Eilen on kuulemma puoli tusinaa kaupunginhallituksen jäsenistä äänestänyt omaa esitystään vastaan valtuustossa. Kumpaa heistä mä äänestän seuraavissa kuntavaaleissa?
Äänestää itseään vastaan!
Pallo hukassa
8194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiasta oli tänään hyvä uutisjuttu Komiat-lehdessä. Täyspäiset ihmiset äänestävät ittiänsä vastaan? Haloo. Kyllä on sakiaa touhua! Pääkirjoituksessakin asia todettiin. Mikä helekutti meidän keskustalaisia oikein vaivaa. Tässä saa hävetä silminsä päästä!
Älä syytä yksin kepuja, persut olivat aivan samas junas. Hallituksessa puolesta ja valtuustossa vastahan. Kyllä nyt alakaa asiat kohentua jytkyn lailla?
Mitä tekoa olisi valtuustolla jos mentäisiin aina hallituksen esityksen mukaan? Kyllä hallituksen jäsenet saa mieltänsä muuttaa jos alkuperäisessä esityksessä on valuvika.
Valuvikaa siinä ei ollut ja hallintojohtaja oli perusteellisesti valmistellut. Hallitus sitä vielä korjasikin hieman, mutta silti ei oltu oman esityksen takana. Paavola oli ainut, jolla oli munaa!
Voi herran pieksut. Ensin tehdään itte esitystä valtuustolle ja sitte hyljäthän. Onko mun suosikkipoijatkin sortunut tälläiseen pelleilyyn, laittakaa nyt henkselit päälle!
Se on nyt vissihin niin, että hallitukseskin olevilla "viisahilla" tuloo järki yäjunas. Hyvähän se on, jos varsinaisen junan jälkehen on järki tullu päähän. Mutta jos yäjuna, johonka se järki kerkiää, onkin myähäs, niin kuinkas sitten käy? Tuan maanantain kokouksen asia meni vissihin ihan hyvin, mutta onko nuan käyny ennekin ja palio tärkiempien asiaan kohoralla? Siis että asia onkin keriinny menhön lopulliseen päätökseen ja järki tuli myähäs ollehes yäjunas! Esimerkiksi vaikka aikoinaan kuntaliitosasioosta päätettäessä. Ylihärmän osalta ainakin monen järki tuli yäjunas, joka oli pahasti myähäs eikä jokahitten järki keriinny siihenkään.
Mutta tuleehan Ylihärmälääsille vielä komia silta kun aika ehtii...
Taitaa tää yksinäinen "kepupelle" olla kokkareiden juoksupoika tässäkin asiassa. Kepun olisi pitänyt heivata äijä jo ennen vaaleja.