Anopin vuoro

Apea 48

Tällä palstalla tuntuu olevan vain ikäviä anoppeja, joten voin vuorostani kertoa, että on myös ikäviä miniöitä. Miniäni on kaikki tietävä ja osaava ihminen, joka vaan ei osaa panna toimeksi näitä loistavia ominaisuuksiaan. Huusholli muistuttaa sikolättiä, pihat mustalaisten asumusta, mutta miniä vaan lyllertää tyytyväisenä ja puhuu kavereiden kanssa puhelimeen tai istuu päivittämässä facebookiaan. (En tietenkään heille ota kantaa huushollin ym.hoidosta, enkä tietenkään heidän asioihinsa puutu). Mies käy työssä, hoitaa aamulla eläimet ennen töihin lähtöään, illalla huolehtii kotitöistä ja hoitaa lapset nukkumaan. Mietinkin usein, mitä miniä mahtaa puuhata, kun hänellä on vapaa-aikaa ruhtinaallisesti. Kun pyydämme perhettä käymään, lounaalle tai kahville, kun on joku merkkipäivä, niin poika tulee yksinään. Miniän mielestä juuri siihen aikaan on lasten ruoka- tai päiväunien tai jonkun muun aika. Ymmärrän, että hän itse ei halua meitä nähdä, mutta tekee kyllä lapsilleen hallaa, kun kieltää isovanhempiin yhteydenpidon. Onneksi poika sentään käy joskus ja välit häneen ovat ihan kunnossa. Jännityksellä seuraan, koska miniä saa pojastani tarpeekseen ja häipyy paremmille apajille lasten kanssa. Sitä en tule suremaan, sillä enhän ole päässyt lapsenlapsiini tutustumaankaan, joten ei voi surra sitä, mitä ei ole ollut. Myös miehen muun suvun miniä on pistänyt syrjään,
yhteyttä pidetään vain miniän vanhempiin ja sisaruksiin. Miehen sisarukset eivät tietenkään ole tervetulleita käymään ja miniä tehokkaasti estää puolison yhteydenpidon myös tämän omiin sisaruksiin. Poika alistuu puolisonsa määräysvaltaan, vaikka haikeasti sanookin väliin, että olisi mukavaa, kun kaikki olisi niin kuin ennen. Toivon sydämestäni, että miniä saa itse aikanaan samanlaisen miniän kuin on itse ollut. Toivottavasti muistaa oman käyttäytymisensä. En sitä edes odottanut, että olisimme miniän kanssa läheisiä, mutta odotin normaalia vuorovaikutusta, jossa pidetään yhteyttä kohtuullisessa määrin puolin ja toisin. Ja totta kai lapsenlapset olisivat tärkeitä myös meille mummille ja vaarille. Mutta lapsenlapset eivät meitä edes tunne, luulevat kai, että heillä on vain yksi mummo ja vaari, siis miniän vanhemmat.
Mutta, aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan, jos elonpäiviä riittää....

21

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katjaaaaaaaaaaaaaaaa

      Jos sä noin asiat näet niin en ihmettele miks pysyy susta kaukana. mitä ihmettä arvostelet asioita tännekkään. sulla on syntymäoikeus lapsiin ja antaa lapsille ja lapsenlapsille rakkautta mutta mene hoitoon jos et ymmärrä miks sun lastenlapset ei sua tunne tai sinä niitä. kukaan miniä ei tarvi arvostelevaa anoppia, ja vaikket suoraan oliskaan arvostellut niin täältähän sen näkee mikä olet, ihminen vaistoo kyllä anopin asenteen. sori. luovuta jo ja ole mummu ja anna miniän olla mitä on. pienin askelin ton teidän suhteen pystyy vielä parantaan, pallo on sulla, koska miniällä on varmaankin jonkin sortin tunteet. koita jotain muuta nyt tosiaan koska toi ajatusmaailmas töksähtää tännekkin. aloita vaikka anteekspyynnöllä ja pyydä toista kertomaan mikä painaa. anteeksi voi pyytää vaikkei olisikaan tahallaan ketään loukannut. siinä sulla kasvun paikka anoppi. myöskään apuja ja neuvoja ei nuorille aikuisille tyrkytetä, ne osaa pyytää jos haluavat itse pyytää.

      • __MIKA__

        Jos anopin asenne on toi ja sitä miniältään piilottelee niin onko ihme että asiat solmussa. Anopilla on yks tehtävä lapsensa ja miniänsä elämässä, olla tukena tarvittaessa ja huomata että kaikki ei mene anopin käsikirjoituksen mukaan. Nykypäivän miniät saavat tehdä elämällään mitä haluavat, myös facebookata, jos anoppi ei kasva ajan mukana ihmisenä niin pysykööt kaukana lapsensa perheen elämästä.

        Olisit varmasti hyvä anoppi jos vähän löysäisit tota kapoista ajatusmaailmaa ja keskittyisit vain olennaiseen. Kunnioittamiseen toisten maailmaa ja kotia kohtaan ja antamaan rakkautta. Jos ovesta tulee ihminen joka ajattelee noin niin sen vain vaistoaa.

        Myös vanhempi väki voi oppia uusia temppuja. Ota rauhallisemmin. miniä hoitaa perheensä kuten haluaa ja lähestyy väleissänne kun paranee noista ennakkoluuloista jotka tuntuu tänne asti.

        Hyvää kevättä anoppi ja anopit


    • Oma äiti ymmärsi!!

      Uskomatonta!!! Sit vielä ihmettelee miks kaikki solmussa!!!

      YHTEENKÄÄN PERHE-ELÄMÄÄN; KODIN SIISTEYTEEN; KASVATTAMISEEN JA RAHA-ASIOIHIN EI PITÄISI ANOPEILLA OMANKÄDEN OIKEUTTA OLLA PUUTTUA.

      ja jos on niin mielipiteet visusti mahassa, ettei välit tulehdu.

      olennaista vain keskittyä pieniin lapsiin, jos niitä enää näet noitten juttujes jälkeen.

      jos miniä on erilainen kuin sinä, niin hyväksy se, poikasi valinta. pojan pää tottakai haluaa että kaikki olis kuten ennenkin kun sinä pilaat heidän välit ja parisuhdekkin siitä tulehtuu. kunnioita poikasi valintaa, eiköhän se heidän liitto siitä ala sen myötä oikeata suuntaa ottaa, joko asiat paranee tai ero tulee, mut äläs anoppi puutu mielipiteilläs kun ne on sairastuttavia.

    • Hyvä Anoppi

      Et tietenkään puutu ja et tietenkään puutu. Pelkkä ajatustapa on sulla väärä, eli olet kyllä puuttunut jo liikaa huomaamattasi. Korjaa asia kun vielä ehdit tai poikasi ero tulee oleen sinun sävellys. Miniä ei jaksa jos anoppi vaivaannuttaa. Miniä saa olla mitä on. Jos miniä on surkee juoppo narkkari äiti niin soita sossuun, muussa tapauksessa ala kunnioittaan häntä ihmisenä ja äitinä, ja poikasi ei varmasti ole kakara vaan aikuinen ihminen jonka tarvitsee oppia elämästään ja suhteestaan itse ja päättämään ilman äiskän apua.
      ei ihme että uusavuttomia miehiä riittää kun äitit huolissaan hyysää.

      Kuunteluapu voit pojalles olla mut pidä mielipiteet ominas ja anna poikasikin kasvaa ihmisenä...........

      HUH HUH ------------sanon mie.

      • itse kävin

        Käy anoppi puhumassa tuosta jossain ammatti-ihmisellä niin saat uutta näkökantaa noille ajatuksilles ja uusia toimintamalleja. Nyt menee vähän mettään.


    • mek

      Kiejoituksesta päätellen poikasi on iahn tossunalla ja kyllä miehen pitää olla mies ja mies päättää mitä tehdään ja miten eikä kukaan nainen voi estää miestään tapaamasta sisaruksiaa tai pyytää niitä kylään kun asunot on miehenkin että silleen. Meillä ainnakikin naiseni saa tavata sukulaisiaan kun haluaa ja minäkin tapaan mitä miiloinkin.

      • onneksi on vain vävy

        Kyllä huomaa, että miniöillä on asenteet valmiina, mikään ei niitä horjuta.

        Jos anoppi edes anonyymillä keskustelupalstalla mainitsee, että miniä ei pidä huushollistaan huolta, JA vielä erikseen korostaa, että EI puutu miniän asioihin, niin heti on kuoro huutamssa, että anoppi puuttuu miniän asioihin ja arvostelee tätä.

        Eikö missään saa sanoa mitään, edes nimettömänä keskustelupalstalla?

        Jos suhtautuminen on tuota, niin eikö siten aivan yhtä hyvin voi väittä, että kaikki nämä tänne palstalle kirjoittavat anoppiaan haukkuvat miniät puuttuvat anoppinsa asioihin ja arvostelevat tätä! Eli ei ihme, jos välit ovat huonot.

        Miten niin ajatustapa on väärä, jos ajattelee, mitä näkee? Jos huusholli on kuin sikolätti, niin sitten se sitä on. Voitteko te kukaan täällä väittää, että näin ei olisi? Saan minäkin ajatella, että onpa kamala sikolätti, jos jonkun oikein siivottoman kodin näen. Ajatus on vapaa eikö niin?

        Mitä tämän anopin teidän mielestänne sitten pitäisi tehdä? Olla tukena? Miten? Siivota sitä miniän sikolätti-huushollia vai? Eihän miniät hyväksy, että heidän huusholleihinsa puututaan. Ei heidän asioihinsa ylipäänsä saa puuttua, joten miten sitä sitten tuetaan? Ja miten ollaan tukena, jos mitään yhteyksiä ei pidetä?

        Tämäkin anoppi on selvästi ollut aivan sivustaseuraaja. Sellaisiahan ne ihanneanopit ovatkin, eihän he saisi mitään tehdä, mitään sanoa eikä mihinkään puuttua. eli tämä anoppi on ihanneanoppi.

        Miniässä tässä se vika on, jos miehen sisaruksetkaan eivät saa veljeään eikä veljen perhettä tavata. Nainenhan kieltää lapsiltaan kokonaan toisen puolen sukulaiset, mitkä on anteeksiantamatonta.

        Jos poika ja miniä eroaa, se ei kyllä missään tapauksessa ole anopin syy. Jos anoppiin ei mitään yhteyksiä edes pidetä, miten se anoppi voisi olla mihinkään syypää.

        Kyllä äitien osa maailmassa on raskas. Äidit ne on aina syyllisiä kaikkeen mahdolliseen ja vielä senkin jälkeen, kun lapset ovat jo omillaan ja naimisissa, sitten he ovat anoppeina syyllisiä kaikkeen.


    • bjbjm

      Muusta en tiedä mutta kohtalaisen tarkka raportti ihmisestä ja oloista joihin ei ole missään yhteydessä ja käynnit kielletään koko suvulta. Poikasiko se elämäänsä sinulle narisee, kannattaisikohan pyytää toinenkin arvio?

      Lisäksi sanoisin että on tullut huomattua kuinka eri tavalla elämässä on vapaa-aikaa naisilla sekä miehillä yleisen käsityksen mukaan. Naisilla ei sitä saisi olla kahvikupin verrankaan jos vaan jotain tekemistä löytyy, mies taas voi työn jälkeen rötkähtää sohvalle hyvällä omalla tunnolla kun ei se vaan jaksa, pitäähän sen saada levätä. Nainen saa senkin ajan omien töidensäkin jälkeen painaa kuin duracellpupu mutta jos laskemaan aletaan niin huomioidaan kuinka nainen on istunut perseellään sen kahvikupin ajan. Älä pyydä apua jos et ehdi ja jaksa vaan jätä se kahvitauko niin on enemmän aikaa... Siitä miniästäsi en tiedä, mutta yleensäottaen tähän tyyliin. Jännä miten tiedät hänen facebookinsa ja puhelimenkäyttönsä mutta tietääksesi mitään muuta ei siis elämässä ja kotona tapahdu?

      No, jos poikasi kerran pyörittää koko palettia ja miniäsi ei tee mitään niin luulisi että poika osaa itse tulla lapsienkin kanssa kylään sopivaan aikaan ja tavata myös omia sisaruksiaan ym. Miten muka aikuista ihmistä kielletäänkään oikeasti, eikä kysymys siitäkään sitten ole etteikö poika lasten kanssa osaisi ja pärjäisi. Poika puhutteluun siis. Miniä on mikä on tai sitten on olematta mutta poika voi elämässä ihan hyvin tehdä omia ratkaisuja tällaisten asioiden suhteen.

      • marttinen keijo

        just näin. olkoon kämppä sikolätti, tehköön miniä mitä tekee mutta anoppi!!! sinä et elä ja asu miniän kanssa!!! lakkaa säälimästä poikaasi, ettet eroa heille aiheuta. säälittävät anopit eivät anna poikiensa kasvaa ja itse tehdä valintojaan. pidetään pumpulissa vaan. eiköhän se poika eroa jos häntä itteensä haittaa, eiköhän tee muutenkin asioillaan mitä haluaa jos opettelee naiselleen suoraan sanomaan mitä haluaa, mutta sinä rakas anoppi, olet syypää ajatuksines tuhoamaan ihmisten elämiä.

        HÄPEÄ! POIKASI ON AIKUINEN PIRU VIE JA JOS EI OLE NIIN ANNA TILAA KASVAA JA OPPIA! Sinä kupsahdat joku päivä, anna pojan opetella huolehtimaan itsestään, sulla ei ole oikeuksia miniän elämään ja voi hyvinkin vetäistä suhun välit poikki, myös lasten lasten suhteen kun niiden äiti on, jos sun oma rakas poika ei osaa sanoa sinulle missä rajat kulkee.

        äidistä irtaannutaan kun vaimo löytyy ja tämä omien lasten äiti. astu taakse ja hyväksy se.


      • 'sirkka-liisa'
        marttinen keijo kirjoitti:

        just näin. olkoon kämppä sikolätti, tehköön miniä mitä tekee mutta anoppi!!! sinä et elä ja asu miniän kanssa!!! lakkaa säälimästä poikaasi, ettet eroa heille aiheuta. säälittävät anopit eivät anna poikiensa kasvaa ja itse tehdä valintojaan. pidetään pumpulissa vaan. eiköhän se poika eroa jos häntä itteensä haittaa, eiköhän tee muutenkin asioillaan mitä haluaa jos opettelee naiselleen suoraan sanomaan mitä haluaa, mutta sinä rakas anoppi, olet syypää ajatuksines tuhoamaan ihmisten elämiä.

        HÄPEÄ! POIKASI ON AIKUINEN PIRU VIE JA JOS EI OLE NIIN ANNA TILAA KASVAA JA OPPIA! Sinä kupsahdat joku päivä, anna pojan opetella huolehtimaan itsestään, sulla ei ole oikeuksia miniän elämään ja voi hyvinkin vetäistä suhun välit poikki, myös lasten lasten suhteen kun niiden äiti on, jos sun oma rakas poika ei osaa sanoa sinulle missä rajat kulkee.

        äidistä irtaannutaan kun vaimo löytyy ja tämä omien lasten äiti. astu taakse ja hyväksy se.

        käys anoppi siellä lääkärissä ihan muutaman kerran jutulla, täältä et tukea meinaan ajatuksilles saa ja lääkäri osaa sulle hillitymmin selittää nämä asiat. väärässä olet ajatustesi kanssa koska sinun ei tuommoisia kuuluisia ajatella mutta lääkärin kautta uskot ehkä eri tavalla kuin täällä.

        oma elämäsikin helpottaa ja välit miniään korjaantuvat kun lakkaat vouhkaamasta mielessäsi tuommoisilla ajatuksilla. sain itse kuuntelu ja keskusteluapua aikanaan vastaavanlaisessa tilanteessa ja välit miniäni kanssa ovat nyt mitä parhaimmat. minä olin väärässä ja tuo astua taka-alalle ja olla kuitenkin olemassa tarvittaessa, toimii.

        hyvää kevättä.


      • Marjaana1973
        'sirkka-liisa' kirjoitti:

        käys anoppi siellä lääkärissä ihan muutaman kerran jutulla, täältä et tukea meinaan ajatuksilles saa ja lääkäri osaa sulle hillitymmin selittää nämä asiat. väärässä olet ajatustesi kanssa koska sinun ei tuommoisia kuuluisia ajatella mutta lääkärin kautta uskot ehkä eri tavalla kuin täällä.

        oma elämäsikin helpottaa ja välit miniään korjaantuvat kun lakkaat vouhkaamasta mielessäsi tuommoisilla ajatuksilla. sain itse kuuntelu ja keskusteluapua aikanaan vastaavanlaisessa tilanteessa ja välit miniäni kanssa ovat nyt mitä parhaimmat. minä olin väärässä ja tuo astua taka-alalle ja olla kuitenkin olemassa tarvittaessa, toimii.

        hyvää kevättä.

        Siis tässähän kyse miniän elämästä ja miniän kodista, miniän miehestä, lastensa isästä, miniän facebookkauksesta, miniän olemassaolosta. Ja nämä kaikki mikä miniään liittyy, häiritsee anoppia.

        onko anopilla omaa elämää ollenkaan kun tarttee toisten huushollista stressata? ei kuulu sulle vaikka kuinka haittais.

        vai roikutko pojassas ns hyvänä äitinä kun poikasi ansaitsee parempaa? sinä et poikasi parasta tiedä, vain hän itse sen voi oppia ja tietää.

        hyi sua, häpeä. keskity siihen omaan huusholliis, jos kun niin osaat. poikasi on aikuinen, ei tarvitse äidin hyysäämistä enää.

        ei sulla ole edes tänne oikeutta kirjoitella miniäsi elämästä, hanki oma!!!

        Onneksi oma anoppi täysjärkinen ja juurikin tuo että olemassa tarvittaessa.


      • Apea48
        marttinen keijo kirjoitti:

        just näin. olkoon kämppä sikolätti, tehköön miniä mitä tekee mutta anoppi!!! sinä et elä ja asu miniän kanssa!!! lakkaa säälimästä poikaasi, ettet eroa heille aiheuta. säälittävät anopit eivät anna poikiensa kasvaa ja itse tehdä valintojaan. pidetään pumpulissa vaan. eiköhän se poika eroa jos häntä itteensä haittaa, eiköhän tee muutenkin asioillaan mitä haluaa jos opettelee naiselleen suoraan sanomaan mitä haluaa, mutta sinä rakas anoppi, olet syypää ajatuksines tuhoamaan ihmisten elämiä.

        HÄPEÄ! POIKASI ON AIKUINEN PIRU VIE JA JOS EI OLE NIIN ANNA TILAA KASVAA JA OPPIA! Sinä kupsahdat joku päivä, anna pojan opetella huolehtimaan itsestään, sulla ei ole oikeuksia miniän elämään ja voi hyvinkin vetäistä suhun välit poikki, myös lasten lasten suhteen kun niiden äiti on, jos sun oma rakas poika ei osaa sanoa sinulle missä rajat kulkee.

        äidistä irtaannutaan kun vaimo löytyy ja tämä omien lasten äiti. astu taakse ja hyväksy se.

        Hei Marttinen Keijo, mitä inmeen välien katkaisemista tarkoitat? Ei mitään voi katkaista mitä ei ole ollut. Lastenlapset eivät saa meillä käydä. Heillä on juuri ruoka- tai päiväunien tms aika, Mutta silloin, kun menevät rouvan vanhempien, kavereiden tai sisarusten luokse, näitä handikappeja ei ole. Ja vielä korostan, että en ikinä ole miniälleni sanonut mitään taloudenhoidostaan tms. Ajatella sentään anoppikin saa ja jopa kirjoittaakin anonyymina. Poika on puolisonsa tossun alla, ja se on hänen asiansa. Jos on onnellinen, niin kaikki on heidän perheellään hyvin ja eiväthän lapsenlapset osaa mitään isovanhempia kaivata, jos eivät heitä edes tunne, ja onhan heillä toiset isovanhemmat, jotka kelpaavat vierailulle tiiviiseen tahtiin. Minä olen viimeisen vuoden aikana käynyt miniäni ja poikani luona vierailulla tasan yhden kerran, lapsenlapseni syntymäpäivillä lastenkutsuilla. Joulut ym. juhlapyhät he viettävät rouvan perheen; vanhempien ja sisarusten kanssa yhdessä.


      • apea 48

        Facebookin käytöstä tiedän siksi, että ihmiset, joiden kanssa hän on facebook kaveri kyllä kertovat auliisti miniän aivoituksista (aivan kyselemättä).


    • Apea48

      Aloittaja vastaa: En todellakaan ole miniälleni sanonut sanaakaan hänen taloudenhoidostaan, miten viettää aikaansa tms. Yleinen tie menee heidän pihansa ohi, joten en voi olla näkemättä minkälaista heillä on. Sen saman näkee jokainen muukin ohikulkija, se siitä. Minulle miniän puolelta riittäisi, jos hän antaisi lastensa käydä meitä mummia ja vaaria katsomassa, mutta tätä hän ei salli. Puolisolla (pojallani) ei tähän asiaan ole päätäntävaltaa, sen on itse sanonut. Totta kai tukea voin heille antaa, jos he pyytävät, mutta eivät meidän tukea tietenkään tarvitse. Minulla on oma elämä, en ole edes pyrkiynyt heidän elämäänsä elämään, mutta jotenkin kuvittelin typerästi, että jonkunlaista yhteydenpitoa poikani perheeseen olisi, vaikka tietysti ymmärrän, että pojan perhe on nyt puoliso ja lapset. Itse käyn työssä ja meillä on puolisoni kanssa tietysti omatkin ystävät ja lisäksi sukulaiset, joihin pidämme yhteyttä kuten ennenkin. Ja miniän kylmä asenne on minulle niin vaikea juttu, josta emme todellakaan halua kenellekään ulkopuoliselle puhua. Siksi tämä anonyymi purkautuminen tällä palstalla, Mitäpä siis minun pitäisi pyytää miniältäni anteeksi? Sitäkö, että olen olemassa vai sitäkö, että joudun kulkemaan työmatkallani heidän talonsa ohi? Lentääkö pitäisi?

      • niinp1

        Ymmärrän oikein hyvin purkautumisesi tänne ja ymmärrän myös, mitä viestilläsi haluat sanoa. Pirullisia miniöitä on ja naiset hyviä manipuloijia. Siinä ns. kiltti mies "tossuuntuu" kyllä.
        Tsemppiä sinulle, kun aikaa kuluu riittävästi väistyy suru tilanteesta taustalle. Pääasia, että näet edes poikaasi, meillä ei ole enää tätäkään iloa.


      • KOSKEE

        Et ole ainoa, jolla on saatanallinen miniä. Minä, vaimoni ja pojan sisaret ,sukulaiset,työtoverit ym. eivät kukaan ole nähneet edes kuvaa. Pojan poikani ovat 1v 5kk. Nuorempi poika lienee 4kk. Nimi ei ole tiedossa, kun erosivat kirkosta. Tämä on sitä aitoa narsismia, ilkeyttä, joka laillista kaikenlisäksi. Tottakai jokainen isovanhempi haluaisi nähdä lapsenlapsensa. Kuitenkin toivon ja odotan parasta.


    • :-D

      Ei ole vissin kovin kummonen kotitöiden tekijä poikasikaan jos muka kaiken tekee mutta ei mitään saa kuitenkaan tehtyä?

    • awefawågawågjaåo

      Tästä tulee ihan mieleen eräs perhe, jonka tiedän. Mies hoitaa eläimet ja kodin ympäristöä minkä jaksaa... ja nainen on erittäin ylipainoinen ja eristäytyvä.

      Itse olen ajatellut, että sillä nuorella vaimolla on ehkä jokin ongelma ihmisten kanssa, mikä heijastuu myös anoppiin. Ja erilainen tapa pitää kotia. Hän on ihminen, joka ei kestä ollenkaan muunlaisia ihmisiä ympärillään, vaan kerää vain niitä, jotka antavat hänelle tukea. Siis normaali kohteliaisuus ei onnistu.

      Itselläni on samantapainen anoppi. On ollut hyvin vaikeaa vuosikaudet, mutta nyt kun olen itse anoppi, huomaan, että tuo vaikea ihminen on opettanut enemmän kuin kukaan. Ennen kaikkea siitä, että ihmiset ovat vain omanlaisiaan, sille ei kertakaikkiaan voi mitään. Ellei sovittelu onnistu, on pakko vain antaa olla.

      Siinä vaiheessa, kun lastenlapset osaavat itse ajatella, sinusta todella voi olla hyötyä kunhan vain et milloinkaan arvostele heidän kuullen äitiä. Ja niin kuin monikin kirjoitti: et voita mitään arvostelemalla miniää edes mielessäsi. Mutta pakkohan se on johonkin purkautua. Kuitenkin, ehkä tuo ihminen voi opettaa jotakin sinulle, vaikka ei se tässä vaiheessa ehkä lohdutakaan, koska ei näe lapsenlapsiaan.

      • huuhaaaaaaaaaaa

        Mitenkä tuon naisen vaikea ylipaino liittyikään asiaan? Ei auennut? Ilmeisen hyvin tunnet tämän eristäytyneen ihmisen, kun hänen sielunelämänsä on sinulle kerran auennut? Mikä on suhteesi tähän vaikean ylipainon omaavaan naiseen?


      • a'goaeågjaåergja*
        huuhaaaaaaaaaaa kirjoitti:

        Mitenkä tuon naisen vaikea ylipaino liittyikään asiaan? Ei auennut? Ilmeisen hyvin tunnet tämän eristäytyneen ihmisen, kun hänen sielunelämänsä on sinulle kerran auennut? Mikä on suhteesi tähän vaikean ylipainon omaavaan naiseen?

        Liittyy siten, että ylipainon takia on ehkä vaikea liikkua, hoitaa kotia tai eläimiä. Olen tavannut naisen vain satunnaisesti, ei ole sukulainen, naapuri tms. joten en tiedä sielunelämästään sen enempää kuin käytöksestä voi päätellä. Jotenkin ap:n kertomus vain toi mieleen hänet (ja anoppini). Jos joku ei halua pitää yhteyttä, voi olla kyse siitä, että häntä jännittävät vieraat ihmiset niin paljon, ettei pysty heidän kanssaan juttelemaan, vaan hän vastaamatta kysymyksiin ja tervehdyksiin sekä keksii tekosyitä ettei tarvitse tavata. Myös anoppini käyttäytyy samalla tavalla.


    • Anopiton vaimo

      Ompa täällä vilkkaita kuvaelmia ihmisistä joiden kanssa edes ole keskusteltu.. Tuollaiset luulot ovat syynä siihen että kyseinen miniä ei tod. näk. koskaan tule lähestymään tämän tyylisiä anoppeja, jotka pistävät nenänsä sinne minne se ei kuulu: Miniän taloudenpitoon. Vai käykö miniäsi arvostelemassa sinun elämääsi yhtä kohteliain sanakääntein?

      Jotenkin olet häntä käynyt arvostelemaan.. joskus pelkkä katse paljastaa enemmän kuin tuhat sanaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe