Kysyisin mielipidettänne seuraavaan asiaan. Mieheni on kokopäivätyössä, ja minä osa-aikatyössä. Minä hoidan kodin kaikin puolin(pyykit, siivous, tiskaus,lapset, ruoanlaitto, kaupassakäynti jne.) Mieheni kuitenkin vaatii, että maksaisin kaikista menoista puolet vuokrasta, ruoasta ja laskuista. Jotka eivät mitenkään riitä.ja hän maksaa näistä kaikista menoista puolet. kotitöistä hän ei edes keskustele,. minä haen lapsetkin tarhasta. Hänen omista rahoista puolet menevät turhuuksiin ja itsellensä. ja kun hän maksaa ruokamenoja epäilen että hän käyttää vähemmän ruokaan rahaa kun minä. Vielä hän laskee tuloikseen saman summan mitä minä saan osa-aikatyöstä, ja siitä sitten vähentää nämä yhteiset menot. että olisi raha-asiat fifty-fifty.
rahat
wilma4
32304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Miehesi on kiero kusipää Piste.
Kulut pitää laittaa suhteessa tuloihin eli sinä vaikka 1/3 ja miehesi 2/3 jos miehen tulot on varmaan tuon verran suuremmat ja älä anna kotitöistä periksi vaan vaadit miehn tekemään osansa ja yksi tapa on että lopetat hänen vaatteiden pesut ja jos tulee sanomista niin kysyt ett äoeltko pessyt pyykkiä. Poltat itsesi loppuun jos jatkaat kaikkien kotihommien tekemistä koska siinä ei ole mitään järkeä. Sanoppa että kun sinä teet kaikki kotihommat niin mies maksaa elämisen koska jos ne kotihommat tetttää ulkopuolisella niin sekin maksaa. Laitappa kuukaudessa tunntien määrä vaikka kalenteriin päivittäen ja sitten lasket yhteen ja kerrot 30 niin saat yhteensä mitä se euroissa tekisi kotitöiden hoitaminen ylkopuolisella. Miehesi on pihi mies kuin utolaisesta asiasta kina tulee. Sanot miehellesi että hän myös tekee puolet kotihommista jos sinulta vaatii puolet yhteisiin menoihin.
Kotityön tekeminen pitää kyllä ottaa huomioon kun rahoja jaetaan, mekin ehdotus on hyvä, kerro sitten tuntipalkka vaikka vain vaatimattomalla 10 eurolla, niin se on vähintä.
On itsellä sama juttu toisinpäin. Mies ansaitsee tosi vähän itseeni verrattuna, eikä se riitä mihinkään. Olen nyt pitkään maksanut ruokia, mutta harmittaa tietenkin. Suhde on kyllä kohtalainen, enkä pode kurjuutta. Toki hän tekee miesten töitä, joita nyt ei paljon ole ja aika paljon osaan itsekin. Mitään tietoa paremmasta ei ole joten joudun todennäköisesti elättämään häntä lopun elämää. En oikein ketään muutakaan (varakkaampaa) halua, tässä muuten olisi ihan hyvä.
Ei kotitöitä kannata mitenkään huomioida. Miehet yleensä remppa, pitää auton kunnossa, vaihtaa renkaat, huoltaa ja tekee raskaammat työt. Siinä ei pikainen pölyjen huiskiminen tai lihapullinen vääntäminen ole mitään niiden rinnalla. Kullakin on omat tulonsa ja menot 50-50 suhteessa elikkä puoliksi.
Ei miehen tarvitse maksaa enempää vaikka tienaakin enemmän. Toisinpäin olisi ihan sama asia,jos nainen tienaisi enemmän.
No mitäs raskaita töitä teillä miehillä on jossain kerrostalokämpässä?
Ja eikös autot huolleta ja renkaat vaihdeta liikkeessä? Ihmetyttää aina nää perustelut (ja on se vähän eri asia vaihtaa kaks kertaa vuodessa autonrenkaat kuin kokata 700X vuodessa, pyykätä 350X vuodessa jne) .
Eri asia jos ok-talossa mies hoitaa kaikki pihahommat, maalaa talon, kaataa ja pilkkoo puita jne. mutta kaupunkiasumisessa tuo on ihan kestämätön perustelu.
eipä remppaa, ei pidä autosta huolta, eikä tee kotona mitään raskaita töitä. Jos näin olis, voisin ymmärtääkin ehkä.asutaan rivitalossa ja autoa hoitaa ammattilaiset.
Avioliitossa ollaan elatusvelvollisia puolisoa kohtaan, joten kyllä miehen on otettava huomioon naisen tulotaso omaan verraten. Ymmärrän, että jos nainen on osa-aikatyössä, hän tekee myös enemmän kotitöitä, mutta kyllä miehenkin on jonkin verran osallistuttava! Huh, itse en edes harkitsisi aloittajan kaltaista suhdetta!
Ei voi olla totta, että kotona loisimisesta pitäisi jotenkin rahallisestikin vielä hyötyä. Oma valinta on osa-aikatyö ja siitä saatava palkka. Miksi toisen pitäisi elättää jotain siipeilijää. Tasa-arvon nimissä kulut puoliksi. Kannatan yhdenvertaisuutta.
pelkästään oma valinta.
Meillä mies käy töissä ja minä olen kotona. Enkä siis ole edes etsimässä töitä (en saa työttömyysrahaa/kotihoidontukea).
Miehellä on vaativa työ, joka jatkuu vielä kotona. Mies ei muista, että mitä harrastuksia lapsilla on minäkin päivänä enkä sitä vaadikaan.
Minä pyöritän arjen ja mies tuo leivän pöytään.
Minä kotona olemisellani mahdollistan sen, että mieheni pystyy tekemään omat työnsä keskittyen niihin, koska teen kaikki kotityöt.
Lisäksi tilaan autoille huoltoajat yms, käyn katsastamassa ne ja tilaan remonttireiskan tarvittaessa.
Mieheni saa asua kotonaan All Inclusive.
Tämä sopii meille ja tämä on yhteinen päätös, joten miehen tilipussikin on yhteinen.
Tiedä siitä loisimisesta...onneksi mieheni on niin fiksu, että tietää minunkin tekevän täyden työpäivän.
Tuntuu tutulta.
Vaimoni ei puuttunut autoon muuten kuin tarvittaessa ajaen.
Noina vuosina vaimo hoiti perheemme kaiken rahaliikenteen tuloja lukuun ottamatta.
Itse en edes tiennyt tilannetta muulloin kuin rakantamisen loppuvaiheessa vaimon ilmoittaessa laarin pohjan häämöttävän.
Ok-projektissa vaimo hankki kaikki materiaalit ja keittiökalusteet sekä teki työmaalla paljon töitä aputyöläisenä penskojen ollessa anopilla.
Ei voi mitenkään mennä niin että sinä teet kaiken kotityöt , hoidat lapsen, teet ruuan ja maksat laskuista puolet. Oletko tosiaan vähän hullu kun suostut moiseen.? miehes käyttää sua hyväksi ja olet sille vaan palvelija joka tekee kaiken. Uskotko oikeesti et miehes rakastaa sua? Rakastavassa suhteessa ei tolleen kohdella naista et sinä teet kaiken.
Tai mikäs minä olen sanomaan mut mua ei varmana kukaan nainen ikinä tuu rakastamaan mut minä ainakin tekisin kotitöitä, siivoisin, tekisin ruokaa ja kävisin kaupassa mielelläni. Sepäs se kun tällästä miestä ei naiset halua.
Uskotko itse tosiaan et tuo miehes rakastaa sua ja en tosiaan ymmärrä miksi olet sen kanssa. Et voi rahasta sen kanssa olla kun se vaatii sulta rahaa puolet ja sulle itelle ei jää mitään.
Onko sulla yhtään vapaa-aikaa edes kun joudut kaiken tekemään? Ette taida viettää yhtään aikaa toistenne seurassa ja en ymmärrä et miten edes ehtisit kun "siivous, tiskaus,lapset, ruoanlaitto, kaupassakäynti jne.) " vie sun vapaa aikasi. Vai onko miehesi niin todella komea että sen takia et voi erota.? Rumempikin mies olis varmaan parempi mies joka auttais sua kotitöissä, kun tuo sun miehes. No mikäs minä olen sanomaan miten elät...
Oletko koskaan miettinyt, kumpi teistä on tyhmempi osapuoli? Meinaan vaan, että jos tuollaista tarttee kysyä, jos ei ole vesiselvää kysymättäkin, että sinua käytetään hyväksi
Siis olette naimisissa, ja teillä on yhteinen lapsi, ja silti tilanne tuommoinen että mies käyttää rahojaan noin itsekkäästi itseensä?? Huh huh. Otan osaa, että olet tuollaiselle miehelle lapsen saanut.
Entä sitten jos olisit työtön? Entä sitten jos mies olisi työtön? Entä jos lapsi sairastuu, tai jompikumpi teistä sairastuu? Puolison velvollisuus on avioliitossa elättää toinen toistaan, ja ilmanmuuta menot maksetaan joko A) suhteessa tuloihin, esim sinä 1/3 ja mies 2/3, tai sitten vaihtoehto B) otatte yhteisen tilin ja sinne menee molempien tulot, ja sieltä maksetaan molempien menot.
Meillä ei vielä ole lapsia, mutta meille oli itsestään selvää, että naimisiin mentyä rahat/omaisuus on yhteistä. Ennen naimisiin menoa asuttiin yhdessä parikin vuotta, ja loppuaikoina alkoi jo olla "yhteiset rahat", eli ei laskettu kuka maksoi mitäkin. Mutta häiden jälkeen sitten suljettiin kaikki ylimääräiset tilit ja jätettiin vain yksi yhteinen tili, jonne molempien palkat menevät, ja lisäksi perustettiin yhteinen säästötili ja yhteinen asuntosäästötili.
Naimisiin mentäessä tulot ja varallisuudet oli molemmilla yhtä suuret. Sittemmin mies irtisanoutui epämieluisasta työstä, ja on nyt vuoden verran tehnyt osa-aikatyötä ja opiskellut uutta ammattia. Minä käyn samassa työssä kuin ennenkin, eli tienaan tuplaten mieheeni verrattuna tällä hetkellä.
Meillä ei koskaan riidellä rahasta. On vain yksi tili jonne tulot menevät, ja vain se yksi tili josta laskut maksetaan, ja kumpikin tekee parhaansa tilin kartuttamiseksi.
Yhteinen elämä, yhteinen avioliitto, yhteinen koti, yhteiset autot, ja tulevaisuudessa häämöttää yhteinen asuntolaina ja yhteiset lapset. Joten sillä ei ole mitään väliä kumpi tienaa ja paljonko, molemmathan tässä rakennetaan yhteistä tulevaisuutta. Minä tienaan tällä hetkellä enemmän, ja joskus jos lapsia tulee, mies tienaa enemmän äitiyslomieni ajan. Joskus saattaa tulla vastaan työttömyyttä tai sairauksia, jolloin toinen saattaa taas tienata toista enemmän. Mitä väliä? Parisuhteessa elämä jaetaan.
Jos sattuisi ero tulemaan, kaikki laitetaan puoliksi, kun kaikki on yhdessä hankittukin. Toimii meillä, ymmärrän jos ei toimi kaikilla.
Harkitse vakavasti parisuhteesi tilaa; välittääkö ja kunnioittaako mies sinua oikeasti, jos ei halua elättää vaimoaan ja lastaan tuonkaan vertaa, että maksaisi tulojensa mukaisesti menoista? Jos sinä olisit kokopäivätyössä ja miehesi osa-aikaisessa, maksaisitko sinä menoista suuremman osan?
"Meillä ei vielä ole lapsia, mutta meille oli itsestään selvää, että naimisiin mentyä rahat/omaisuus on yhteistä."-> Just joo. Siinäpä seuraava riidan aihe ja tulevan eron selvä syy. Mieheltä taas ei kysytä mitään ja oletetaan jossei heti sano vastaan niin hyväksyyn sen, että naisen käsi on kyynerpäätä myöten miehen lompakossa. Jo on aikoihin eletty. Ei varmaan toimisi toisinpäin,jos naiunen ansaitsisi enemmän, niin kummallakin olisi omat rahat. Just joo.
Sinulla taitaa olla luetunymmärtämisessä ongelmia? Vaimo85:n kirjoittamassa viestissähän rahatilanne ON tällä hetkellä NIMENOMAAN niinpäin että NAINEN tienaa ENEMMÄN ja mies opiskelee, ja rahat on yhteisiä, yhdellä tilillä kaikki. Että luepa viesti uudelleen, jos noin huonosti ymmärsit? :D
"Meillä ei koskaan riidellä rahasta. On vain yksi tili jonne tulot menevät, ja vain se yksi tili josta laskut maksetaan, ja kumpikin tekee parhaansa tilin kartuttamiseksi. "
Toisille tuo tosíaan sopii, toisilla taas riitoja aiheuttaa yhteiset rahat. Jos toinen on esim. tuhlaavainen ja rahat hupenee ja tilille ei ole katetta kun sieltä pitäs mennä joku lasku...
Pääasia on, että tapa toimii ja sopii molemmille tai on ainakin jonkilainen kompromissi mihin molemmat on suht koht tyytyväisiä.
Tuo maksujen suhteuttaminen tuloihinkin voi olla hankalaa. Pitäskö joka vaiheessa tehdä joku laskutoimitus, paljonko maksan kaupassa ja paljonko toinen maksaa. Vai siirretäänkö tilistä tietty osuus yhteiselle tilille mistä maksetaan kulut, loput jää omalle tilille. Joillaki voi olal myös vaihteleva palkka eikä kiinteä kuukausipalkka.
Parisuhteeseen kuuluu jakaa asioita kuten kotitöitä ja laskujen maksua. Miehes ei taida tehdä kumpaakaan ja en ymmärrä et miksi olet sen miehen kanssa. Rakkautta teillä ei varmasti ole ja en usko että voit rakastaa tota miestäs koska se ei tue sua mitenkään.
Entäs jos katkaset jalkas niin voitko luottaa et miehes hoitaa lapsen, tekee ruokaa sille ja hoitaa kotityöt ja tukee sua. Varmana joudut tekee jalka katkenneena siltin kaiken. Kumppanin pitää tukea ja auttaa, ainakin minä auttaisin.
unelma mies sulla. Kuulostaa siltä etä olet palvelija miehellesi. Minä en vaan ymmärrä et miksi naiset seurustelee tuollaisten miesten kanssa joka ei tee mitään suhteen hyväksi.
Meillä menee niin et mulle jää verojen jälkeen käteen 1800 egee ja naiseni opiskelee ja tekee osapäivä töitä joskus ja saa jotain 800 euroa. Mä maksan vuokran ja sähkön. Naiseni maksaa ruuasta 150 euroo ja mä maksan 200 euroo. Netin maksan itte ja naiseni maksaa oman nettinsä. Säästöönkin jää jotain ja säästän lomamatkaan meille. Autoa ei ole eikä lainoja. Sitten kun naiseni mene töihin niin maksaa vuokrasta puolet.
Mulle jä ihan hyvin säästöön kun en tuhlaa rahaa ei ole velkeoja enkä ostele turhia. Asumme melko pienessä kaupungissa 40 000 asukasta ja kuljen fillarilla joka paikkaan, joten bensa rahaa säästyy eikä autoveroa tarvii maksaa. On mulla säästös tilillä n 16 tuhatta koska hyvä työ mulla ollut jo 6 vuotta enkä ole pikavippejä koskaan ottanut. Emme myöskään ryypiskele usein joten rahaa. Kuulostaa aika tylsältä meidän elämä varmaan.
Minusta suhde toimii jos ei ole niin itsekäs ja on valmis jakamaan omastaan ja huolehtimaan toisesta. Minä miehenä ainakin olen maksanut naiseni laskuja paljonkin. Ostin sille koulukirjat ja tietokoneen ja uuden fillarin et se voipi opiskella. Kesällä vien sen etelään lomalle.
Eläkeläisten epätasapaino?!
Minun eläkkeeni on noin 3 x vaimoni vastaava.
Minä ostan ja valmistan ruuat. Katan pöydän mutta vaimo korjaa astiat koneeseen.
Siivouksissa teen suurimman ja tietenkin raskaimman osan.
Minä hoidan perheemme kaikki talousasiat.
Tietenkin kaikki tekniikkaan, mm auto- ja pp-huollot kuuluvat minulle.
Vaimo hoitaa vaatehuollon kokonaisuudessaan eikä edes laske minua pesukoneelle.
Tulojemme epätasapainosta huolimatta olen vasta luettuani tämän aloituksen, ryhtynyt harkitsemaan jonkin tapaista kustannusten jakoa muulla periaatteella kuin nykyinen.
Samaan kassaan ovat menneet ja vaimoni on surutta käyttänyt sitä myös kaikkiin henkilökohtaisiin kuluihinsakin.
OIUKEUTTA MIEHILLE!
Se että miehesi toimii epäoikeudenmukaisesti ei poista sitä tosiasiaa että hänellä on oikeus toimia noin!
Avioliitossa on omaisuuden erillisperiaate, molemmat saavat itse päättää miten rahansa käyttävät. Avioliitossa on toki elatusvelvollisuus, kenties miehesi on laskenut, että sinun tulosi riittävät niin omaan elatukseesi kuin lastesi elatukseen puoliksi jaettuna.
Et voi muuttaa kitsaan miehesi periaatetta enkä usko, että täältäkään löydät sellaisia vastauksia, joiden avulla oma mielipiteesi rahasta menisi miehellesi läpi, kun ei ole mennyt tähänkään asti.
Mitä voit tehdä? 1) Mene kokopäivätöihin ja vaadi mies hoitamaan osuutensa lasten päivähoitokuskaukseen ja kodin hoidosta 2) Tyydy osaasi ja ole nuuka, kunnes päätät mennä kokoaikatöihin.
Selittelet hoitamallasi kotiaskareilla ja lastenhoidolla oikeuttasi miehen rahoihin. Sori, vaikka hoitaisit ihan kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän, sekään ei tuo sinulle oikeutta miehen rahoihin avioliitossa.
Voi tietenkin kommentoida mielipidettäni vastaan, sillä tottakai miehesi on epäoikeudenmukainen. Voit jatkaa kuten tähän asti, jäädä taistelemaan avioliitossasi rahasta, hyvällä tai pahalla, huutaen ja kirkuen vaatia oikeudenmukaisempaa rahajakoa mieheltäsi. Mutta luulen, että ongelmaasi se ei korjaa, vaan pelkästään pahentaa sitä.
Samaa mieltä muiden kanssa. Jos rahat ei riitä,pitää hommata parempi työ. Puoliksi menot oli tulot mitä tahansa,kun molemmilla on omat ansionsa. Ehdottomasti mitään yhteistä tiliä ei kannat hommata. Se on lopun alkua. Ei kenekään tarvitse kontrolloida toisen rahan menoja. Ne ovat 2 erillistä asiaa.
Lopun alkua?
Meillä se "lopun alku" on kestänyt 43-vuotta. Häiriöittä!
Vaimo oli 70-luvulla vuosia kotona saamatta mistään mitään muuta kuin mitättömät lapsilisät.
Olen sitä mieltä, että nimen omaan erilliset tilit ja yhteisten menojen jakaminen ja jyvittäminen aiheuttavat riitoja.
Perustelen sillä, että meillä ei yhteisten rahojan kanssa ole koskaan ollut niistä riitaa.Puutteen päivinäkään!
Olen samaa mieltä nimim. "Toinen näkökulma" kanssa. Miehellä on oikeus toimia noin, vaikka mun ja monen muun mielestä se on kusipäistä.
Meillä on ennen lapsia ja lasten aikana ollut erilliset tilit, mutta yhteiset rahat. Ajattelemme ensisijaisesti yhteistä etua. Jos on yhteinen sänky, jääkaappi ja lapset, miksi ruveta pikkumaiseksi rahan takia? Laskemme kuukausittain tulot yhteen, maksamme laskut ja varaamme rahaa päivittäisostoksiin. Isommat hankinnat päätämme yhdessä. Kummankin tilille jätetään tietty summa, jonka käytöstä toisella ei ole lupaa valittaa. Jos jotain vielä jää, pannaan säästötilille.
Systeemi on toiminut ja kestänyt opiskeluajat, vanhempain- ja hoitovapaat ja sairauslomat. Suuria omaisuuksia tai perintöjä ei ole kummallakaan.
Meilläkin on yhteinen tili sekä kummallakin oma säästötili, joihin on talletettu jonkun verran rahaa. Omat tilit on "unohdettu" eikä niitä käytetä, koska toisen kuollessa yhteinen tili saattaa jäätyä ja näin saa oman unohdetun tilin käyttöönsä.
Meilläkin yhteinen tili on toiminut parikymmentä vuotta eikä ikinä ole tullut rahasta riitaa.
Pääasiahan on raha-asioiden hoittamisen periaate!
Olen tarkistanut käyttöehdon rva tai hra. Leskeytymistilanteessa leskelle jää käyttöoikeus. Tosin minulla on siitä vain pankkineuvojani suullinen vakuutus.
Kulujen jakaminen on jokaisen parin oma asia. Jotkut jakaa tulojen suhteen, toiset taas maksaa 50/50 vaikka toinen tienaisi enemmän. Mutta silloin, jos maksetaan 50/50 niin molemmilla pitää olla sellaiset tulot, että pystyy maksamaan ok osuutensa. On väärin, että toisella on jatkuvasti ongelmia saada laskut maksettua ja saa tuskailla raha-asioiden kanssa. Ja ei oo koskaan varaa ostaa itselle mitään jne.
Ja jos miehesi vaatii sun maksamaan puolet, vähintäänkin sunkin pitäs vaatia miestä tekemään puolet kotitöistä? Jos teet kaikki kotihommelitkin niin sitä suuremmalla syyllä miehen pitäs maksaa enemmän yhteisiä menoja.
Vaihtakaapa joksiki kuukaudeksi niin, että sä saat miehen palkan käyttöösi ja mies sun niin ehkä mies huomaa, että mihin se riittää...
Ota mieheltäsi palkka tehdyistä kotitöistä.
kiitos mielipiteistänne. Olin aiemmin kokopäivätöissä, jolloin asiat oli "paremmin" siinä sivussahan miehen ei tarvinut nalkuttaa mistään asiasta, kun rahaa oli enemmän, ja kotiin sai tulla kun hotelliin-kaikki oli valmiina. Aloin vaatia kotityönpuolittamista yms..koska en jaksa tehdä ensin kokopäivätyötä, vielä kaikkea kotiin liittyvää yksin, lapsien hakemiset tarhasta yms....eikä mies ottanut kuuleviin korviin.eikä silloinkaan tehnyt mitään kotitöitä. Joten vaihdoin työn osa-aikaiseen, jotta mies saisi sitten maksaa osansa, mutta eipä käy! Hiljaiseksi hän meni, kun näytin tämän palstan hänelle.Vaikka täällä oli muutamat tyypit hänen linjallaan- epäilen etteivät he taida tietää mitään kotityöstä. kommenttiensa perusteella. Aivan kuin vielä nykyinen mieheni, ei laske kotityötä työksi, kun on saanut kaiken aina valmiina.ihailen suuresti miehiä, joita näen lasten kanssa puistoissa leikkimässä, tai tekevän kotityötä. Arvostan sellaista.Yhteistä tiliä en edes harkitsisi, koska tiedän että hän käytttää rahaa miten sattuu. Enpä tiedä itsekkään miksi olen suhteessa vielä.Täytyy miettiä, jos tulot puolitetaan, pitäis kotityötkin puolittaa. Jo suhteen alussa kun menimme ravintolaan syömään toista kertaa, pyysi minua maksamaan, vaikka itse ehdotti, mennäänkö syömään, ihmettelin silloin vähän, mutta jotenkin annoin asian olla..olisi pitänyt miettiä.Jos ollaan niin vanhanaikaisia, että naistentyöt on kaikki kotityöt, ollaan sitten kunnolla vanhanaikaisia, ja pistetään mies maksamaan kaikki, niinhän ennenvanhaan on tehty. Avioero on sitten viimeinen vaihtoehto, ellei asiat ala muuttumaan. kiitti kaikille vastauksista!
Keskustelitteko yhdessä tuosta työsi vaihtamisesta osa-aikatyöksi vai vaihdoitko mieheltä mitään kysymättä? Ja jos keskustelitte, niin lupautuiko mies maksamaan isomman osa menoista?
Meillä puoliso tienaa enemmän, mutta maksamme puoliksi kulut. Puolisolla pidempi työaika, mutta olen ajatellut, että en silti tee juurikaan enempää kotitöitä. Koska mies nauttii isompaa palkkaa, mutta minun etuni taas on lyhyempi työpäivä ja enempi vapaa-aikaa. Enkä aio vapaa-aikaani tuhlata pelkkään siivoamiseen ym, jos en siitä saa korvausta. Lasta tietysti hoidan enemmän.
Entä mitäs jos miehesi joutuisi työttömäksi ja hönellä olisi pienemmät tulot kuin sulla? Olisiko hänestä edelleen ok, että menot menee puoliksi?
Avioliittolaissa on sellainen kuin elatusvelvollisuus. Mutta aika harva tutustuu lakiin ennen naimisiinmenoa. Mutta ilman lakiakin luulisi, että kun naimisiin mennään niin vaikka rahat ei olisi yhteiset niin kuitenkin olisi niin, että ei niistä omista nyt niin tiukasti pidetä kiinni!
Ala sinäkin vaatimaan. Vaadi, että mies tekee kotitöistä osan.