Jos lapsilla on kaikkea niin on silloin myös vanhemmilla. Kitinät pois ja piste.
Suomalaislapset maailman neljänneksi hyvinvoivimpia
Suomi pärjäsi Unicefin vertailussa hyvin materiaalisen hyvinvoinnin, terveyden ja koulutuksen saroilla. Parantamista oli muun muassa koulukiusaamisessa ja ylipainossa.
uomi on sijoittunut neljänneksi teollisuusmaiden lasten hyvinvointia vertailevassa tutkimuksessa. 29 maata kattavassa vertailussa Suomen edelle sijoittuivat Hollanti, Norja ja Islanti.
Unicefin tänään keskiviikkona julkaiseman Child well-being in rich countries -raportin mukaan teollisuusmaiden lasten hyvinvointi on noussut koko 2000-luvun ajan. Edistys on ollut niin suurta monissa Itä-Euroopan maissa, että ne ovat kuroneet kiinni eroa länsimaihin.
Raportissa tarkasteltiin lasten hyvinvointia terveyden, koulutuksen, riskikäyttäytymisen, elinympäristön ja materiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkimus perustui vuoden 2010 tietoihin.
- Lasten hyvinvointia ei määrittele maan taloudellinen tilanne, vaan se miten lapset otetaan huomioon poliittisissa päätöksissä, kertoo Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki.
Suomi pärjäsi hyvin materiaalisen hyvinvoinnin, terveyden ja koulutuksen saroilla. Sen sijaan riskikäyttäytymistä kuvaavissa mittareissa, kuten ylipainossa, tupakoinnissa, alkoholinkäytössä ja koulukiusaamisessa Suomen sijoitus oli heikompi.
http://yle.fi/uutiset/suomalaislapset_maailman_neljanneksi_hyvinvoivimpia/6571415?origin=rss

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä lapset menevät meidän perheessä aina etusijalle. Heillä on kaikenlaista mitä minulta itseltäni puuttuu. Vain todella itsekäs vanhempi asettaa itsensä etusijalle lapsiinsa nähden.
Meidän perheessä vanhemmat syö ensin, lapset eivät kuitenkaan tiedä kuinka paljon me olemme jo syöneet ennen heitä. Mielestäni pienet lapset eivät tarvitse yhtä paljon ruokaa kuin aikuiset (olemme huomattavasti painavampia).
No meillä ei noin. Lapsille ensin kunnon ruoka ja jos jotain jää saa vanhempi loput ja arvottomat ja halvemmat ruuat. Lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan ja vaatii ravinnerikasta ruokaa. Kyllä meillä usein käy niin että rahat meinaa loppua ennen tiliä ja syön vaikka päivästä toiseen kaurapuuroa ja ruisleipää. Lapset eivät koskaan joudu tyytymään noihin pelkästään.