Tytöille aletaan jo pienestä pitäen hokea, kuinka kauniita ja erinomaisia he ovat. Ei tarvitse olla erityisen hyvä missään. Riittää, kunhan on vain nätti, ja kaikki naisethan ovat ainutlaatuisia ja erinomaisia, ja kaikille kuuluu se täydellinen unelmien prinssi. Tätä hoetaan peruskoulun ajan ja vielä lukiossakin. Erityisesti jotkut miesopettajat korostavat puheissaan, että "kauniit naiset pärjäävät aina elämässään".
Miehet jatkavat tätä palvomista murrosiässä. Puutteessa kieriskeleville miehille mikä tahansa melkein kelpaa. Aika moni mies alentuu kehumaan aivan tavallisia ja lösähtäneitäkin naisia kauniiksi, koska kuvittelee saavansa naisilta täten positiivista huomiota. Todellisuudessahan naiset eivät sitä anna, vaan tällainen epätoivoinen lepertely ainoastaan kasvattaa naisen ylimielistä ja narsistista puolta.
Tavallisetkin naiset alkavat kuvitella olevansa kaikkien miesten yläpuolella, ja he saavat yliotteen miehistä. Seurauksena meillä nähdään täysin epäsuhtaisia pariskuntia. Miehet tietysti epätoivoissaan ihmettelevät, miksi naisten saaminen on niin vaikeaa, ja miksi naisilla on ylivalta parisuhdemarkkinoilla. Tietysti heillä on, koska jos sitä valtaa annetaan tuosta noin vain, niin kuka idiootti sen jättäisi ottamatta?
Toiset naiset vahvistavat tätä naisten ylimielisyyttä kehumalla ristiin toisiaan. Lössähtäneen ja vähemmän viehättävän naisen profiilikuvan alle kirjoitetaan facebookissa: "kaunotar!", "oot niin kaunis!", "ihana kuva" ja muuta yleensä täysin katteetonta paskaa. Vähemmän viehättävät naisetkin alkavat kuvitella olevansa jumalolentoja ja taivaanlahjoja miehille, ja tämä tietysti oikeuttaa heidät kohtelemaan miehiä siten kuin huvittaa.
Naurattaako miehet? On teidän oma vikanne, kun itse alennatte itsenne. Jos naiselle ei selvästi tuo esiin hänen paikkaansa, niin ei sellaisen naisen kunnioitusta koskaan hyvänen aika saa.
Miehet jatkavat tätä palvomista murrosiässä. Puutteessa kieriskeleville miehille mikä tahansa melkein kelpaa. Aika moni mies alentuu kehumaan aivan tavallisia ja lösähtäneitäkin naisia kauniiksi, koska kuvittelee saavansa naisilta täten positiivista huomiota. Todellisuudessahan naiset eivät sitä anna, vaan tällainen epätoivoinen lepertely ainoastaan kasvattaa naisen ylimielistä ja narsistista puolta.
Tavallisetkin naiset alkavat kuvitella olevansa kaikkien miesten yläpuolella, ja he saavat yliotteen miehistä. Seurauksena meillä nähdään täysin epäsuhtaisia pariskuntia. Miehet tietysti epätoivoissaan ihmettelevät, miksi naisten saaminen on niin vaikeaa, ja miksi naisilla on ylivalta parisuhdemarkkinoilla. Tietysti heillä on, koska jos sitä valtaa annetaan tuosta noin vain, niin kuka idiootti sen jättäisi ottamatta?
Toiset naiset vahvistavat tätä naisten ylimielisyyttä kehumalla ristiin toisiaan. Lössähtäneen ja vähemmän viehättävän naisen profiilikuvan alle kirjoitetaan facebookissa: "kaunotar!", "oot niin kaunis!", "ihana kuva" ja muuta yleensä täysin katteetonta paskaa. Vähemmän viehättävät naisetkin alkavat kuvitella olevansa jumalolentoja ja taivaanlahjoja miehille, ja tämä tietysti oikeuttaa heidät kohtelemaan miehiä siten kuin huvittaa.
Naurattaako miehet? On teidän oma vikanne, kun itse alennatte itsenne. Jos naiselle ei selvästi tuo esiin hänen paikkaansa, niin ei sellaisen naisen kunnioitusta koskaan hyvänen aika saa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No mä en koskaan ole saanut kehuja enkä edes kuvitellu itsestäni parempaa koska mua on koko ikäni haukuttu ihan lapsesta asti tätä mun ulkonäköäni jopa oma äitini. En ole lössähtänyt vaan aina olen ollut hoikka, mutta ruma. Mulle olisi kelvannut ihan mikä tahansa mies, mutta koska juuri ne miehet on niin vaativia niin en koskaan saanut poikaystävää enkä miestä.
Kerran vähän päälle parikymppisenä oli eräs lyhyt seksitön juttu itseäni n. 20 vuotta vanhemman hieman jälkeenjääneen, mielenterveysongelmaisen ja jonkinasteen kehitysvamman omaavan sekä ulkoisesti sellaisen miehen kanssa ettei kukaan muu nainen ikinä häntä huolisi niin tällainenkin mies oli liikoja vaativa naisen suhteen eli en kelvannut hänelle kuin muutaman viikon seurusteluun ja se lemppasi mut ja sanoikin, että hän saa kauniimpia. No tähän päivään mennessä ei se ole saanut edelleenkään ketään.
On se miesten oma vika, mutta on se myös kasvatuksen ja yhteiskunnan vika... samalla tavalla naiset käyttäytyisi miehiä kohtaan, jos heille ei kukaan nuorena kertoisi että mieskin on vain ihminen jota ei pidä mielistellä.
Niinhän se vanha sananlaskukin kuuluu: "kellä vittu, sillä valta". Osittain se johtuu varmasti tästä yhteiskunnastakin, ettei nöyryyttä pidetä enää niin hyveellisenä asiana kuin aikaisemmin. Ihmisiä kannustetaan olemaan itsekkäitä ja ylimielisiä. Tietysti kokemukset ruokkivat tällaista käyttäytymistä. Tiedän esimerkiksi erään naisen, joka sanoi ihan suoraan, että saa miehiltä mitä tahansa, koska hänellä on niin isot tissit. Ja aika usein naisten puheista kyllä välittyy sellainen, että kauneuden ja ulkoisten avujen kautta se menestys muodostuu. Miehet sitten lähtevät mukaan tähän pinnallisuuden ja kasvavan ylimielisyyden korostamiseen antamalla juuri tuollaisille naisille eniten sitä huomiota.
Hyvin usein nykyään törmää siihen, että ihmisillä on aivan vääristyneitä käsityksiä omasta ulkonäöstä, viehättävyydestä, luonteesta jne. Se vanha totuus, että pissa nousee päähän, on monessakin tapauksessa totta. Ovatko miehetkin oikeasti niin tyhmiä, että kehuvat tavallisia naisia pillun kuva silmissään? Aika säälittäväksi menee tämä touhu, ja se tosiaan vääristää parisuhdemarkkinoita. Ihmiset eivät ymmärrä paikkaansa, koska itsetunto rakentuu niin voimakkaasti sen pohjalta, mitä viestiä ulkoa päin annetaan.
Te miehet olette säälittäviä ruikuttajia, siitä se naisen ylimielisyys syntyy.
Naiset ovat keskimäärin koulutetumpia, viehättävämpiä ja asiansa paremmin hoitavia miehiin verrattuna. Miehet ovat monessa suhteessa se "huonompi sukupuoli", sillä syrjäytyneisyys, alkolholi ja väkivalta ovat ennen kaikkea miesten ongelma (johon he toki etsivät syytä naisista). Asiaa ei paranna se, että meillä julkisuudessa pyörii vuodesta toiseen samat alkkikset (Nykänen yms.), jotka tarvitsevat naista saadakseen itsentuntonsa edes jonkinlaiseen jamaan. Fiksu ihminen, niin mies kuin nainen, ei perusta itsearvostustaan toisilta saamaansa palautteeseen.
Hyviä miehiä on helppo arvostaa. Onneksi heitäkin on, mutta he eivät kerjää sääliä vaan pärjäävät elämässä omin avuin.
ps. mikä tai missä se "naisen paikka" oikein on?
pps. tämäkin on olevinaan ihannenainen-palsta, mutta eikö ne luuserimiehet tule tännekin huutamaan kuinka rumia naiset "todellisuudessa" ovat
"Naiset ovat keskimäärin koulutetumpia, viehättävämpiä ja asiansa paremmin hoitavia miehiin verrattuna. Miehet ovat monessa suhteessa se "huonompi sukupuoli", sillä syrjäytyneisyys, alkolholi ja väkivalta ovat ennen kaikkea miesten ongelma (johon he toki etsivät syytä naisista)."
Onko tullut mieleen, että paha olo ilmenee eri tavalla eri sukupuolissa? Teinitytöille huono kasvatus aiheuttaa usein sen, että he yrittävät olla kaikinpuolin kunnollisia, teinipojille taas usein sen että he dokaavat ja vetävät huumeita. Naisilta puuttuvat sellainen hormonitoiminta, joka pistää etsimään vaaraa ja extremeä elämään.
Kuulosti jotenkin katkeralta tämä viesti. Itse arvostan naisia suurest, kuitenkin vain niitä naisia jotka sen ansaitsevat. Mutta ei meitä miehiä kannata liikaa ruveta solvaamaan. Tuonkin viestin kirjoitit teknologialla, joka on miesten keksimä.
Onhan niitä Nykäsiäkin tosiaan, mutta toisaalta on niitä Tukiaisiakin. Ja huonon itsetunnon halveksuminen osoittaa kyllä empatian puutetta. Kirjoituksesi motiivi saattaa sekin olla huonon itsetunnon aikaansaamaa.
Ja mikä on naisen paikka? En ymmärrä koko kysymystä.
Kyllä se on ihan naisen oma vika, jos antaa kusen nousta päähän.
Avauksessa on kyllä paljon asiaa. Perättömät kehut eivät ole ikinä saaneet aikaan mitään hyvää... Itse pyrin olemaan aina rehellinen. = ) Se ei toki miellytä kehuihin tottuvia ja itsestään liikaa luulevia tavallisia naisia.
Vain idiootti alentaa itsensä toisiin nähden.
Terve itsetuntoinen ihminen uskaltaa kohdata muut ihmiset tasavertaisena ilman ylimielisyyttä tai alemmuudentuntoisena.
Mä olen aina tiennyt olevani muita rumempi, koskaan kukaan ei ole mua kauniiksi sanonut. Ei edes sukulaisetkaan lapsena mua nätiksi kehuneet, oma äiti ainoastaan joskus sanonut kuinka olin nätti lapsena, oli kiharat vaaleat hiukset jne.. Joten ainakaan mulla ei ole ollut missään vaiheessa turhia luuloja itsestäni, en ole kuvitellut olevani kenenkään yläpuolella, enempi olen tiennyt olevani kaikista huonoin joka asiassa. Ehkä olen liian ruma kasvoiltani ja siksi ei kukaan ole edes voinut valehdella mulle, ett olen hänen mielestään nätti. Eikä edes ystävät ole ikinä kehuneet mun ulkonäköä, parikin oli sitä mieltä, ett olen heidän mielestään luontaantyöntävän näkönen :D :D. Aina olen ollut tietoinen vioista ulkonäössäni, joten en edes uskois jos joku kehuis mua jollain tavalla vaan miettisin ett mistäs nyt tuulee.
Puuttuuko naisilta välineistö havaita ja kritisoida omaa toimintaansa - koska naisten tällä tavalla itselleen luoma/omaksuma ongelma koskettaa heitä itseään kaikkein eniten ja aiheuttaa heille itselleen suurimman tragedian.
Samoin ei ole "miessukupuolen" vika millaisen pedin "vanhemmat" ryhmä petaa tyttärilleen. Omalle tyttärelleni olen opettanut että hän on tärkeä ja arvokas ihminen - vaan ei maailman napa tai erehtymätön tai etuoikeutettu koska on tyttö.
" Jos naiselle ei selvästi tuo esiin hänen paikkaansa, niin ei sellaisen naisen kunnioitusta koskaan hyvänen aika saa. "
-Olet niin pahasti pihalla, että tuskin löydät enää koskaan sisälle...