http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/pietarsaaren-lukion-rehtori-saman-katon-alle-ja-lisaluokkia-1.1365931
"Sulkakoski harmittelee sitä, että päätöksenteosta on tullut poliittista. Hän arvelee, että lopulta asian ratkaisee RKP.
– Koen itsessäni myös epävarmuuden tunteita siinä, olisimmeko me suomenkieliset ylipäänsä tervetulleita kaupunkimme perinteikkääseen ruotsinkieliseen lukioon, ”Jakobstads samlyceumiin”. Vai joutuisimmeko me siellä epätoivottuina huutolaispojan asemaan?"
Saman katon alle?
6
97
Vastaukset 6
- Tudelat
On olemassa kaksi Pietasaaren kaupunkia, toinen suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen. Jälkimmäinen on jonkin verran suurempi. Näillä kahdella ei ole paljon tekemistä toistensa kanssa, vaan niiden välillä on näkymtön muuri. Samantekevä, kumpi pönkittää muuria enemmän - tilanne on siellä juuri sellainen, kuin suomenruotsalaiset ideologit toivovat.
- Niin!
Se olisi VARMAA, että suomalaiskoululaisia kohdeltaisiin toisen luokan ihmisinä surulukiossa!
Ja varmasti suomalaisia pakkoruotsitettaisiin, mutta suruja ei pakkosuomettettaisi.
Kakiskieliset lukiot sopivat VAIn vähemmistöille, ei pääväestölle.
Edellisille niistä on hyötyä, jälkimmäiselle vain haittaa.- pedter
Tuskin suomenkielisiä kohdeltaisiin toisen luokan ihmisinä. Ruotsinkielisen lukion rehtori asuu Tampereella, itse kaksikielisessä perheessä. Hän ei sellaista hyväksyisi ainakaan ruotsinkielisten taholta.
Mutta se ei sulje pois että suomenkieliset olisivat kuitenkin puolet vähemmän yhteisen katon alla, ja tunnetasolla voisivat sen johdosta tuntea olevansa alaasemassa. - Niin!
pedter kirjoitti:
Tuskin suomenkielisiä kohdeltaisiin toisen luokan ihmisinä. Ruotsinkielisen lukion rehtori asuu Tampereella, itse kaksikielisessä perheessä. Hän ei sellaista hyväksyisi ainakaan ruotsinkielisten taholta.
Mutta se ei sulje pois että suomenkieliset olisivat kuitenkin puolet vähemmän yhteisen katon alla, ja tunnetasolla voisivat sen johdosta tuntea olevansa alaasemassa.Kokemus puhuu, että suomalaisa kohdellaan AINA toisen luokan nkanslaisina, JOS suruilla on valta-asema.
Niin tapahtuu kunnissa, vaikka suruja ei olisi edes enemmistö. Kunhan RKP on suurin puolue ja valta-asemassa, niin se riittää.
- Kysymys?
Mikä olisi motiivi suomalaisnuorten lähteä opiskelemaan yhteiseen lukioon yhden vähemmistökielen nuorten kanssa?
Suomessahan on nykyään sata vähemmistökieltä! On ihan huvittava lukea että nnyt kun asia koskisi fennoja niin se ei sopisi. Mutta kun koskisi ruotsinkielisiä niin huudetaan ettei oliskaan muuta mahdollisuutta.
Veikkaan että jos tilanne olisi ollut että Jakobstads gymnasium olisi siirretty Lukioon niin sitä olisitte kannattaneet. Mutta ei nyt :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561284- 19907
- 68762
- 64748
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708- 47704
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10602Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11569Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538- 4512
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124511- 75498
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437