Miten pukeudut kun lähdet istumaan iltaa ja mikä on ikäsi?
Ikäsi?
muuten_vaan
17187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Pukeutuminen on tietysti kiinni siitä, mihin ollaan menossa ja millaiseen tilaisuuteen. Itse käyn mieluiten paikoissa, joihin ei tarvitse erityisesti laittautua, vaan siisti arkivaatetus riittää. Harrastan mukavaa farkut ja t-paita -tyylistä pukeutumista. Ikää on 45 vuotta :)
Mukavasti. Mun henkinen ikä on ihan eri kuin lukumääräinen, joten se on aika hankala ilmaista. Iätön kai.
Valitettavasti monet aikuiset ovat "henkiseltä iältään" paljon nuorempia ja se nähdään jotenkin positiivisena asiana, mutta näinhän se ei ole. Sinä olet juuri sen ikäinen kuin olet vaikka olisit kuinka lapsellinen tai "nuorekas" joksi varmasti itseäsi kutsut.
Olen lapsellinenkin hyvällä tavalla ja nuorekas jollain toisella. Mutta henkinen ikä tarkoittaa, että en ole jämähtänyt, niin kuin sinä. Lukumäärä on se, mikä se on, eikä sillä ole mitään väliä muuta kuin jämähtäneille, luutuneille, vanhoihin käsityksiin juuttuneille ja omaan ahtauteensa karsinoituneille, vieläkin pimeällä keskiajalla eläville junteille.
Joopa, mutta kaikista naurettavanpia on ne jotka KUVITTELEE olevansa nuorekkaita. Ollaan todella jämähtäneitä ja se sama levy pyörii jatkuvasti ja kelkasta on pudottu jo ajat sitten.
Kuvittele sinä vain omasta puolestasi. Sinulle ei ole annettu sellaisia lahjoja, joilla näkisit, mitä kukakin missäkin ja mitenkin kuvittelee ja luulee. Se on jokaisen oma asia eikä omia asioita tarvitse kysellä keneltäkään - eikä varsinkaan luupäiltä.
Henkinen ikä tarkoittaa kypsyyttä, viisautta jne. Toki on nykyään hyvin trendi(pellekästä) kuvailla itseään hyvällä tavalla lapselliseksi tai nuorekkaaksi; kukapa itsestään ne huonot puolet myöntäisi (paitsi se henkisesti kypsä). Mielestäni kirjoituksesi on hyvä osoitus siitä, miten jämähtänyt ja yksipuoleisesti ajatteleva voi se "nuorekaskin" olla ja toisaalta, eikä nuorekkuus ole juuri tuota esittämääsi uhmakkuttaa vailla järjen ääntä ja erityisesti vaahtoamista teinisanoin kun ei ole vaivautunut ajattelemaan asioita useammalta kantilta.
Mutta mikäs siinä - henkinen ikäkin kasvaa kun älykkyys lisääntyy ja ennen kaikkea se itsetuntemus, jonka päälle hyvä itsetunto rakentuu.
Olet oikeassa! Vaikutat todella nuorelta....henkisesti! Ihan voisi sanoa, että kahdentoista pintaa!
Mie taas en kehtaa julkisella foorumilla esittää, miltä sie vaikutat.
Siis palsia tarkoittaa henkistä ikää? Niinkö? Vai etkö sinä ymmärrä lukemaasi? Otsikko / nm. on kysymys.
pukeudun mukavasti ja ok näköisesti. harmi kun tänään unohtui paras paita työpaikalle.
semmoset kivasti istuvat vaatteet päälle. :) ikä 38
Laitan itseni kauniiksi kun lähden viettämään mukavaa iltaa ystävien ja samanhenkisten kanssa seurakuntaan. Erityiseti pidän hameista ja mekoista. Meikkaan aina. Olen 45 vuotias. Sielä saa niin hengen kuin ruumiin ravintoa. On niin ihanan kevyt ja hyvä olo kotiin tullessa. En ikinä vaihtaisi niitä menoja enää kapakoihin, joista oli muistona vain kaamea olo seuraavana päivänä ja kauhun ajatukset siitä mitä on tullut mokailtua ja monesti rahat menneet.
18 vee.
Mahd. levee kaula-aukko ja mahd. lyhyt melma!
Sexyimmät korkkarit mitä kaupast löytyy!
Ikää 19 ja sillon jos meen iltaa viettään ystävien kanssa nii aina on ollu tapana laittautua. En laittaudu muiden mieliksi vaan iha vain itseni mieliksi! :)
Toisinaan on vaa ihan farkut ja sit jotku hienommat paidat päällä. Joskus sit taas on hame. Mut en kyl oikeestaan koskaa oo menny "arkivaatteilla" iltaa viettämään.
Joskus käytän hametta, mutta useimmiten Suomen ilmastossa arkiset farkut ja saappaat on järkevä valinta.
Ilmasto huomioiden hiustenlaittoon ei kamalasti kannata uhrata paukkuja, nopeasti voi kääntää laineita raudalla. En tykkää käyttää takseja, koska taksikuskit on yleensä moukkamaisia :) mukavia poikkeuksia toki joskus tavattu. Joten mieluummin kävelen illanviettopaikkaan ja se rajoittaa noin 10 kk vuodessa näitä laittautumisasioita.
Meikkiä mieluummin liian vähän kuin kokkareittain. Toisaalta ihailen naisia, jotka vetää pakkelia ihan täysillä, siinä on asennetta. Ei vaan sovi mulle.
istumaan iltaa kavereille vai baariin, vai ensin kavereille ja sieltä baariin..?
kavereille yleensä aika tavallisissa arkivaatteissa, baariin sit ehkä vähän hienommin ja erikoisemmin,
mut mulla nuo tavallisetkaan arkivaatteet ei useimmiten ole sitä ihan farkut & t-paita osastoa..
ja ikää on se 30v.
mur