Pasi Turun en on helluntailaisuuden asiantuntija,

ei todistajuuden. Todistajuuden asiantuntijaksi ei tulla lukemalla keskustelupalstoja.
Hänen agendansa on käännyttää todistajia ja lobata omaa uskontoaan.

Ensimmäisessä teoksessaan hän ei uskaltanut ottaa kantaa raamatuntulkintoihin lainkaan, ja selvää on että uudenkaan teoksen näkemykset eivät kestä päivänvaloa muilla kuin kolminaisuuden kannattajilla.

Yhtä hyvin todistaja voisi kirjoittaa kirjan helluntalaisuudesta ja esiintyä asiantuntijana.
15160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että asiantuntijuuteen riittää...........

asiantuntijuuteen tässäkin tapauksessa riittää faktojen esittäminen.

Mitä tulee Pasi Turuseen voi asiantuntemusta luokitella tällä sarakkeella näin: (tutkimuksen harrastajia kutsutaankin joskus yleistermillä harrastajatutkija)

Mutta mitä tulee tietoihin joita esitetään on tämä jo mainittu henkilö ennemminkin tietojen välittäjä, ei niinkään asiantuntija itsessään.

Äänestä
  • Tuntuu olevan arka kohta jt:lle kertoa että Turusessa on huolellinen dokumentointi, lähdeviitteet järjestään, jopa valokopioita lahkon tuotannosta, kirjeistä, ihan oikeudenkäyntipöytäkirjoistakin.

    Jehoavntodistajst eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Turusessa.

    Tutkiaa itsekin, jt:t, Raamatussahan sanotaan että älkää nyt ainakaan itsellenne valehdelko, tarkistakaa.

    Äänestä

  • A & O kirjoitti:

    Tuntuu olevan arka kohta jt:lle kertoa että Turusessa on huolellinen dokumentointi, lähdeviitteet järjestään, jopa valokopioita lahkon tuotannosta, kirjeistä, ihan oikeudenkäyntipöytäkirjoistakin.

    Jehoavntodistajst eivät ole kyenneet osoittamaan yhtään virhettä Turusessa.

    Tutkiaa itsekin, jt:t, Raamatussahan sanotaan että älkää nyt ainakaan itsellenne valehdelko, tarkistakaa.

    Kirjassa Turunen kyseenalaistaa Raamatun tekstin Jeesuksen ylösnousemuksen.

    Kirja ei lisää (vaan epäilee) uskoa ja luottamusta Raamattuun ja Jeesuksen opetuksiin (pelastukseen).

    Apt. 4:12 - ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.” - Raamattu 1992

    1. Kor. 15:13 - ”Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.” - Raamattu 1992

    Äänestä

Totta kai Turunenkin on asiantuntija. Hän on perehtynyt aiheeseen syvällisesti. Eihän lääkärinkään tarvitse olla sairas ollakseen sairauksien asiantuntija. Hänelle riittää teoreettinen tietämys, samoin Turuselle Jehovan todistajista.

Toki uskottavuutta saattaa lisätä se, että on itse joskus ollut mukana liikkeessä, kuten esim. Herrick Åberg, joka on myös kirjoittanut aiheesta.

Äänestä
  • Tai vaikkapa korkeassa asemassa ollut Raymond Franz.

    Äänestä

  • Eihän lääkärinkään tarvitse olla sairas ollakseen sairauksien asiantuntija.))))))))))))

    Mutta entistä parempaan asian tuntemukseen kyllä pääsee jos on henkilökohtaisesti kokenut sen mistä operoi.

    Äänestä

Turusen omat kommentit ja näkemykset jäävät hänen omiksi agendoikseen, mutta se minkä hän on lainannut materiaaleista jotka on olemassa, nämä paljastavat vartiotornin verhon takustan, nämä informaatiot eivät ole kirjailijan omia eivätkä hänen henkilökohtaisia sepityksiään.

Äänestä

todistajia ruodittaisiin.))))))))))))))))))))

En tiedä mitä olet lukenut, mutta sen minkä meikä tietää ei siinä jt;ä ruodita vaan heidän palvomaa liikettään nimeltä vartiotorni-seura.

Ja jos et halua tuon kirjan välityksellä ottaa asiasta selvää lue se niistä kirjoista joista Turunenkin on omaansa lainannut!

Hyviä ovat vaikkapa josta aloittaa Raymond Franz (Omantunon käännekohta, Kristillistä vapautta etsimässä).

Äänestä
  • Franz on käynyt kovan koulun, tässä esimerkkiä Wikipediasta:

    "Kirjassaan Crisis of Conscience Franz kirjoittaa elokuun 1979 tapahtumista. Vuoteen 1975 kohdistuneitten odotusten - Jehovan todistajat odottivat tuolloin Harmageddonia - rauettua tyhjiin osa Brooklynin Beetelin henkilökunnasta alkoi tutkia kriittisesti Vartiotorniseuran opetuksia. Joillakin Beetelin vanhempia jäseniä oli "eriäviä mielipiteitä" opetuksista, jotka liittyivät vuoteen 1914 ja 33 jaa., sekä siitä, milloin viimeiset päivät alkoivat. Erimielisyyksiä aiheutti myös taivaspaikkojen määrä (Jehovan todistajat uskovat että taivaaseen pääsee vain 144 000) sekä tulkinta siitä, että kristityt jaettaisiin kahteen eri luokkaan. Osa kristityistä saisi taivaallisen ylösnousemuksen ja osa taas nousisi ruumiillisesti paratiisimaahan. Franz kuvailee, miten päätoimistossa alkoi kuohua ja hallintoelin epäili lähes kaikkia salaliitosta. Hänen mukaansa sen sijaan, että olisi tutkinut kriittisesti edellä mainittuja opinkohtia ja aloittanut keskustelut "toisinajattelijoiden" kanssa, hallintoelin aloitti noitavainoja muistuttavan toiminnan. Se ei hänen mielestään sallinut asiallisia kysymyksiä oppeja kohtaan, epäilijöitä ei siedetty ollenkaan. Maaliskuussa 1980 Raymond Franz ja hänen vaimonsa päättivät, että heidän oli aika lähteä päätoimistossa. Heidän terveydentilansa heikentyi ja heillä oli epäilyksiä Vartiotorni-seuran toimintatapoja ja opetuksia kohtaan."

    Äänestä

Patmos ry näyttää olevan Pasi Turusen yhteisö. Se on helluntailais-karismaattisuutta edustava yhteisö. Kuuluisampi henkilö Patmoksesta on saarnaaja Leo Meller, joka on tuomittu yhdistyksensä varojen kavaltamisesta. Mellerillä on ollut lukuisia naissotkuja. Meller on julkaissut useita paikkaansa pitämättömiä profetioita maan ja taivaan väliltä. Hänestä löytyy kaikenlaista tietoa googlettamalla. Mielestäni on hyvä asia, että kirjoitetaan kriittisesti jehovantodistajista, mutta ainakin yhtä hyvän kirjan Pasi Turunen saisi tehtyä Patmos ry:n Leo Mellerin sekoiluista. Ja yltiökarismaattisuudesta tietenkin.

Äänestä

Pitääkö paikkansa se, että osassa Veljesseuraa Turunen sai kiukkuisen vastaanoton kun kirja "Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa" julkaistiin?

Joku kuulemma latasi kirjan verkkoonkin josta se on kai nykyään poistettu.

Äänestä

Herrick Åbergin kirjassa Nykyajan basabelin orjat on painopiste seurakuntalaisen kokemuksissa, seurakuntaelämässä ja myös kuinka hän sitten rupesi epäilemään ja totesi lahkon valehtelevan.

Åberg totesi myös, kuinka paljosta salilla alleviivailusta huolimatta tiedonhallinta ja muisti ei lahkossa auta, tuolloin kai oli ajankohtainen puheenaihe sinetti ja pasuuna, kun hän totesi että yllättävän nopeasti ne menevät kuitenkin sekaisin.

Turusen vakaumuksen keskustelu on ymmärrettävää sikäli että sitä ei kirjasta pysty arvaamaan, ei ole viitettäkään, kirja käsittelee vartiotorniseuran oppeja. Mutta Turusen vakaumus ei oikein tälle palstalle kuulu.

Äänestä

Turusen kirja alkaa seuran historiikillä
ja jatkuu sitten oppien tarkemmalla tutkimisella,
ja loppuu keskusteluoppaaseen.

Negatiivinen kommentti kirjasta on:
kirjan loppuun laitettu Turusen oman uskonkäsitysten tuputtaminen.

Ensin Turunen kannustaa jättämään väärän uskonnon,
Jehovan todistajat, ja sitten hyväksymään uusi tilalle.

Ateisti nikottelee kovastitäs vaiheessa :)

Fiiliksiä kirjasta...?
On kuin Hitler kirjoittais lähimmäisen rakkaudesta ja
ihmiset ostas sen. ... :)
Onneks oli kirjaston kirja, en ikuna ostas tommosta.
phui mitä kakidillaaa ...

Äänestä
  • Kukaan ei ole tullut jt:ksi pelkästään Raamattua lukemalla. Eikä pelkästään vartiotorneja lukemalla. ja varma on ettei kenestäkään tule jt:aa, joka on lukenut Turusen kirjan. Vaikka siinä ei voida osoittaa yhtään virhettä ja se on tarkasti dokumentoitu lähdeviittein.

    Rakkauspommitus on avain värväykseen, se on toiminut oli sitten jehova bunkkaillut Alcyonilla, rokotukset kiellettyjä taikka joulu sallittu mikäli ostetaan Russellin kirjoja joululahjaksi.

    Miten käy jos tutkii Turusta ja saa rakkauspommitusta ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ei ole at kirjoitti:

ei todistajuuden. Todistajuuden asiantuntijaksi ei tulla lukemalla keskustelupalstoja.
Hänen agendansa on käännyttää todistajia ja lobata omaa uskontoaan.

Ensimmäisessä teoksessaan hän ei uskaltanut ottaa kantaa raamatuntulkintoihin lainkaan, ja selvää on että uudenkaan teoksen näkemykset eivät kestä päivänvaloa muilla kuin kolminaisuuden kannattajilla.

Yhtä hyvin todistaja voisi kirjoittaa kirjan helluntalaisuudesta ja esiintyä asiantuntijana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu