Stalinin kerrotaan tokaisseen Govoroville, että "sota ratkaistaan Berliinissä, ei Helsingissä". Saattanut on näin tokaistakin mutta käytännön toimet eivät sitä ajatusta loppuun asti tue. Kuten tiedetään niin neukku kiinnitti sodan loppuun asti valtavia voimia valtamaan Baltian maita ja Unkaria, Romaniaa, Bulgariaa ja jopa Jugoslaviaa yms., Berliinin kannalta täysin toisarvoisia paikkoja. Ei Baltia tai Bulgaria ole käytännössä sen lähempänä Berliiniä kuin Etelä-Suomikaan.
Kyllä Heeresgruppe Nordin jämät olisivat pysyneet tasan tarkkaan motissa Baltiassa sodan loppuun asti aiheuttamatta sen isompia ongelmia Puna-armeijalle vaikka niitä ei olisikaan yritetty tuhota valtavissa taisteluissa Kuurinmalla jne... Jos Berliini yksin olisi ollut tähtäimessä niin sinnehän P-armeija olisi suunnannut kaiken voimansa ja jättänyt muut suunnat vähemmälle valtaamisinnolle. Poliittiset tavoitteet Stalinille oli mielessään mutta sotilaalle kannatti tokaista perusteluksi jotain sotilaallista. Monikaan sotilas kun ei tajua eikä edes välitä politiikasta mitään. Stalinin poliittisen tavoitteisiin ei kuulunut Suomen miehittäminen joten saimme armon.
Kyllä Heeresgruppe Nordin jämät olisivat pysyneet tasan tarkkaan motissa Baltiassa sodan loppuun asti aiheuttamatta sen isompia ongelmia Puna-armeijalle vaikka niitä ei olisikaan yritetty tuhota valtavissa taisteluissa Kuurinmalla jne... Jos Berliini yksin olisi ollut tähtäimessä niin sinnehän P-armeija olisi suunnannut kaiken voimansa ja jättänyt muut suunnat vähemmälle valtaamisinnolle. Poliittiset tavoitteet Stalinille oli mielessään mutta sotilaalle kannatti tokaista perusteluksi jotain sotilaallista. Monikaan sotilas kun ei tajua eikä edes välitä politiikasta mitään. Stalinin poliittisen tavoitteisiin ei kuulunut Suomen miehittäminen joten saimme armon.
Vastaukset 50
Vanhimmat
tiettävästi hoputtamaan joukkojen lähettämisessä Baltiaan ja keskirintamalle Bagrationiin.
Puna-armeijan painopiste oli koko ajan Berliinin suunnassa, sillä se oli tärkein palkinto. Tosin se oli sovittu kuuluvaksi NL:n vyöhykkeeseen, mutta silti.
"Stalinin poliittisen tavoitteisiin ei kuulunut Suomen miehittäminen joten saimme armon. "
Siinä se uskollisen stallarin tärkein viesti tulikin. Stalin vaati 23.6. 44 ehdotonta antautumista. Govorovin tehtävä oli saattaa Suomi siihen tilanteeseen poliittisesti ja sotilaallisesti.Miehityssuunnitelma oli valmiina ja Govorov kertoili suunnitelmistaan pitää voitonparaati Helsingissä.
Kun hän epäonnistui, niin ehtoja hieman lievennettiin, eikä antautumista enää vaadittu.
Stallarien toiveissa se on edelleen korkealla.
Seuraavaksi vienohuttula kertoo, miten helppo Stalinin olisi ollut vallata Suomi 1945. On näköjään kirjallisuuspiiri taas ollut koolla.
Baltiassa oli oma porukka. Tietääkseni Govorov ja kumppanit nimenomaan painosti antamaan lisävahvistuksia Valko-Venäjän suunnalta Suomen rintamalle. Pyyntö evättiin.
>Baltiassa oli oma porukka.<
Kuurinmaalla oli 28 saksalaista divisioonaa motissa sodan loppuun saakka. Toki osa kalustoa ja porukkaa laivattiin Saksan rintamille 1945 keväällä.
Mitähän Kannnaksella 1944 kesä-heinäkuussa hakatuilla NL:n divisioonilla olisi tehty "Berliinin kilpajuoksussa" sellaisenaan?
Ne divisioonat vietiin Baltian rintaman suunnalle, mutta ensin täydennettäväksi ja osin uudelleen koottaviksi. Vei varmaankin kuukausia ennen kuin niillä teki yhtikäs mitään.
Noh jaah. Eipä niillä tehnyt täälläkään. Vahvistuksia pyydettiin Bagrationista. Ei annettu. Ainoastaa tällä on väliä. Muualta ei ilmeisesti ollut antaa. On myös totta, että Suomen suunnalta alettiin siirtää porukkaa Baltiaan. Siellä heitä ei valitettavasti pysäytetty.
” Mitähän Kannnaksella 1944 kesä-heinäkuussa hakatuilla NL:n divisioonilla olisi tehty "Berliinin kilpajuoksussa" sellaisenaan? ”
Unohdat nyt kokonaan ne monta sataa tuhatta sotilasta käsittävät Suomen vastaisen rintaman joukot, jotka NEKIN voitiin rauhantoen jälkeen ohjata Berliinin suuntaan!
”Ne divisioonat vietiin Baltian rintaman suunnalle, mutta ensin täydennettäväksi ja osin uudelleen koottaviksi. Vei varmaankin kuukausia ennen kuin niillä teki yhtikäs mitään.”
Kyse oli viikoista eikä kuukausista!
Stallarin aikakäsitys venyy ja paukkuu agendasta riippuen!
Ja paljonkohan Liettuasta on matkaa Puolaan. Tie Liettuaan kulki mitä kautta...
Höh, mitä tietä Kuurinmaalta tai Bulgariasta suunnistetaan Berliiniin? Eivät nuo reitit taida olla niitä lyhyimpiä reittejä Venäjältä Saksan sydämeen.
Kyllä se Puola taitaa siinä saksmaan välissä olla. Nytkö Puolassa siis ei käyty kovia tappeluja vuoden 1944 lopulla aina antautumiseen asti. Hippastako ne siellä leikki.
Jotku ne jaksaa hakata päätänsä seinään. Samat "vääristelevät" historiatulkinnat vuodesta toiseen näissä aloituksissa.
"Stalinin poliittisen tavoitteisiin ei kuulunut Suomen miehittäminen joten saimme armon."
- heh, heh, heh-
Tuo tyylikin pysyy niin kovin puuduttavan samanlaisena:
Ensin selitetään aivan kohtuullisen asiallisesti jotain "mielenkiintoista" näkökulmaa, sitten jossain välissä tai kuten tässä, lopussa, sujautetaan mukaan itsestään selvänä asiana ja "totuutena" aivan selvä vääristelevä tulkinta.
Tyhmyri ei näytä tajuavan, että Puolassa Saksalla oli vahvat puollustukset. Sinne oli mentävä.
Kun nikki Valetta !!! ei osaa kumota mitään faktaa niin sitten vain herjailuvaihde päälle että josko edes se jotakin auttaisi.
Tosin taitaa tuo nikki Valetta !!! kertoa nikin käyttäjästä itsestään ja toimii siten ennakkovaroituksena tekstin sisällöstä niille jotka ehken erehtyvät hänen tekstinsä lukemaan. Ihan asiallista paljastaa olemuksensa ja tekstinsä luonne jo nikissä. Siitä rehellisyyspisteet klenkka-rättärille.
Mahtaakohan "merkki-erkki" ymmärtää oman nimimerkkinsä lukijassa synnyttämää mielikuvaa. (retorinen kysymys: älä vastaa)
Jos se on yhtä hidasälyinen kuin sinä niin ei varmana ymmärrä.
Puna-armeijan hidas kiire Berliiniin?
Iltalehti 28.9.2012 kirjoittaa Salattu hyökkäyskäsky -jutussaan, kuinka Ohto Mannisen tutkimusten mukaan "Neuvostoliitolla oli Pohjois-Suomen vastaisilla rajoilla yhteensä 17 divisioonan verran hyökkäysvoimaa." Niiden suunniteltiin etenevän Ouluun, Kittilään ja Ivaloon. IL -kirjoittaa kuinka "Mannisen mukaan neuvostojoukoilla oli marraskuuhun asti valmius hyökätä Suomeen. Sen jälkeen joukkoja siirrettiin Saksaa kohti etenevälle rintamalle."
Hitaat olivat itäisen naapurin kiireet, sillä me kaikkihan olemme kuulleet kyllästymiseen saakka kuinka NL keskeytti Kannaksen suurhyökkäyksen jo heinäkuun 1944 alkupuolella, tai viimeistään heinäkuun puoliväliin mennessä, koska "NL:n joukoilla oli niin kiire Berliiniin". Sota kuulemma ratkaistiin siellä, eikä Suomen suunnalla tai Karjalan Kannaksella... Sitä ei haluta sanoa, ettei hyökkäystä Kannaksella voitu jatkaa silloisilla voimilla, sattuneesta syystä, eli suomalaisten vastarinnan kovuudesta ja suomalaisten aiheuttamista suurista tappioista johtuen.
Ihmeesti vaan niitä NL:n joukkoja riitti Pohjois-Suomeen. 17 divisioonaa lienee ollut aika iso määrä jopa NL:llekin.
"Mannisen mukaan neuvostojoukoilla oli marraskuuhun asti valmius hyökätä Suomeen."
Luojan kiitos Suomi alkoi täyttää Moskovan välirauhansopimuksen ehtoja, joten Neuvostoliiton ei tarvinnut ryhtyä minkäänlaiseen ylimääräiseen sotilaalliseen painostukseen. Rauhaanpakottamisoffensiivi oli tehnyt tehtävänsä ja Suomi siirtynyt uudelle linjalle, myöntänyt, että maan koko idänpolitiikka vv. 1918-1944 oli ollut erehdystä.
panosta oli säädetty Mannerheimin allekirjoittamalla lailla.
Valvontakomissio painosti ja uhkaili monella tapaa. Suomi yritti parastaan.
Karille oli mennyt ennen kaikkea NL:n Suomen politiikka 30.11. 39 ja siitä eteenpäin.
Silti Suomi säilyi itsenäisenä, vaikka se palstan stallareille katkera paikka onkin.
Kesän -44 valtausyritys oli kariutunut torjuntavoittoon ja NL:kin viimein ottanut järjen käteen.
Mistä se ne mussikat ois repinny. Bagrationistako. Pääpahis oli kuitenkin Saksa.
"Ihmeesti vaan niitä NL:n joukkoja riitti Pohjois-Suomeen. 17 divisioonaa lienee ollut aika iso määrä jopa NL:llekin."
Kesäkuussa vuonna 1944 puna-armeijalla oli 600 divisioonaa joten ei 17 divisioonaa ollut mikään suuri määrä. Operaatio Bagrationiin osallistui 166 divisioonaa. Täytyy kuitenkin muistaa että neuvostodivisioona oli määrävahvuisenakin huomattavasti pienempi kuin saksalainen tai suomalainenkaan divisioona.
Missä Kokkareissa on näin kirjoitettu? Kertokaa lisäksi vielä jokin varteen otettava sotahistorian teos, josta avoin varmentaa houreisia väittämiänne. En pane pahakseni parista sota-arkiston linkistä ja diaredinumerosta, jonne pääsen. Lisäksi oikeaksi todistetut jäljennökset esikuntien ja Stalinin käskystä voisi valaista asiaa puolellenne. Muuten olette vain Valehtelijoita! Siis Valehtelette! Siis Valehtelette!
Klenkka ei koskaan valehtele! Siis Valehtelette!
Neuvostojoukot olivat sielä valmiustilassa odottamassa tilanteen kehittymistä mm. miten Suomalaiset onnistuvat Saksalaisten häätämisessä lapista. Jos Suomalaiset olisivat osoittaneet "sotaväsymistä" taistelussa Saksalaisia vastaan niin "apujoukkoja" olisi tullut taatusti rajantakaa. Kun Venäläiset huomasivat, että Suomi toimii niinkuin pitää, voitiin joukot siirtää Suomen vastaisilta rajoilta tärkeimpiin paikkoihin. Ei tässä sen kummempaa "draamaa" ollut. Änkyrämilitantit näköjään kehittävät uhkakuvia aivan tyhjästäkin.
----Änkyrämilitantit näköjään kehittävät uhkakuvia aivan tyhjästäkin. -----
Jos Suomesta halutaan osoittaa änkyrämillitantteja niin niitä ovat vain ja ainoastaan ne sotahullut, jotka veivät Suomen mieleettömään sotaan Saksan rinnalla 1941 kuvitellen että nyt se idän savijalkainen jättiläinen lopulta kaatuu ja tulee Suur-Suomi vähintäin Uralille asti. Riski otettiin ja se laukesi mistä hintana oli pienen järven verran suomalaista verta, ei tosin näiden sotahullujen, sotakorvaukset ja Petsamon menetys. Petsamon varsinaista jättilaskua aletaan maksaa vasta nyt vaikka nikkeli meni jo aiemmin.
karkasko mopo taas käsistä....
Tietysti Meretskovilla pienenä pulleana slaavina oli katkeruutta siitä, ettei onnistunut antamaan pomolleensa synttärilahjaa 1939.
Ei joukkoja Kannakselta Berliiniä kohden viety vaan Itä-Viroon Sinimäen taisteluihin. Näin sotahistoriat kertoo. Sinimäellä neukku käytti raskasta tulta paljon enemmän kuin Valkeasaaressa mutta virolaisten ja saksalaisten rintama piti. Miettikääpäs sitä.
Hyvinhän tuo näkyi pitävän...heh,heh! Viron puolella ei puna-armeija hommaa jarrutellut niin kuin suomen kohdalla, vaan läpi mentiin maksoi mitä maksoi. Oli nääs strategisesti tärkeämpi tuo Baltia suunta CCCP:lle, kuin Karjalan kannas. Vaikka NL oli miestä kuin pipoo, niin kyllä sielläkin vähän funtsailtiin missäpäin niitä miehiä kannattaa tapattaa.
Tie Berliiniin kulkee Pietarista katsottuna mitä kautta. Niin ja entäs sitten. Sinimäki ja Valkesaari olivat yksittäisiä taisteluja. Suomi sai pysäytettyä etenemisen. Viro ei.
Ei se nekkula takaisin tule, vaikka miten vollottaisit.
Puhunet sodan ratkaisuista jossakin rintamilla. No, kait taisteluillakin toki sodan lopputulokseen on jonkinlainen merkitys - ei kai sitä nyt kukaan käyne kieltämään.
Mutta enpä saa mieleeni minkäänlaista mielikuvaa MSII pääpukareista Churchillista, Stalinista ym. neuvottelemassa ja sopimassa keskenään miten ja missä kulloisessakin sodan tilanteessa mennään ja mitä tehdään Helsingin kaltaisessa paikassa.
sopivat sodan yleislinjoista Teheranin ja Jaltan kaltaisissa konferensseissa.
Länsiliittolaisilla oli yhteiset sotasuunnitelmat, joista myös NL pidettiin ajan tasalla. NL piti omat toimensa aika tiukasti salassa.
Tietyt suuret taistelut saivat myös ratkaisevan merkityksen. Barbarossa, Stalingrad, lännen sotaretki, maihinnousut Afrikkaan ja Eurooppaan jne.
Kannattaisi lukea jokin II MS:N historia.
>> Väite kiireestä Berliiniin kesällä -44 on myytti
Heh, heh..vai Nietjärven ja Ilomantsin vastaisilla Neuvostojoukoilla olisi lähdetty Suomea valloittamaa..hupiukkoja näkyy näillä saiteilla näköjään liikkuvan..menisivät ennemmin tarinoimaa lasten satusivuille.
Juuri näin.
" Nietjärven ja Ilomantsin vastaisilla Neuvostojoukoilla olisi lähdetty Suomea valloittamaa. "
Ilomantsin joukkojen strateginen tavoite oli päästä Tali-Ihantalassa taistelevien suomalaisten selustaan.
Jahas, että ihan selustaan? Tarkottikohan tuo selusta Lappeenrannan tasoa vai peräti Savonlinnaan astikko olisi pitänyt mennä selustaan? Ja divisioonia oli NL käytössään varmaan tähän operaatioon selustaan pääsemiseen vähintää 20 ja lentokoneita 2000 ja panssareita myös 2000. Tykistöä 3000 putkee. NL laivasto varmaan antoi tulitukea Kotkan edustalla taistelulaivoiltaan jne? Tällaisilla voimilla sitä mennään suomalaisten selustaan, siis jos tosissaan ollaan menemässä selustaan...
----Ilomantsin joukkojen strateginen tavoite oli päästä Tali-Ihantalassa taistelevien suomalaisten selustaan.----
Ota kuule kartta ja vilkase. Ilomantsi on siihen tarkoitukseen ihan liian kaukana. Sitäpaitsi, suurhyökkäyksen vaatimat joukot oli elokuun alkuun mennessä jo siirretty pois Kannakselta eikä Ihantalassa enään sodittu.
Ethän sinä itäisillä aivoilla varustettuna mistään mitään ymmärrä.
se kartta. Eversti Kemppi sai siirto käskyn 15.6.1944 siirtyä Aunuksesta
Viipurin puolustukseen. Pääosa joukoista oli 19.6 Viipurissa. Siinä ajassako
puolustus olisi pitänyt järjestää, kun täällä on koko ajan vinguttu Viipurin menetystä.
Kait ne neuvostosoltut olisi osan matkaa tuotu junakuljetuksilla alemmas, kun kerta Muurmannin rata oli käytössä
Tuntuu aina löytyvän joku selitys sille miksi venäläiset olivat huonoja ja epäonnistuivat jossain vaikka ovat kaikissa sodissa ja tappeluissa olleet huonoja.
Koska Stalinilla todistettavasti ei siis ollut kiirettä Berliiniin niin hän jätti Suomen valtaamatta ihan armosta. Olisi voinut mutta ei halunnut.
Suomi antautumaan. Sehän käytännössä saavutettiin, vaikka ei paperilla.
Hyökkäykset torjuttiin ennen puna-armeijalle käskettyjä tavoitteita, eikä Stalin antanut pyydettyjä lisäjoukkoja, vaan vei entisiäkin pois aiemman suunnitelman mukaisesti. Suomi pelastui antautumiselta ja miehitykseltä.
Berliiniä ei pidä tähän sotkea. Sinne hyökättiin huhtikuussa -45. Suomen rintamalla toimineita joukkoja ei siihen operaatioon osallistunut.Niitä siirtyi Baltiaan ja Valko-Venäjälle.
Tuo Valko-Venäjä homma on sinänsä outo. Eikös siellä pitänyt olla saksalaisten heikoin kohta. Oliko enää edes yhtään SS-divisioonaa. Tietysti jos molemmilta suunnilta olisi pitänyt irrottaa joukkoja Suomen valtaamiseksi.
Kerro nyt eestiläinen ratekimme mistä se ne joukot olisi repinnyt. Toisin kuin sinä, osattiin Stavkassa laskea.
oli AR Mitten alue. Sillä oli vain yksi panssaridivisoona ja muutenkin heikot joukot.
Puna-armeija keskitti Operattio Bagrationiin moninkertaisen ylivoiman maalla ja ilmassa. AR Mitte murskattiin täysin.
AR Nord eristettiin muusta rintamasta.Se jäi sivusuunnaksi.
-----ja muutenkin heikot joukot.-ö----
Bagration aiheutti Saksalle n. 500 000 miehen tappiot joten ei AR Mitten joukot ihan heikot voineet olla. Kyllä ukkoja piisasi.
Ei piisannut tuon jälkeen. Rintamassa oli valtaisa aukko, joka saatiin vain vaivoin tukittua!
Tehokkaaseen taisteluun tarvitaan muutakin kuin ukkoja.
AR Mitte meni päreiksi.
----Ei piisannut tuon jälkeen. -----
Toope, puhe olikin siitä millainen tilanne oli ENNEN Bagrationia. Oliko tuokin asia helppoudestaan huolimatta sinulle liian vaikea käsittää ?
Jo ennen Bagrationia oli Puna-armeijalla moninkertainen tlivoima jase sai läpimurron halutessaan!
Bagrationin katastrofin aiheutti Hitler, joka kielsi perääntymisen ja käski muodostaa saarrettuja ’tukikohtia’! Huollon puuttuessa ne romahtivatpian!
Hitler vain siirteli joukkojansa etelään harhautusten mukaan, Saksan ylijohto huijataan ja panssaroidut yksiköt siirrettiin etelään keskiarmeijaryhmästä, idiootti, joka näin pokkuroi oli Model.
Ei Saksalla ollut joukkoja, joita siirtää. Idiootti, joka tällaista puhuu on vanha tuttu Tarkkispoika!
Hitler-Jugend oli kyllä erittäin vahva ja ansiotunut joukko. Aivan parasta A-ryhmää.