Tuli tarpeen ostaa kesäksi kengät. Halusin kangaskengät, ei missään tapauksessa nahkaa. Kenkien löytäminen oli melko vaikeaa. Yhdessäkin kaupassa oli vain kokoja 48 ja 50 jäljellä. Menin sitten ihan oikeaan kenkäkauppaan (K-Kenkä) ja siellä olikin hieman parempi valikoima, mutta en siltikään löytänyt sopivia kokoja, enkä halunnut jotain 150€ Fred Perryjä. Myyjä ehdotti sitten keinonahkakenkiä ja toiset kokeilemani (Tango) olivat sopivat. Yllätyin vielä iloisesti kun liikkeessä oli joku alennus ja sain 20€ alennusta.
Olen aikaisemmin käyttänyt paljon nahkakenkiä ja viime aikoina ruvennut suosimaan kangaskenkiä, mutta keinonahkaa oli vain lapsuuden tarralenkkareiden vahvistuksissa.
Heti ensimmäisen käyttöpäivän jälkeen huomasin kuitenkin keinonahkakenkien ominaisuuden; ne hiostavat niin kuin olisi muovipussit teipattu jalkoihin.
Nyt kolmantena päivänä vituttaa kun joutuu töissä olemaan sukat nihkeinä ja edessä on vielä kesän lämpimät. En osta enää toiste muovikenkiä.
Mitä mieltä muut ovat keinonahkakengistä? Hiostaako ne teilläkin?
Keinonahka on pyllystä
4
2121
Vastaukset 4
- I loove shoes
Olen nainen (sinä luultavasti mies kengän koosta päätellen) ja mulla kyllä hiostaa kaikki kengät. Suosittelen ohuita pohjallisia, joita vaihdat vuoropäivinä, ja sukiksi mieluiten ohuet juoksusukat kuin hikoilevat puuvillasukat.
Mulla on töissä kahdet kengät (sandaalit), joita pidän vuoropäivinä, näin kengät saavat kuivua välillä päivän ja välillä pitkän viikonlopun. - keinonahka on kestävää
Keinonahkaa on niin monenlaista äärimmäisen huonosta muovista todella hyviin nykyaikaisiin materiaaleihin. Esim. Vegetarian Shoes kengissä käytetään laadukasta keinonahkaa (sellaista mikrokuitu-keinomokkanahkaa) joka hengittää ja ei hiosta, mutta on kuitenkin vedenpitävää ja erityisen kestävää. Kengät säilyvät vuosia ihan priimakunnossa eivätkä pilaannu edes loskan ja maantiesuolojen vaikutuksesta, kuten nahkakengät.
- Anonyymi
Muovikenkää se on kaikki keinonahka, myös nämä veget. Lisäksi kaikissa muovikengissä käytetään öljyä, joka tuhoaa luontoa ja eläimet kärsivät.
- Anonyymi
Kaveri sanoi, että kovalla pakkasella keinonahkatakki rupesi sisällä vaahtoamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3511011- 69711
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et34607- 39547
- 63513
- 39512
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht315478kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22449- 74448
Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19411