Aikoinaan Stubb Suomen ulkoministerinä ja Etyjin puheenjohtajana "ennusteli" 080808, kuinka Georgian sodassa Venäjä saa selkäänsä ja kuinka USA:sta ja NATOsta tulee maailmavalta.
Toisin kävi.
Jo Stubbia ennen koko Suomen johto "ennusteli" USA:n ja CIA:n informaatioon uskoen, että Irak ja Afganistan ovat vain suupaloja USA:lle ja NATOlle.
Toisin kävi.
Nyt Tuomioja on lähtenyt "ennustelemaan" Pohjois-Korean sotaa, niin, että taas USA on etukäteen selviämässä voittajana.
Tuomioja, kovana lukijana, voisi lukaista muutaman sotahistorian kirjan: USA ja NATO eivät ole voittaneet yhtäkään sotaa II maailmansodan jälkeen, vaikka ovat hyökänneet Pohjois-Koreaa sotilaallisesti huomattavasti heikompiin maihin kuten esim. Afganistaniin tai Irakiin.
Toisin kävi.
Jo Stubbia ennen koko Suomen johto "ennusteli" USA:n ja CIA:n informaatioon uskoen, että Irak ja Afganistan ovat vain suupaloja USA:lle ja NATOlle.
Toisin kävi.
Nyt Tuomioja on lähtenyt "ennustelemaan" Pohjois-Korean sotaa, niin, että taas USA on etukäteen selviämässä voittajana.
Tuomioja, kovana lukijana, voisi lukaista muutaman sotahistorian kirjan: USA ja NATO eivät ole voittaneet yhtäkään sotaa II maailmansodan jälkeen, vaikka ovat hyökänneet Pohjois-Koreaa sotilaallisesti huomattavasti heikompiin maihin kuten esim. Afganistaniin tai Irakiin.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nämä juttusi on PUHDASTA VALETTA! Ulkoministeri EI KOSKAAN ennustele sotatapahtumia ennakkoon! Olet taas keksinyt asioita omasta päästäsi!
"Aikoinaan Stubb Suomen ulkoministerinä ja Etyjin puheenjohtajana "ennusteli" 080808, kuinka Georgian sodassa Venäjä saa selkäänsä ja kuinka USA:sta ja NATOsta tulee maailmavalta."
Ja tämmöistä Stubb ei ole sanonut. Tuopa asiasta esille jotakin, joka tukee sitä!
"Jo Stubbia ennen koko Suomen johto "ennusteli" USA:n ja CIA:n informaatioon uskoen, että Irak ja Afganistan ovat vain suupaloja USA:lle ja NATOlle."
Ja tämmöistä 'Suomen johto' ei ole sanonut. Tuopa asiasta esille jotakin, joka tukee sitä!Ei olisi vióinut jo yksin siksi, ettei Nato ole järjestönä mukana kummassakaan maassa!
"Nyt Tuomioja on lähtenyt "ennustelemaan" Pohjois-Korean sotaa, niin, että taas USA on etukäteen selviämässä voittajana."
Ja tämmöistä Tuomioja ei ole sanonut. Tuopa asiasta esille jotakin, joka tukee sitä!
"USA ja NATO eivät ole voittaneet yhtäkään sotaa II maailmansodan jälkeen, vaikka ovat hyökänneet Pohjois-Koreaa sotilaallisesti huomattavasti heikompiin maihin kuten esim. Afganistaniin tai Irakiin."
Unohtuiko USA:n osalta Grenada? Ja Nato voitti puhtaasti Kosovon ilmasodan ja Libyan ilmasodan. Sen lisäksi, että olet hullu olet, AINA väärässä!
Heh heh Grenada, USA tosiaan voitti Grenadan kun USA:n laskuvarjopatljoonaa jalaivastoa vastassa oli Grenadan lammaspaimenia ja kuubalaisia lääkäreitä ja eläinlääkäreitä.
Tuskinpa mitään lammaspaimenia ja Kuubasta taisi olla muitakin kuin lääkäreitä. Olihan heiltä samaan aikaan tuhansia 'lääkäreitä' Afrikassa.
Vaikuttaa siltä, että presidentti Niinistö tai/ja USA tai/ja Nato ovat panneet Tuomiojan asialle uhoamaan suomalaisille, että USA kyllä pistää nippuun Pohjois-Korean ja Natokin jos niikseen tulee.
Ihme legendaa? Tällä hetkellä ainoa, joka uhoaa, on P-Korea itse! Sinähän aina kannatat diktaattoreita ja terroristeja joten varmaan sinulla on paikka sydämessä Kimien perhedynastioille?
Tuomioja vain totesi sen faktan, että JOS P-Korea käyttää ydinasettaan ensimmäisenä niin huonostijan sille käy. Oletko asiasta eri mieltä?
Joo, Tuomioja raukka on jounut myymään itsensä tyhmemmilleen Niinistölle ja Natolle.
Millä perusteella? Suomi ei kuulu Natoon eikä ole liittymässä. Niinpä UM ei joudu myymään itseään kenellekään.
Pohjois-Korean uhkaaminen ja sodan lietsominen on USA:n Kiina-politiikkaa.
Kiina omistaa kaikki strategisesti tärkeimmät toiminnot, kiinteistöt USA:ssa sekä lähes kokonaan USA:n sijoitus- ja finanssimarkkinat.
USA yrittää saada sotaa Kiinan naapuriin aivan kuten se yritti saada Grorgiassakin Venäjän naapuriin.
Onko presidentti Niinistö sopinut jotakin salaa USA:n ja Naton kanssa Kiinan häiritsemisestä. Onko Niinistö lähtemässä Kiinaa vastaan jos USA komentaa Naton Kiinan lähialueille provosoimaan.
Olet käsittänyt asian päinvastoin! Se on ollut nimenomaan P-Korea, joka viime päivinä on uhkaillut koko muuta maailmaa!
Kiina on sitä toppuutellut!
USA tai Nato eivät ole olleet mukana Georgian sodassa.
Presidentti Niinistö ei puutu millään tavalla Korean asioihin.
Olet aivan sekopää!
Arvellaan, että Tuomioja on ostettu tai painostettu, mikä on mahdollista. Tai ainakaan sitä puolta Tuomiojasta ei tunneta. Suoraa rahaa hän tuskin ottaa, mutta poliittisia pisteitä, hyväksyntää, kutsuja, kehuja, sisäpiiriä aivan takuulla.
Pakottamalla tai höynäyttämällä Tuomiojaa tuskin saa USA:n ja Naton aisankannattajaksi.
Ostettu mihin? Se jäi kertomatta? Tuomioja on aivan asiallisesti todennut, että jos Pohjois-Korea toteuttaa uhkauksensa niin se tulee olemaan erittäin tuhoisaa sille itselleen!
Kerropa nyt, että mikä lausunnossa on väärää tai virheellistä?
aAsia on näin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11375836/#comment-60898690
Asia on miten? Jos et osaa laukaista kun lyhyen propagandalauseen niin ei sinun kannata viitata toiseen keskusteluun?
Pohjois-Korea on uhkaillut jo viikon muita maita sodalla. Se on maan johtajan oma neronleimaus. Miksi syyttelet siitä toisia?
Tuomiojan "verta pakkiin, turpaan tulee" on tyypillistä amerikkalaista uhoa. Kun USA sitten ryhtyy uhosta tappelemaan, verta pakkiin uhoa kestää 2-3 päivää eli ensimmäisten massiivipommitusten ja massiiviohjusiskujen ajan.
Sitten kun pitäisi alkaa sotimaan, USA:n ja Naton uho loppuu, mikään ei etene, sota jymähtää paikalleen ja riippuen poliitikkojen rahoitushalusta tuhosita kestää kuukausia tai vuosia, mutta tulosta ei tule. Näin kävi Irakissa, Georgiassa, Somaliassa, Afganistanissa, Libyassa, Jemenissä.
Luulisi Tuomiojan tuntevan tuon farssin. Siksi ihmetyttääkin, miten Tuomioja on ryhtynyt tuomaan meille amerikkalaista sotauhoa. Jossain on mätää?
Koko sepustuksesi on omituista fuulaa! Tuomioja on aivan asiallisesti todennut, että jos Pohjois-Korea toteuttaa uhkauksensa niin se tulee olemaan erittäin tuhoisaa sille itselleen!Ja nykyisessä kriisissä se on Pohjois-Korea, joka uhkailee koko maailmaa eikä päinvastoin.
Nyt kun tilanne on näinkin selkeä niin puhut kaikesta muusta, mutta et itse pääasiasta!
Tuomiojalla on ikävä pesti, yläpuolella natottaja oikeistopresidentti ja natottaja oikeistopääministeri, jotka ovat yksinkertaisia miehiä, mutta Tuomioja on kyllä liian kiltti oppilas kun lähtee USA:n ja Naton sotauhon etäispesäkkeeksi.
Suomen johdosta tai hallituksesta ei kukaan ole kallellaan Natoon päin tai tehnyt sen kanssa mitään sopimuksia.
Ulkoministeri Tuomioja on aivan asiallisesti todennut, että jos Pohjois-Korea toteuttaa uhkauksensa niin se tulee olemaan erittäin tuhoisaa sille itselleen! Pohjois-Korean pitää lakata uhkailemasta ydinsodalla koko muuta maailmaa.
Sinä taasen olet niin sotahullu, että sinä hyväksyt moiset uhkailut:-)
Tuomioja on USA:n ja Naton asialla kun puhkuu verta pakkiin ja sotaa Pohjois-Koreaa vastaan.
Tuomioja ei välitä, vaikka asiantuntijajärjestö, Reserviläisliitto ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä.
Ulkoministeri Tuomioja on aivan asiallisesti todennut, että jos Pohjois-Korea toteuttaa uhkauksensa niin se tulee olemaan erittäin tuhoisaa sille itselleen! Pohjois-Korean pitää lakata uhkailemasta ydinsodalla koko muuta maailmaa. Sinun on turha odottaa Tuomiojalta mitään 'verta pakkiin' puheita.
Tuomioja ei liioin kannata Nato-jäsenyyttä. Sinä itse olet ainoa, joka kannattaa!
Tuomiojalta aika herkullinen viimeisin. Niinistö on pannut ulkoministerinsä asialle. Tuomioja tai siis Niinistö yrittää, että Suomi ei päässyt YK:n turvaneuvostoon kun Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole selkeää.
Tyypillistä Niinistöä yrittää paeta muiden selän taakse. Kaikki muut tietävät paitsi Niinistö, Tuomioja, Iivonen, Stubb, Olet hullu, että Suomi ei päässyt YK:n turvaneuvostoon, koska USA, Venäjä, Kiina eivät luota presidentti Niinistöön eikä Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan.
Suomi ei8 todellisuudessa päässyt YK:n turvaneuvostoon, koska sinne pääsi muut!
Presidentti Niinistön ulkopolitiikka on tavattomasti selkeämpi kuin sinulla: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!
Tuomiojalta ja Niinistöltä sekavanlainen lausunto Bostonin terroriteoista. Yritystä oli, ilmeisesti USA:n pyynnöstä yrittää vääntää iskua kansainväliseksi terrorismiksi, vaikka tiedossa jo on, että isku oli mitä todennäköisemmin kotikutoinen.
Kukaan ei tässä vaiheessa tiedä tekijöitä. Yrität taas vääntää asiaa mieleiseksesi? Sinulla on kova puheripuli sen jälkeen kun hoitajat panivat sinut pariksi päiväksi eristykseen?
Jos oli Tuomioja sekava niin vielä sekavampi oli Niinistö, pelkkää keskenjäänyttä sinne tänne vihjailevaa lausahdusta.
Tarkoitat, että olet nyt itse sairaalassasi jo niin sekavassa tilassa, ettet pysty seuraamaan diplomaattikielen harkittuja lauseita?