Hei kaikki!
Olen kamalassa tilanteessa ja toivon teiltä neuvoja.
Olen nuori ja asun yhä kotona vanhempieni, pikkusiskoni ja isoveljeni kanssa. Isäni on työnsä takia vähän kotona, eikä voi siksi kontrolloida elämäämme.
Ongelma on se, että äitini on viimeaikoina ollut outo: tulee todella myöhään kotiin, sanoo käyvänsä kaikkialla missä ei enne ole käynyt ja ennen kaikkea viestittelee puhelimella 100% enemmän kuin ennen. Olen huomauttanut näistä oudoista asioista, mutta hän suuttuu aina ja lähtee pois. Tietenkin epäilin että hänellä on toinen mies... nyt sain asiaan varmistuksen ja olen ainoa joka tietää. Äitini ei siis tiedä, että minä tiedän.
En tiedä mitä voin tehdä. En saa asiaa pois mielestäni, enkä tiedä pitäisikö kertoa isälleni vai sanoa äidilleni että tiedän vai olla vain hiljaa..?! En pysty enää keskustella äidin kanssa normaalisti, enkä voi luottaa enää mihinkään mitä hän sanoo. En tiedä voinko antaa anteeksi että hän tuhoaa perheemme näin ja valehtelee kaikille päin naamaa.
MITÄ TEEN??
Olen kamalassa tilanteessa ja toivon teiltä neuvoja.
Olen nuori ja asun yhä kotona vanhempieni, pikkusiskoni ja isoveljeni kanssa. Isäni on työnsä takia vähän kotona, eikä voi siksi kontrolloida elämäämme.
Ongelma on se, että äitini on viimeaikoina ollut outo: tulee todella myöhään kotiin, sanoo käyvänsä kaikkialla missä ei enne ole käynyt ja ennen kaikkea viestittelee puhelimella 100% enemmän kuin ennen. Olen huomauttanut näistä oudoista asioista, mutta hän suuttuu aina ja lähtee pois. Tietenkin epäilin että hänellä on toinen mies... nyt sain asiaan varmistuksen ja olen ainoa joka tietää. Äitini ei siis tiedä, että minä tiedän.
En tiedä mitä voin tehdä. En saa asiaa pois mielestäni, enkä tiedä pitäisikö kertoa isälleni vai sanoa äidilleni että tiedän vai olla vain hiljaa..?! En pysty enää keskustella äidin kanssa normaalisti, enkä voi luottaa enää mihinkään mitä hän sanoo. En tiedä voinko antaa anteeksi että hän tuhoaa perheemme näin ja valehtelee kaikille päin naamaa.
MITÄ TEEN??
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mitäkö teet?
Tässä sulle "ystävän" neuvo:
HÄIVY TÄLTÄ FOORUMILTA, kukaan ei enää jaksa eikä viitsi noita sun typeriä alkeellisia provojasi!!
Tutkituta pääsi. Jostainhan tuo halu kirjottaa noita erittäin huonoja provo-yrityksiäsi kyllä kielii!? Oletko jäänyt vallan vaille huomiota? Sitäkö raukka haet?
Etkö huomaa, että kirjoitustyylisi paljastaa sinut heti?
Jos tämä ei ole provo, niin voisit keskustella isäsi kanssa LUOTTAMUKSELLA, että äitin käytös on selvästi muuttunut, että onko isä tietoinen asiasta.
Vanhempien keskinäinen suhde on heidän välinen, mutta tottakai asia vaikuttaa koko perheen elämään. Älä kuitenkaan tuomitse, vanhemmat tekevät myös
virheitä ja niistä ikävä kyllä lapset kärsivät monesti.
Jos otat asian puheeksi isäsi kanssa, niin tee se niin ettei sinua aleta syyttämään, koska syy ei missään nimessä ole sinun. Aivan sama kuka asian hoksasi.
Ihminen on vastuussa vain omista sanoistaan ja teoistaan, muista se elämässäsi.
Jos tämä olisi totta, oikeasta elämästä, niin sinun kuuluisi kysyä äidiltäsi suoraan, rehellisellä, selvällä Suomen kielellä: "onko sinulla joku toinen isäni lisäksi?".
Kun äitisi saa tietää, että joku tietää, hän osaa (toivottavasti) tehdä oikeat johtopäätökset ja hoitaa asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. Nämä ovat aikuisten välisiä, sinä olet väärällä alueella, joten poistu siltä ja elä omaa elämääsi ja hoida se niin, että ei tarvitse osallistua vanhempien sotkuihin.
Äidin oma elämä ja suhteet eivät mitenkään kuulu sinulle eivätkä vaikuta sellaisiin asioihin, joilla on merkitystä vanhempien ja lasten välisiin luottamussuhteisiin.
"os tämä olisi totta, oikeasta elämästä, niin sinun kuuluisi kysyä äidiltäsi suoraan, rehellisellä, selvällä Suomen kielellä: "onko sinulla joku toinen isäni lisäksi?". " Aloittajahan on jo kysynyt, mutta äiti suuttunut.
Samanlaisessa tilanteessa eläneenä, omasta kokemuksesta sanoisin, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa nykyisellä ymmärrykselläni. Muuttaisin mahdollisimman pian pois kotoa, ja vasta sitten alkaisin keskustella vanhempieni kanssa. Vanhempien keskinäisten välien selvittely usein näissä tilanteissa johtaa rajuun sotatilaan kotona, tällöin vanhemmat jaksavat vähät välittää lastensa tunteista ja saattavat käyttäytyä usean vuoden ajankin erittäin sadistisesti lapsiaan kohtaan. Äitisi on osoittanut tuittupäistä luonnettaan jo nyt, ja todennäköisesti se pahenee. Isäsi ei myöskään todennäköisesti pysty pysymään rauhallisena.
Kadun, että en itse aikoinani muuttanut pois kotoa vanhempien riidan ryskeen tieltä. Vanhempien sotkuista on todella vaikea pysyä poissa, kun he oikein äityvät selvittelemään.
Sinun täytyisi jaksaa rakentaa omaa elämääsi. Parhaiten se onnistuu, jos ensin turvaat oman selustasi ja muutat pois, että pääset välillä tulilinjalta sitten lepäämään ja voit opiskella tai käydä työssä, mikä sitten kuuluukin sinun elämääsi.
Tsemppiä!
Aloittaja ei kerro ikäänsä, mutta yleisesti ottaen lapset ja / tai liian nuoret eivät muuta pois kotoa. Lähinnä ehkä vain huostaanottotapauksissa tms. Normaalikodissa lapsen suora ja rehellinen kommentti saattaa aukaista vanhemman silmät - ainakin fiksun vanhemman.
Minulla ei ole kokemusta siitä, että lapsen kommentti avaisi vanhemman ymmärtämään, eikä se toisekseen ole lapsen tehtäväkään. Olettaisin, että aloittaja on yli 15. Jollakin tavalla (opiskeluihin liittyen tms) kehottaisin ottamaan mahdollisimman pian jalat alle! Mielestäni vanhemmat eivät tässä tapauksessa ole osoittaneet merkkejä siitä, että olisivat fiksuja. Isä on poissa, äiti samoin. Äiti saa kiukkukohtauksia. Tuskin heitä puheella saa järkiinsa ja jos saakin, on hyvä olla turvallisen välimatkan päässä, että nuori itse saa levätä ja kerätä voimia omaan kasvuunsa. Tuollaiset poissaolevat vanhemmat harvoin ymmärtävät missään vaiheessa ajatella lastensa etua. Lapset ovat lemmikin asemassa.
Lapset tai nuoret eivät voi käydä tuloksellisia kasvatuskeskusteluja vanhempiensa kanssa, vaikka kuinka haluaisivat. Jokainenhan haluaisi rakastavat vanhemmat, perheen. Aina tämä ei valitettavasti ole mahdollista.
"..eikä se toisekseen ole lapsen tehtäväkään"
Ei tässä mistään tehtävästä ole kyse, jossa pomo jakelisi muille ohjeita, mikä tehtävä kuuluu kenellekin, Lapsellakin on oikeus kommentoida omassa kodissaan tapahtuvaa elämää, jos hän itse niin haluaa, itse valitsemallaan tavalla.
Jos ap päättäisi ottaa asian avoimesti puheeksi, ja jos äiti alkaisi huutamaan että "tämä ei kuulu sinulle", siihen saa todeta että kaikki se käytös, jota omalta äidiltä joutuu omassa kodissaan katsomaan, kuuluu ja näkyy lapsille ja heillä on oiikeus asiasta puhua.
Ap, tiedän että kärsit, aikuiseksi joutuminen omalle vanhemmalleen on raadollinen kokemus. Usko pois, kasvat hyväksi ihmiseksi kaiken jälkeen, joskus asia on ohi. Ehdotan että odotat, kunnes isäsi ja äitisi ovat yhdessä kotona. Sitten keräät rohkeutta, sanot että sinulla on vakavaa asiaa heille molemmille. Sitten kerrot kaiken sen mitä tiedät. Yritä puhua asia asiana, siis vain faktatiedot joita sulla on, huutamatta ja tunteilematta, se on vaikeaa, harjoitella voi vaikka peilin ääressä. Näin toimisi aikuinen, se vaatii rohkeutta. Jos uskallatm jos halluat, tämä voi olla paras tapa sinua itseäsi kohtaan. Jos et uskalla/halua, toimi sitten kuten oma sydämesi kertoo, kuuntele mitä se haluaa sinun tekevän.
En itse antaisi tällaista ohjetta.
"Usko pois, kasvat hyväksi ihmiseksi kaiken jälkeen, joskus asia on ohi. Ehdotan että odotat, kunnes isäsi ja äitisi ovat yhdessä kotona. Sitten keräät rohkeutta, sanot että sinulla on vakavaa asiaa heille molemmille. "
Tässä ehdotuksessa aloittaja kohtelisi omia vanhempiaan kuin keski-ikäinen vanhempi teini-ikäisiä lapsiaan. Kaunis ajatus, ja näyttää toimivalta kirjoitettuna. Käytännössä se ei ole mahdollista ilman, että aloittaja haavoittaa itseään. Tällainen kokemus ei todellisuudessa ollenkaan auta kasvamaan terveeksi aikuiseksi. Päin vastoin. Nuori ei voi ottaa tällaista tehtävää ja vastuuta itselleen ilman vakavia seurauksia itselleen.
Yksi neuco, oletko itse toiminut nuorena vanhempiesi suhteen neuvomallasi tavalla, vai mistä olet saanut tämän varmuuden? "Näin toimisi aikuinen, se vaatii rohkeutta. "
- ei ole toisarvoinen tosiasia, että aloittajakirjoittaja ei ole vielä kehityksessään yhtä aikuinen kuin sinä, ei neurologisestikaan. Nuori pystyy jo itsenäisesti huolehtimaan monista omaan elämäänsä liittyvistä haasteista (opiskelu, ystävyyssuhteet, oma terveys jne), jotka eivät ole lainkaan vähäpätöisiä ja helppoja haasteita nuoren elämässä. Varsinkin kun hän joutuu olemaan kertomuksensa perusteella melko pitkälti omillaan. Aikuinen hän ei silti vielä ole, eikä siksi voi toimia aikuisen tavoin. Vanhempien parisuhteeseen liittyvät kysymyset ovat alue, jolta nuoria pitää suojella kaikin mahdollisin keinoin.
"Ei tässä mistään tehtävästä ole kyse, jossa pomo jakelisi muille ohjeita, mikä tehtävä kuuluu kenellekin, Lapsellakin on oikeus kommentoida omassa kodissaan tapahtuvaa elämää, jos hän itse niin haluaa, itse valitsemallaan tavalla. "
Nuori ei voi ottaa tällaista tehtävää. Enkä tarkoita tehtävällä sellaista, mitä joku ulkopuolinen tai esimies, tai opettaja antaa tehtäväksi, enkä tarkoita myöskään, että jotakin ei ole soveliasta tehdä. Tarkoitin, että tämä ehdotus keskustella tietyssä tarkoituksessa vanhempien kanssa, toisen vanhemman uskottomuuden paljastamiseksi ei käytännössä voi toimia nuoren kannalta, eikä nuoren pidä lähteä sitä kokeilemaan. Nuori ei voi ryhtyä parisuhdeneuvojaksi vanhemmilleen. Toki kotona pitäisi voida kommunikoida mieltä askarruttavista huolista, mutta aloittajan kertoman perusteella näyttää siltä, että se ei ole heidän perheessään mahdollista.
En ole varma, oliko aloituskirjoitus ns provo, koska aloittaja ei ole käynyt kommentoimassa aloituksen jälkeen. Joku toinen nuori todennäköisesti on vastaavanlaisessa tilanteessa.
Yllättävän monilla aikuisilla on vaikeutta asettua nuoren asemaan.Nuori voi jo näyttää aikuiselta, ja hallita monia asioita. Olla taitavampikin kuin oma vanhempi. Sltikään nuori ei ole aikuinen, eikä häntä ilman vakavaa haittaa nuoren kehitykselle tule kohdella aikuisena.
Jos koulussasi on hyväntuntuinen koulukuraattori, kehotan sinua ottamaan häneen yhteyttä. Voitte pyytää vanhempanne tarvittaessa myöhemmille keskustelukäynneille mukaan.
Annoin neuvon, koska jouduin itse teininä vastaavaan, vanhempieni väliseen tilanteeseen. Mietin pitkään surullisena ja epätoivoisena miten satuttava tilanne loppuu. Tilanne satutti koko ajan minua ja vielä enemmän sattui, kun näin siskonikin kärsivän samoin! Lopulta avasin suuni ja huusin heille molemmille yhtäaikaa. Tuo huutokohtaus on ollut tabu, vanhempieni kanssa en asiasta ole sittenmmin puhunut. Mutta itse en kadu, toimin kuten sydämeni pyysi, minun ja siskoni rääkkääminen loppui siihen paikkaan.
Sinun ei ole mikään pakko selvittää vanhempiesi asioita. Voit katsoa sivusta ja keskittyä omaan elämääsi. Parasta mitä sinä voit tehdä on säilyä itse tasapainoisena. Kun vanhemmat potevat kriisejään, pitää teidän lasten katsoa eteenpäin omaan tulevaisuuteenne ja tukea toisianne sen verran kun osaatte. Vaikka olisit vihainen tai pettynyt, älä anna sen pilata omaa nuoruuttasi.
Pettämistä tapahtuu ja rakkauden hurmassa käyttäydytään itsekkääksi. Vaikka äitisi toimii väärin teitä kohtaan, ei se tarkoita, ettei hän olisi paha ihminen tai ettei hän välittäisi teistä. Samoin isä voi tehdä virheitä. Tarvitset silti molempia vanhempia vielä pitkään. Aikuiseksi kasvamiseen kuuluu, että alkaa nähdä omat vanhempansa epätäydellisinä ihmisinä.
"Kun vanhemmat potevat kriisejään, pitää teidän lasten katsoa eteenpäin omaan tulevaisuuteenne"
Tottakai pitäisi mutta tässä tapauksessa se ei ole mahdollista, koska äiti käyttäytyy kodissaan kunnioittamatta lapsiaan, viestitellen puhelimellaan omien lastensa läsnäollessa salaisia puheluitaan. Sellaiselta ei voi sulkea silmiään tai siirtää katsettaan asiasta pois tulevaisuuteen, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Ap, ymmärrän miksi kärsit ja kerron, olet tavallista rohkeampi, fiksumpi ja rehellisen suora. Se että katsot kotonasi tapahtuvaa totuutta oikein, sellaisena kun se tapahtuu, osoittaa suurta rohkeutta. Heikompi ja arempi lapsi todellakin olisi sulkenut silmänsä tapahtumilta, itkenyt ja jäänyt oman tuskansa vangiksi, totuutta itselleenkään tunnustamatta. Päätös mitä teen, puhut vai teetkö mitään, on omasi ja aina oikea, päätit mitä hyvänsä.
Monet vaimot, joiden puolison uskottomuus on paljastunut tavalla tai toisella, ovat varsin katkeria ja tuomitsevia. Ymmärrän sen. Herkästi herää eräänlainen lynkkausmentaliteetti, ja halu saada ikäänkuin "oikeutta". Nuoren ei kannata lähteä tällaiseen manipulaatioon mukaan, mitä nimimerkki Rohkea lapsi kannustaa:
"Tottakai pitäisi mutta tässä tapauksessa se ei ole mahdollista, koska äiti käyttäytyy kodissaan kunnioittamatta lapsiaan, viestitellen puhelimellaan omien lastensa läsnäollessa salaisia puheluitaan. Sellaiselta ei voi sulkea silmiään tai siirtää katsettaan asiasta pois tulevaisuuteen, ei vaikka kuinka yrittäisi."
Nuori saa sulkea silmänsä asioilta, jotka ovat vielä hänen kokemusmaailmansa ulkopuolella, eivätkä ole hänen vastuullaan. Vanhempien parisuhde on heidän vastuullaan. He ovat aikuisia, ja tekevät itsenäisesti omat ratkaisunsa omassa elämässään, tekevät virheitä ja vastaavat niidenkin seurauksista.
Nuoren katse tulee nimenomaan olla omassa tulevaisuudessa. Vanhemmat vastaavat omasta tulevaisuudestaan ja parhaassa tapauksessa pystyvät tukemaan lapsiaan näiden tulevaisuuden suhteen, mutta eivät valitettavasti aina. Vanhemmatkin ovat epätäydellisiä, ja tekevät virheitä, eikä kaikilla vanhemmilla valitettavasti ole paljon eväitä vanhemmuuteen. Nuori ei voi valita vanhempiaan, mutta hän voi valita elämän.
Tiedän itse, mitä tarkoittaa, että yrittää nukkua omassa sängyssä, jonne kuuluu toisen vanhemman seksielämään liittyvää puhetta. Silmien sulkeminen ei saanut unta tulemaan eikä korvien sulkeminen saanut puhetta loppumaan, ei vaikka yritti. Se oli kova koulu, pakollinen koulu ja liian aikainen koulu aikuisuuteen. Mutta en siitä voinut itse päättää. Ymmärrän syvältä ap:n kysymyksen MITÄ TEEN? eikä siihen minun kohdallani auttanut vastaus:sulje silmäsi, älä tee mitään ja näyttele että nukut etkä ole kuullut etkä nähnyt yhtään mitään. Minun ja sisareni piina omassa kodissa jatkui niin kauan kunnes itse toimin ja pistin sille pisteen.
Miten laitot pisteen? Konkreettisesti?
" Minun ja sisareni piina omassa kodissa jatkui niin kauan kunnes itse toimin ja pistin sille pisteen."
Pystyit siis nuorena kotona asuessasi ratkaisemaan vanhempiesi parisuhdeongelmat yhdellä keskustelulla?
Kärsin hiljaisena pitkään, kun sänkyyni kuului näitä toisen seksipuheita. Se vei unet, hävetti hirveästi ja siskonkin puolesta hävetti, kun tiesin että hänkin valvoi viereisessä sängyssä kuuntelemassa samaa. Lopulta jotenkin pinna katkesi ja päätin katkaista kärsimykseni itse. Menin huutamaan suustani ulos (en tainnut osata keskustella tuolloin) tietämäni asiat seksipuheet heille, molempien eteen, tyyliin saisko täällä nukkua. Molemmat meni hiljaiseksi, asiasta ei enää koskaan puhuttu kanssani, mutta eipä minun ja siskoni tarvinnut enää kuulla seksipuheita.Erosivat myöhemmin.
Siksi annoin ap:llekin neuvon aiemmin, että jos hänen oma kärsimyksensä menee liian pitkälle, siis äiti ei lopeta viestittelyjä, valehtelua ja muita omia lapsia satuttavaa käytöstä heidän kotonaan, häpeästä huolimatta kannattaa ottaa asia puheeksi kun molemmat vanhemmat ovat yhdessä paikalla. Tiedän tuollaiseen asiaan asiaan, tabuun, liittyvän lapsen syvän häpeän ja pelot ja ymmärrän jos tähän ei lapsi kykene, eli oman sydämen mukaan kannattaa tehdä mitä tekee tai jättää tekemättä.
Häpeän en usko olevan monellakaan este ottaa asiaa puheeksi suoraan vanhemman kanssa. Ennemminkin oletan, että asia ei todennäköisesti ratkea tällä tavalla. Mikäli toisella tai molemmilla vanhemmilla on narsistisen patologian piirteitä, he saattavat erottuaankin vielä kostaa lapselleen tämän puuttumisen. Puhumattakaan siitä, että käyvät fyysisesti käsiksi lapseen ja toisiinsa. Siinä mielessä mahdottomalta vaikuttava tilanne.
Omat vanhempasi ovat kuitenkin pystyneet ottamaan palautteen vastaan. Meillä tuli turpaan. Vanhempasi ovat olleet kuitenkin aika fiksuja sitten loppujen lopuksi. Kaikkien vanhemmat eivät ole.
Aloittajan äiti suuttui. Sekin voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Suuttunut äiti voi tarkoittaa jonkun naisihmisen kohdalla suutahtanutta, huutavaa naista, toisessa tapauksessa äiti voi kaivaa leipäveitsen esiin, tai hyökätä henkisesti, esimerkiksi jotenkin siihen tyyliin että "ja SINULLA on hirveän huonot vanhemmat vai?! Eikö sinulla ole mitään häpyä!?".
Meillä on vanhempia niin moneen lähtöön.
Tärkeintä on pitää itsestään huolta. Jokainen on vanhempiensa paras asiantuntija. Jos tietää, että saattaa tulla fyysisesti päälle, kannattaa mielestäni lähteä pois kotoa niin varheisessa vaiheessa kuin mahdollista.
Joillakin aviokriisissä olevilla naisilla on voimakas tarve saada lapset liittolaisiksi puolelleen, mikä tarkoittaa käytännössä pahimmassa tilanteessa joutumista sille pahimmalle tulilinjalle. Sellaiseen liittoilaispeliin en kehota ketään lähtemään mukaan.
"Tiedän tuollaiseen asiaan asiaan, tabuun, liittyvän lapsen syvän häpeän ja pelot ja ymmärrän jos tähän ei lapsi kykene, eli oman sydämen mukaan kannattaa tehdä mitä tekee tai jättää tekemättä."
Tabusta ja häpeästä ei siis todennäköisesti ole kyse, vaan terveestä harkinnasta.
Häpeä tuli siitä, kun joutui tilanteeseen, että oma vanhempi, jota rakasti ja jonka luuli olevan 'täydellinen' käyttäytyikin kauhean väärin (teinin ajatusmaailmakin on kovin mustavalkoinen siitä mikä on oikein mikä väärin). Häpesin omaa vanhempaani,siis. Ja siskon edessä häpesin enkä ole koskaan kyennyt puhumaan hänen kanssaan tapahtuneesta. Ap. jos sinä häpeäisit vastaavalla tavalla, niin muista että sinä et ole tehnyt mitään väärää, sinun ei tarvitse hävetä.
Entä palautuiko luottamuksesi vanhempaasi?
Palautui, nyt aikuisena meillä on rakastavat, kiinteät välit. Menneestä tapahrumasta ei ole puhuttu, mutta ei minulle ole tarvettakaan puhua.
Olen iloinen puolestasi, että teillä on rakastavat ja kiinteät välit. Kaikilla se ei käy noin. Meillä vanhemmat kääntyivät syyllistämään minua, ilmeisesti tarvitsevan sijaiskärsijän omalle häpeälleen. Kadun, että puutuin ja yritin muuttaa tilannetta. Minulle kävi todella huonosti.
Jokainen tuntee omat vanhempansa. Kannattaa toimia sen mukaan, mikä omien vanhempien kanssa tuntuu olevan paras - myös ja nimenomaan omalta kannalta! Omaa elämäänsä ei saa antaa tuhota, vaikka vanhemmat käyttäytyvät vahingollisesti. On suht järkeviä vanhempia ja sellaisia vanhempia, jotka eivät ole järkeviä.
Koska aloittaja täyttää pian kahdeksantoista vuotta, hän voi alkaa miettimään kotoa pois muuttamista. Kannattaa etsiä turvallisia aikuisia, ja puhua luotettavan ulkopuolisen aikuisen kanssa. Panotan: luotettavan. Kaikkiin aikuisiin ei valitettavasti voi luottaa.
Hei Crood! Sinulla toivon mukaan on omat ystävät, harrastuksia, opiskelu jne. Älä yritä ottaa vastuuta asiasta joka ei sinulle kuulu. Isäsi on tainnut olla aika huono puoliso äidillesi viime vuosina, aina poissa. Eli älä syytä pelkästään äitiä. Älä syytä ketään. Elämä ei ole musta-valkoista vaan harmaan eri sävyjä. Rakenna omaa elämääsi, valmistaudu nousemaan omille siivillesi lähivuosina.
Teit mitä hyvänsä (kertoa isälle, kertoa äidille, kertoa sisaruksille), joudut vain syntipukiksi ja ikävään asemaan.
Asioilla on taipumus järjestyä, älä stressaa aikuisten keskinäisistä jutuista liikaa.
Vaativaa työtä hoitavan puolison syyttely huonoksi puolisoksi on erittäin tyhmää.
Puolisot ovat yleensä vapaaehtoisesti valinneet elämän, jossa toisen vaativa työ vie hänet pois kotoa usein, he ovat yhdessä myös hyväksyneet sen, että se on hinta siitä, että perhe voi taloudellisesti erittäin hyvin, sillä vaativassa työssä ja matkatöissä on aina hyvä palkka. Vähemmän tienaava puoliso nauttii toisen tuomasta taloudellisesta hyvinvoinnista, hänen ei ehkä tarvitse olla työelämässä, tai osa-aikaisuus riittää, tai hyvin vaatimaton työ. Hän voi keskittyä kotitalouden ja lasten hoitamiseen ja muuhun.
Tämmöinen perhetilanne on yleensä vaimon itsensä valitsema ja puolisoiden yhdessä valitsema ja sopii heidän perhetilanteeseensa. Elämä on todellakin joskus musta-valkoista. Crood ja muut lapset ehkä itse tietävät miksi on niin, että omassa perheessä on valittu sellainen elämä, että isällä on vaativa työ.
Ne ahkerimmat miehet usein myös taitavat olla niitä emotionaalisia vajakkeja, jotka työnarkomanialla koettavat konpensoida muun heikon elämisentaidon.
Mitä joskus 20 v. sitten on sovittu pikkulapsiaikaan, ei varmaan enää tyydytä monessakaan mielessä nelikymppistä, kriiseilevää vaimoa. Raha ei lohduta riittävästi jos on onneton.
Eroahan tuo enteilee, joko vaimo itse haluaa eron tai mies saa tietää ja "erottaa" vaimon. Lapset pitäkööt itsensä poissa tulilinjalta, kun asioita selvitellään.