Mitäs mieltä arvon suomen kansa on, kun minulla on paljon riitoja 40 vuotiaan tyttöystäväni kanssa ja hänen äitinsäkin puuttuu jo asiaan toisinaan.
Riidat ovat juuupas eipäs linjaa, eli mitään vakavempaa ei ole tapahtunut, silti äiti soittelee minulle kun tyttöystäväni lukittautui vessaan piiloon.
Eli tilanne on erittäin solmuinen:(
Tyttöystäväni käytttäytyy kuin pikkulapsi jos riitelemme, hän heittää minut ulos asunnostakin ihan lähestulkoon heti, kun riita alkaa, vaikkei siihen olisikaan mitään sen kummempaa syytä.
Nyt kun nainen pakenee vessaan lukkojen taakse, soittaa äidilleen joka tulee kauhean puhelin rumban päätteeksi naiseni asuntoon ja jää yöksi, itse menin nukkumaan kun en kestänyt katsella moista vänkäämistä.
Kun olin pedissä, äiti lähti mutta soitti perään vielä että voisinko lähteä omaan kotiini, kun naiseni ei nyt halua tulla viereeni..
Minä tähän että nukkukoot sitten sohvalla, ei se niin vakavaa ole, mutta sitten äiti tulikin takaisin ja he tekivät salaa vaihdon, etten huomannut, naiseni lähti ovesta ja kun kurkkasin ulos, hän kipitti autolle O-o :)))
No, hän sitten vietti yönsä äidillään, äiti hänen luonaan ja päätin lopulta mennä omaan kotiin, koska en tajua mistä vitusta on taas kysymys:)
Mitä mieltä olette, pitäskö se nyt vaan jättää moinen lapsi vai pitäskö antaa vaan lisää huomiota?
Riidat ovat juuupas eipäs linjaa, eli mitään vakavempaa ei ole tapahtunut, silti äiti soittelee minulle kun tyttöystäväni lukittautui vessaan piiloon.
Eli tilanne on erittäin solmuinen:(
Tyttöystäväni käytttäytyy kuin pikkulapsi jos riitelemme, hän heittää minut ulos asunnostakin ihan lähestulkoon heti, kun riita alkaa, vaikkei siihen olisikaan mitään sen kummempaa syytä.
Nyt kun nainen pakenee vessaan lukkojen taakse, soittaa äidilleen joka tulee kauhean puhelin rumban päätteeksi naiseni asuntoon ja jää yöksi, itse menin nukkumaan kun en kestänyt katsella moista vänkäämistä.
Kun olin pedissä, äiti lähti mutta soitti perään vielä että voisinko lähteä omaan kotiini, kun naiseni ei nyt halua tulla viereeni..
Minä tähän että nukkukoot sitten sohvalla, ei se niin vakavaa ole, mutta sitten äiti tulikin takaisin ja he tekivät salaa vaihdon, etten huomannut, naiseni lähti ovesta ja kun kurkkasin ulos, hän kipitti autolle O-o :)))
No, hän sitten vietti yönsä äidillään, äiti hänen luonaan ja päätin lopulta mennä omaan kotiin, koska en tajua mistä vitusta on taas kysymys:)
Mitä mieltä olette, pitäskö se nyt vaan jättää moinen lapsi vai pitäskö antaa vaan lisää huomiota?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Niin no tuohon on vaikea sanoa juuta tai jaata, kun ei tarkemmin tiedä teidän tilannetta, että millaisista asioista riitoja tulee, huudatko, provosoitko jotenkin tai miten muuten toimitte, mikä on naisen kanta asiassa... Silleen juu kuulostaa huvittavalta, että pitää äitille soitella joka asiasta. Ei ole nainen vielä päässyt aikuistumaan sen vertaa, että osaisi kantaa vastuun elämästään ja tekemisistään... pitää itkeä äidin perään pienimmissäkin asioissa. Noinkin vanhan naisen. Mitenköhän raukka selviää elämässä sitten, kun äitiliini joskus tulevaisuudessa väistämättä kuolee pois pitämästä puolia...
Riippuu ihan omista haluistasi, vieläkö haluat yrittää saada suhteen toimimaan. Vakavan keskustelun paikka. Naisenkin on haluttava muutosta. Ei taida vaan olla itse olla samaa mieltä...
Teitä on sitten kaksi parisuhteessa jotka kumpikaan ette ole kasvaneet 5-vuotiaan tasolta henkisesti.
Ja äidillä ja tyttärellä vielä napanuora tiukasti leikkaamatta. siihen tarvittais kyllä varmaan jo järeemmät vehkeet, taitaa olla teräsvaijeria?
Uskomatonta kuulla, että joku on jäänyt sille asteelle, millä itse olin 20- vuotiaana! Minäkin luikin silloin vessaan riidan tullen, muka piiloon poikakaveriani, joka ei siis hänkään ollut edes väkivaltainen, ettäkö olisi siksi pitänyt piilotella. Päinvastoin, oli niin älykäs keskustelija, että veti meikäläisenkin hiljaiseksi, ja sekös otti päähän...
No, tiedätkös mitä hän teki kun minä häippäsin vessaan mököttämään?
Haki apuvälineitä keittiöstämme, availi lukot ja lopulta vessankin oven ja kyykistyi minun viereeni kysymään, että "miksi sä teet tällasta, aikuinen ihminen?" ;D
Siihen loppui minun lapsuuteni. Se mies opetti (ja opettaa edelleen:) meikäläiselle miehen yksinkertaista logiikkaa, jossa ei tarvi piilotella tai paeta mitään, sen kun vaan uskaltautuu kokemaan kaikki tunteensa livenä hänenkin seurassaan.
Sitä sun naistasi on paapottu liikaa, kiitos ylihuolehtivan äidin, siksi se luikkii karkuun kaikkea epämiellyttävää vielä 40-vuotiaanakin, tyttörassu.
Sulla on nyt elämäsi tilaisuus olla mukana katkaisemassa se äidin ja tyttären välinen napanuora, olemalla niin suoraselkäinen ja itsenäinen aikuinen mies, ettei sinun ja naisesi väliin kerta kaikkiaan mahdu enää mitään epäreiluutta eikä edes apujoukkojakaan!
Ota hyvä mies jo vakavasti puheeksi se naisesi lapsellisuus ja näytä hänelle verbaalisesti miltä hän näyttää, paetessaan itsessään syntyneitä vähänkään negatiivisia tunteita kuin pikkupentu uskaltamatta kohdata niitä – vaikka hänellä on nyt kaverikin, jonka kanssa hän voi opetella livenä ihan mitä vaan taitoja!
Sille ihmiselle pitäisi vain osoittaa, ettei parisuhde kaadu riitaan, mutta että se voi kyllä kaatua jatkuvaan pakoiluun sekä anopin läsnäoloon...
Ei sinun tarvitse vain hyväksyä kiltisti kahden naisen välisiä pöhköjä tapoja, sulla on lupa kyseenalaistaa koko helevatan kuvio, jossa paetaan "uhkaa" ja rollitaan heti mutsille.
Älä päästä sitä naistasi enää karkaamaan kertaakaan mihinkään suuntaan, asetu tielle ja vaadi häntä kantamaan oma vastuunsa tilanteen riitauttamisesta ja kieltäydy poistumasta tilanteesta ennen kuin se on selvitetty kunnolla. Ja kerro se hänelle, että alat jo kyllästyä hänen toistuviin temppuihinsa, jotka eivät vahvista teidän kahden välistä tunnesidettä vaan repivät sitä hajalle.
Ja yritä edes sinä pysyä rauhallisena aikuisen tasolla silloin kun se tyttörassu vajoaa tunteeseen ja soittaa järjen paikalle mutsinsa muodossa. Vaadi järjenkäyttöä siltä tytöltäkin, sillä kysehän on hänen parisuhteestaan!
Taistele kollektiivista tyhmyyttä ja ryhmäterroria vastaan, mies, opetat sillä tavalla ne naisetkin käyttäytymään aikuisemmin.
Ihan kun seurustelisit mun nelikymppisen exän kanssa tosin hän taitaa olla jo 42v. Hänen äitinsä vihas mua kun ruttoa jo alusta saakka vaikka ei millään muotoa ollut ikinä minua tavannut saati edes nähnyt. Eka tapaamisesta lähtien suhtautuminen oli minuun "tuleeks tuokin sinne" jne jne. Ja hänen (exä) siskonsa osallistui tähän vihanpitoon samallalailla. Vihanpito rassasi mun ja kumppanini välejä ja sai meille ilmeisesti anopin toivomia riitoja aikaan. No menimme naimisiin ja siitäkös nämä oikein riemastu ja aloittivat tolkun sotatoimet vastaani. Ymmärtäisin jos he olisivat olleet jollain tapaa rikkaita jne mutta itse olin se varallisuutta omaava henkilö. Tehtiin onneksi avioehto sillä tämä mun kiusaaminen lisääntyi siinämäärin että ajauduimme niin pahoihin riitoihin että en enään kestänyt koko hänen sukuaan. Riidellessämme tämä nelikymppinen naiseni soitteli sitten aina äidilleen ja tämähän tuli linjoja pitkin sitten minun korvilleni kun yleinen syyttäjä. Otin eron, muutin pois, tapasin ihanan naisen ja mahtavat appivanhemmat ja elämä hymyilee. Kunhan ikinä ei tästä exästä ja hänen suvustaan tarvi kuulla niin onnellinen olen.
On niin yksilöllistä, onko eroaminen paras vaihtoehto, mutta kyllä sitäkin on harkittu ja paljon!
Kun rakastaa todella kaikesta huolimatta, tämä aihtoehto kuitenkin on poissuljettu, ellei tietysti tule mitta täyteen, mutta yritystä meillä molemmilla kuitenkin on.
Minkäikäisiä olette?
Minua häiritsee jutussa se, että en tiedä mitä itse teet - ennen kuin hän lukittautuu vessaan ja soittaa paniikkipuhelun äidilleen. Mitä hän pelkää niin paljon? Vai eikö koe pärjäävänsä tilanteessa? Ja mitä ihmettä hän on sanonut äidilleen, koska äiti jää suojelemaan. Valehteleeko hän äidilleen vai puhuuko totta.
Joko nainen haluaa alistaa sinut, heittää aina asunnosta ulos ja ei ole äidille laittanut normaaleja rajoja. Tai sitten sinä yrität jotain väkisin selvittää sillä hetkellä ja päällepäsmäröit? Älä tee mitään väkisin tai yritä ainakaan, selvitä myöhemmin seur. päivänä tai muulloin rauhallisesti - ei tietenkään pakolla jos toinen ei halua. Jos et tee mitään väärää, tyttöystävällä on ehkä jotain omia ongelmia... Et voi pelastaa häntä.
Minusta olisi hyvä laittaa juttu jäähylle, sillä vaikuttaa ettei tyttöystäväsi halua olla kanssasi ja häntä ahdistaa pahasti jokin. Joku on vialla tuossa kuviossa hänen puoleltaan. Ellet tee mitään erityistä. Riitely ei ole ok suhteessa, ei edes jatkuva eipäs joopas. Sellainen vie voimat ja energiat kaikilta. Keskustelu normaalisti on ainoa tie. Olisi parempi jos et olisi liian aktiivinen ja siten ahdista toista jatkossa.... Älä mene väittelyyn mukaan lainkaan. Tiedät oman mielipiteesi ja sillä selvä.
Kannattaa siis pysyä ehkä erillään. Tyttöystävä itse sitten selvittää mikä on vialla, jos haluaa jatkaa. Ja korjaa asiat. Jos ei korjaa, ei halua jatkaa... Toivottavasti saat mielenrauhaa ja löydät tasapainoisempaa seuraa jostakin. Jos taas sinulla on jotain korjattavaa itselläsi, löydät ne pohtimalla.
"Mitä mieltä olette, pitäskö se nyt vaan jättää moinen lapsi vai pitäskö antaa vaan lisää huomiota?"
Ei huomiota. Jos aiotte jatkaa tarvitaan ammattineuvojaa. Muuten sama vain jatkuu puolin ja toisin. -Lapsi? Onko hän liian nuori suhteeseen? Hän ei kykene ehkä kokemuksen puutteessa ratkaisemaan eipäsjuupas väittelyänne. Se on käynyt liian raskaaksi ehkä. Tai jos hän kokee että yrität niskan päälle, se ei tunnu hyvältä. Vai yrittääkö hän itse määrätä. Suhteessa on aina kaksi osapuolta tekemisineen.
"Jos taas sinulla on jotain korjattavaa itselläsi, löydät ne pohtimalla."
Tai toki joskus voi olla sokea tuolle.
Mielettömän hienoja kommentteja tullut, mahtavaa:)
Olen ehkä itse aika hankala tapaus riidoissa, koska olen melko älykäs, en jää koskaan kenellekkään toiseksi missään väittelyissä ja vaikka naiseni onkin itse sanonut aina samaa itsestään, ei hän pärjää alkuunkaan minulle ja se harmittaa aika lailla, koska en pysty itse estämään itseäni, kun näen asiat omalta kantiltani.
On vain pakko purkaa ehkäpä liikaakin lastia, eikä hän sitten kestä sitä kaikkea:(
Yritän nyt itse jotenkin saada itseni hallintaan, etten enää provosoisi, kuten ehkä tapana hieman on.
Eihän parisuhteessa saa ikinä selville toisen halua asioihin, jos ei kysy ja koska niihin kysymyksiin ei koskaan saa vastausta suoraan!
No kun parisuhde ei ole kilpailu, jossa toinen pitäisi voittaa tai alistaa. Se on kahden ihmisen tasa-arvoinen suhde. Jossa kummankin pitää kannustaa toista positiivisesti ja välittää. Ja puolustaa toista, eikä kääntyä häntä vastaan. Miehellä on erityinen tehtävä olla positiivinen toista kohtaan, eikä yrittää voittaa missään... Kilpailut hoidetaan kaveripiireissa ja urheiluseuroissa yms. Ei ole kyse edes sisarusten kisailusta. Ei tarvitse olla alistunut, muttei pitäisi painaa toista alas... Kumpikin on tasa-arvoinen. Ei kiusata toista.
Jos olet älykäs, toinen on älykäs myös omalla tavallaan omilla osa-alueillaan. Ei ole kyse siitä että jäisi toiseksi, jos myöntää olevansa joskus väärässä tai sitten vaan muuten ollaan eri mieltä. Uskon että mielipiteesi täytyy ottaa huomioon, vaikka hän on eri mieltä. Ja sama toisinpäin.
Parisuhde ei ole paikka jossa puretaan lastit toisen niskaan, toinen ei ole pätevä terapeutti. Jos on purettavia asioita ne puhutaan muualla ammatti-ihmisen tai kavereiden kanssa. Ja parisuhteen ongelmat voi puhua rauhallisesti keskenään tai avun piirissä. Hyvä käytös on tärkeää ja kunnioitus. Sitten jos toinen on vanhempi ja elämää kokenut, hän voisi osata hieman auttaa sinun ongelmissasi.
Provosointi ei tosiaan kannata suhteessa (vaikka itseä ahdistaisi), se voi tehdä taas pahan ahdistuksen toiselle. Ja toki hän ehkä provosoi takaisin. Jos tuntuu ettei vastausta saa vaikka kysyy, väkisin sitä ei saakaan... Naisilla on tapana kiertää ettei loukkaisi toista. Ehkä keskustelutavat ovat erilaisia jostain syystä... Siihen voisi jostain saada ratkaisun ja avun. Itseänikin on harmittanut usein jos toinen ei vastaa. Ja mököttää tai menee pois, sitten pitää antaa vain mennä... Älä väkisin pidä.
Minulle tulee mieleen että itsekin olen provosoinut silloin, jos komea mies ei huomaa minua. Se on ajanut toisen kauemmas vain. Parisuhteessa olisi kuitenkin hyvä että kumpikin on halukkaita keskusteluun ja mielipiteisiin JOSKUS, koska ilman sitä parisuhde ei toimi. Ei saa ikäänkuin kontaktia toiseen... Toivottavasti voisit kysyä vaikka parisuhdeneuvojalta ratkaisua tilanteeseen. Ja mikä auttaisi että tyttöystävä keskustelisi kanssasi normaalisti. Ja onko ihan kaikkea pakko kysyäkään tai keskustella koko ajan.... Voisiko itse olla päättäjänä omissa asioissaan ainakin. Voi olla ettei kaikkien perheissä ole jatkuvan keskustelun kulttuuria. Itse olen ollut pohtija ja keskustelija, mikä on ärsyttänyt äitiäni ja joitakin miehiä. Nykyään olen itsevarmempi ja tiedän asioista enemmän, siksi en keskustele vaan mietin itse enemmän. Ehkä näin..
Jos ilmapiiri on rento, toinen ehkä uskaltaa sanoa mitä todella haluaa. Mitä yleensä kysyt häneltä? Nainen ei välttämättä halua roskaruokaa, seksiä 100 eri asennossa, eikä lähteä samaan paikkaan vaikka jääkiekko-otteluun... Mutta taas jotain muuta voi haluta. Ja jos kysyt ja kuitekin päätät hänen puolestaan, miksi hän enää vastaisi? Kai hänen mielipiteellään voi olla siis väliä? Vai pitääkö hänen päättää kaikki yksin ? Jos kumpikin sanoisi mielipiteensä, ja sitten teette erikseen jotain ja jotain taas yhdessä? Esimerkkinä matkalla mies haluaisi konserttiin ja minä ostoksille, kumpikin menis omiin paikkoihinsa tyytyväisenä. Mutta sitten löytäisimme yhteisen kiinnostuksen, esim vierailu puutarhassa joka on paikallinen nähtävyys. Se olisi puolestaan yhteinen meno.
Ja ehkä on suhteita joissa provosoiminen jopa auttaa pienessä määrin. Mutta tuo suhde ei taida olla sellainen ja ihminen.
Hyvä niin, olipa todella hyvä kommentti, aion ottaa välittömästi ohjeesi ja ajatuksesi käyttöön, niin pitkälle kuin vain osaan ja muistan itse tilanteessa..
On pakko ottaa esille tuossa lopussa sanomasi..
"Nainen ei välttämättä halua roskaruokaa, seksiä 100 eri asennossa, eikä lähteä samaan paikkaan vaikka jääkiekko-otteluun... "
Kun naiseni on nimenomaan juuri tälläinen nainen, minä yritän koko ajan opastaa häntä terveelliseen ruokavalioon, mutta hän aina sortuu nimenomaan roskaruokaan :)
En vaadi mitään, opastan kun hän haluaa, vaikka tiedän ettei se kauaa kestä kerrallaan..
Hän on myöskin oikea todellinen lätkäfani ja oikeastaan onni että on rauhoittunut nuoremmista villeistä vuosista, kun kiersi lätkäjenginkin kanssa ympäriinsä:)
Seksistä nyt turha jauhaa, mutta tuo sanomasi kuvastaa häntä kyllä sekin.
Meillä on ongelma hyvin omituinen molempien mielestä, sillä olemme aivan luodut toisillemme, kun saunon hänen kanssaan, tuntuu kuin paras ystäväni olisi siinä, juomassa kaljaa kanssani, mutta se onkin tyttöystäväni.
Meillä on sanaton, jatkuva hymy heti toisemme nähdessämme, tosin se on hieman hyytynyt toistuvista riidoista :(
Hän on paras ystäväni, rakkauteni josta en koskaan luopuisi, mutta jokin mättää siinä kohtaa kun tunnen jotenkin olon ahdistuneeksi ja yritän puhua tästä hänelle.!
Terapeutti voisi auttaa, uskon muutenkin ettemme selviä ilman apua.
Ehkä hän itse huomaa jossain vaiheessa että terveellinen kannattaa. Jos toinen vahtii liikaa, se voi lisätä herkkujen syöntiä. Hyvä että on nuori vielä. Onneksi se hänen lätkäjuttunsa on rauhoittunut. :D
Parisuhdeneuvoja kyllä. Joskus sekään ei auta, mutta voihan kokeilla... Jos et jaksa enää tilannetta, voit ottaa aina etäisyyttä. Jos ei millään luonnistu ja tulee turhaa draamaa.
Niin hullulta kuulostaa tuo meininki, että minä jättäisin tuollaisen naisen.
Ilmeisesti et itsekään ole se korin kypsin hedelmä jos alennut juupas-eipäs riitelyyn, mutta todennäköisesti löydät kuitenkin kypsemmän naisen kuin tuollaisen, kun kuitenkin itse tiedostat tilanteen huvittavuuden. En suosittele alkamaan kasvattamaan tuon ikäistä naista, koska siinä on liika vaiva ja työ voi mennä hukkaan jos toinen ei ole vastaanottavainen. Toisekseen omaa elämäänsä ei kannata uhrata hankalaan ihmiseen, siinä vain katkeroituu pian itse.
Samaa mieltä. Sitten missä menee leikkimielisen kisailun ja sellaisen väittelyn raja, että toinen ei loukkaannu. Ja ymmärtääkö toinen samaa huumoria.
No nyt tänään, äiti soitti minulle, koska meillä sanaharkka jatkui edelleen.
Olimme jo sopineet kaiken, kunnes yhtäkkiä nainen vetäsi hatusta taas uuden asian, joka suoraan sanoen ottaa päähän.
Hän tarvitsee putkimiehen asuntoonsa tekemään remonttia ja sanoi että soittaa exälleen josta olen jo useasti sanonut etten tykkää että hän on hänen kanssaan tekemisissä.
Kerroin etten pidä asiasta ja hän vähätteli tapansa mukaan ja jätti minut seisomaan eteiseen, jotta ei tarvitse enempää puhua.
Pyysin häntä takaisin, mutta hän ei tullut ja sitten lähdin pois.
Hetken kuluttua, naiseni äiti soittaa ja alkaa ivailemaan, että mistä teillä taas alkoi riita ja hän kyllä hyvin jo tiesikin, mutta kunhan piti ärsyttää lisää.
Sanoin etten pidä tästä lainkaan, ja äiti vähätteli hänkin.
lopulta sanoin etten halua kuunnella enempää, en ymmärrä heidän ajatuksenjuoksuja, enkä mitään muutakaan, kaikki on todella sekavaa.
Ihmettelin hänelle miksi hän tuli eilen illalla puuttumaan asioihimme, eikö 40 vuotias nainen pärjää jo omillaan, mutta hän alkoi uhkailemaan poliisilla.
"Eikö se ole parempi että minä tulen eikä poliisi".
Sanoin että vielä poliisit tähän niin avot ja siitäkös äiti riemastui.
Hän käkätti puhelimessa kuin noita-akka ja uhkaili lisää poliisilla, alkoi ivaamaan ja jankkasi että otetaan uhkailukilpailu!
Laitoin toisesta puhelimesta nauhoituksen päälle, koska tämä alkaa menemään todella oudoksi.
Kyllä se on nyt niin että mun leikkiminen taitaa olla kyllä nyt tässä.
-kiitos kaikille!
Miten minusta tuntuu, että olet jo aikaisemmin purkanut täällä tuota lähes sairasta suhdetta. Edellisen ketjun lopussa ilmoitit jo, että nyt saa riittää, mutta ethän kuitenkaan älynnyt silloin jättää tuota suhdetta lopullisesti.
Muistaakseni kävitte jo pariterapiassakin, vaikka suhteenne on vasta muutaman vuoden vanha. Onko tuossa itsensä ja toisensa kiusaamisessa enää mitään järkeä? Kertomasi perusteella et kyllä vaikuta kovin älykkäältä, vaikka niin väität..
Ja nyt on vielä naisen äitikin ongelmana!:)
Yksi vaihtoehto on odottaa, että hänen äiti poistuu luonnollisesti maailmasta. Jolloin naisella ei ole tätä "äiti pelasta" vaihtoehtoa ja joutuu kohtaamaan ne negatiivisetkin asiat kuin kypsä aikuinen.
Toinen ja vähän nopeampi on todeta, että eiköhän tää ollut tässä. Seuraavan kerran kun käskee lähteä, niin ei muuta kuin kamat kasaan ja se on morjens. 40 vuotias nyt ihan perustana pitäisi osata riidellä ilman, että siihen sotketaan äiti/isä/ystävät ja heitetään pihalle toinen samantien...
Suhteellisen kypsää touhua. :D
Hyvä elämänkevät, niipä siinä kävi, että menin vielä antamaan periksi naiselle, näin on tapahtunut niin niin monta kertaa jo:(
Nyt olen kuitenkin tosissani, aion todella lähteä suhteesta, mutta se on vaikeaa, kun asun yksin keskellä ei mitään ja kaukana vanhoista ystävistäni, vanhemmistani, lapsistani.
Olen selvitellyt asiaa ja todennut että kyse taitaa olla narsismista, joten minulla ei siten ole mitään toivoa enää tässä suhteessa.
Ehken sitten olekkaan kovin älykäs tai sitten kyse on vielä vain siitä, että rakastan tätä naista kaikesta huolimatta ja sen myöntäminen itselle, että on pakko mennä, on todella vaikeaa :(
Olen muutenkin ollut 17 vuotiaasta saakka aina parisuhteessa, ensimmäinen kesti 22 vuotta ja tämä nyt sitten reilusti alle 3..
Ehkäpä vain roikun ja olen odotellut että kaikki vielä kääntyy paremmaksi, mutta se ei käänny, pahenee vain koko ajan.
Meillä olisi parisuhdetapaaminen vielä terapiassa parin päivän päästä, pitäiskös siellä vielä käydä suuttumassa terapeuttien välinpitämättömyyteen,,en tiedä.
Joka tapauksessa, tuo poliiseilla uhkailu alkaa täyttämään jo sellaiset narsismin merkit, etten edes uskalla jatkaa, koska eihän tälläisestä tiedä mitä tästä seuraa.
Kerron yhden esimerkin, mitä tapahtui kerran laivalla.
Olimme minä, naiseni ja hänen lapsi 12v, kaikki meni hyvin, mutta sitten naiseni halusikin mennä joka puolelle kahdestaan lapsensa kanssa, ja minä jäin yksin ottamaan pari kaljaa!
Kun olin juonut 3-4 olutta, he tulivat moikkaamaan ja olin hieman suuttunut, koska vituttaahan se yksin laivalla istuskella, kun seurani ei tuntunut kelpaavan.
Tyttö halusi siis mennä äitinsä kanssa vain..
Sitten nainen ei halunnut katsella murjotustani, vaan pyörivät jossakin ilmeisesti 2 tuntia, jonka jälkeen menivät hyttiin nukkumaan ilmoittamatta minulle.
Menin katsomaan huolestuneena hytistä, ovatko siellä ja he olivat jo nukahtaneetkin.
Hermostuin ettöä miksi ei voi sanoa että menevät hyttiin, jotta minun ei tarvitse huolesta sekaisin ihmetellä mutta hän vain tiuski että lapsi herää jne...
Laitoin käden hänen käden päälle ja sanoin että hitto sä osaat olla hankala tapaus ja hän alkoi uhkailemaan poliiseilla jos en heti lähde pois.
Kävin kävelyllä rauhoittumassa ja tulin takaisin noin 30 min kuluttua...hytti oli tyhjä, paitsi minun tavarat olivat siellä...
Olin aivan järkyttynyt ja menin respan kysyäkseni missä he voivat olla ja siellä pikku tivaamisen jälkeen sanottiin että ovat nyt turvassa.
Kysyin miltä turvassa, sanottiin että olen käynyt käsiksi.
Juttelin noin 2 tuntia itkien respan muijalle ja kerroin minkälainen suhde meillä on ja kuinka minusta tuntuu että nainen vain alistaa minua kaiken aikaa ja respan eukko meinasi itsekin alkaa itkemään..
Lopulta aamulla, aika hankalan yön jälkeen, tapasin aamupalalla naiseni lapsensa kanssa ja kysyin mikä hänelle oikein tuli, miksi hän teki minulle näin.
Hän tivasi että kävin käsiksi ja lapsi näki kaiken.
Huoh, en tehnyt mitään, mutta tottakai laivan henk.kunta uskoo kun nainen tulee lapsensa kanssa ja selittää hirvittävästä äijästä.
Lisäksi naisellani on erittäin herkkä iho, jos siihen panaa kädellä vähänkin, jä pitkäksi aikaa jälki, joten tuo on helppo asia järjestää.
Lopulta en voinut kuin yrittää unohtaa asian, mutta näitä vastaavia on aina silloin tällöin tipahtanut eteen, yleensä aina jos olen jotenkin murjottanut tai suuttunut jostain mitä hän tekee minulle.
Että tällästä, terapiassa minä saan koko ajan ohjeita, kuinka minun pitäisi suhtautua, eli vain antaa kaiken olla, mutta naiseni saa jatkaa jatkuvaa niittaamista ja alistamista, rankaisemistaan ihan vapaasti.
Mutta näin ulkopuolisena, luetun perusteella en näe muuta vaihtoehtoa
kuin katkaista tuo suhde.
Tuskin tarvitsee perustella.
Olet se samainen "yksinäinen mies" ja aina vain jatkanut tuota sirkusta? Sori, mutta et sinäkään ole terve.
Muuta nyt viimeistään sinne kotipaikkakunnallesi ja aloita sielä oma terapia, sillä sitä sinä todella tarvitset. Lapsesikin varmasti nyt haluavat tukea sinua. Tosin voivat olla aluksi hiukan vahingoniloisia, kun pettämisen jälkeen lähdit torvet soiden....
Ko. naisen kanssa pariterapia on aivan hukkaan heitettyä rahaa! Sen olet jo nähnytkin. En kyllä muutenkaan ymmärrä tuota terapiaa noin lyhyessä suhteessa, jossa terveempää olisi ollut jo heti erota, kun ongelmia näkyi.
En taida olla terve todellakaan, olen kuitenkin hyväksynyt niin paljon, etten voi sitä sanoin kuvailla.
En ole itsekkään mikään pulmunen, tottakai on tullut sanottua yhtä ja toista, mutta en koskaan tekisi toiselle mitäään sellaista, mitä tämä nainen on valmis tekmään, milloin tahansa minulle.
Olen tosiaan kysynyt aiemminkin apua täältä ja sain hyviä kommentteja, olin jo aikeissa lähteä, ihan extemporee, mutta nainen sai puhuttua minut ympäri.
Aion edelleenkin lähteä, mutta nyt en puhu siitä lainkaan, vaan järjestän asiat niin, että pääsen helpommin pois kaikesta.
Onhan tässä omat järjestelynsä kuitenkin, ihan helposti en pääse takaisin stadiin, koska siellä on kämpistä hieman pulaa näin työttömän kukkarolle sopivista vaihtoehdoista:)