja hauska. (varsinkin jos oon eka haukkunu itteni ihan lyttyyn) Ihan oikeesti muuten oon. ;) Ja se muuten toimii. Kesän alussa päätin parantaa omaa itsetuntoani. Ei mul alunperinkään mikään huono itsetunto oo ollu edes, mut joskus klo 3.47 yöllä sitä alkaa miettimään, et miks mä en kelpaa kellekään? Kelpuuta ois kyl oikeempi sana.. Ja se mun itsesuggestio on toiminut tosi hyvin ja omanarvontunto on selvästi kohonnut kesän aikana! Kannattaa kokeilla. Mä yleensä kirjotan sen kehun. Mut ei mun tästä pitänyt puhua vaan siitä, et jos maailmassa on 6 miljardia ihmistä niin miks se "onni" pitää sysätä yhden ihmisen, siis sen puolison, niskaan?! Panostakaa niihin asioihin joihin voitte vaikuttaa ja ottakaa vastakkainen sukupuoli huomioon myös YSTAVÄNÄ. Plaah...
- Nop
Kuten tässä ketjussa on käynytkin ilmi, kohtalotovereita löytyy. Itselläni on myös 25 kesää takana ilman minkäännäköistä menestystä naisten kanssa. Tosin oma tilanteeni on paljon ketjun aloittajaa heikompi, sillä en ole pitkä, komeaa saatika urheilullinen (lenkillä käyn päivittäin yms, mutta mitään bodaria minusta ei saisi tekemälläkään). Luonteeltanikin olen enemmän romantikko kuin röyhkeä pelimies, ja mikä pahinta, lihatiskeillä känniääliöiden seassa vonkaaminen ei todellakaan kuulu suosikkiharrastuksiini. Mahdollisuudet ovat näinollen olemattomat.
Toki tämä tilanne saa ajoittain masentumaan, mutten myöskään jaksa käyttää koko valveillaoloaikaanikaan naisettomuuden murehtimiseen. Muuten asiat ovat kuitenkin jotakuinkin kohdallaan: ystäviä ja harrastuksia löytyy, enkä muista koska olisi viimeksi ollut vaikeuksia saada aika kulumaan. Kaikkea haluamaansa ei vaan voi saada, ja omalla kohdalla tämä jokin on sitten ilmeisesti kontakti vastakkaiseen sukupuoleen. Veikkaisin että huonomminkin voisi olla, enkä suostu säälimään itseäni vain sen takia etten naisten vaatimuksia satu läpäisemään. En kiellä, etteikö tämä ongelma aina vähän väliä harmittaisi, kun ystäväpiirikin avioituu vauhdilla.. Mutta eiköhän tässä vielä ~50 vuotta yksin pärjäillä, kun tähänkin asti on kohtuuhyvin mennyt. :)
Oliko tässä kirjoituksessa pointtia? Ei varmaankaan. Joka tapauksessa, tsemppiä kohtalotovereille. - haaveilija
Sama juttu itsellänikin. ikää on kertynyt 23v ja eikä yhtäkään fyysistä kontaktia ole ollut. Myö oon sporttinen (cooper taittuu viittä vaille 3000m, sixpack löytyy), AMK koulutus. Pituutta on kertynyt vajaa 170 senttiä, olemus monen mielestä söpö ja lutuinen, hieman lapsekas. luonteenpiirteinä voimakas tahtoisuus, herkkyys, kiltteys, hyvä sydämmisyys, flegmaattisuus, olen outo uneksija, joka puhuu kuolemasta yms.. Biletys ei kiinnostaa ja yhden illan jutut eivät maistu. Naisille olen kuitenkin aina ollut pelkkää ilmaa. Yhdellä treffeillä olen ollut, mutta vain hyviä kavereita ollaan.
Mutta hei, sen sijaan, että murehditaan sitä, mitä meillä ei ole, olisi hyvä olla ylpeä siitä, mitä meillä on. Se, että on joutunut yksin olemaan, vaatii kovaa henkistä lujuutta. Jonkun on kuitenkin elättävä se yksinäinen elämä, parempi on, että se vahvempi osapuoli elää kuin se henkisesti heikompi. Ehkä se on tarkoitettu näin? Naurakaa elämän pienille iloille ja olkaa ylpeitä siitä millaisia olette. Älkää missään nimessä ruvetko esittämään mitään. Jos kukaan ei ole susta kiinnostunut, se on ihmisen omaa heikkoutta. - Alkup. "Ei häävi"
Juuh. Tiesin, että tulee vielä kysymys "minkälaisia naisia sä oikein olet yrittänyt" :) Noh, vastaan. Kaikenlaisia, toki rima on jokseenkin korkealla, mutta mielestäni löytyy erittäin paljon varteenotettavia vaihtoehtoja, eli ihan tavallisia naisia. Näitä "haista vittu"-haukkuja ei tule läheskään aina (onneksi), mutta sitä useammin tulee se selänkääntö, tai selitys miksi juuri nyt on niin kauhea kiire.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380