KOKOOMUS TUHOAA SUOMEN!! PELASTAUTUKOON KEN VOI!

Vasemmiston ja ay-liikkeen kentällä hallituksen viimeisin myönnytys työnantajille on nostattanut kritiikin myrskyn. Julkisuudessa on esitetty epäilyksiä tiedon vuotamisesta EK:lle ennen työmarkkinaneuvottelujen päättymistä.

– Joulupukki kävi Etelärannassa tänä vuonna jo maaliskuussa. Vastineeksi työnantajat eivät joutuneet lisäämään konkreettisesti vastuutaan työllisyydestä, pätkätyöntekijöiden olojen parantamisesta tai nuorten työllistämisestä, ihmettelee SAK:n pääekonomisti Olli Koski.

Koskesta ei ole järkeä, että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot kilpailevat keskenään matalimmasta yhteisöverosta.

– Työnantajat ja pääomapiirit saivat valtiovallalta jättipotin ja me työtätekevät maksamme sen. Eniten harmittaa työttömyysturvaheikennys nuorille töitä aloitteleville. Työttömyysturvan piti olla kaikkien työväenpuolueiden sanojen mukaan myymätön, vaan kuinkas taas kävi, kysyy nokialainen Pauli Schadrin Metallin jäsenten ääni-ryhmästä.

Helsingissä vasemmistopuolueiden toimintaan syvästi pettyneet elintarvikelan ay-aktiivit vaativat yhteisessä kannanotossaan linjan muutosta.

– On järjetöntä siirtää yrityksille rahaa isänmaallisuuden varjolla ja perustella toimia työllisyydellä. Harva yritys maksaa veronsa Suomeen ja oikeistopuolueiden kätyrinä toimiminen on saanut duunarit raivon partaalle. Salailu ja kabinettipäätökset ovat vieneet työläisten luottamuksen jälleen kerran.
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokoomus on jo tuhonnut Suomen talouden.Elämme pelkällä velkatekohengityksellä.Teollisuus on jo tuhttu ja kilpailukyky .Kova euro on vienyt viimeisenkin mahdollisuuden pitää jäljellä olevaa teollisuutta Suomessa.

Äänestä

  • kokoomus paskhat piittaa nuorisosta tai aktiivisesta työväestä.Kokoomuksen intresseissä on vain joutoväen elättäminen ja suomen köyhdyttäminen Ruotsin alusvaltion tasolle.Kokoomus on joutoväen ja tyhjäntoimittajien ja juoppojen puolue ja eikö se erotu jo ministereiden kasvonpiirteistä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


politiikkaa ja eroti kirjoitti:

Vasemmiston ja ay-liikkeen kentällä hallituksen viimeisin myönnytys työnantajille on nostattanut kritiikin myrskyn. Julkisuudessa on esitetty epäilyksiä tiedon vuotamisesta EK:lle ennen työmarkkinaneuvottelujen päättymistä.

– Joulupukki kävi Etelärannassa tänä vuonna jo maaliskuussa. Vastineeksi työnantajat eivät joutuneet lisäämään konkreettisesti vastuutaan työllisyydestä, pätkätyöntekijöiden olojen parantamisesta tai nuorten työllistämisestä, ihmettelee SAK:n pääekonomisti Olli Koski.

Koskesta ei ole järkeä, että pohjoismaiset hyvinvointivaltiot kilpailevat keskenään matalimmasta yhteisöverosta.

– Työnantajat ja pääomapiirit saivat valtiovallalta jättipotin ja me työtätekevät maksamme sen. Eniten harmittaa työttömyysturvaheikennys nuorille töitä aloitteleville. Työttömyysturvan piti olla kaikkien työväenpuolueiden sanojen mukaan myymätön, vaan kuinkas taas kävi, kysyy nokialainen Pauli Schadrin Metallin jäsenten ääni-ryhmästä.

Helsingissä vasemmistopuolueiden toimintaan syvästi pettyneet elintarvikelan ay-aktiivit vaativat yhteisessä kannanotossaan linjan muutosta.

– On järjetöntä siirtää yrityksille rahaa isänmaallisuuden varjolla ja perustella toimia työllisyydellä. Harva yritys maksaa veronsa Suomeen ja oikeistopuolueiden kätyrinä toimiminen on saanut duunarit raivon partaalle. Salailu ja kabinettipäätökset ovat vieneet työläisten luottamuksen jälleen kerran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu