Seurusteltiin 6 vuotta ja erottiin mun toimesta, eilen. Tuntuu vaa ettei omat tunteet riitä enää tähän suhteeseen, ei pysty ajatella onnellista tulevaisuutta, niin että siihen kuuluis kaks täysin onnellista ihmistä. Omat tunteet on alkanut häipyy, ja päätin parin kuukauden pohdinnan tuloksena että ei auta kun eroa. Asutaan saman katon alla edelleen, pientä välimatkaa tosin nyt yritetään rakentaa, ainakin tähän alkuun. Jotta se pahin saadaan ehkä pois alta. Vaikka siinä varmasti kestää.
Mulla on jotenkin ristiriitaisia ajatuksia. Olo on helpottunut, mut silti tosi paha.
En tavallaan tiedä mitä ajattelen, tiedän etten ajattele katumusta, ajattelen vaan, että oikeesti nyt on tulevaisuus ilman toista, tässä on 6vuotta jaettu kesät ja talvet. Nyt se tapahtuu yksin?
Kuuluuko tää kaikki pohdiskelu asiaan, ja et ne pitää käsitellä?
Tää on ensimmäinen suhde, joten en tiedä mitä tässä vaiheessa pitää tai saa liikkua päässä.
En nimittäin haluu katuu mun päätöstä, vaan mä tiedän mun päässä, ettei se tulis enää onnistuu.
Mut mistä nää vaikeet ajatukset tulee.. Ei kai sen jättäjällekään kuulu olla helppoa? Kai siellä päässä saa edelleen olla ne ajatukset et miten paljon rakastan toista jne?
Mulla on jotenkin ristiriitaisia ajatuksia. Olo on helpottunut, mut silti tosi paha.
En tavallaan tiedä mitä ajattelen, tiedän etten ajattele katumusta, ajattelen vaan, että oikeesti nyt on tulevaisuus ilman toista, tässä on 6vuotta jaettu kesät ja talvet. Nyt se tapahtuu yksin?
Kuuluuko tää kaikki pohdiskelu asiaan, ja et ne pitää käsitellä?
Tää on ensimmäinen suhde, joten en tiedä mitä tässä vaiheessa pitää tai saa liikkua päässä.
En nimittäin haluu katuu mun päätöstä, vaan mä tiedän mun päässä, ettei se tulis enää onnistuu.
Mut mistä nää vaikeet ajatukset tulee.. Ei kai sen jättäjällekään kuulu olla helppoa? Kai siellä päässä saa edelleen olla ne ajatukset et miten paljon rakastan toista jne?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tää itkeminen tuntuu niin oudolta. Miks mä itken? Onko mulla oikeus itkee? Onko se vaan tän läpi käymistä.
Sinä olet jättäjä,joka on rikkonut parisuhteen omista tarpeistasi johtuen, niin tuntuu tosi oudolta kuvaelemasi tunteet. Onko niin, että tässä on ns 3. pyörä jo mukana, jonka johdosta nuo tunteet ovat kuten olet ne ilmaissut. Taitaa olla, vaikka sitä et varmaan edes halua myöntää. Omaoahan on asiasi.
Minä ja mieheni erottiin melkein 5 vuotta kestäneestä suhteesta n. kuukausi sitten. Asiaa vatvottiin viime vuoden lopulta asti. Kaksi viikkoa sitten muutin pois yhteisestä kodistamme. Koko tuo aika, kun yhdessä vielä asuttiin eropäätöksen jälkeen, oli aivan kauheaa tunnemyrskyä meillä molemmilla. Vaikka mieheni oli se jättäjä, hän oli koko ajan todella hajalla ja välillä pyörtämässä päätöstään. Nyt täällä omassa rauhassa, kun on välimatkaa ja radiohiljaisuutta annettu, päätös tuntuu niin oikealta ja hyvältä.
Uskon, että jättäjälläkin tunteet heittelevät laidasta laitaan, mutta se on normaalia, koska kyseessä on kuitenkin iso luopumisprosessi. Voisin melkein luvata sen, että sitten kun pääsette eri osoitteisiin, alkaa olokin helpottamaan. Niin jättäjällä kuin jätetylläkin.
Tsemppiä!
Monesti helpottaa se, että on uusi suhde samanaikaisesti valmiina. Siinä ei tavallaan ehdi surra,kun uutta pukkaa päälle:) Elämä on ihqua.
vain tunnevammaisille ero on helppo
ei sen kuulukkaan olla helppoa...
Tuo on valtava päätös ja piste tietylle pitkälle ajanjaksolle. Tottakai se tuntuu haikealta, vaikealta ja välillä saattaa jopa ikävöidä menneeseen. Saattaa tulla hetkiä jolloin vielä epäilee onko päätös oikea. Kyllä se on. Aika kyllä korjaa ja npi negatiiviset tunteet saattaa kadota nopeastikin. Tsemppiä! :)
Itse myös juuri pitkän suhteen lopettaneena voin sanoa, että fiilikset kuuluu asiaan. Vaikeinta on yhteisessä asunnossa asuminen, koko ajan meinaan pyörtää päätöksen, koska näen kuinka paha olla toisella on.. Toisaalta, ei vaan voida olla onnellisia yhdessä, joten vaihtoehdot todella vähissä. Olen myös ihminen jolle halailu ja toisen koskettaminen on lähes huomaamatonta ja luonnollista.. Pitäytyminen koko ajan kädenmitan päässä on todella hankalaa.
Itse koen tällä hetkellä suhdetta tärkeämmäksi opinnot ja oman kasvamisen aikuiseksi ehjäksi ihmiseksi, tämän miehen rinnalla se ei tule onnistumaan. Suhdetta paljon koeteltu ja nyt totesin takkini tyhjäksi. Mies on todella äkkipikainen, epäromanttinen eikä halua oikein puhua mistään asioista (ei maailman menosta, ei omista ajatuksista, ei urheilusta, ei MISTÄÄN!), joten ennemmin olen ihan yksin, kuin mietin loppuelämäni olisiko sittenkin pitänyt lähteä. Tuntuu siltä, että suhde hiljalleen tukahduttaa persoonani ja eläväisyyteni, pidän itsestäni, joten päätin lähteä.
Todennäköisesti oon yksin koko loppu elämäni, mutta tekemällä itselle tärkeitä juttuja.. Ei se mua niin ehkä haittaiskaan :) Uskon että voin olla onnellinen yksinkin. Opiskelen haaveammattiini ja sitä kautta aukeavat monet uudet ovet maailmalle. Elämä on muutakin kuin parisuhde. Elän vain kerran, en halua hukata aikaa vääriin asioihin. Enkä myöskään halua hukata toisen aikaa.