Millainen on nainen, joka on hyvä sängyssä?

Tässä kysymys, joka mietityttää. Itse olen nainen, todella pitkässä parisuhteessa. Olen alkanut vain pohtimaan tätä kysymystä, kun se aika-ajoin nousee lehdissä ja keskusteluissa esille. Miehet sanovat, että ei kiinnosta enää oma nainen, kun ei ole hyvä sängyssä.
Itse en ole mikään puritaani, tykkään leikitellä, pidän suuse**in antamisesta ja eri asennoista. Enkä mielestäni makaa kuin lahna. Halua riittää kyllä, ihan vaikka joka päivälle. Mieheni ei ole valittanut, mutta silti tuntuu, että meillä on mennyt tuo touhu liikaa siihen yhden asennon tekemiseen. Ei niin, että en siitä pitäisi, se on hyvä asento :) Mutta kuitenkin, haluaisin tietää toisten mielipiteitä, mitä he asiasta ovat mieltä.
Tässä taustalla tietysti omissa pohdinnoissa on se, että muutamia vuosia sitten miehellä oli lyhyt suhde toiseen naiseen, jonka jälkeen kriiseilimme avioliitossamme, mutta päädyimme jatkamaan, sillä rakastamme toisiamme.
Nyt on vaan jotenkin alkanut epävarmuus omasta itsestä ja osaamisesta jälleen nostamaan päätään (silloin kun suhde paljastui, olin täysin maassa, tuntui, että naiseus on kokonaan tallattu, vaikka aina olen pitänyt se**istä mieheni kanssa, olen ollut vähintään yhtä paljon aloitteen tekijä kuin miehenikin). Mutta näköjään jotain särkyi, kun tämä on jälleen mielessäni. Ajattelen, että riitänkö miehelleni. Pitäisikö olla jotain erilaista, olenko hyvä, riittävä? Millainen on hyvä? Mikä on miesten toivetila?
141946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos miehesi on pettänyt sua, niin ei kannata antaa hyvää seksiä, saatika jatkaa suhdetta.

Äänestä

Empä tiedä...minusta se, että haluaa toista ja on avoin seksille, on jo paljon. Kaikenmaaiman tekniset suoritukset ja temppuilut ovat mielestäni liian laskelmoitua seksiä mutta tiedän, että joku siitäkin tykkää. Meille mieheni kanssa on aina riittänyt se, että haluamme toisiamme ja voimme olla luontevasti yhdessä, ilman suorituspaineita.

Äänestä

Jos mies on sen tyyppinen, että pettää ja kaipaa vaihtelua, niin sitä ei voi maailman kauneimman naisen villeimmätkään seksitemput estää.

Sinulla on itsetunto-ongelma ja aiheuttajakin on selvä. Luotatko mieheesi nyt vai epäilyttääkö, että tämä taas ryhtyy salasuhteeseen, jo et saa jokaisesta suorituksesta kymmentä pistettä?

Joka tapauksessa vain murto-osa ukkomiehistä voi edes haaveilla kuvailemastasi avioseksistä, joten ala ennemminkin miettiä onko miehesi ylipäätään sinut ansainnut.

Äänestä

Sopivan väljä ettei herkkä esinahka hankaannu ja antaa nukkua rauhassa.

Äänestä

Vaihtelunhaluinen mies pettää seksikästä vaimoa nynnyn lahnan kanssa ja päin vastoin. Sinä et voi käytökselläsi vaikuttaa häntäheikin ajatusmaailmaan yhtään mitenkään.

Ajattele kaikkia niitä julkisuudesta tuttuja seksikkäitä kaunottaria, joita mies on oikein sarjapettänyt. Jennifer Lopezin latinopeffa eikä kaunis prinsessa Madeleine ja puoli valtakuntaa takaa uskollista miestä, jos tätä houkuttelee vihreä ruoho aidan takana.

Et kysy tyhmiä, mutta oikea kysymys olisi: haluaako mies jostain syystä taas pettää, vai oliko se yksi suhde väliaikainen sähkökatkos aivoissa? Pelkäätkö siis turhia, vai onko aihetta?

Äänestä

Sellainen nainen jota mies ei vielä tunne läpikotaisin ja jossa on vielä uutta opittavaa ja haastetta. Kaikki asiat joiden kanssa on riittävän pitkään tekemisissä, muuttuvat harmaaksi rutiiniksi, oli sitten kyseessä työ, auto tai nainen.

Äänestä

Tunnut kovin estoiselta, kun et uskalla edes kirjoittaa sanaa seksi ilman tähtiä.

Äänestä
  • AP tässä vastailee sinulle aral1: En tiennyt, estääkö sivusto nämä tällaiset sanat, joten sen takia en kirjoittanut kokonaan. (Kun en ole mikään pro näillä sivuilla kirjoittelemaan.)
    Muuten sitä sanaa eikä muutakaan asiaan liittyvää sanastoa ei ole mitenkään ahdistavaa sanoa. Nehän ovat iloisia ja ihania asioita, eikö vain?

    Äänestä

  • Kysynkö tyhmiä? kirjoitti:

    AP tässä vastailee sinulle aral1: En tiennyt, estääkö sivusto nämä tällaiset sanat, joten sen takia en kirjoittanut kokonaan. (Kun en ole mikään pro näillä sivuilla kirjoittelemaan.)
    Muuten sitä sanaa eikä muutakaan asiaan liittyvää sanastoa ei ole mitenkään ahdistavaa sanoa. Nehän ovat iloisia ja ihania asioita, eikö vain?

    Ihaniahan ne ovat. Siksipä kirosanafiltteri ei niihin puutukaan.
    Eikä tuo minun kommenttinikaan oikein asiallinen ollut. Anteeksi.

    Äänestä

Ei ne miehetkään ole hyviä sängyssä. Miksi tuosta tehdään maatakaatava juttu. Seksihullut vain vaatii kaikkea toiselta kun ei niistä itsestäkään ole. Olkoon ihmiset ihmisiä, liiat vaatimukset ovat vain turhaa narinaa. Joka niihin sortuu menköön itseensä.

Äänestä

Ööö....
Miksi et kysy miehesi mielipidettä? Siis kaipaako hän vaihtelua tms.

Älä nyt hyvä ihminen ala tekemään mitään temppuja pitääksesi miehesi tyytyväisenä. Hyvän seksin edellytys on mielestäni se, että siinä saa ja antaa. Pystyy olemaan oma itsensä ja antaa toisellekin tilan ja mahdollisuuden olla hyväksytty itsenään. Hyvä seksi on myös hauskaa, ja siitä täytyy voida puhua kumppanin kanssa avoimesti.

Leikkimistä ja pikkutuhmuuksia yhdistettynä toisen kunnioitukseen ja hyväksymiseen. Se on mielestäni hyvän seksin resepti.

Äänestä

Sellainen nainen joka ei odota että mies hoitaa hommat vaan itsekkin ehdottelee eri asntoja ja yksi entinen nainen kerran kysyi ohan suoraan haluatko naida takaapäin ja vastasin myöntävästi ja kiva oli naisessa katella naisen muodolasta takpuolta että silleen ja pitkittää naintia mahdollisimman pitkää. Toinen on että hommassa ohjat ole kokoajan miehenllä vaan aninenkin kertoo mitä halua aj mistä tykkää ja sitä seksiä on riittävästi.

Äänestä

ottaa ohjat joka toisella kerralla. osaa lypsää eikä läkähdy pommppiessaan väärin. pitää lämmittelystä eikä aina heti parrua pesään ja 3min ja siinä. ei puhu joutavia ostoslista/päivähoitoasioita. on mukana eikä ajattele muita.

Äänestä

Kyse ei ole tekniikasta vaan tunteista ja niiden ilmaisusta oman kehon reaktioilla siten, että kumppanin nautinto on, jos ei aina maksimaalinen niin ainakin seiniä tärisyttävä.

Meillä se ainakin vaihtelee. Roolit ja toteutustavat vaihtuvat.

Oli kyse miehestä tai naisesta.

Vilpitön halu tuottaa mielihyvää ilman paineita on mielestäni ratkaisevaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysynkö tyhmiä? kirjoitti:

Tässä kysymys, joka mietityttää. Itse olen nainen, todella pitkässä parisuhteessa. Olen alkanut vain pohtimaan tätä kysymystä, kun se aika-ajoin nousee lehdissä ja keskusteluissa esille. Miehet sanovat, että ei kiinnosta enää oma nainen, kun ei ole hyvä sängyssä.
Itse en ole mikään puritaani, tykkään leikitellä, pidän suuse**in antamisesta ja eri asennoista. Enkä mielestäni makaa kuin lahna. Halua riittää kyllä, ihan vaikka joka päivälle. Mieheni ei ole valittanut, mutta silti tuntuu, että meillä on mennyt tuo touhu liikaa siihen yhden asennon tekemiseen. Ei niin, että en siitä pitäisi, se on hyvä asento :) Mutta kuitenkin, haluaisin tietää toisten mielipiteitä, mitä he asiasta ovat mieltä.
Tässä taustalla tietysti omissa pohdinnoissa on se, että muutamia vuosia sitten miehellä oli lyhyt suhde toiseen naiseen, jonka jälkeen kriiseilimme avioliitossamme, mutta päädyimme jatkamaan, sillä rakastamme toisiamme.
Nyt on vaan jotenkin alkanut epävarmuus omasta itsestä ja osaamisesta jälleen nostamaan päätään (silloin kun suhde paljastui, olin täysin maassa, tuntui, että naiseus on kokonaan tallattu, vaikka aina olen pitänyt se**istä mieheni kanssa, olen ollut vähintään yhtä paljon aloitteen tekijä kuin miehenikin). Mutta näköjään jotain särkyi, kun tämä on jälleen mielessäni. Ajattelen, että riitänkö miehelleni. Pitäisikö olla jotain erilaista, olenko hyvä, riittävä? Millainen on hyvä? Mikä on miesten toivetila?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu