Onko paneskeleva mies ihmisenä yhtä hyvä kuin muutkin?

Olen lukenut tätä palstaa vähän aika ja huomannut, että naiset suhtautuvat aika suvaitsemattomasti mieheen, joka ei vastaa heidän omaa käsitystään ihannekumppanista. Mies ei siis saisi paneskella ympäriinsä, muuten hän on jotenkin huono ihminen. "Surkea ja vastuuton panomies", tai jotain sinnepäin. Ette kuitenkaan ole ajatelleet että jollain on erilaiset tarpeet kuin teillä, ettekä te voi sanoa mikä on jollekin toiselle oikea tapa elää?

Onko se teidän mielestä näin? Eihän teillä pitäisi olla mitään oikeutta määritellä sitä, miten mies x henkilökohtaisessa elämässänne toimii. Toki se, että moni mies paneskelee voi heikentää teidän mahdollisuuksianne löytää unelmien mies, mutta ei miehillä siitä huolimatta ole (yksilöinä eikä kollektiivisesti) mitään velvollisuutta täyttää teidän odotuksianne. Yrittäkää vain tyytyä siihen että kaikki eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin te. Ei se tarkoita että te olisitte jotenkin muita parempia.
62654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Olipas tyhmä aloitus. Totta kai eri tavalla elävät ihmiset tulisi suvaita ja yleensä suvaitaankin. Mutta sinun tulee myös suvaita se, että kaikki naiset eivät halua kumppanikseen ympäriinsä paneskelevaa miestä. Ja heillä on oikeus itse valita kumppaninsa.
Ja totta kai sama asetelma pätee myös kun sukupuolet vaihdetaan.

Äänestä
  • Mä suvaitsen kyseistä asiaa varsin hyvin. En tiedä mistä sait sen päähäsi että mulla olisi ongelmia sen suhteen.

    Äänestä

"Olipas tyhmä aloitus. Totta kai eri tavalla elävät ihmiset tulisi suvaita ja yleensä suvaitaankin. Mutta sinun tulee myös suvaita se, että kaikki naiset eivät halua kumppanikseen ympäriinsä paneskelevaa miestä. Ja heillä on oikeus itse valita kumppaninsa."

Näin se menee. En minäkään tahtoisi ryhmänaintista naista, mutta se on vain minun valintani, muut saavat tehdä niin kuin tahtovat.

Äänestä
  • Onko sun ovesi takana paljonkin ryhmänaintisia naisia kolkuttelemassa?

    Ihme juttu, kun itse aina missaan nuo ryhmänaintiset naiset.

    Äänestä

"Mies ei siis saisi paneskella ympäriinsä, muuten hän on jotenkin huono ihminen"

koskee molempia sukupuolia

Äänestä

Huono panomies on huono ihminen !

Äänestä
  • Niin, harvoin saa sekä laatua että määrää. Ympäriinsä paneskelevalta saa vain määrää ja sekin jaettuna monelle.

    Lopputulos: jokainen nainen saa häneltä vain vähän seksiä ja silloinkin huonoa.

    Äänestä

Ympäriinsä paneskeleva mies vaikuttaa heikolta, ailahtelevalta ja henkisesti köyhältä. Sellainen mies herättää negatiivisia tuntemuksia. Samalla tavalla voisi ajatella ihmisestä, joka aloittaa aina uudet opinnot mutta ei koskaan saa mitään valmiiksi. Se on vaan surullista.

Äänestä
  • Sori mut ei noita voi kauhean hyvin vertailla. Parempi vertailukohta olisi mies, joka yrittää sitoutua naiseen, mutta luovuttaa koska pelkää jotain tms. Tunnen monenlaisia miehiä joilla on paljon yhdenillansuhteita ja oikeastaan ainoa yhteinen tekijä heissä on se, että he panevat koska he saavat kauniita naisia suhteellisen helposti baarista. Osa näistä tyypeistä on korkeastikoulutettuja (mm. lakimiehiä), osa sossupummeja, osa hoitaa asiansa erittäin säntillisesti, osa on hunsvotteja, osa on todella rehellisiä, osa varastelee ja tekee muuta rikollista, osa haluaa vain paneskella, osa toivoo löytävänsä rakkauden, osalla on takana pitkiä vakavia suhteita, osa ei ole sitoutunut merkittävässä määrin. Oikeastaan kaikki stereotypiat mitä keksii menevät täysin metsään. Löytyy niin hälläväliä jätkiä kuin todella menestyneitä ja kaikinpuolin esimerkillisiä kavereita, joilla on pääkoppa erittäin hyvässä kunnossa.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Sori mut ei noita voi kauhean hyvin vertailla. Parempi vertailukohta olisi mies, joka yrittää sitoutua naiseen, mutta luovuttaa koska pelkää jotain tms. Tunnen monenlaisia miehiä joilla on paljon yhdenillansuhteita ja oikeastaan ainoa yhteinen tekijä heissä on se, että he panevat koska he saavat kauniita naisia suhteellisen helposti baarista. Osa näistä tyypeistä on korkeastikoulutettuja (mm. lakimiehiä), osa sossupummeja, osa hoitaa asiansa erittäin säntillisesti, osa on hunsvotteja, osa on todella rehellisiä, osa varastelee ja tekee muuta rikollista, osa haluaa vain paneskella, osa toivoo löytävänsä rakkauden, osalla on takana pitkiä vakavia suhteita, osa ei ole sitoutunut merkittävässä määrin. Oikeastaan kaikki stereotypiat mitä keksii menevät täysin metsään. Löytyy niin hälläväliä jätkiä kuin todella menestyneitä ja kaikinpuolin esimerkillisiä kavereita, joilla on pääkoppa erittäin hyvässä kunnossa.

    Kyllä niitä voi vertailla oikein hyvin. Juurihan niin tein.

    Äänestä

  • iicss kirjoitti:

    No millä perusteella ne sitten vertautuu? Mä kerroin tossa jo että miten ne ei ainakaan vertaudu.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    No millä perusteella ne sitten vertautuu? Mä kerroin tossa jo että miten ne ei ainakaan vertaudu.

    Ne vertautuu juuri niin kuin kuvasin: pinnallista saman toistoa, mielenkiinnon sammumista sen jälkeen, kun on saanut haluamansa, seksiä tai opiskelupaikan. Ihmiseltä puuttuu tällöin kyky kehittää itse sisältöä ja näkemystä.

    Äänestä

  • iicss kirjoitti:

    Ne vertautuu juuri niin kuin kuvasin: pinnallista saman toistoa, mielenkiinnon sammumista sen jälkeen, kun on saanut haluamansa, seksiä tai opiskelupaikan. Ihmiseltä puuttuu tällöin kyky kehittää itse sisältöä ja näkemystä.

    Kyse on usein myös siitä ettei mies a) ole alunperinkään kiinnostunut mistään vakavasta useimpien naisten kanssa mutta vakiintuu kun aidosti hyvä ja kiinnostava nainen löytyy tai b) mies ei ole yleensäkään kiinnostunut seurustelusta. Tuollainen mieshän tekee juuri sen minkä on suunnitellutkin. Ei mun mielestä mitenkään huono elämäntyyli verrattuna siihen että monet seurustelee vaan sen takia ettei tarvitsisi olla yksin tai menee naimisiin ihan väärän henkilön kanssa ilman mitään harkintakykyä.

    Ihan sama onko kysymys aasta, beestä vai ceestä. Lerssinvatkaajat on ikävystyttävää porukkaa. Pelkkä seksi ei jaksa useimpia ihmisiä kiinnostaa, pitää olla muutakin.

    Niin, mutta joitain kiinnostaa pelkkä seksi tai ei-vakavat fuckbuddy-suhteet. Problem?

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Niin, mutta joitain kiinnostaa pelkkä seksi tai ei-vakavat fuckbuddy-suhteet. Problem?

    Sulla tuntuu olevan ongelma asiasta, kun avauksen teit ja kutsut ihmiset keskustelemaan asiasta, joka ei kauheesti nappaa. Tässä on nyt yritetty keskustella ja esittää kiinnostunutta, voinko jo mennä?

    Äänestä

Miksi nainen haluaisi miehen, joka ei vastaa hänen käsitystään ihannekumppanista? Jos nainen haluaa parisuhteen, miksi hän haluaisi ympäriinsä paneskelevan miehen?

Etsi samanlainen nainen, heitäkin on. Ympäriinsäpaneskelijoita.

Äänestä
  • Säkin missasit idean. Nainen saa mun puolesta haluta sellaisen miehen kuin haluaa, mutta pitäisi myös ymmärtää erilaista elämää eläviä ihmisiä, eikä kuvitella että mies on jotenkin henkisesti vajaa yksilö jos ei halua vakiintua tai jäädä yksin kotiin r*nkkaamaan.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Säkin missasit idean. Nainen saa mun puolesta haluta sellaisen miehen kuin haluaa, mutta pitäisi myös ymmärtää erilaista elämää eläviä ihmisiä, eikä kuvitella että mies on jotenkin henkisesti vajaa yksilö jos ei halua vakiintua tai jäädä yksin kotiin r*nkkaamaan.

    Sinä missaat koko systeemin. Mistä voit tietää naisten ajatuksia tai asenteita?? Tai mitä kukakin ymmärtää ja mitä ei? Olet ihan hakoteillä....

    Äänestä

  • Real Me... kirjoitti:

    Sinä missaat koko systeemin. Mistä voit tietää naisten ajatuksia tai asenteita?? Tai mitä kukakin ymmärtää ja mitä ei? Olet ihan hakoteillä....

    Vaikka siitä mitä naiset sanovat täällä ihan suoraan?

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Vaikka siitä mitä naiset sanovat täällä ihan suoraan?

    Ihanko näiden kirjoitusten perusteella teet johtopäätöksia, anna mun kaikki kestää, oikeesti??!!!!

    Äänestä

  • Nainen tai mies tai kirjoitti:

    Ihanko näiden kirjoitusten perusteella teet johtopäätöksia, anna mun kaikki kestää, oikeesti??!!!!

    Tän palstan ihmisistä tän palstan kirjoitusten perusteella. Niin lukee aloituksessakin. Kannattaa katsoa että mistä on kyse ennen kuin kommentoi.

    Äänestä

Merkittävästi suurempi määrä täällä on kuitenkin kirjoituksia, joissa ei suvaita naisten seksielämää. Eli missä miehet suhtautuvat suvaitsemattomasti naiseen, jolla on minkäänlainen seksieläm,ä saati sitten että paneskelisi ympäriinsä.

Eipä nekään miehet ole paljoa ajatelleet joidenkin naisten erilaisia tarpeita ja oikeaa tapaa elää? Että hohhoijjaa vaan sullekin.

Äänestä
  • "Eipä nekään miehet ole paljoa ajatelleet joidenkin naisten erilaisia tarpeita ja oikeaa tapaa elää? Että hohhoijjaa vaan sullekin"

    No hohhoijaa, kerro että missä olen väittänyt jotain muuta kuin mitä sanoit? Vai mikä pointtisi oli?

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    "Eipä nekään miehet ole paljoa ajatelleet joidenkin naisten erilaisia tarpeita ja oikeaa tapaa elää? Että hohhoijjaa vaan sullekin"

    No hohhoijaa, kerro että missä olen väittänyt jotain muuta kuin mitä sanoit? Vai mikä pointtisi oli?

    Pointti oli se, että aloituksesi painottaa, että juuri naiset ovat sitä ja tätä ja eivät ymmärrä ja suvaitse ja pälä pälä. Vaikka ihan okeasti tämä ei nyt ole sukupuolikysymys. Osa ihmisistä kokee tarvetta arvostella muita ihmisiä heidän seksuaalisen käyttäytymisensä perusteella. Siis miehet ja naiset. Eivätkä todellakaan naiset erityisesti, vaan pikemminkin päinvastoin. Että siksi hohhoijjaa.

    Se, että sinulla on tarve arvostella naisia milloin milläkin perusteella ja perusteettomasti, kertoo kuitenkin sinusta enemmän kuin naisista. Että hohhoijjaa vaan uudemman kerran.

    Äänestä

  • 1+11 kirjoitti:

    Kyllä mä tiedän varsin hyvin mitä miehet ajattelevat paneskelevasta naisesta ja sellaiset mielipiteet on tuomittu moneen kertaan niin minun kuin monen muunkin toimesta.

    Mulla ei muuten ole mitään naisia vastaan, vaan niitä kaksinaismoralistisia femakoita vastaan, jotka näkevät miehissä jatkuvasti pieniä tai kuvitteellisia vikoja ja joiden mielestä kaikki negatiivinen on miesten syytä ja jotka eivät siedä miesten normaalia seksuaalisuutta. Jos ne kärrättäisiin pois tästä maasta niin veikkaan että ihmiset hymyilis paljon enemmän ja tappais vähemmän. Mut enempää mulla ei ole sanottavaa aiheesta. Hyvää viikonloppua.

    Kaksinaismoralismi on aina ikävää, taaskin sukupuolesta riippumatta, ja sitä harrastavia löytyy myös kummastakin sukupuolesta. Itse en pidä erityisesti juuri naisten kaksinaismoralismia miesten vastaavaa pahempana. Enkä usko, että olot muuttuisivat merkittävästi paremmaksi, jos vain naispuoliset kaksinaismoralistit "kärrättäisiin pois tästä maasta".

    Minusta näyttää siltä, että teet itse sitä mistä "femakoita" syytät.

    Sanonpa nyt vaan, että tässä maassa kun mies pistää kaiken naisten syyksi ja kuvittelee miesten olevan virheettömiä, tätä miestä kutsutaan sovinistiksi tai thaimaasta vaimon hakevaksi luuseriksi. Samanlaiset naiset pyörivät yliopistolla tekemässä naistutkimusta tai sukupuolentutkimusta ja he saavat suojatyöpaikan Helsingin Sanomista, jostain muusta vihervasemmistomediasta tai jostain verorahoitteisesta nollatutkimuslaitoksesta. Googlettakaa esim. Akuliina Saarikoski (tunnetaan nykyään nimellä Atlas Saarikoski), feministien Tulva-lehden päätoimittaja, HS-raadin jäsen, mediapersoona ja ...noh... miehisyyden demonisoija noin niinkun kauniisti ilmaistuna.

    Akuliina on mm. sanonut kannattavansa sitä että alaikäisiä (siis tyyliin 13-vuotiaita) tyttöjä käännytetään lesboiksi viettelemällä heidät seksiin. Samalla hän on sitä mieltä että heteroseksi on 95%:ssa tapauksista naiseen kohdistuvaa hyväksikäyttöä. Oikein ihana vähemmistöjen puolustaja ja semmoinen raikas out-of-the-box-ajattelija :D Ei tarvitse olla Einstein tajutakseen, että samanlaista juttua viljelevä lihaasyövä heteromies olisi Helsingin Sanomien ja vastaavien ykkösinhokki ja natsikorttia heiluteltaisiin varmaan pääkirjoituksissakin. Esim. jonkun Henry Laasasen jutut on Akuliinaan verrattuna ihan lastenohjelmakamaa, mutta hän on saanut aikaan kunnon paskamyrskyjä "tasa-arvon asialla olevian" vihreän porukan keskuudessa.

    Btw, voi kanssa tsekata tän ketjun tästä samasta osiosta: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11372363

    Siellä joku nainen ihan tosissaan esittää ajatuksia siitä miten miehillä on jotain yleisiä naisten henkiseen alistamiseen liittyviä fantasioita. Mä olen ainoa ketä edes kiinnostaa. Miesten kirjoittaman puolet kesympi tavara saa porukan hermostumaan ja klikkaamaan kasan miinuksia.

    Alkuperäisessä viestissäsi puhut yleisesti naisista ja nyt tässä ollaan jo sulavasti päädytty "femakoiden" kautta radikaalifeministeihin asti. Sulla on kyllä puurot ja vellit sekaisin jos nainen=radikaalifeministi.

    Pitäiskö sunkin kuitenkin nyt vaan yrittää suvaita jopa Atlaksen tapa elää, ajatella ja olla, kuten alukuperäisessä viestissäsi kovasti peräänkuulutat. Vai pitäisikö vain naisten ymmärtää, suvaita ja olla vaatimatta?

    Äänestä

Sinkut miehet pankoot kuinka paljon haluavat ja kenen kanssa haluavat. Sitoutuneet ja seurustelevat miehet toimikoot niin kuin kumppanin kanssa on yhdessä ja avoimesti sovittu, useimmiten on toki sovittu molemminpuolisesta uskollisuudesta, mutta muustakin voi sopia avoimesti ja yhdessä.

Mä oon nainen ja suvaitsen miehiä aivan täysii, jos he toimivat näistä jommalla kummalla tavalla.

Äänestä
  • ..ai niin, miehen arvostus tippuu kyllä mun silmissä nolliin, jos hän edes sinkkuna panee muiden muijia.

    Äänestä

Eipä ole päätä eikä häntää kirjoituksessasi... ilmeisesti kyse on jonkun henkilökohtaisen turhautuman purkamisesta.

Äänestä

Jokaisella ihmisellä on käytössään tietty määrä aikaa ja energiaa ja jokainen päättää itse, mihin haluaa ne käyttää. Jos ihminen, mies tai nainen, haluaa käyttää suuren osan ajastaan ja energiastaan vastakkaisen sukupuolen edustajien perässä juoksemiseen, se aika ja energia on sitten pois muilta elämän osa-alueilta. Eli ihminen ei kehity missään sellaisissa asioissa, joita itse arvostaisin.

Sama kuin ihminen kuluttaisi 90% vapaa-ajastaan TV:n katsomiseen. Sellainen ei ole kiinnostava seurustelukumppanina, ystävänä eikä satunnaisena juttuseurana.

Äänestä
  • Tää oli ihan fiksu mielipide, toisaalta toi ei varsinaisesti vastaa siihen, minkälaisen arvon ihmiselle antaa.

    Jokaisella on oma mielipiteensä siitä millainen on kiinnostava ihminen. En mäkään esim. pidä yhtään kiinnostavana sellaista ihmistä, joka ei pysty keskustelemaan ollenkaan yhteiskunnallisista aiheista (joko yleistieto on niin heikko tai ei vaan kiinnosta), mutta en silti ole oikeutettu arvostelemaan tällaista ihmistä, sillä eihän hänellä ole mitään velvollisuutta olla kiinnostunut yhteiskunnasta. Samoin jotkut yliopiston professorit on todella epäkiinnostavia ja kuivia tyyppejä, vaikka moni niistä on tehny paljonkin juttuja, mitkä on hyödyks yhteiskunnalle

    Samalla tavalla moni ei varmaan pidä joitain panomiehiä kiinnostavina, mutta ei sekään liity siihen minkälaisen arvon toisille antaa. Kyllä mä arvostan jotain professoria, vaikka en oo yhtään kiinnostunu tapaamaan sitä. Hitler tai Stalin olisi mielenkiintoisia tyyppejä tavata, mutta en mä heitä ihmisinä arvosta pätkän vertaa. Tapaamisen jälkeen varmaan tappaisin heidät jotta he eivät pääsisi toteuttamaan massamurhia.

    Panomies ei muuten välttämättä käytä suurta osaa aikaa naisten perässä juoksemisen. Asia on pikemminkin niin päin, että naista saa paljon pienemmällä vaivalla kun on muutakin elämää ja käyttää aikansa johonkin järkevään. Mitä parempi ja kiinnostavampi elämä, sitä helpommin sieltä baarista lohkeaa. Jos elämä on hyvällä mallilla niin ihan hyvin voi riittää että käy vaan pari iltaa viikosta baarissa ja vähintään joka toinen lähtee sieltä kauniin naisen kanssa.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    Tää oli ihan fiksu mielipide, toisaalta toi ei varsinaisesti vastaa siihen, minkälaisen arvon ihmiselle antaa.

    Minä voin kyllä sanoa suoraan halveksivani aika tavalla ihmisiä jotka juoksevat paljon irtosuhteiden perässä. Mutta se saattaa johtua vain siitä, että olen hyvin epäsosiaalinen ja kestää hyvin kauan ennen kuin annan kenenkään tulla lähelle. Siihen verrattuna estottomammin käyttäytyvät ihmiset vaikuttavat jotenkin välinpitämättömiltä sekä itsensä että muiden suhteen. Vaikka järjellä osaankin ajatella että varsinaisesti eroa on vain siinä, miten matala tai korkea kynnys muiden lähestymiseen on. Eli tämän asian paheksuminen ei ole ainakaan minulla moraalista närkästystä, vain sitä etten osaa kommunikoida noin erilaisten ihmisten kanssa.

    "Samalla tavalla moni ei varmaan pidä joitain panomiehiä kiinnostavina, mutta ei sekään liity siihen minkälaisen arvon toisille antaa."

    Eihän ihmisellä varsinaisesti ole koskaan oikeutta olla arvostamatta ja kunnioittamatta muita (poislukien juuri hitlerit ja stalinit) mutta kyllä sitä kuitenkin tulee tehtyä, ainakin minä teen niin.

    En tosin mene koskaan sanomaan kenellekään päin naamaa että en kunnioita häntä tai yritä edes vihjailla sinne päin. Mutta kyllä kai sen minusta kuitenkin huomaa, sillä minulla on aika vahvoja mielipiteitä ja puhun niistä kyllä suoraan. Tämä tulkitaan usein niin, että yritän kertoa muille miten pitää elää. Se on ikävää, mutta en myöskään halua salata ajatuksiani. Silloin unohtaisin kuka itse olen.

    "Panomies ei muuten välttämättä käytä suurta osaa aikaa naisten perässä juoksemisen. Asia on pikemminkin niin päin, että naista saa paljon pienemmällä vaivalla kun on muutakin elämää ja käyttää aikansa johonkin järkevään."

    Mutta ne naiset ovat kuitenkin hyvin tärkeä juttu, vaikka aikaa ei varsinaisesti kuluisikaan paljon. Minun on vaikea kuvitella että baarissa kaikille lirkutteleva mies menisi seuraavana päivänä kotiinsa tekemään jotakin kovin kehittävää. Lähinnä siksi että nuo yhden yön jutut ovat aika halpaa huvia eivätkä siksi tunnu sopivan tavoitteellisille ihmisille.

    Äänestä

  • naisen näkemys kirjoitti:

    "Minun on vaikea kuvitella että baarissa kaikille lirkutteleva mies menisi seuraavana päivänä kotiinsa tekemään jotakin kovin kehittävää. Lähinnä siksi että nuo yhden yön jutut ovat aika halpaa huvia eivätkä siksi tunnu sopivan tavoitteellisille ihmisille."

    No siinä muutama: Cristiano Ronaldo, Mikael Granlund, Gene Simmons, Mick Jagger... myös Urho Kekkonen oli tunnettu naistenmies. Kyllä tuo perustuu vaan sun omiin ennakkoluuloihin.

    Kyllä arvostukseni myös menestyneitä julkkismiehiä kohtaan vähenee reippaasti, jos he juoksevat jatkuvasti naisten perässä. Enkä tavoitteellisuudella tarkoittanut vain ammatillista menestystä, vaan myös ihmisenä kasvamista.

    Eihän sinulle voi tulla yllätyksenä, että irtosuhteita harrastavaa ei arvosteta miesten eikä naisten keskuudessa. Ihmisten kunnioituksen voi menettää paljon vähemmälläkin kuin ryhtymällä massamurhaajaksi. Näin se menee ja sille ei kukaan voi mitään, vaikka kuinka valittaisi ihmisten tuomitsevuudesta.

    Jokainen tietää, että harrastamalla irtosuhteita menettää monen ihmisen kunnioituksen. Jos niitä kuitenkin harrastaa, se on valinta kunnioituksen saamisen ja helpon seksin saamisen välillä. Ja tuo valinta kertoo paljon ihmisestä. Molempia et saa millään, ainakaan kaikilta.

    Niin tai sitten se on valinta sen välillä, onko valmis luopumaan omista haluistaan ja arvoistaan sen takia että muut pitävät sinusta. Toiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen toisten kunnioituksen, toiset elävät omien arvojensa ja halujensa mukaan ja heille riittää että pystyvät kunnioittamaan itseään. Niin kuin sanoit, se tosiaan kertoo paljon ihmisestä yrittääkö tämä miellyttää toisia vai tekeekö sen mitä itse näkee parhaaksi. Kerroit jo että kumpaa itse arvostat enemmän. Tuolla ajatusmallillasi en voi kuin toivottaa onnea, sillä sitä sä tarvitset.

    Teet mitä tahansa, aina joku arvostaa sitä, ainakin ihmiset jotka itse tekevät samaa. Jos siis teet yleensä yhtään mitään, näyttää siltä että teet sitä saavuttaaksesi muiden arvostuksen. Vaikka vain makaisit kaiken päivää kadulla koska siltä tuntuu, joku voi saada päähänsä arvostaa vaatimatonta elämäntyyliäsi. Sitten oletkin miellyttämishaluinen typerys.

    Hyvä jos sinua eivät kiinnosta muiden mielipiteet sinusta. Miksi siis tämä aloitus? (Huomasin kyllä että olet varsin varovaisesti jättänyt kertomatta mitään omasta elämäntyylistäsi. Oletan kuitenkin että edustat tai todennäköisemmin haluaisit edustaa aloituksessa puolustamaasi miestyyppiä.)

    Ei sillä pitäisi olla mitään väliä mitä muut ajattelee. Jos teet tarkoituksella jotain sellaista mitä muut eivät hyväksy, olet ihan yhtä hyväksynnänhakuinen kuin se, joka tekee vain muiden hyväksymiä asioita. Miellyttämisenhalusta kertoo se mitä ajattelet, ei se miltä jokin näyttää ulospäin.

    En mä tänne sen takia kirjoita että saisin hyväksyntää, vaan haastaakseni tiettyjen ihmisten käsitykset.

    En mä tiedä miksi kertoisin omasta elämäntyylistäni. Ei se ole olennaista, eikä mun mielestä edes kauhean kiinnostavaa. Mutta kun nyt kysyit niin todettakoon että se ensimmäinen mieleentuleva arvaus luultavasti menee pieleen.

    Päinvastoin, muiden ajatuksilla on paljonkin väliä. Ei toisia ihmisiä voi sulkea ulkopuolelle vaikka miten haluaisi. Se, millaista kohtelua muilta saa, vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestään. Muiden arvostuksen saaminen tekee elämästä paljon laadukkaampaa, vaikka se ei olisikaan syy tehdä jotakin. Jos ihminen ei välitä saada kunnioitusta muilta, silloin hän ei myöskään välitä antaa sitä muille. Koska se ei ole hänelle niin kovin tärkeää.

    Ja tosiaan, kunnioitan enemmän miellyttämisenhalusta itsensä hillitsevää kuin halujaan sokeasti seuraavaa ihmistä. En näe ihmisten ajatuksia, joten merkitystä on vain käytöksellä. En ryhdy pohtimaan jokaisen tapaamani ihmisen kohdalla syvällisesti, mitä hänen päänsä sisällä liikkuu. Siihen ei riitä aika eikä kiinnostus. Olisi aika naurettavaa vaatia, että ihmiseen pitäisi aina tutustua vuosien ajan ennen kuin saa oikeuden muodostaa hänestä mielipiteensä.

    "En mä tänne sen takia kirjoita että saisin hyväksyntää, vaan haastaakseni tiettyjen ihmisten käsitykset."

    Sitten olisi ehdottomasti kannattanut aloittaa vähemmän provosoivasti ja tuoda esiin jotain mistä keskustella. Tuolla aloituksella saat ihmiset vain suuttumaan ja puolustamaan omia näkemyksiään mahdollisimman jyrkästi. Kenenkään käsityksiä et varmasti ole onnistunut haastamaan, vaan päinvastoin olet entisestään lujittanut ihmisten vanhoja käsityksiä.

    "En mä tiedä miksi kertoisin omasta elämäntyylistäni. Ei se ole olennaista, eikä mun mielestä edes kauhean kiinnostavaa."

    Eipä se ole olennaista kunnon keskustelussa. Teet kuitenkin useita henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä, joten luonnollisesti se herättää halun etsiä mahdollisuutta antaa samalla mitalla takaisin. Kyllähän keskustelu on hedelmällisempää kun puhutaan yleisellä tasolla, mutta se ei nyt tässä ole enää mahdollista.

    "Mutta kun nyt kysyit niin todettakoon että se ensimmäinen mieleentuleva arvaus luultavasti menee pieleen."

    Siis jälkimmäinen oli oikea, niin arvelinkin.

    "Siis jälkimmäinen oli oikea, niin arvelinkin."

    Jaahas :D No eipä siinä muuta kuin oikein paljon tsemppiä sulle!

    Erinomaista!

    Tästä keskustelusta kehkeytyi siis kuitenkin jotain asiallista!

    Äänestä

  • Lukutaitoinen m kirjoitti:

    Erinomaista!

    Tästä keskustelusta kehkeytyi siis kuitenkin jotain asiallista!

    Kyllähän tökerösti aloitetusta keskustelusta saa asiallisen, jos muut keskustelijat ottavat tehtäväkseen nostaa sen tasoa.

    Äänestä

  • naisen näkemys kirjoitti:

    Päinvastoin, muiden ajatuksilla on paljonkin väliä. Ei toisia ihmisiä voi sulkea ulkopuolelle vaikka miten haluaisi. Se, millaista kohtelua muilta saa, vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestään. Muiden arvostuksen saaminen tekee elämästä paljon laadukkaampaa, vaikka se ei olisikaan syy tehdä jotakin. Jos ihminen ei välitä saada kunnioitusta muilta, silloin hän ei myöskään välitä antaa sitä muille. Koska se ei ole hänelle niin kovin tärkeää.

    Ja tosiaan, kunnioitan enemmän miellyttämisenhalusta itsensä hillitsevää kuin halujaan sokeasti seuraavaa ihmistä. En näe ihmisten ajatuksia, joten merkitystä on vain käytöksellä. En ryhdy pohtimaan jokaisen tapaamani ihmisen kohdalla syvällisesti, mitä hänen päänsä sisällä liikkuu. Siihen ei riitä aika eikä kiinnostus. Olisi aika naurettavaa vaatia, että ihmiseen pitäisi aina tutustua vuosien ajan ennen kuin saa oikeuden muodostaa hänestä mielipiteensä.

    "En mä tänne sen takia kirjoita että saisin hyväksyntää, vaan haastaakseni tiettyjen ihmisten käsitykset."

    Sitten olisi ehdottomasti kannattanut aloittaa vähemmän provosoivasti ja tuoda esiin jotain mistä keskustella. Tuolla aloituksella saat ihmiset vain suuttumaan ja puolustamaan omia näkemyksiään mahdollisimman jyrkästi. Kenenkään käsityksiä et varmasti ole onnistunut haastamaan, vaan päinvastoin olet entisestään lujittanut ihmisten vanhoja käsityksiä.

    "En mä tiedä miksi kertoisin omasta elämäntyylistäni. Ei se ole olennaista, eikä mun mielestä edes kauhean kiinnostavaa."

    Eipä se ole olennaista kunnon keskustelussa. Teet kuitenkin useita henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä, joten luonnollisesti se herättää halun etsiä mahdollisuutta antaa samalla mitalla takaisin. Kyllähän keskustelu on hedelmällisempää kun puhutaan yleisellä tasolla, mutta se ei nyt tässä ole enää mahdollista.

    "Mutta kun nyt kysyit niin todettakoon että se ensimmäinen mieleentuleva arvaus luultavasti menee pieleen."

    Siis jälkimmäinen oli oikea, niin arvelinkin.

    " Jos ihminen ei välitä saada kunnioitusta muilta, silloin hän ei myöskään välitä antaa sitä muille."
    Miksi ihmisen pitäisi keskeisissä tarpeissaan tehdä niin kuin muut haluavat? Eli pyrkiä saamaan heiltä kaikessa kunnioitusta. Eihän sen pitäisi heille juuri kuulua?

    Äänestä

Onko piereskelevä mies yhtä hyvä kuin muutkin ihmiset? :D

Äänestä

Kuka tykkää mistäkin ja arvostaa tietyntyyppisiä asoita. Minulle ei kelpaa panomies kun en itsekkään harrasta irtosuhtieita vaikka olenkin sinkkuna. Se vaan ei tunnu kivalta ajatukselta jos mies on joku entinen pukki ja seksi perustuu minulla tunteeseen, en koe niin nauttivani pelkästä panokaverista
En tuomitse panomiehiäkään sillä kukin elää tavallaan.
no mut löytyy varmaan pukille se jakorasia :) et näin karkeesti ajateltuna ajattelen

Äänestä

Jokaisella meistä on erilaiset käsitykset siitä, mikä on ihannekumppani. Useimmille uskollisuus on ratkaisevan tärkeä ominaisuus kumppaninvalinnassa ja uskon suvaitsemattomuuden johtuvan siitä, että jos mies on seksuaalisesti hyvin aktiivinen, mutta ei suhteessa, monet saattavat mieltää sen "todisteena" siitä, että mies on liian helpolla viettiensä vietävänä eikä näin ollen kykene suhteessa ollessaan täydelliseen uskollisuuteen.

Tuohan ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Se, jos joku on seksuaalisesti aktiivinen sinkkuillessaan ei oikeasti kerro mitään siitä, kuinka uskollinen henkilö on suhteessa ollessaan. Itselleni miehen seksikumppaneiden määrä ennen minua ei ole niin oleellinen asia, kunhan on 100% uskollinen suhteessa.

Äänestä
  • Joo, eipä jaksa kiinnostaa sellaset ympäriinsä paneskelevat miehet, koska koen sen aika pinnalliseks touhuks ja osoittaa luonteen "heikkoutta". Itselle kun seksi on pyhä asia, jota haluan harrastaa vain sen juuri oikean ihmisen kanssa, jonka kanssa on tunteita ja romantiikkaa. Hetkellisen tyydytyksen kun saan ihan oman käden kauttakin. Muutenkin sanoisin, että kaikkeen tottuu, kun vaan siihen asennoituu oikein ja välillä elämässä onkin jopa suotavaa keskittyä muihin asioihin kuin siihen "milloin pääsee seuraavan kerran panemaan jonkun kanssa". Empä itsekään ole melkein vuoteen ollu miehen kanssa ja ihan nuori "seksuaalisesti aktiivinen" nainen kuitenkin olen. Toki ihmisellä on luontaiset perusvietit, mutta parempi opetella niiden herraksi kuin antaa viettien viedä itseä kuin pässiä narussa. Samaa voisi verrata ihan shoppailuun, alkon käyttöön jne.

    Äänestä

  • "selibaatti" on pop! kirjoitti:

    Joo, eipä jaksa kiinnostaa sellaset ympäriinsä paneskelevat miehet, koska koen sen aika pinnalliseks touhuks ja osoittaa luonteen "heikkoutta". Itselle kun seksi on pyhä asia, jota haluan harrastaa vain sen juuri oikean ihmisen kanssa, jonka kanssa on tunteita ja romantiikkaa. Hetkellisen tyydytyksen kun saan ihan oman käden kauttakin. Muutenkin sanoisin, että kaikkeen tottuu, kun vaan siihen asennoituu oikein ja välillä elämässä onkin jopa suotavaa keskittyä muihin asioihin kuin siihen "milloin pääsee seuraavan kerran panemaan jonkun kanssa". Empä itsekään ole melkein vuoteen ollu miehen kanssa ja ihan nuori "seksuaalisesti aktiivinen" nainen kuitenkin olen. Toki ihmisellä on luontaiset perusvietit, mutta parempi opetella niiden herraksi kuin antaa viettien viedä itseä kuin pässiä narussa. Samaa voisi verrata ihan shoppailuun, alkon käyttöön jne.

    Toki se on huolestuttavaa, jollei yhtään pysty hallitsemaan viettejään ja seksiin muodostuu ns tunteeton riippuvuussuhde. Ihmiset suhtautuvat kuitenkin eri tavoilla seksiin. Jollekin vilkas seksielämä myös sinkkuna on normaali asia eikä se kuitenkaan välttämättä tarkoita heikkoutta vaan se on tietoisesti tehty valinta olla elämättä ilman seksiä.

    Itse en myöskään oikein pysty seksiin ilman tunteita, tai ainakaan ilman luottamusta. Luottamus ei synny hetkessä, joten esim yhden illan jutut eivät ole minua varten. Ehkä pitäisi vain vapautua enemmän tuonkin suhteen, en tiedä kuinka tervettä puutteessa kärvistelykään on :) Seksi on luonnollinen osa ihmisen elämää enkä usko, että selibaatti mitenkään ylevöittää ihmistä.

    Jokaisella on oikeus itse päättää seksielämästään. Muilla ei ole oikeutta tuomita, vaikka jonkun toisen seksielämä olisi kuinka omien arvojen vastaista (lain puitteissa tietty).

    Äänestä

Ei toki ole velvollisuutta täyttää odotuksia tai arvoja, mutta sitten suhde loppuu jos paneskelee ympäriinsä salaa. Siinä on eri elämänarvot.

Yhtä hyvin voisin naisena väittää samaa "minulla on tarpeet kohdata miehiä", eli se olisi samanlaista miesten tapailua, kuin miehellä naisten. Nainen tekee paljon työtä ollakseen uskollinen, eikä anna himoille valtaa tai sille että saattaisi olla parempikin mies jossain!
Jos ei voi olla uskollinen vaan paneksii kaikkea liikkuvaa, kannattaa olla sinkku! Jos ei arvosta ja ole kiitollinen toisesta ihmisestä, mitä sitten arvostaa ylipäätään. Kenelle mies on uskollinen? Ei riitä että on itselleen uskollinen vaan. Kumppani pitäisi ottaa huomioon. Eikä kohdella muitakaan ihmisiä huonosti, kuten niitä toisia naisia.

Äänestä
  • Eihän tässä siitä ollut kyse, että paneskelee parisuhteessa ollessaan.

    Äänestä

Suurin osa naisistakin paneskelee, niin miksei miehet, jos voivat? Ei suuri osa naisista todellisessä elämässä paljon pidättele.

Äänestä

Jos miehellä on panomiehen maine niin kaukaa kierretään sellaiset miehet kun kumppania haeskellaan. Eipä ne kelpaa suurelle osalle edes heilasteluun.
Empä ole kuullut ketään joka olisi "panomiehestä " edes ajatellutkaan muuta kun että siltä saa jos tarve on.
tietyntyyppiset naiset harrastaa niitä kun panettaa ja siihen hommaan he sopivatkin hyvin :D
Mut onhan noita sekisinharrastajia meissä naisissakin

Äänestä

Ai että onko paneskeleva mies ihmisenä yhtä hyvä kuin muutkin?
Voihan se noin ihmisenä olla ihan ok , muuten paitsti että jos on paneskeleva ollut niin ei se minulle sellainen ainakaan kelpaa yöks :)

Äänestä

Miten joku voi olla noin ääliö että tuommoista kysyy??

Eiköhän se ole sanomattakin selvää et miinuspisteitä rapisee paneskelevalle miehelle, en jaksa uskoa että kukaan nainen sellaisesta miehestä voisi välittää

Äänestä

Paneskelkoon kuka ketäkin kunhan ketään vaan ei loukata. Kaverina menis panomieskin mutta seurustelemaan en todellakaan joka reikää ruuvannutta ota. Joku roti sentäs.

Äänestä

Yleensä tupataan arvostelemaan sitä kun toisia kohdellaan kaltoin tai muita ihmisiä satutetaan. Onhan sitä vaikea suvaita kun joku loukkaa jotakin? Miksi siis naiset sitä tekevät eli ovat suvaitsemattomia panomiehiä kohtaan? Kerron sinulle sen. Siksi kun nainen on juurikin itse se joka siihen panomieheen ja lerssinvatkaajaan ihastuu jopa kenties rakastuu ja arvaas kuinka loukkaa kun ymmärtääkin tulleensa vain käytetyksi? Meäidit neuvomme tyttäriämme etteivät antaisi niin helposti ettei sitten satu ja neuvomme poikiamme että ei saa käyttää tyttöjä hyväksi. Naisena tiedämme miltä naisesta tuntuu kun mies aamulla pyyhkii kikkelinsä verhoihin ja sanoo kiitos ja näkemiin. Illalla hän puhui vielä ihan muita romanttisia juttuja??? Ymmärrätkö. Me emme suvaitse toisten ihmisten hyväksikäyttöä ja tuohon pelimiehisyyteen liittyy juurikin sitä ja monia sydämiä särkyy. Se ei ole kivaa ei edes Mick Jaggerin tekemänä.

Äänestä
  • "Naisena tiedämme miltä naisesta tuntuu kun mies aamulla pyyhkii kikkelinsä verhoihin ja sanoo kiitos ja näkemiin. Illalla hän puhui vielä ihan muita romanttisia juttuja???"

    Tää on näitä juttuja, että pitäisi muka valehdella saadakseen naista. Ei tarvitse. Pikemminkin päinvastoin. Valehtelusta näkee usein läpi, rehellisten kaverien kanssa ne naiset mieluiten baarista lähtee. Koskaan en ole valehdellu naiselle haluavani jotain enemmän kuin oikeasti haluan ja silti on pesää tullu. Monesti naiset lähtevät panemaan viiden minuutin juttelunkin jälkeen. Se on sitä baarielämän todellisuutta ihan yhtä paljon kuin sekin että jotkut miehet feikkaavat tunteita saadakseen pesää.

    Äänestä

  • Dino Rex kirjoitti:

    "Naisena tiedämme miltä naisesta tuntuu kun mies aamulla pyyhkii kikkelinsä verhoihin ja sanoo kiitos ja näkemiin. Illalla hän puhui vielä ihan muita romanttisia juttuja???"

    Tää on näitä juttuja, että pitäisi muka valehdella saadakseen naista. Ei tarvitse. Pikemminkin päinvastoin. Valehtelusta näkee usein läpi, rehellisten kaverien kanssa ne naiset mieluiten baarista lähtee. Koskaan en ole valehdellu naiselle haluavani jotain enemmän kuin oikeasti haluan ja silti on pesää tullu. Monesti naiset lähtevät panemaan viiden minuutin juttelunkin jälkeen. Se on sitä baarielämän todellisuutta ihan yhtä paljon kuin sekin että jotkut miehet feikkaavat tunteita saadakseen pesää.

    ..Ja nuo samat naisetko sitten kuitenkin pitävät sinua (ympäriinsä paneskelevaa miestä) muita ihmisiä huonompana? Ajattelin vaan, kun tuossa aloituksessasi niin kovasti yleistät.

    Luulisi aivan etteivät nuo, viiden minuutin juttelun jälkeen paneskelemaan lähtevät, naiset kovin kielteisesti kaltaisiinsa miehiin suhtaudu. Miksi sinun muiden naisten mielipiteistä tarttis välittääkään?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Myönnetään, tää avaus oli v*ttuilua joka oli kirjoitettu äkkipikaisesti, enempää muotoilematta. Olis varmaan ollu parempikin tapa, mutta ihan sama. Itsepähän olette kommentoineet.

    Ja totta, naisia on monenlaisia. Avaus olikin suunnattu provosoinniksi niille ihmisille, yleensä naisille, joilla on voimakkaat mielipiteet siitä, että kypsä ihminen sitoutuu ja perustaa perheen nopeasti eikä ainakaan paneskele ympäriinsä. Mun mielestä siinä on lähinnä kyse siitä, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan omaa hyötyään. Kaikki mikä voi heikentää omia pariutumismahdollisuuksia tai omaa viihtyvyyttä, tuomitaan epäkypsänä touhuna. Tosiasiassa epäkypsiä ovat ainoastaan ne, jotka lyövät tuollaisia leimoja toisiin keittiöpsykologiallaan.

    Suomi on vähän sellainen paikka, että jos se ihminen joka käyttää omia vapauksiaan on lihaasyövä heteromies, niin kukkahattupartio on heti tuomitsemassa. Uraa ahkerasti rakentava ja irtosuhteita harrastava nainen taas voidaan nähdä "raikkaana tuulahduksena naisten emansipaatiosta".

    Äänestä

Täällä palstalla saat kuulla, että paneskeleva mies on hirvitys, mutta todellisessa elämässä tilanne voi olla ihan toinen. Vähän turha siis kysellä täältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dino Rex kirjoitti:

Olen lukenut tätä palstaa vähän aika ja huomannut, että naiset suhtautuvat aika suvaitsemattomasti mieheen, joka ei vastaa heidän omaa käsitystään ihannekumppanista. Mies ei siis saisi paneskella ympäriinsä, muuten hän on jotenkin huono ihminen. "Surkea ja vastuuton panomies", tai jotain sinnepäin. Ette kuitenkaan ole ajatelleet että jollain on erilaiset tarpeet kuin teillä, ettekä te voi sanoa mikä on jollekin toiselle oikea tapa elää?

Onko se teidän mielestä näin? Eihän teillä pitäisi olla mitään oikeutta määritellä sitä, miten mies x henkilökohtaisessa elämässänne toimii. Toki se, että moni mies paneskelee voi heikentää teidän mahdollisuuksianne löytää unelmien mies, mutta ei miehillä siitä huolimatta ole (yksilöinä eikä kollektiivisesti) mitään velvollisuutta täyttää teidän odotuksianne. Yrittäkää vain tyytyä siihen että kaikki eivät ajattele asioista samalla tavalla kuin te. Ei se tarkoita että te olisitte jotenkin muita parempia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu