Kysymys teille jonka mielestä Jeesus ei ole Jumala!

28. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Joh8

Miten olette ylentäneet Jeesuksen Kristuksen, jos hän on teille vain ihminen?
49123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Jeesus puhuu isästään, eli Joosefista.

Äänestä

Jeesus tarkoittaa ristiinnaulitsemistaan ja sen jälekisiä tapahtumia.

Äänestä

Jeesus oli äpärä.

Äänestä

Määrittele jumala.
Miten tullaan jumalaksi ?
älä änkytä ettei tulla, sillä Jumala on siitä usein ja monesti ilmoittanut.

jos ajattelu, omien aivojen käyttö on olut viime aikoina heikkoa, voit aloittaa uudelleen ja havaitset että myös sinulla on aivot :)

Miten tullaan suomalaiseksi ??
Miten tullaan apinaksi ?

Äänestä

Yhdessäkään kohdassa Raamatussa ei ole sellaista jaetta, jossa Isä olisi korottanut Poikansa Jeesuksen Jumalaksi, vaan ainoastaan Kristukseksi ja ylimmäiseksi papiksi:

Heprealaiskirje 5
5 "Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
6 niin kuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".

Jeesus ei istu Jumalana Isän Jumalan valtaistuimella, niin kuin väärin opetetaan, vaan ylimmäisenä pappina Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa;

Heprealaiskirje 8
1 "Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,"

Äänestä
  • * >" Yhdessäkään kohdassa Raamatussa ei ole sellaista jaetta, jossa Isä olisi korottanut Poikansa Jeesuksen Jumalaksi, vaan ainoastaan Kristukseksi ja ylimmäiseksi papiksi: >" ?

    * No voi hyvänen aika sun kanssa, kun asiasta on jo kauan täällä väännetty. ja sinä sanot, että Isän pitäis ylentää Poika Jumalaksi? Miten se nyt olisi ylipäätään mahdollista, edes Jumalalle? Kun Jeesus on Jumala, siinä kuin Isä ja Pyhä Henki, miten itsensä voisi enää ylemmä ylentää? Kun Jumalaa ruurempaa instanssia ei ole koko maailmankaikkeudessa.

    * Jeesus istuu Majesteetin oikealla puolella, kyllä, mutta siinä ei Jeesus istu Pojan persoonassa, vaan Ihmisen Poikana, jolla on kirkastettu ylösnousemus ruumis, Hän siinä istuu Jumalan vierellä, Hänen, joka valmisti Pojalleen ruumiin, ruumiin jonka Hän uhrasi risitillä meidän ihmisten syntien edestä, uudessa kirkastetussa ruumissa Ihmisen Pojan hahmossa, eli Jeesus , Hän siinä istuu ja Ihmisenä antaa kaiken kiitoksen ja kunnian Isälleen, Jumalana Hän ottaa vastaan nämä kiitokset ja kunnian, koska Hänellä on sama kunnia kuin Isällä ja Pyhällä Hengellä !

    * Uskonkautta me ymmärrämme nämä totuudet, emme jumaluusopillisilla viisauksillamme. Yksinkertaisella lapsenmielisellä uskolla pääsemme sisälle Sanan aarteisiin, emme opiskelemalla filosofista teologiaa, luovu jo siitä, ekivaari, anna sydämesi Jeesukselle Kristukselle, saat syntisi anteksi, uudestisynnyt, ja siinä uudestisyntymisen ihmeessä saat armon tulla tuntemaan Isän, ja Isä sitten ilmoittaa sinulle Poikansa, ja antaa siitä todistisen, että Jeesus on Jumala, aivan niin kuin antoi Pietarinkin käsittää, kuka Jeesus oikeasti on, Jumala iankaikkisesti ! Tuomas ja muut opetuslapsethan saivat tulla tuntemaan Jeesuksen toisen Persoonan, eli Jumalan !

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * >" Yhdessäkään kohdassa Raamatussa ei ole sellaista jaetta, jossa Isä olisi korottanut Poikansa Jeesuksen Jumalaksi, vaan ainoastaan Kristukseksi ja ylimmäiseksi papiksi: >" ?

    * No voi hyvänen aika sun kanssa, kun asiasta on jo kauan täällä väännetty. ja sinä sanot, että Isän pitäis ylentää Poika Jumalaksi? Miten se nyt olisi ylipäätään mahdollista, edes Jumalalle? Kun Jeesus on Jumala, siinä kuin Isä ja Pyhä Henki, miten itsensä voisi enää ylemmä ylentää? Kun Jumalaa ruurempaa instanssia ei ole koko maailmankaikkeudessa.

    * Jeesus istuu Majesteetin oikealla puolella, kyllä, mutta siinä ei Jeesus istu Pojan persoonassa, vaan Ihmisen Poikana, jolla on kirkastettu ylösnousemus ruumis, Hän siinä istuu Jumalan vierellä, Hänen, joka valmisti Pojalleen ruumiin, ruumiin jonka Hän uhrasi risitillä meidän ihmisten syntien edestä, uudessa kirkastetussa ruumissa Ihmisen Pojan hahmossa, eli Jeesus , Hän siinä istuu ja Ihmisenä antaa kaiken kiitoksen ja kunnian Isälleen, Jumalana Hän ottaa vastaan nämä kiitokset ja kunnian, koska Hänellä on sama kunnia kuin Isällä ja Pyhällä Hengellä !

    * Uskonkautta me ymmärrämme nämä totuudet, emme jumaluusopillisilla viisauksillamme. Yksinkertaisella lapsenmielisellä uskolla pääsemme sisälle Sanan aarteisiin, emme opiskelemalla filosofista teologiaa, luovu jo siitä, ekivaari, anna sydämesi Jeesukselle Kristukselle, saat syntisi anteksi, uudestisynnyt, ja siinä uudestisyntymisen ihmeessä saat armon tulla tuntemaan Isän, ja Isä sitten ilmoittaa sinulle Poikansa, ja antaa siitä todistisen, että Jeesus on Jumala, aivan niin kuin antoi Pietarinkin käsittää, kuka Jeesus oikeasti on, Jumala iankaikkisesti ! Tuomas ja muut opetuslapsethan saivat tulla tuntemaan Jeesuksen toisen Persoonan, eli Jumalan !

    Jos Jeesus ja Pyhä henki olisivat YKSI Jumala, ne eivät tarvitseisi rukoilla joka aika ainoata totista Jumalaa, Isää, niin kuin nyt tekevät tuodessaan Kristuksen kautta Isän Jumalan luo:

    Heprealaiskirje 7
    25 "jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa."

    Roomalaiskirje 8
    27 "Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä."

    Roomalaiskirje 8
    34 "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme."

    Mohikaani_27, luuletko vastavuoroisesti Isän rukoilevan poikaa ja Pyhää henkeä?

    Äänestä

Ihminen Jeesus on ylennetty Kristukseksi.

Ei Jeesus syntyessään jo ollut Kristus.

Filippiläiskirje 2
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11105031#comment-0

Äänestä

Höpö aloitus taas. Jollei usko edes sitä, miksi Jeesusta PITI kutsua, niin on aivan turhaa olettaa olevansa edes uskova.

Luuk. 1:35
Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

Joh. 13:13
Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.

Ap. t. 2:36
Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."

Room. 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;

Jeesus on Herra ja Jumalan Poika, muttei Jumala. Tietysti Raamatun vääristelijöille Jeesus voi olla heidän kuvitelmissaan vaikka joulupukki.

Äänestä

Jee Jee Lappix OOT OIKEE USKOVAINEN. ja luet Raamattuu Kaikille aateltavaa.
Kun Jeesus sanoi Pietarille et tälle kalliolle rakennan seurakuntani ELI Pietarin kaltaisista ihmisistä jotka kieltää Herransa tekee muutakin syntiä MUT KUN KATUU JA HUUTAA AVUKS JEESUSTA Nii hän pelastuu. EIKS OO MAHTAVAA et armo pelastukseen on nii valtava. Armosta ootte pelastettuja ette tekojenne kautta ettei kukaan kerskaisi.MUTTA SE YLEN PALTTINEN ARMO ON VAAN PELASTUKSEEN KOSKA USKO ILMAN TEKOJA ON KUOLLUT. ENSIN PITÄÄ PELASTUA ELI TULLA USKOON HYLÄTÄ KAIKKI VANHA ELI SYNTYÄ UUDESTAAN
PELASTUA VOI VAAN ARMOSTA SIT PITÄÄ OLLA MYÖS SANAN TEKIÄ EI VAAN KUULIA.

Äänestä
  • Jeesus sanoi kallioksi kaikkia niitä, joille ei liha eikä veri ole ilmoittanut salattuja asioita,' vaan minun Isäni, joka on taivaissa:

    17 'Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 16:17]

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jeesus sanoi kallioksi kaikkia niitä, joille ei liha eikä veri ole ilmoittanut salattuja asioita,' vaan minun Isäni, joka on taivaissa:

    17 'Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 16:17]

    * Niinpä, mutta ei sinulle ole vielä asiaa ilmoitettu, jos olisi, sinä tuntisit Jeesusken, kuka Hän oikekasti on, eli tunnustaisit Pietarin lailla Hänet Jumalaksi, eli Kristukseksi, on Voideltu ! Ymmärrä jo !

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Niinpä, mutta ei sinulle ole vielä asiaa ilmoitettu, jos olisi, sinä tuntisit Jeesusken, kuka Hän oikekasti on, eli tunnustaisit Pietarin lailla Hänet Jumalaksi, eli Kristukseksi, on Voideltu ! Ymmärrä jo !

    Simon Pietari ei tunnustanut Jeesusta Jumalaksi vaan Kristukseksi, se on elävän Jumalan pojaksi. Tässä Raamatun todistus:

    Matteus 16
    16 'Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".

    Mohikaani_27 vääristelee tietoisesti ja tarkoituksella Jumalan sanaa.

    Äänestä

Päättäköön tuomari kuka on oikea uskova. Minä totean vain mitä Raamatussa sanotaan Pojasta.

Äänestä
  • >>Päättäköön tuomari kuka on oikea uskova>>

    Kuka on tuomari?

    Äänestä

  • tuom. kirjoitti:

    >>Päättäköön tuomari kuka on oikea uskova>>

    Kuka on tuomari?

    Lue Raamattua niin se selviää.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Lue Raamattua niin se selviää.

    Ajattelin että jatkaisit innokasta raamatun kopioimistasi?

    Äänestä

Lue ne kopiotkin, opit totuutta.

Äänestä
  • Niistä ei selviä kuka on tuomari?

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11105031#comment-0
Jeesus vertaa itseään Nehustaniin.

4. Mooseksen kirja 21
8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon".
9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.

Johannes 3
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,

2. Kuninkaiden kirja 18
4 Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Nehushtan
"The Nehushtan (or Nehustan, was a sacred object in the form of a snake of brass upon a pole."
"Snake cults had been well established in Canaan"

Johannes 3
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,

Jeesus vertaa itseään itseään Nehustaniin, vaskikäärmeeseen, israelilaisten palvomaan epäjumalaan.

Israelilaiset hylkäsivät J_U_M_A_L_A_N ja alkoivat palvomaan vaskikäärmettä Jumalanaan.

Kristityt trinitaarit hylkäsivät J_U_M_A_L_A_N ja alkoivat palvomaan ihmistä Jeesusta Jumalanaan.

Ihmisen Jeesuksen korottaminen Jumalaksi ja hänen palvomisensa Jumalana on epäjumalan palvontaa.

2. Kuninkaiden kirja 18
4 Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.

Raamatun Jeesus, Jumalan Kristukseksi korottama (voitelema) Jeesus,
ei ole sama kuin trinitaarien epäjumala jeesus,
jonka Jeesus Kristus tulee hävittämään.

2. Tessalonikalaiskirje 2
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

Ihminen Jeesus sanoo selvääkin selvemmin, ettei itse ole Jumala:

Johannes 17
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Ihmisen Jeesuksen, on J_U_M_A_L_A korottanut Kristukseksi ja ylimmäiseksi papiksi ITSELLEEN.

Apostolien teot 2
33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.

Heprealaiskirje 2
17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.

Jeesus Kristus:

Johanneksen ilmestys 3
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

Äänestä
  • Näin on. Aamen. joo_joo.

    Jeesus Kristus on ihminen, Jumalan kuva, joita ei saa asettaa Jumalaksi:

    Heprealaiskirje 1
    1 "Sitten kun Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
    2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
    3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"

    2. Korinttolaiskirje 4
    3 "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat
    4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva."

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Näin on. Aamen. joo_joo.

    Oikea todistus.nm.ekivaari.Amen.

    Hmmm. mä oon aina ajatellu että näissä puhutaan jeesuksesta?

    Hepr. 2:12. Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,

    Hepr. 11:16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Näin on. Aamen. joo_joo.

    Jeesus Kristus on ihminen, Jumalan kuva, joita ei saa asettaa Jumalaksi:

    Heprealaiskirje 1
    1 "Sitten kun Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
    2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
    3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"

    2. Korinttolaiskirje 4
    3 "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat
    4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva."

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    Nähdäkseni oikein olisi ilmaista; "Jeesus oli ihminen.....", kuten Raamattukin ilmaisee; "Tuli ihmisen KALTAISEKSI...."

    Filip. 2
    "Hän otti orjan muodon ja tuli IHMISTEN KALTAISEKSI. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."

    Ja myöskin näin;

    "Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli IHMISEN POJAN KALTAINEN; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä." Dan. 7:13-14

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Näin on. Aamen. joo_joo.

    Jeesus Kristus on ihminen, Jumalan kuva, joita ei saa asettaa Jumalaksi:

    Heprealaiskirje 1
    1 "Sitten kun Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
    2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
    3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,"

    2. Korinttolaiskirje 4
    3 "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat
    4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva."

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    "ekivaarin" mukaan, siis ihminen oli, ennenkuin maailma luotiin.

    Äänestä

  • Usko Toivonen kirjoitti:

    "ekivaarin" mukaan, siis ihminen oli, ennenkuin maailma luotiin.

    Ihminen, Jeesus Kristus, Jumalan luomakunnan esikoinen, oli ennen kuin muu luomakunta. Sinua, Usko Toivonen en tiedä, mutta uskon olleeni Jumalan valittu Kristuksessa Jeesuksessa jo ennen maailman perustamista:

    Efesolaiskirje 1
    4 "niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,"

    Roomalaiskirje 8
    29 "Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;"

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    Kolossalaiskirje 1
    18 "Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen."

    Mistäs tuo "muu" tulla tupsahti.

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    Ennen kaikkea luomakuntaa.

    Mutta olet siis sitä mieltä, että ihminen on luonut alussa taivaan ja maan.

    1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    Joh. 1.

    Äänestä

  • Sanavoima kirjoitti:

    Oikea todistus.nm.ekivaari.Amen.

    * Ekivaari antoi taas ja yhävaan väärän todistuksen Jumalan Pojasta, eli Jumalasta.

    Äänestä

  • Usko Toivonen kirjoitti:

    Mistäs tuo "muu" tulla tupsahti.

    Kolossalaiskirje 1
    15 "ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa."

    Ennen kaikkea luomakuntaa.

    Mutta olet siis sitä mieltä, että ihminen on luonut alussa taivaan ja maan.

    1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    Joh. 1.

    "Esikoinen, luomakunnan alku, on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa." "Muu" luomakunta tuli vasta esikoiisen jälkeen. Älytöntä on muuuten väittää, etteikö "luomakunnan alku" kuuluisi luomakuntaan!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    "Esikoinen, luomakunnan alku, on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa." "Muu" luomakunta tuli vasta esikoiisen jälkeen. Älytöntä on muuuten väittää, etteikö "luomakunnan alku" kuuluisi luomakuntaan!

    Ei "muu" luomakunta, vaan koko luomakunta.

    13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Ilm. 22.

    Saattaa tuntua älyttömältä, jos oppi on sellainen, ettei se kestä Sanan valaisua.

    Äänestä

  • Usko Toivonen kirjoitti:

    Ei "muu" luomakunta, vaan koko luomakunta.

    13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Ilm. 22.

    Saattaa tuntua älyttömältä, jos oppi on sellainen, ettei se kestä Sanan valaisua.

    Esikoinen on luomakunnan alku, [Ilm.3:14] sana,joka kestää minkä tahansa valaisun. Ei "muu" luomakunta, vaan koko Jumalan luomakunta, jonka alku ja loppu on Jumalan sana. Kuka sanoi, ettei se valaisua kestä?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Esikoinen on luomakunnan alku, [Ilm.3:14] sana,joka kestää minkä tahansa valaisun. Ei "muu" luomakunta, vaan koko Jumalan luomakunta, jonka alku ja loppu on Jumalan sana. Kuka sanoi, ettei se valaisua kestä?

    Luomakunnan alku on Luoja.

    Joh.1.
    3 Kaikki ovat sen kautta tehdyt, ja ilman sitä ei ole mitään tehty, joka tehty on.
    Biblia

    3 All things were made by him; and without him was not any thing made that was made.
    KJ

    3 Every thing was by his hand; and without him, was not any thing whatever that existed.
    Peshitta

    12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
    13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
    Ilm. 22.

    21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

    "Kuka sanoi, ettei se valaisua kestä?"

    Ei se kestänyt!

    Äänestä

Jeesus on Jumalan POIKA,JA TÄTÄ MEIDÄN TÄYTYY TUNNUSTAA..1.Joh.4:15.JOKA TUNNUSTAA,ETTÄ JEESUS ON JUMALAN POIKA,HÄNESSÄ JUMALA PYSYY,JA HÄN JUMALASSA..Jeesuksen TARKKA nimi on YAHUSHUA,yleensä sanotaan JESHUA.Enkeli käski Mariaa antamaan tämän nimen hänelle,joka oli syntyvä lihaksi,sillä nimessä piilee salaisuus.Luuk.1:31-35..Huomatkaa.YAHUSHUA eli alussa on Jumalan nimi YAH eli Jah.Kun tiedämme Hallelu-JAH=ylistäkää Jahia,Jumalan nimen JAHVEH lyhenne,ja tetragrammista JHVH,saamme Jahveh.Jahushua=Jahve pelastaa..(käytän nyt,tätä nimeä Jeshua).Jeshua tuli ISÄNSÄ NIMESSÄ,eikä häntä otettu vastaan.Joh.5:43..Tästä nyt monet saavat vääristyneen käsityksen,että Jeshua olisi,itse Kaikkivaltias Jahve.Asia vain on niin,että se johtuu kolm.opista,joka on taitavasti väännelty,että kolme persoonaa olisi yhdessä Jumalassa.TÄTÄ EI RAAMATTU OPETA.Jos kolm.oppi olisi totta,niin se lukisi raamatussa,mutta eipä lue,ja se hyljätään ihmisopiksi jonka luopio kirkkoisät järkeilivät n.300 jkr.Jeesus on Esikoinen ja LUOTU,SUORAAN,Jumalan SANALLA,joka OLI JUMALA,mutta Jumala Jahveh sanoi Sanan,TULKOON VALKEUS,ja valkeus tuli.(kaksoismerkitys)1.Moos.1:3.,Tämä Valkeus tuli sanan voimasta lihaksi,ja syntyi ihmiseksi,jossa SANA eli Jumala asuu.Joh.1:1-9.jae 9.Totinen Valkeus,joka valistaa jokaisen ihmisen oli tulossa maailmaan..Ennen tätä hän,oli SANANA Jumalan Jahven luona,josta tuli tosi Valkeus..Myös.sananl.8:22.puhuu Jeshuasta,Viisautena..Herra (Jahve) LOI minut töittensä ESIKOISEKSI,ensimmäiseksi teoistaan,ennen aikojen alkua.Koko luku kertoo Jeshuasta.Jeshua ei kuitenkaan tiedä kaikkea mitä Isä Jahve tietää.Matt.24:36,Isä on YKSIN TOSI JUMALA,ja muita ei ole kuin hän,Jahveh Kaikkivaltias.Raamattu valaisee lisää:Jes.42:8..Herran paikalla kuuluisi olla JHVH,sillä herra on hebr.Baal.,Jumalan nimi on häväisty taikauskon pelosta.2.Moos.3:13-14..Isä synnytti Jeshuan esikoisekseen.Hebr.1:1-6..ja Jumaluus asuu hänessä sanan miekkana.ilm.1:12-16..vert.kointähteen itseään.ilm.22:16.Mooseksen kaltainen.5:Moos.18:18-19..Apt.7:35-38..Jeshua on Isänsä kirkkaus ja toimii hänen kauttaan aina ja ikuisesti Jumalan Poikana,ei itse Kaikkivaltiaana Jahvena.

Äänestä

"...jos hän on teille vain ihminen? "

Historijoitsivat eivät liiemmälti ole dokumentoinneet tämän Jeesus Nasarettilaisen toimenkuvaa maailmassa. Jeesus eli ja vaikutti vain pienellä alueella ja pienimuotoinen kuolema ristillä ei nostattunut hälyä muualla päin maailmaa.

Jos tässä olisi kysymys avaruuden luojasta, niin olisihan historijoitsijat maininneet Jeesuksen jo silloin kun hän eli.

Raamatun stauksen mukaan Jeesus olisi ollut tosi kova paukku sen aikaisille tutkijoille.

Äänestä
  • Sehän tässä kaikessa niin ihmeellistä onkin, että tällä "..pienimuotoisella Jeesus Nasarettilaisella..." on tänä päivänä niin paljon seuraajia ja tämä "..pienimuotoinen kuolema ristillä.." on antanut tuhansille, kymmenille tuhansille ja sasoille tuhansille ihmisille ELÄMÄN JA TOIVON!

    Eikä ollut edes kova paukku sen aikaisille tutkijoille ja siitäkin huolimatta Hänen statuksensa maailmassa on tänä päivänä se, mikä on.

    IHMEELLINEN JEESUS NASARETTILAINEN, KUNINGASTEN KUNINGAS JA HERRAIN HERRA!!

    Äänestä

  • Osallisuus Kristuksen kuolemaan tapahtuu niin usein kun kuolemaansa alistuvat suhtautuvat anteeksi antavasti alistajillensa, niin kuin Kristus rukoili vainoojiensa puolesta. Osalliisuus Kristuksen kuolemaan on laadullinen, ei kronologisesti samanaikainen tapahtuma. [Fil. 3:10 ]

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Osallisuus Kristuksen kuolemaan tapahtuu niin usein kun kuolemaansa alistuvat suhtautuvat anteeksi antavasti alistajillensa, niin kuin Kristus rukoili vainoojiensa puolesta. Osalliisuus Kristuksen kuolemaan on laadullinen, ei kronologisesti samanaikainen tapahtuma. [Fil. 3:10 ]

    * Tuo nyt on sinun filosofista jumaluustiedettäsi, jolla ei oo mitään merkitystä totuuden kanssa.

    Äänestä

  • Jeesus oli myös Uuden testamentin kirjoittajille ja apostoleille ihminen:

    1. Kor. 15:47
    "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, - t o i n e n
    i h m i n e n - o n - t a i v a a s t a." (mutta siitä huolimatta on ihminen).

    Fil. 2:7
    "vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;"

    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä,
    i h m i n e n - K r i s t u s - J e e s u s,"

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Sehän tässä kaikessa niin ihmeellistä onkin, että tällä "..pienimuotoisella Jeesus Nasarettilaisella..." on tänä päivänä niin paljon seuraajia ja tämä "..pienimuotoinen kuolema ristillä.." on antanut tuhansille, kymmenille tuhansille ja sasoille tuhansille ihmisille ELÄMÄN JA TOIVON!

    Eikä ollut edes kova paukku sen aikaisille tutkijoille ja siitäkin huolimatta Hänen statuksensa maailmassa on tänä päivänä se, mikä on.

    IHMEELLINEN JEESUS NASARETTILAINEN, KUNINGASTEN KUNINGAS JA HERRAIN HERRA!!

    "on antanut tuhansille, kymmenille tuhansille ja sasoille tuhansille ihmisille ELÄMÄN JA TOIVON!"

    Ihminen tarvitseekin elämäänsä toivoa.: jollekin se on Jeesus Nasarettilainen, se on hyvä se, kunhan muistaa että tämä toivo on henkilökohtaista eikä sillä pidä pelotella lapsukaisia.

    Äänestä

  • Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

    * Tuo nyt on sinun filosofista jumaluustiedettäsi, jolla ei oo mitään merkitystä totuuden kanssa.

    Ei ole minun, vaan Raamatun filosofiaa ja viisautta:

    Filippiläiskirje 3
    10 "tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen
    s a m a n k a l t a i s e n - k u o l e m a n - k a u t t a."

    Äänestä

Hauskaa seurata kun uskovaiset väittelevät vanhasta satukirjasta :D

Äänestä

Älkää uskovaiset taas provosoituko ekivaarilaisten harhaoppisista jutuista. Malttakaa mielenne. Sama levy pyörii jälleen kerran. Olemme varoittaneet lukemattomia kertoja. Ollaan nyt jo hiljaa, kuten Raamattu kehoittaa:

Tiit. 3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

Äänestä

Jeesus sanoi, että hän on "Jumalan poika" ja "se luvattu messias" (= "minä olen se, joka minä olen" = minä olen se, joka minä olen väittänyt olevani: Jumalan poika ja kristus). Isä oli Jeesuksessa ja vaikutti ne sanat ja teot, jotka hän sanoi ja teki. Joh. 14:10-11; 12:42-50

Jumala on ylentänyt ihmisen kristuksen Jeesuksen enkeleitä ja kaikkia luotuja ylemmäksi ja tehnyt kaikista hänelle alamaisia. Samalla tavalla mekin ylennämme Jeesuksen puheissamme ja ylistämme häntä Jumalan poikana ja kristuksena, meidän herranamme, jolle me olemme alamaiset niin kuin kaikkien luotujen kuninkaalle alamainen tulla olee.

Äänestä
  • Näin on. Aamen!

    2. Korinttolaiskirje 1
    20 "Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä "on"; sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden "amen", Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme."

    Äänestä

Saa meiltä toki kysyäkin, mutta eikö teillee itsellenne Pyhä henki selitä kirjoituksia?

Kas näin he, Jeesuksen ristille ylentäneet, tulivat ymmärtämään, että Jeesus Kristus on Jumalan poika:

Matteus 27
54 "Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika".

Markus 15
39 "Mutta kun sadanpäämies, joka seisoi häntä vastapäätä, näki hänen näin antavan henkensä, sanoi hän: "Totisesti tämä ihminen oli Jumalan Poika".

Äänestä

Reie, oletko nyt vastaukseeni tyytyväinen?

Äänestä

Miks ekivaari jätät pois tekstejä Jeesus sanoi tälle kalliolle minä perustan seurakunnan. Ja ennusti että Pietari lankee tiesi sen koko ajan ku Simon ja muut seuras Jeesusta. Hän tarkoitti juuri et näitten pellejen kaltaisten raukkoje varaan minä jätän evankeljumin julistamisen

Kuten Paavali joka oli Jeesuksen vainooja kidutti kristittyjä siittä tuli kaikkien aikojen evankelista.

Jos Jeesus olis antanut tehtävän älymystölle nii se olispyöritelly asiaa kunnes koko todistus olis kuollu jo ennen ku ykskään olis pelastunut.Jos taas se olis annettu rikkaille Nii kukaan ei olis voinut tulla uskoo ilman valtavaa maksua tai loppu elämään orjuutta. Sen takia Jeesus valitsi kalastajat oppimattomat koska olivat lapsen kaltaisia koska he USKO KAIKEN MINKÄ JEESUS KERTOI ja mikä oli prfoettojen kautta ilmoitettu muummuassa sakarja yms

Jos kaikki se raha joka ollaan käytetty kirkkoihin niitten maitten, keskuksien ja niiden johtajien palkkoihin kaikkeen kultaan mitä esim paavilla on nii evankeljumi olis jo levinny kuuhun asti Raamattu olis käännetty joka kielelle jopa eläineten ja humanoidien kieliks JA TÄMÄ ON TOTUUS jos uskovaiset ees leikkis et tietää mitä raamattu sanoo eikä kinastelis onko sapatti Jumalan sinetti ja onko Jumalan nimi jehova Jahve JHVH tai onko pakko käydä kasteella
Mihin päin pitää kattoo ja pitääko koputtaa kolmesti jalalla vai kädellä.
Kaikki on tuo pelellilyä
Apostolit kuten Paavali julisti evankeljumin runkoa eli Ylös noussutta Kristusta joka pesee kaikki synnit Ja palaa noutamaan valitunsa

Kun Jeesus Huusi ristiltä se on täytetty eli maksettu niin repesi esirippu keskeltä kahtia niin se oli tarkoitettu juutalaisille koska ne näki että kaikkein pyhin oli tyhjä Jumala ei tarvinnut enään käsin tehtyä temppeliä Ja samalla tuli se sakarjan prof. Täytettyä et tuli avoin lähde syntiä vastaan

Joskus 80 luvulla perustettiin rukous vartio jonka tarkoitus oli ajella pitkin itärajaa ja pysähtyy rukoilemaan. Siinä oli porukka monesta (lahkosta) Bussi oli vuokrattu ja hesasta lähti bussi kohti lappeenrantaa(eka pysähdys paikka) Nii ei ollu muita kyydissä ku kuski koska jonku oli pakko viedä dösä paikanpäälle ryhmä oli hajonnu ennen ku se oli ensimmäistä kertaa edes rukoillu. ja vieläpä opillisiin riitoihin. Juuri tän takia usko ei enään kiinnosta tai evenkeljumi ei mene eteenpäin ja siks Jeesus sanoi löydänkö uskoa enään ku tulen takaisin ja jos ei aikoja lyhennettäisi niin yksikään liha ei pelastuisi.

SIUNAUSTA KAIKILLE

Äänestä

No näin on, suurimmaksi osaksi sinunkin tekstisi, tod 121, on kyllä taivaan Isän sinulle ilmoittamaa, eikä lihan ja veren tiedoksi antamaa, vaikka aika vähän tuosta Raamatussa mainitaan. Mutta kenessä Totuus on tuntee totuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reie kirjoitti:

28. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut. Joh8

Miten olette ylentäneet Jeesuksen Kristuksen, jos hän on teille vain ihminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu