Hei
Olen siis ollut parisuhteessa 2 vuotta, olen ollut todella onnellinen (olen siis 18 vuotias, juuri täyttänyt) Vietimme poikaystäväni ja muutaman muun kaverin kanssa synttäreitäni baarissa, olimme juonut jonkun verran, sitten poikaystäväni lähti aluksi vessaan, odotin häntä jonkin aikaa ja sitten menin etsimään häntä ja löysin hänet pussailemassa jotain ihan tuntematonta naista, hän ei ollut juonut kuin muutaman, seuraavana päivänä puhuimme ja hän kertoi että oli harrastanut saman naisen kanssa seksiä monta kertaa, kaikki tämä tapahtui viime viikolla, olen vihainen ja olen nukkunut veljeni kotona pari yötä ja miettinyt, en ole kuitenkaan keksinyt muuta kuin eroaminen, olisiko muita vaihtoehtoja ?

Vastaukset 1
Vanhimmat
ero on ainut oikea vaihtoehto.
ei tämä poika sinusta välitä kun muitten kanssa vehtailee.