Ihan kokemuksia kysyisin, enkä halua kuulla tuomioita... :)
Henkisesti raskaat lähes 20 vuotta yhteiseloa takana, josta paras lopputulos 10 vuotias lapsi. Herkkä luonteeltaan ja kärsii "erilaisesta" perhe-elämästä, vaikkakin rakastaa molempia vanhempia yli kaiken.
Vuosiin on mahtunut alkoholia, psyykkisiä sairauksia, fyysisiä sairauksia ja kaikenlaista paitsi väkivaltaa... Ja itse olen niin loppu kaikesta, rakkaus on lakannut ja haluaisin elämältä jotain mukavaa ja helpompaa. Lapselle arjen missä ei tarvitse seurata toisen vanhemman makoilua ja "laiskottelua" kun ei mihinkään pysty eikä mitään jaksa tehdä.
Avioeroa olen miettinyt jo useamman vuoden, siitä uskaltamatta kuitenkaan vielä puhua... Eniten pelkään miehen reaktioita, lapsen reaktiota vaikka sisimmässäni tiedän että kahdestaan saisimme niin tasasen ja onnellisen elämän.
Mutta miten saisin keskutelun alkuun mahdollisimman helposti? Ja mihin asioihin varautua tuon ikäisen lapsen kanssa? Tunnen niin olevani yksin tämän asian kanssa vaikka tiedänkin että ystävät ympärillä ymmärtää niin hyvin tilanteeni...
Henkisesti raskaat lähes 20 vuotta yhteiseloa takana, josta paras lopputulos 10 vuotias lapsi. Herkkä luonteeltaan ja kärsii "erilaisesta" perhe-elämästä, vaikkakin rakastaa molempia vanhempia yli kaiken.
Vuosiin on mahtunut alkoholia, psyykkisiä sairauksia, fyysisiä sairauksia ja kaikenlaista paitsi väkivaltaa... Ja itse olen niin loppu kaikesta, rakkaus on lakannut ja haluaisin elämältä jotain mukavaa ja helpompaa. Lapselle arjen missä ei tarvitse seurata toisen vanhemman makoilua ja "laiskottelua" kun ei mihinkään pysty eikä mitään jaksa tehdä.
Avioeroa olen miettinyt jo useamman vuoden, siitä uskaltamatta kuitenkaan vielä puhua... Eniten pelkään miehen reaktioita, lapsen reaktiota vaikka sisimmässäni tiedän että kahdestaan saisimme niin tasasen ja onnellisen elämän.
Mutta miten saisin keskutelun alkuun mahdollisimman helposti? Ja mihin asioihin varautua tuon ikäisen lapsen kanssa? Tunnen niin olevani yksin tämän asian kanssa vaikka tiedänkin että ystävät ympärillä ymmärtää niin hyvin tilanteeni...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muksut on yllättävän fiksuja, tulet huomaan kun avaat vaivihkaa keskustelun aiheesta. Itsellä 24 vuotinen suhde päätymässä eroon, josta nuorin 9-vuotias. Ei toki toivo vanhempien eroa, mutta huomaa kyllä huonon ilmapiirin. Kovin realistinen asenne kaikkeen eroon liittyvään, jonka huomattuani helpotti myös omaa oloa. Juttele avoimesti vaan, tulet huomaamaan. Tsemppiä!
Suosittelen vilkaisemaan tätä: http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/lapset_ja_ero/
Miehelle sinun on turha aloittaa "mitäpä jos harkitsisit että eroaisimme", hän alkaa joko huutaa, uhkailla tai kiristää. Nythän mahdollistat hänelle hotellitasoisen elämän täydellä ylöspidolla ja todennäköisesti kustannatkin kaiken. Hän ei halua luopua itse luomastaan makean elämän mallista. Miehen osalta siis vain kylmästi jätät avioerohakemuksen omissa nimissäsi. Olet jo jahkaillut ihan tarpeeksi kauan.
Arvaanko oikein, lapsi ei uskalla edes tuoda kavereita kylään isänsä takia. Hänkin on jo kärsinyt tarpeeksi, mutta lapsi kun ei yksin voi myöntää vanhemmilleen eroa.
Eron aloittaminen tapahtuisi rakentavasti, jos saisit miehen mukaasi pariterapiaan. Siellä keskustellen, todnäk molemmat ymmärtävät liiton mahdottomuuden. Yritä ja kysy lähtisikö mies parisuhde- tai perheterapiaan kanssasi, vaikkakaan kertomasti perusteella en usko että lähtee. Mutta sinulle jää hyvä mieli, jos edes yritit.
Terapia auttaa VAIN, jos osapuolet suhtautuvat asiaan positiivisesti. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, huomaisin itse. Ex lähti terapiaan pitkin hampain hällä väliä-tyylillä ja lopulta koko juttu oli yhtä tyhjän kanssa.
..mutta hei sä edes yritit! Siksi sinä voit olla itseesi tyytyväinen loppuelämäsi, kun toimit parhaalla tavalla jonka osasit itse. Toisen persoonasta ja tekemisistä tai suhtautumisesta et voi kantaa vastuuta, itsestäsi vain. Ja itseesi saat olla tyytyväinen nyt. Joten minusta, vaikka suhde ei hyötynyt, ei se ollut tyhmän kanssa, sillä sinnä hyösyit, sinulla on mahdollisuus arvostaa mitä teit ja yritit, arvostaa itseäsi ja säilyttää itsekunnioituksesi.
Mitä itse olen sivusta nähnyt ja joutunut kuulemaankin, niin vanhempien erot on vaikeinta hyväksyä/ymmärtää ikäluokassa 10-18 vuotta. Lapsi voi esittää eroa haluavalle, että asia on ok, mutta se erotuska saattaa näkyä vasta vuosien päästä.
Kiitos vastauksistanne! Tuli parempi mieli. Sitä kantaa vaan välillä niin huonoa omaatuntoa vaikka itse ei ole kuin antanut toiselle aikaa ja uusia mahdollisuuksia vuosien aikana. Ja enpä ole ensimutkassa periksi antanut... Täytyy vaan rohkaistua tässä ja tehdä päätös. Ja pitää siitä kiinni...