Ehkä väärä palsta mutta who cares.
Kenelläkään kokemuksia äidin syyllistämisestä? kun äitini käy kylässä, hän välittömästi alkaa siivoamaan, tiskaamaan, huomauttelemaan mitä likaa missäkin on. Tällaista on ollut AINA, ja nyt se vielä korostuu, kun itse olen toipilas leikkauksesta, tämä on äidille erinomainen tilanne kun en voi itse kunnolla puolustaa omaa tilaani.
Eikö sen pitäisi mennä niin, että jos tarvitsen apua, kerron että mitä voisi tehdä. Jos avun antaminen olisi pyyteetöntä äidiltä, hän jättäisi sen asian rauhaan mihin en halua apua, sen sijaan hän tulee ja siivoaa koko keittiön ja tekee välillä pieniä (isoja) huomautuksia että kuin on nyt tässäkin tätä likaa jne ja vielä nauraa päälle. Olen lukenut paljon narsismista ja äitini käyttäytyminen sekä ollessani lapsi, että nyt aikuisena, vastaa melko paljon narsistisia piirteitä. Hän teoillaan "auttaa" joka asiassa, eli toisin sanoen, kyselee milloin maksan lainan, ja surullisena marisee että kun et ehkä saa koskaan lainaa enää jos et rupea sitä maksamaan. Kyselee omista raha-asioistani, muistuttaa aivan päivänselvistä asioista jatkuvasti, mitä pitäisi milloinkin tehdä ja muistaa.
Lapsuudessa minulla ei ole ollut omaa tilaa, en saanut ikinä vastuuta ihan mistään, huoneessa ei saanut olla rauhassa koska äiti käveli aina sisään "äidin oikeudella", (ei siis sitä ääneen koskaan ole sanonut) jos lapsena/nuorena koitin tehdä jotain ruokaa, äiti suunnilleen väkisillä otti lastan kädestäni ja tuhisi että annappako minä jne.. auta armias jos rohkenen mennä sanomaan että nyt lopetat sen siivoamisen tähän paikkaan, vastaus on marttyyrimäinen marina että kuinka pitää olla kiitollinen kun joku "auttaa". Että tämä "auttaminen" loppuu, minun pitää kirjaimellisesti ottaa häneltä joku siivoamisväline kädestä pois, sanallinen sanominen ei riitä.
Olen aloittanut terapian, koska minulla on niin paljon ongelmia ihmissuhteissa sekä työelämässä, en kykene olemaan vastuussa kunnolla töissä, koska minulle ei ole opetettu sitä, muutun aina jotenkin pikkulapseksi ja vastuu siirtyy huomaamatta kollegalle. Minulla on hyvin vastuullinen ammatti, ja tällainen käyttäytyminen on vahingollista minulle itselleni sekä työyhteisölle. Äitini on myös valjastanut ihmisiä ympärillään syyllistämään minua, jos en halua "apua", jos koitan jollain konstilla näyttää ja osoittaa että minulla on oma tahto ja elämä, ilkeät kommentit sekä äidiltä että muilta kiihtyy ja rumentuu entisestään. Olen aivan loppu tämän asian kanssa, ja pelkään että menetän sekä äidin että muita ihmisiä ympäriltä jotka eivät ole minun puolella koskaan, harkitsen vakavasti muuttamista pohjoiseen, koska muuten en välttämättä koskaan pääse äidin määräysvallasta, ja aloittaa oman itseni etsimistä. Auttakaa.
Kenelläkään kokemuksia äidin syyllistämisestä? kun äitini käy kylässä, hän välittömästi alkaa siivoamaan, tiskaamaan, huomauttelemaan mitä likaa missäkin on. Tällaista on ollut AINA, ja nyt se vielä korostuu, kun itse olen toipilas leikkauksesta, tämä on äidille erinomainen tilanne kun en voi itse kunnolla puolustaa omaa tilaani.
Eikö sen pitäisi mennä niin, että jos tarvitsen apua, kerron että mitä voisi tehdä. Jos avun antaminen olisi pyyteetöntä äidiltä, hän jättäisi sen asian rauhaan mihin en halua apua, sen sijaan hän tulee ja siivoaa koko keittiön ja tekee välillä pieniä (isoja) huomautuksia että kuin on nyt tässäkin tätä likaa jne ja vielä nauraa päälle. Olen lukenut paljon narsismista ja äitini käyttäytyminen sekä ollessani lapsi, että nyt aikuisena, vastaa melko paljon narsistisia piirteitä. Hän teoillaan "auttaa" joka asiassa, eli toisin sanoen, kyselee milloin maksan lainan, ja surullisena marisee että kun et ehkä saa koskaan lainaa enää jos et rupea sitä maksamaan. Kyselee omista raha-asioistani, muistuttaa aivan päivänselvistä asioista jatkuvasti, mitä pitäisi milloinkin tehdä ja muistaa.
Lapsuudessa minulla ei ole ollut omaa tilaa, en saanut ikinä vastuuta ihan mistään, huoneessa ei saanut olla rauhassa koska äiti käveli aina sisään "äidin oikeudella", (ei siis sitä ääneen koskaan ole sanonut) jos lapsena/nuorena koitin tehdä jotain ruokaa, äiti suunnilleen väkisillä otti lastan kädestäni ja tuhisi että annappako minä jne.. auta armias jos rohkenen mennä sanomaan että nyt lopetat sen siivoamisen tähän paikkaan, vastaus on marttyyrimäinen marina että kuinka pitää olla kiitollinen kun joku "auttaa". Että tämä "auttaminen" loppuu, minun pitää kirjaimellisesti ottaa häneltä joku siivoamisväline kädestä pois, sanallinen sanominen ei riitä.
Olen aloittanut terapian, koska minulla on niin paljon ongelmia ihmissuhteissa sekä työelämässä, en kykene olemaan vastuussa kunnolla töissä, koska minulle ei ole opetettu sitä, muutun aina jotenkin pikkulapseksi ja vastuu siirtyy huomaamatta kollegalle. Minulla on hyvin vastuullinen ammatti, ja tällainen käyttäytyminen on vahingollista minulle itselleni sekä työyhteisölle. Äitini on myös valjastanut ihmisiä ympärillään syyllistämään minua, jos en halua "apua", jos koitan jollain konstilla näyttää ja osoittaa että minulla on oma tahto ja elämä, ilkeät kommentit sekä äidiltä että muilta kiihtyy ja rumentuu entisestään. Olen aivan loppu tämän asian kanssa, ja pelkään että menetän sekä äidin että muita ihmisiä ympäriltä jotka eivät ole minun puolella koskaan, harkitsen vakavasti muuttamista pohjoiseen, koska muuten en välttämättä koskaan pääse äidin määräysvallasta, ja aloittaa oman itseni etsimistä. Auttakaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
lisäyksenä vieläpä se, että sain tietää kaverini puhuneen äitini kanssa, (eli toisin sanoen, äiti on varmaankin itkeä tirauttanut kaverilleni että minkälainen kiittämätön ihminen olen, ja kun hän niin paljon minua "auttaa") ja mikä äidille parasta, tämä kaveri on ikäisekseen jotenkin todella naiivi, eli hän uskoo kun joku vähän itkasee ja valitsee sanansa täydellisesti, ja leiriytyy välittömästi äitini puolelle. Hänellä ei ole jotenkin sellaista kriittistä arviointia toisten ihmisten tarkoitusperiin, hän vain sokeasti uskoo kun joku surkeana kertoo että kun se teki niin ja näin.. äiti käyttää siis törkeästi hyväkseen tätä kaveriani.
Äiti on taitava manipuloija ja hän kyllä näkee ja huomaa ahdingon itselläni>>tekee tahalleen entistä enemmän, huomauttelee entistä enemmän, siis tahallaan lisää vettä myllyyn jotta oloni olisi entistä syyllisempi. Olen lapsesta asti tuntenut jatkuvaa syyllisyyttä ihan turhista asioista, valitsen aina seurassa sanani huolellisesti ettei kukaan vaan pääse ilkkumaan millään, teininä ja vieläkin, monet kaverini käyttävät hyväkseen ihan surutta, koska tunnen että minulla ei ole oikeutta vetää rajoja mihinkään.
Itse toivon, että joku tulisi siivoamaan, olisi ihanaa, Kyse ei olekaan kohdallasi siitä, että äitisi siivoaisi ja auttaisi, vaan siivoamalla syyllistää ja saa sinulle pahan mielen. Ymmärrän tunteesi. Itseäni syyllistetty ja nolattu vaikka mistä.
Itsekin havahduin vuosia sitten, että minun täytyy opetella olemaan itsekäs, rakastamaan itseäni ja ASETTAMAAN RAJAT. Tätä täytyy harjoitella ja se on yhteydessä itsensä rakastamiseen. Äitikään ei ahdista enää, kun rajat selvät itselle. Sen jälkeen ne pystyy asettamaan myös toiselle, kenelle milloinkin. Paljon työtä se vaatii. Kannattaa muistaa, että äitä ei voi muuttaa, mutta omaa suhtautumistaan voi, kun on työstänyt omat kipeätkin tunteensa, mutta se ei ole helppoa eikä kivutonta. Tuttua tuokin, että liittoudutaan ystävien kanssa vastaan, että jäät sitten yksin! Niin ne toimii, se kuuluu siihen alistamistaktiikkaan. Onko tietoista vai tiedostamatonta, en tiedä.
Karyl McBride on kirjoittanut toipumiskirjan narsististen äitien tyttärille, olisikohan sinulle siinä jotakin?
Pelkäät että menetät äidin? Mitä tarkoitat? "Olen aivan loppu tämän asian kanssa, ja pelkään että menetän sekä äidin että muita ihmisiä ympäriltä jotka eivät ole minun puolella koskaan, harkitsen vakavasti muuttamista pohjoiseen, koska muuten en välttämättä koskaan pääse äidin määräysvallasta, ja aloittaa oman itseni etsimistä. Auttakaa." En oikein tätä menettämisen pelkoa ymmärrä. Etkö haluakaan etäisyyttä?
Siis olisi ihanaa jos olisi äiti joka ei syyllistäisi, ns normaali äiti. Olisi myötätuntoinen kun jotain sattuu, (hän ei koskaan ole näyttänyt myötätuntoaan, vaan kääntänyt pahat tapahtumat omaksi syykseni) kyselisi kuulumisia, eikä jatkuvasti tunkisi naamaansa omiin, yksityisasioihini, olisi lämmin, rakastava ihminen.
Ymmärrän tuon, että omaa suhtautumistaan pitää muuttaa jne, ja terapiassa käyn siksi, että löytäisin itseni ja en tuntisi syyllisyyttä joka ainoasta risauksesta, tiedän että se tulee olemaan vaikeaa ja kivuliasta käsitellä niitä asioita, terapia kestää todennäköisesti ainakin vuoden. Ei tällaisia asioita paranneta muutamalla keskustelulla.. olen luonteeltani realisti.
Äiti on saanut manipuloinnillaan taakseen muutkin läheiset ihmiset, ja tunnen olevani yksin. Kukapa nyt haluaisi tällaisen takia menettää myös isän ja sisarukset? jos hekin lähtevät tähän syyllistämisen kelkkaan, onko muuta vaihtoehtoa kuin katkaista siteet? vaikka heille puhuu mitä, minua ei uskota, vaan kaikki pysyvät uskollisena äidille. Mainittakoon myös, että äitini äiti on ollut äitiä kohtaan lapsena vielä kauheampi kuin mitä itse olen kokenut, narsismi kulkee suvussa...
tuntuu sekin väärältä, että minun pitäisi muuttaa suhtautumistani, tai hyväksyä äiti sellaisena kuin on, jos HÄN koko ajan aiheuttaa käytöksellään ahdistusta ja unettomuutta minulle, ja mitä muuta kaikkea huonoa koko elämääni, eihän äidin käytös muutu miksikään, jos minä muutan itseäni
On tietysti väärin. Todennäköistä kuitenkin lienee, että äitisi ei koe tarvetta muuttua. Itseesi voit vaikuttaa, äitiisi et. Siteitä ei mielestäni tarvitse katkaista, jos omassa mielessäsi olet itsenäistynyt ja asettanut itsellesi rajat. Rajat voi asettaa selkästi mutta kohteliaasti. En suosittele kovia sanoja tai raflaavia otteita, koska sellaisesta kyseisen kaltaiset manipuloivat ihmiset ammentavat aseita sinua vastaan. Älä siis menetä malttiasti missään tilanteessa. Aikaa tähän menee varmasti enemmänkin kuin vuosi.
Onko äidilläsi avain sinun kotiisi, vai kuinka hän pääsee sisään siivoamaan?
Miksi pelkäät että menetät sekä äidin että muita ihmisiä ympäriltä? Pelkäätkö, että äitisi hylkää sinut, jos itsenäistyt ja asetat rajat? Vai miksi?
tarkoitan menettämisellä sitä, että jos ei äidin käyttäytyminen muutu, joudun katkaisemaan välit sekä häneen, että muihin jotka kuorossa syyllistävät minua. Kylläkait yleensä ihmiset toivoisivat että äiti ym. olisivat elämässä mukana syyllistämättä ja "normaalisti". kuka nyt HALUAISI katkaista yhteyden, ei siinä mistään hylkäämisistä ole kyse.. Minä OLEN asettanut rajoja ihan jatkuvasti, mutta tästä aiheutuu juuri se syyllistäminen, mollaaminen, muiden valjastaminen samaan touhuun.. eli suhteemme, ja kaikki nämä ihanat "lisämausteet" pitäisi jatkua ja olla siten, kun hän ne määrittelee, eli hänen ehdoilla pitäisi tätä eloa jatkaa, en voi antaa hänen tuppautua elämääni sen takia että hänelle tulee hyvä mieli.
Tässä siis ei ole kyse siitä, ettenkö olisi itsenäistynyt, vaan siitä, että äiti ei ymmärrä, eikä SUOSTU siihen että minulla on oma elämä ja rajat joita ei sovi ylittää, ei auta vaikka kuinka sanon siitä, hän LUULEE että hänellä on oikeus tehdä niin ja näin, ja minä olen kiittämätön kun en tähän suostu.. siis eihän tässä itseni muuttumisesta ole kyse.. en ole enää pitkiin aikoihin suuttunut tai haukkunut tms häntä, vaan tyynesti kertonut että nyt lopetat siivoamisen kun en sitä tarvitse enkä halua. Sen on kyllä tässä vuosien ja vuosien aikana jo oppinut.
Ahdistava tilanne sinulla. Mitä jos yrität lopettaa itsesi syyllistämisen siitä, että sinua syyllistetään ja kaikesta muustakin ja alat suhtautua itse itseesi myötätuntoisesti? Tiedät, että se ei ole totta, mistä sinua syytetään, joten sinun ei tarvitse ottaa sitä vastaan. Monet suosittelevat välien katkaisemista kokonaan, minä en.
Suosittelen tuota McBriden kirjaa Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?
kiitos näkökulmista! olen tuota kirjaa miettinytkin paljon että pitäis ostaa