kertokaapa

Kyllä sitä vaan voi, kun on toisen tekojen ja valintojen seurauksena pakko. Lapsille muutto, tässä tapauksessa kerrostaloon, on myös kova paikka. Iso oma piha, naapurin kaverit, jne jäivät. Minä en jaksa asiaa muutettuani enää edes miettiä. Muutto rakkaasta kodista oli niin kova paikka. Se oli koko eron kovimpia.

Minun exälleni ero oli pääasia, joten hän muutti riemusta kiljuen kerrostaloon. Pääsi sanomaan, että jätti miehensä. Tuli suru puseroon vasta silloin, kun osituksen jälkeen kuuli, ettei minulle jääneesiin taloon ja mökkiin ole enää mitään asiaa.

Hei!
kyllähän se sattuu ja tuntuu kamalalta, muutosta aikaa nyt 10kk ja vieläkään en voi mennä ko. asunnon ohi..myös mökille ikävä.
Mutta mutta..paranemisprosessi pääsi lähtemään käyntiin vasta uuteen paikkaan muutettuani, jossa ei "vanhat" asiat enää muistuttaneet...olin pitkän aikaa ilman kunnollisia huonekalujakin koska en halunnut niiden(kään) muistuttavan entisestä.
Nyt tuntuu jo ihan vähän paremmalta..alkuun kyllä oli vaikeaa mutta hetki kerrallaan..kyllä se siitä.

Olen itse eronnut n. vuosi sitten ja olin saman tilanteen edessä, kuinka luopua kauniista kodista, muuttaa pieneen asuntoon ja jättää vanha taakse.

Tein erotyötä lähes vuoden jo ennen muuttamista ja lopullista päätöstä ja muuttamisen jälkeenkin lähes näihin päiviin asti.

Tulin kuitenkin siihen tulokseen, etteivät ulkoiset kulissit ole onnen tae ja niistä pystyy luopumaan, jos tilanne on tarpeeksi vaikea..niistä on pakko luopua.

Mulla oli exän luona lähes katkuvasti paha olla, eikä kaunis koti ja ympäristö auttanut ollenkaan asiaan..tällä hetkellä asun kerrostalo kolmiossa, vanhassa, tosin eritt. siistissä asunnossa ja olen suht. tyytyväinen elämääni, olen saavuttamassa sitä tasapainoa mikä oli vuosikausia elämästäni kadoksissa.

Voin sanoa sinulle, ellet todellakaan tunne , että pystyisit puolisosi kanssa jatkamaan liittoa, niin olet valmis luopumaan myös kodistasi..olet vaan niin alussa ero työssäsi, että ajattelet siten näin..kun saat rakennettua oman kodin, alat pikkuhiljaa unohtamaan menneitä ja pystyt elämään ja nauttimaan siitä mitä sinulla on.

Mutta harkitse kuitenkin eroasi tarkkaan, jos et ole vielä aivan varma asiasta, mutta ulkoinen ei saa vaikuttaa päätökseesi, vaan suhde kumppaniisi.Voimia sinulle!

Kikka

Hei,

Mulla oli ihan sama tilanne ja Kikan viesti olisi tavallaan voinut olla myös mun viestini, mutta mulla oli sellainen tilanne, etten osannut arvostaa sitä mitä minulla oli silloin, mutta nyt kun olen menettänyt sen tajuan, mistä kaikesta olen joutunut luopumaan.
Olen ihan oikeesti miettinyt, olisiko sittenkin pitänyt elää "kulissiavioliitossa" lasten vuoksi. Nyt kaikki on niin sekavaa, taloudellinen tilanne laski roimasti eikä uuden, hyvän kumppanin löytyminen ole itsestäänselvyys. Toisaalta avioliitto ei toiminut, mutta yksinkään ei ole hyvä olla...Harkitse tarkkaan, ennen kuin teet lopullisen päätöksesi.