Yhdessäoloa jo yli vuosikymmen, vaikka nuoria olemmekin (alle 30 v.) Seksi melkeinpä aina sitä yhtä ja samaa, mies on hitaasti uusille ideoille syttyvää sorttia... Monta kertaa saunassa keskusteltu aiheesta, että tekiskö mieli kokeilla, kun molemmat ollaan oltu vielä toistemme ekoja... Aina sama juttu miehen puolelta, että ei, missään nimessä. Itse olin sitä mieltä ajatustasolla siis silloin, että voishan se olla kiva tietää, että onko se sitten sitä samaa muidenkin kanssa. No lopulta sitten tartuin sanoista tekoihin, salaa tietenkin. Ilmoitus nettiin, jossa suoraan ilmoitin hakevani seksiseuraa. Lähinnä ensin oli mielessä nähdä, että kuinka tuollaiseen ilmoon yleensä saa vastauksia ja se, että saanko ihailua ilmon perusteella, jossa suoraan kerroin olevani lihava. Vastauksia tuli, toinen toistaan mairittelevempia... Lopulta kaikki karkasi käsistä ja mielestä, oma mies varsinkin. Sängyssä tuli pyörittyä ja peuhattua. Se kaikki salailu ja jännitys teki siitä niin kovin mielenkiintoista ja olevinaan ainakin kiihottavaa.
Lopetin... mutta sitten jäin kiinni. En ensin tunnustanut miehelleni asiaa kokonaan vaan kielsin ja kerroin osan totuutta. Mutta jostain syystä, en vieläkään oppinut. Liekö sillä merkitystä, että olin valehdellut sekä miehelleni, että itselleni... Asiasta ei keskusteltu, joten olo oli kuin, että oisin päässyt "koira veräjästä".... Uusi ilmoitus ja tällä kertaa en päässyt sen pidemmälle, kun jäin taas kiinni. Sitten lopulta tunnistun kaiken, hyvä olo itsellä, miehellä tottakai sitäkin paskempi. Olinhan monia kuukausia valehdellut, että mitään ei aiemmin ollut. Taivas rytisi kertaheitolla. Nyt sitten mennään päivä kerrallaan ja toivon sydämeni pohjasta, että saan vielä joskus sen luoton takaisin, edes asteittain. Puhuttu on ja olen ehdottanut vaikka mitä ammattiavusta lähtien, mutta mies ei halua. Käsittelee asiaa itse omalla tavallaan ja samalla kun yhdessä asiasta keskustelemme. Tuntuu vain välillä siltä, että vaikka kaiken paskan olenkin itse aiheuttanut, niin onko tämä tätä vielä 10 v päästä. Siis tarkoitan, että jos joku kaveri puhuu pettämisestä, niin mulla menee kylmät väreet selkäpiitä pitkin, tai jos telkusta tulee ohjelmia siihen liittyen yms. En edes uskalla katsoa. Himassa en enää käytä nettiä ollenkaan, ettei toinen saisi epäilyksen aihetta... mietin, vain, että kuinka kauan jaksan. Tuntuu, että saan hyvittää tekosiani lopun elämää...vaikka vasta on mennyt muutama kuukausi koko totuudesta... On vaan välillä niin helvxxx raskasta. Mutta itse olen soppani keittänyt ja nyt sitten kannan vastuun teoistani, jotka ei tosiaan olleet sen/ kaiken tämän arvoista! Oppia ikä kaikki!
Muilla kokemuksia?!
Minun tarina
9
2424
Vastaukset
- kärsii
Kokemuksia on vuosikymmenten ajalta mutta olen aina pitänyt huolen etten jää kiinni ja aion pitää vastakin.
Huolettomat ja huolimattomat petostelijat joutavatkin jäädä kiinni sillä amatöörejä ai näissä hommissa kaivat.- Kansanparantaja
On täydellinen virheoletus, että pystyy pettämään jäämättä koskaan kiinni. Kokemuksesta tiedän, että vaikka kaikki mahdollinen käryn välttämiseksi on tehty, niin herra Murphy voi joskus tulla apuun ja paljastaa suhteen puolisolle. Useimmille käy lopulta niin, joten on aika turhaa väittää kaikkia kärynneitä täysiksi amatööreiksi.
Hyvällä tuurilla pettäminen saattaa tosin onnistua pitkäänkin. Tunnen paljon tapauksia, joissa toisen puolison pettäminen on työpaikalla ihan yleisesti tiedossa, mutta henkilön avioliitto on kuitenkin vuodesta toiseen onnellinen. Petetty puoliso ei joko tiedä tai ei sitten halua nostaa meteliä asiasta, koska tilanne saattaisi tulla muuten hankalaksi ( liikaa yhteistä omaisuutta).
- tiituli
Rakkaus kuuluu parisuhteeseen. Parisuhteeseen kuuluu paljon muutakin: erehdyksiä, joita teemme, joita virheiksikin joku kutsuu.
Me emme ole täydellisiä, ei ei ei. Siksipä saatamme tehdä tekoja, jotka loukkaavat puolisoitamme.
Mutta millaisessa parisuhteessa toisen tekoja tuomitaan lopullisesti: ei ainakaan kahden aikuisen ihmisen parisuhteessa: rakkauteen kuuluu anteeksiantaminen, ei kuulu rakkauteen jäädä roikkumaan tekoihin joita ei saa tekemättömäksi.
Tässä maailmassa on paljon "pettämistä" mutta myös rakkautta, toivon todella, että miehesi toimisi kuten aikuinen suhteessa, ja mikäli ei: silloin hän tuomitsee sinut tekojesi vuoksi, tekojen joita ei saa tekemättömäksi. Onko muuta vaihtoehtoa kuin ero? No on se toinen, elät loppuelämän parisuhteessa, jossa toinen tuomitsee sinut tekojesi vuoksi, tekojen jotka olivat inhimillisiä, kaikki teemme virheitä.
Ethän itse ole itsellesi liian ankara? Elämme kukin omaa elämäämme, usein tuomitsemme itse itsemme ankarasti teoista joita olemme tehneet, tällöin myös toisten ihmisten arvosteleva ja anteeksiantamaton asenne kolahtaa meihin, mutta sen ei tarvitse kolahtaa.
Olen tavallaan iloinen puolestasi, että uskalsit kokeilla muita miehiä, nyt sinulla on se kokemuksesi, ja ethän tieten tahtoen halunnut loukata miestäsi, vaan elää elämääsi. Yksinkertaista mutta totta.- reuhka
jumalan pyssyt sentään ! kirjoituksestasi saa kuvan, että parisuhteen nimissä kaikki on sallittua. kirjoituksesi myös heijastaa nykyistä arvomaailmaa: se mitä sovitaan, ei tarvitse pitää. toki virheitä tehdään, mutta tuollaiset jutut eivät kuulu parisuhteeseen. jos kuuluvat, miksi seurustella jne. voidaanko edes kutsua seurusteluksi, jos petetään. mikähän mahtaa olla mielestäsi sitoutumista ? tuntuu, että kyseisellä argumentoinnilla puolustelet omaa pettämistä...faktaa vain on, että pettäjät pettää aina. se on valitettavaa, mutta totta. aikaa kun menee, luottamus pikkuhiljaa palautuu ja mieleen hiipii ajatus, mitä jos vielä kerran....
ps. siksi en seurustele, koska en voi olla pettämättä. mutta minulla on selkärankaa se tunnustaa. - Eh...
Siinäpä tyypillinen vastaus naiselta (itsekin lienee krooninen pettäjä), kun pettäjä on ollut nainen! Anteeksi pitäisi antaa kaikki huoraamiset!
Kuulehan tiituli! Kaikkea ei tarvitse, eikä pidä antaa anteeksi! Jatkuva pettäminen ei ole inhimillistä saati mikään "virhe". Jatkuva pettäminen on laskelmoitua suhteen ja toisen ihmisen vahingoittamista! Sellaista ei pidä lakaista maton alle! Tuollainen toiminta osittaa totaalista kunnioituksen ja empatian puutetta! Sellaisen ihmisen kanssa en suosittele kenenkään hukkaavan elämäänsä! - Samaa mieltä
Eh... kirjoitti:
Siinäpä tyypillinen vastaus naiselta (itsekin lienee krooninen pettäjä), kun pettäjä on ollut nainen! Anteeksi pitäisi antaa kaikki huoraamiset!
Kuulehan tiituli! Kaikkea ei tarvitse, eikä pidä antaa anteeksi! Jatkuva pettäminen ei ole inhimillistä saati mikään "virhe". Jatkuva pettäminen on laskelmoitua suhteen ja toisen ihmisen vahingoittamista! Sellaista ei pidä lakaista maton alle! Tuollainen toiminta osittaa totaalista kunnioituksen ja empatian puutetta! Sellaisen ihmisen kanssa en suosittele kenenkään hukkaavan elämäänsä!Hei vaan, kaikki jotka niin hienona pitävät pettämistä! SAANKO KYSYÄ, MIKSI OLETTE SUHTEESSA JOS KERRAN SE VIERAISSA KÄYMINEN ON NIIN KIVAA!!!
Ettei vaan olisi niin, että on kiva kun on joku kotona odottamassa ellei joku kerta onnistukaan vieraan kanssa. Ja pitäähän sitä varautua ettei vaan jää yksin, eikö?! Henkisestihän jäätte yksin ennemmin tai myöhemmin!
Ellei oma kulta enää kiinnostakaan niin ottakaa ero ja vaihtakaa vasta sitten! Mutta, eihän teillä ole selkärankaa!
- näin käy
miehesi tekee saman selkäsi takana, olette tasoissa, hän saa mielenrauhan ja sinä tiedät miten mukavalta se tuntuu kun kuulee toisen "pyörineen muiden lakanoissa".
- omaava
Tekosi jää miehesi takaraivoon kummittelemaan ja putkahtelee aikaajoin esille!! Niin mulle ainakin kävi vaikka yhdessäoloa jatketaan!!
- alkuperäinen
Kirvoitti kirjoitus sekä vastaukset monenlaisia kommentteja, mutta kiitoksia niistä!
Ensinnäkin, mä en puolustele tekojani. En tiedä olenko itsekäs vai mitä se on, mutta mä olin useasti puhunut miehelleni, että mua kiinnostaisi tietää millaista se seksi voisi olla muiden kanssa tai jonkun muun kanssa?! Hän aina hymähteli... Totuus on kuitenkin se, että ainakin mulla sille tielle lähtemiseen (pettämiseen) vaadittiin muutakin kuin kokeilunhalu. Asioita, joita en jaksa tässä edes alkaa selostamaan. Mutta yksi syy ehkä kuitenkin sen kokeilunhalun lisäksi, oli oman itsetunnon/ naisellisuuden pönkitys. Unohtaa hetkeksi ne parisuhteen kiemurat jne ja kokeilla pystyykö siihen, että antaa mennä vaan?! Kappas, kyllähän siihen pystyi, mutta nauttiko siitä, se on taas toinen juttu!
Mutta, nyt olen kokeillut ja siitä maksanut ns. kalliin hinnan. Kaikki tekemiset/ menemiset ovat nykyään yhtä tuskaa... toinen epäilee, enkä ihmettele! Niin varmasti itsekin. Mutta toisaalta tuntuu, että toinen ei edes halua päästää irti eli jatkaa elämää vaan haluaa pitää kiinni, jolloin uudelleen aloittaminen tai jatkaminen on helv... vaikeaa! Ehkäpä mä sitten olen ansainnut kaiken sen. Miksi sitten olen tässä vielä, siksi,että teoistani huolimatta rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Hän on ilma, jota hengitän!
Niin... mä muuten yritin sanoa miehelleni, että helpottaisiko yhtään, jos hänkin pettäisi. Kertoi miettineensä samaa, mutta tuli siihen lopputulokseen, että ei siihen pysty... Että niin!
Mutta...päivä kerrallaan! Ehkä joku kaunis päivä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389