Aamiaisella proteiinia

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta, jossa todettiin, että aamull aproteiinia syövät eivät syöneet illalla syöpöttelyä ja nälänhallinta oli paremmalla tolalla yleensäkin.

"Kun tutkijat vertasivat ryhmiä toisiinsa, he havaitsivat proteiiniaamiaisia syöneiden pysyvän paremmin kylläisinä, minkä lisäksi magneettikuvauksissa heidän aivoissaan havaittiin vähemmän toimintaa, joka on yhdistetty ruoan haluamiseen. Proteiiniaamupalan syöneet myös vähensivät rasvaisten ja paljon sokeria sisältävien ruokien syömistä illalla."
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013040516862861_el.shtml

Pelkkä leipä ja leikkele ja kahvi aamulla ei siis ole hyvä aamupala, ei myöskään pelkkä puuro! Kananmuna on erinomainen aamiaisen perusraaka-aine!! Munien on todettu olevan terveellisiä eikä nosta kolesterolia tai muutenkaan aiheuta sydän- ja verisuonitauteja.

Itse syön joka aamu kahden munan munakkaan, paistan sen voilla tai kookosöljyllä ja syön jotain vihreää tai tomaattia hiilihydraatinkin saamiseksi. Ja hyvin jaksan pitkälle päivään! Olen kylläkin opettanut mahani siihen, että syön iltapäivällä kunnon lounaan, usein kanaa ja parsakaalta. Illalla sitten riittää pähkinät tai salaatti tai jugurtti tai mitä sitten tekeekin mieli, en kuitenkaan tee uutta lämmintä ruokaa.
773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ruisleipä ja sen päälle paistettu kananmuna, hedelmä ja lasi mehua niin kyllä jaksaa!

Äänestä
  • Kokojyvätäysruisleipä ei kuulosta aivan huonolta, jos sen kanssa nauttii rasvaa, joka hidastaa sen hiilihydraatteja. Tosin todella monille ruis aiheuttaa pieruja ja muutenkin vatsavaivoja, joten kannattaa jättää se vähemmälle. Ainakin, jos on työkavereita samassa tilassa.

    Lasi mehua kuulostaa myös ihan hyvältä... mutta jos tämä on tuoremehua, niin se on hampaille esimerkiksi liian hapanta! Tulee reikiä. Samoin se on vatsalle huonoa. Ja jos taas sokeroitua mehua, niin se sokerihan on todella nopeaa... Ei edes THL suosittele. Omatekemää mustaherukkamehua kyllä voi suositella kaiken uhallakin!

    Yleensäkin marjat ja hedelmät kannattaa syödä kuidun kera eli kokonaisina eikä mehuksi puristettuina. Mehut nostavat verensokerin hetkessä pilviin ja sieltä se myös tipahtaa alas.

    Paistettu kananmuna, hedelmä ja vesi, tee tai kahvi on jees! Tosin yksi muna ei minun nälkääni pitele vielä.

    Äänestä

"magneettikuvauksissa heidän aivoissaan havaittiin vähemmän toimintaa"

Tämän palsta osoitta että pekoni-muna-aamiaisen jälkeen ei aivoissa ole mitään toimintaa. Selkäytimellä voi spämmätä.

Äänestä
  • Et osaa ja jaksa siis lukea ensimmäistäkään lausetta loppuun??!

    Miten se koko lause menikään?

    "Kun tutkijat vertasivat ryhmiä toisiinsa, he havaitsivat proteiiniaamiaisia syöneiden pysyvän paremmin kylläisinä, minkä lisäksi magneettikuvauksissa heidän aivoissaan havaittiin vähemmän toimintaa, joka on yhdistetty ruoan haluamiseen."

    Olet niin ennalta arvattava, että tiesin tämän tulevan!

    Äänestä

  • Huomaa että sivulla hilluu joku aivovaurioitunut sika joka ei muista edes omaa nimeään vaan kirjoittaa älyttömyyksiään minun nimimerkilläni.
    Sama aivoinvalidi on myös ottanut käyttöönsä Antti Heikkilän nimen. Antti Heikkilä on yksi todella harvoja lääkäreitä Suomessa joka levittää tietoa terveellisestä ravinnosta niin dianeetikoille, ylipainoisille ja terveille.
    Yllämainittu on tietenkin ylläpidon retaardien mieleen koska on erittäin suuri mahdollisuus että tämä häirikkösikailu hoidetaan täysin ylläpidosta.
    Nyt sitten häirikkösiat:
    Hakekaa esille 1 raportti joka tukee virallisen ravintosuosituksen tyydytetyn rasvan pelkoa.

    Mainostaja-SUOMI24 sivuilla
    Lahjoita rahasi hyväntekeväisyyteen sen sijaan. Ei mitään järkeä mainostaa sivuilla miissä ylläpito ja pari idioottia hoitaa kaiken kirjoittelun. Näillä vajaaälyisillä yksilöillä ei taatusti ole mitään ostovoimaa

    Täysin käsittämätöntä että ylläpidon täysin kykenemätön idioottilauma (ns. luotsit) ja pari kappaletta päälleen pudotettuja räkänokkia("Antti Heikkilä" ja "VP?") saavat edelleen sotkea sivua. Eikö kaatopaikalla (SUOMI24) ole varaa palkata henkilökuntaa, johdosta lähtien, muualta kuin mielenterveyden hoitolaitoksista?
    http://lchf3356.blogit.fi/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Proteiinia aamulla kirjoitti:

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta, jossa todettiin, että aamull aproteiinia syövät eivät syöneet illalla syöpöttelyä ja nälänhallinta oli paremmalla tolalla yleensäkin.

"Kun tutkijat vertasivat ryhmiä toisiinsa, he havaitsivat proteiiniaamiaisia syöneiden pysyvän paremmin kylläisinä, minkä lisäksi magneettikuvauksissa heidän aivoissaan havaittiin vähemmän toimintaa, joka on yhdistetty ruoan haluamiseen. Proteiiniaamupalan syöneet myös vähensivät rasvaisten ja paljon sokeria sisältävien ruokien syömistä illalla."
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013040516862861_el.shtml

Pelkkä leipä ja leikkele ja kahvi aamulla ei siis ole hyvä aamupala, ei myöskään pelkkä puuro! Kananmuna on erinomainen aamiaisen perusraaka-aine!! Munien on todettu olevan terveellisiä eikä nosta kolesterolia tai muutenkaan aiheuta sydän- ja verisuonitauteja.

Itse syön joka aamu kahden munan munakkaan, paistan sen voilla tai kookosöljyllä ja syön jotain vihreää tai tomaattia hiilihydraatinkin saamiseksi. Ja hyvin jaksan pitkälle päivään! Olen kylläkin opettanut mahani siihen, että syön iltapäivällä kunnon lounaan, usein kanaa ja parsakaalta. Illalla sitten riittää pähkinät tai salaatti tai jugurtti tai mitä sitten tekeekin mieli, en kuitenkaan tee uutta lämmintä ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu