maahanmuuttopolitiikkamme aiheuttaa rasismia

On monta asiaa mitä en ymmärrä miksi näin tehdään ja sen jälkeen jos joku sitä vastustaa on rasisti. Mullakin lähtee 600 euroa kuukausittain veroa lisäksi alan maksamaan kohta 15 000 euron opintovelkaani. Eli mulla menee aika paljon rahaa sellaiseen mitä en itse halua maksaa.
Eka mikä pänni on se maahanmuuttajien turha kolutus. Itse opiskellessani sain jopa 423euroa ja korkea koulussa sitten vähän enemmän. Loput piti maksaa lainalla kun töitä ei löytynyt. Opiskeluni oli tosiaan työhön valmistautumista jossa sitten maksan ns. velkani takaisin yhteiskunnalle. Mutta mietin tässä sitä miksi opettaa 11 kk näitä maahanmuuttaja naisia. Olen jopa kerran koko elämäni aikana nähnyt tälläisen huivipäisen henkilön töissä ja hänkin oli nuori. Eli mietin summaa minkä me veronmaksajat maksamme mikä menee tähän koulutukseen. He saavat työmarkkinatuet, asumistuet ja lisäksi ylläpidon ja tietty sossu tuet päälle eli summa on paljon suurempi mitä tuo minun 423 euroani. Ja mun opinnoilla oli sentään tarkoitus.
Toinen mikä pänni opiskelu aikan oli se työn saamisen vaikeus. Oman alan töitä oli työajan takia hankala saada sillä olin päivät koulussa. Joten hain kaikkea mahdollista, mutta turhaan. Hain esim useamman kerran ihan pikaruokaloihin kun näin haun. Itse en saanut hakemuksiini vastauksia ja kun asioin seuraavan kerran kyseisessä paikassa oli tiskin takana mamu. No silloin en vielä tiennyt mutta nyt tiedän että mamuille voi maksaa pienempää palkkaa ja kela myöntää työnanatajalle rahaa siitä jos tämä palkkaa mamun. Ja jos en ole väärin ymmärtänyt puhutaan isommasta summasta kuin nuoren henkilön palkkaamisessa. Eli näin yhteiskunta edistää mamun työllistymistä mutta ei näköjään koskaan minun työllistymistäni.
Suuresti ottaa päähän myös puhe siitä ettei suomalaiselle kelpaa paskatyö. Kelpasi toki jos siitä maksettaisiin kohtuullisesti edes sen verran että sillä tulis toimeen. Huono palkkakin johtuu siitä että kaikki halutaan nykyään ulkoistaa, eikä yritykset pidä enää omia työntekijöitä sillä ulkoistaminen on halvempaa, joten palkkain on surkea. Ja kuitenkin siihenkin pestiin otetaan mamu jolle voi maksaa vielä vähemmän ja saa kelastakin tuet palkaukseen. Tämähän on kokoomuksen maahanmuuttopolitiikan perusta. Hankitaan muualta työntekijät ja maksetaan nille niin vähän ku vaan kehtaa. Tämä näkyy jo selvästi pikaruoka-aloilla, siivousaloilla, raksalla... Ja tämänhän on paras tapa kasvattaa pomon palkkapussia...
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

en kestääääää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu