YLE teksti-tv kertoi että Kyproksen pankkien tiedostoja tuhotaan koko ajan. Onko tämän kansan kusettamisella enään mitään rajaa? Katainen sanoi tv-haastattelussa v. 2008 että pankkikriisi on varmasti ohi 2-3 vuoden kulutua. Juuri nyt suomalaisilta otetaan veroja nostamalla ja jo kaikkein välttämättömimmistä peruspalveluista leikkaamalla taas satoja miljoonia euroja pankkireille joiden on koko ajan tiedetty olevan rikollisia ja jotka nyt kiinni jäätyään itse kaikkien silmien edessä tuhoavat todisteita rikoksistaan.
Jos Suomessa joku ryöstäisi pankkeja kaikkien nähden ja saisi jatkaa toimintaansa kenenkään puuttumatta ja saisi tuhota kaikki turvakameratallenteet omista rikoksistaa kenenkään puutumatta, niin annettaisiinko hänellekin verovaroista tukea satoja miljoonia tällaiseen toimintaan? Juuri noin Kyproksen pankkiirit ovat koko ajan toimineet. Heille Katainen jakaa satoja miljoonia euroja kansan rahaa samalla tavalla kuin kaikille aiemmille muillekin vastaaville pankkrosvoille ympäri Eurooppaa.
Eikö Katainen pitäisi pikkuhiljaa saada tuomiolle. Kaiken oikeustajun mukaan edes 10 x elinkautinen vankeus ei olisi riittävä rangaistus hänen rikollisella toiminnallaan tahallaan kansalle aiheutettuihin kymmenien miljardien eurojen vahinkoihin nähden.

Vastaukset 9
Vanhimmat
tietokonevirus siellä jylläsi ja hävitti mafiosojen tiedot.
Venäjän mafiaa ei tuohon tarvittu, kyllä löytyy eu:sta riittävästi mafiaa varastamaan suomalaistenkin verorahat.
Itse asiassa meillä oma hallitus hommaillee sellaisia asioita että kansalta ei suostumusta olisi tullut jos olisi mielipidettä kysytty.
Se että venäläistä rahaa on ollut pesussa Kyproksella ei ole tapahtunut ilman pankkiirimafian suostumusta.
Jos edes yritettäisiin pitää huomio kiinnitettynä näihin euroopparoistoihin ja syytetellään ryssää sitten kun se tulee aiheelliseksi.
Kuinkahan paljon tämä GS jakaa korruptiorahaa Kataiselle ja ehkä muillekin Suomessa? Miljoonia? Kymmneniä miljoonnia? vieläkin enemmän? Jos Katainen ei ole täyttä ymmärrystä vailla toimiva umpihulle, silloin hän on umpikiero korruptiorikollinen. Vain jompi kumpi vaihtoehto voi selitttä hänen tekemänsä lukemattomat valheilla kuorrutetut rikokset jotka ovat olleet kansalle äärimmäisen tuhoisia.
Sveitsin pankkiirit nauraa, ainakin vielä
Nyt on tilit pesty puti puhtaiksi tiedostoja myöten. Fantastista eipä näy Hyvien veljien nimet enää pankin kirjoissa. Hei ! Me tienataan taas !
No niinlähti peukut ja niin lähti myös Suomalaisten verorahat veroparatiisin pelastamiseen. Plussaa aloittajalle 100000000000000000000plussaa.
Ei ole Katainen varmastikkaan puhdas pulmunen , mutta ei pidä unohtaa myöskään vasemmistopuolueita , jotka siunaavat kaikki hölmöydet mitä kokoomus keksii ehdottaa.
No mistä se audinmäki tietäis ,, jos ei ole sipisijä vinkkaamas, että metsään mennään.
Mitä muuta tommoselta hallitukselta voi odottaa. Katainen tekee just sen mitä sen käsketää tehdä. Onneksi opposition Sipilä oli hereillä ettei kaikkein törkein versio mennyt läpi.
Edelleen lääkärit, asianajajat vetävät käytännössä tulonsa verotta. Eihän kokoomus halua lääkäreitä terveyskeskuksiin eikä liioin demarit. (meidän kunnassa demarit aloittiva tervk. alasajon)
Tässä hallituksessa näkyy kaikki onnistuvan. Pölkkykaarti siunaa kaiken mahdollisen.