Mitenkähän tilanteessani kannattaisi / voisi edetä sujuvasti

Mietteliäs sairastel

Eli olen vakituisessa työsuhteessa oleva ja asun Helsingissä. Nyt puolisoni on saanut hyvän työtarjouksen Keski-Suomesta ja haluaisimme molemmat, että puolisoni voisi ottaa tämän paikan vastaan. Itsellä työsuhdetta nykyisessä firmassa takana muutama vuosi, mutta olen valitettavasti sairastunut paniikkihäiriöön ja masennukseen, työnteon jatkaminen ei vielä tässä vaiheessa ole mahdollista ja hankala sanoa, pystynkö jatkamaan töissä kuukauden päästä, kolmen kuukauden päästä, vuoden päästä vai enkö enää laisinkaan? Toivon ja uskon, että työkykyni palautuu muutaman kuukauden sisään sellaiseksi, että ainakin jotain hommia voi tehdä.

Eli mietteeni on, miten tässä tilanteessa voisi toimia nyt kaikkien kannalta parhaiten? Sekä työnantajan, että minun kannalta olisi parasta, jos työnantaja voisi irtisanoa työsuhteeni niin, etten saisi karenssia. Taitaa olla vaan tänä päivänä mahdoton homma kun ammattiliitot sun muut ajaneet Suomen tilanteen siihen missä se nyt on. Harmittaa pitää "varattuna" yhtä työpaikkaa tässä kunnossa, kun sitäkin varten löytyisi joku työtön, joka voisi homman tehdä ja tarvitsisi työpaikkaa aidosti ja oikeasti.

Toinen ja huonon tuntuinen vaihtoehto kaikkien kannalta on se, että työterveyslääkärini jatkaisi sairaslomaani ja muuttaisin myös sinne toiselle paikkakunnalle, mutta eihän näin voi mahdottoman pitkään jatkua kuitenkaan. Voisikohan lääkäri kirjoittaa lausunnon, että en ole toistaiseksi soveltuva nykyiseen työhöni, jolloin voisin irtisanoutua ja välttyä kuitenkin karenssilta?

Yksi vaihtoehto voisi olla (tuntuu vähän "kusettamiselta"), että saisin sovittua lääkärin kanssa, että hän kirjoittaisi ainakin seuraavat 3kk sairasloman jatkoa ja irtisanoutuisin työpaikaltani ja saisin karenssin ajan kelan sairauspäivärahaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista päivärahaa?

Toivon myös, ettei tänne tule liikaa tilanteeni vähättelijöitä huutelemaan, olen tehnyt kovasti töitä yli seitsemän vuotta ja sairastumiseni ei ole kiinni elämäntavoistani tai töistä kyllästymisestä. Harmittaa, että kävi näin, mutta pääasia, että pystyn taas jollain tavalla nauttimaan asioista ja tilanteeni kohenee hitaasti, mutta varmasti.

Hyvää kesänodotusta kaikille!

2

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akavan_erityisalat

      Hei!

      Tilanteesi tuntuu ikävältä! Emme valitettavasti voi kuitenkaan antaa pyytämääsi ohjeistusta. Työantaja harkitsee ovatko irtisanomisperusteet olemassa vai eivät. Irtisanomisperusteesta sopiminen karenssin välttämiseksi ei ole laillista. Toisaalta lääkäri määrää sairausloman ja sen pituuden harkintansa mukaisesti. Tästä ei voida sopia karenssin välttämiseksi.

      Mikäli itse päättäisit irtisanoutua, niin sinulle voi tulla karenssi. TE-toimisto harkitsee antamasi selvityksen perusteella onko sinulla ollut pätevä syy irtisanoutua. Mikäli sinulla katsotaan olleen pätevä syy irtisanoutua, niin karenssia ei tule.

      Tärkeintä tässä tilanteessa kuitenkin on, että saat hoidettua itsesi kuntoon ja olet sairaslomalla niin pitkään kuin lääkäri arvioi sen tarpeelliseksi. Tämän jälkeen sinun kannattaa etsiä uutta työpaikkaa, mikäli sairastumisesi on ollut nykyisestä työpaikasta johtuvaa.

      Toivomme, että tilanne ratkeaa kannaltasi positiivisesti. Paranemista ja jaksamista!

      ystävällisin terveisin
      Akavan Erityisalat

    • Mietteliäs sairastel

      Joo tilanne ei tosiaankaan ole helppo ja pitäisi keksiä joku ratkaisu, jotta voisin itsekin muuttaa tässä vaiheessa. Kyllä toiveena ja uskona on se, että paranen tästä, muttei homma tosiaan onnistu ihan sormia napsauttamalla. Omasta mielestäni Suomen tilanne irtisanomisiin / irtisanoutumisiin on viety liian pitkälle / lähes mahdottomaksi ilman karenssia tai muita seuraamuksia. Sitten työpaikoilla "lojuu" työntekijöitä täysin ilman motivaatiota työntekoon kun työttömänä olisi reservissä joukko erittäin motivoituneita työntekijöitä vailla mahdollisuutta päästä töihin.

      Pitää toivoa, että tähän tilanteeseen joku järkevä ratkaisu tulee. Tosiaan pitäisi tuo muutto saada onnistumaan tai sitten tilanne menee vain huonompaan suuntaan. Onneksi päässä vielä jollain tavalla järki raksuttaa ja voimia sen verran jäljellä, että jaksaa edes yrittää selvittää tätä asiaa. Pitääpä kirjoitella tänne sitten miten kävi..

      Hyvää kevättä ja kiitos vastauksesta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      275
      15300
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      133
      10370
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9410
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      24
      7304
    5. 183
      6587
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      180
      6288
    7. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      55
      6169
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      34
      5789
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2062
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      154
      1736
    Aihe