Olen parikymppinen tyttö ja vastikään eronnut vuoden suhteesta. Tämän suhteen loputtua aloin pohtimaan suhteitani syvemmin ja huomannut etten ole ikinä ollut kuukautta pidempää täysi sinkku. Suhteeni ovat melkein kaikki olleen pitkiä ja hyviä. Ja kun tiemme ovat erkaantuneet olen sulkenut toisen saman tien ja aloitanut uuden tapailun melkeinpä heti. Eikä minulla yleensä ole ollut kiire seurustelemaan vaan pikkuhiljaa olen edennyt. silti mietin pitäiskö minun hetken seurustella yksinäni ja tutustua itseeni kunnolla? Pelkkänä ajatuksena jo kuulostaa hirveältä. Olen kyllä muuten itsenäinen, käyn koulua, työskentelen ja on harrastuksia, enkä koe olevani riippuvainen miehestä. Eikä kyse ole myöskään seksistä vaan puhtaasta huomiosta ja perhosista jotka pyörivät vatsassa. Voinko harjoitella yksin oloa?
Miten opin olemaan yksin?
eel2
8252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jaa-a, kai sä vaan sitten ihastut tosi helposti. Ei tuota nyt kovin hitaasti etenemiseksi voi sanoa eikä ettei kiire olisi, jos samantien aina vaan löytää jonkun, harvalle niitä oikeasti kiinnostavia ja ihastuttavia löytyy edes kerran vuodessa. Tapailtavia tai jotain, mutta jos puhutaan että oikeasti kolahtaa ja ihastuu muuhunkin kun ihastumisen tunteeseen, niin tosi harvoin. Toisaalta, mitäs pahaa siinä on, että ihastuu, ei mitään.
Toisaalta, en mä tiedä, jos sä olet itse tyytyväinen etkä tipu hyväksikäyttäjiin tai epätoivolla etsi mitä tahansa paskaa suhdetta ollaksesi mitään, niin mitäs haittaa tosta on? Sä sitten vaan seurustelet aina, kyllä sä ittes opit tuntemaan kun tosta kasvat 10-15 vuotta joka tapauksessa enkä mä tiedä onko pakkoseurustelu tai pakkoyksinolo kun toistensa vastakohdat: miksi sun sitten väkisin pitäisi olla yksin, jos et kerran vaan halua olla? Jos sulla nytkin tosiaan on myös oma elämä ja pärjäisit sillä tavalla, ettei sun tartte tehdä epätoivoisia ratkaisuja vaan voit elää omaa elämääsi, niin mitäs sitten.
Eli mieti ennemmin sitä. Teetkö omat ratkaisusi, juoksetko miehen mielen mukaan vai osaatko olla sekä yhdessä että erillinen. Selviätkö mistään yksin, ilman apua, osaatko kohdata mitään asioita Itse?
Jne. jos vastaus on, että teet omat ratkaisusi, selviät yksinkin ja kannat vastuusi omasta elämästäsi silti itse ja osaat suhteessa olla yksi ja kanssa, se vaan on sinulle muuten luonnollinen olotila, niin mitäspäs siinä. Se muuttuu, jos koet oikeasti tarvetta, mutta ei sun tartte sitä väkisin käydä muuttamaan.
Kyllä sä sitten yksinäs selviät, jos on selvittävä (?).
Niillä, ketkä muuttuu heti epätoivoisiksi on toinen juttu ja ketkä ottavat kenet tahansa koko ajan siihen. Sitten se on ongelma. Jos ei osaa huonostakaan suhteesta lähteä, kun ei voi olla yksin yhtään. Tai jos ei sitä omaa elämää ole, joillain ei ole mitään omaa, vaan se, minkä se toinen aina tuo. Se ei ole oikein hyvä juttu. Sulla tota ongelmaa ei vaikuttas olevan...?
läheisyysriippuvaisuuskin on sairaus...
Se on sitä mitä nuoruudeksi sanotaan.
Älä huoli, kyllä sä vielä opit.
Miks turhaan stressaat, ota vastaan mitä elämä antaa. Joskus tekee kipeetä ja lujaa, joskus on helpompaa. Nuoruus varsinkin on sitä kipeetä aikaa kun pitää oppia sitä aikuisten elämää.
Kun vaan kaikesta otat opiksi jotain, niin hyvin se menee!
jos et tunne itseäsi niin miten voit valita sellaisen ihmisen joka sinulle sopii?
Kiitos paljon vastauksista. täytyypä ehkä sitten antaa tuulen viedä mukanaan.
Yksi huono suhde ollut nuorempana jossa koin nöyryytystä ja henkistäväkivaltaa enkä osanut siitä lähteä. Sain tarpeekseni ja lähdin jolloin päätin etten keneltäkään käskyjä ota enkä anna minua satuttaa. Asenne on pitänyt pääni kylmänä. taistelen tottakai suhteen puolesta mutten jää suruuni kylpemään jos ei onnistu. Lähden koska tiedän että tuolla on joku joka haluaa tehdä minut onnelliseksi, taii ainakin uskon.
Ja kyllä kaikki ketä olen tapaillut ovat olleen minulle kiinostavia ihmisiä. ei ole onneksi tarvinut lähteä kenenkään kelkkaan vaan koska en halua yksin olla :)
Vaikutat tervejärkiseltä nuorelta naiselta, joten nou hätä - anna elämän virran viedä.
Hoidat itse omat asiasi, opiskelet ja käyt töissä ilman, että jonkun pitää "holhota" sinua. Olet ymmärtänyt lähteä huonosta suhteesta, joten läheisriippuvainen tyyliin "mulla pitää olla joku, vaikka sitten huonompikin" et ainakaan ole.
Nämä ovat niitä jakorasioita...kiertopalkintoja...
Kyllähän ap taitaa olla oikeassa, että hänen on aika tutustua omaan itseensä ja varmasti monen muunkin, eikä hypätä uuteen suhteeseen heti perään.
Katsoisin tuohon uuteen hyppäämisen olevan enemmänkin sellaista pelkoa juuri siitä yksin elämisestä, ainahan niitä tulijoita riittää.
Mutta olisi todella tärkeää ottaa nyt aikaa oman kodin rakentamiseen itsenäisesti ja miettimään ihan oikeasti, mitä aikoo tehdä elämässään.
Aina silloin tällöin on aika tasapainottaa ajatuksiaan, ilman toisten antamia neuvoja. Tuo menevä biletyselämä kun ei sitten sovikaan perheelliselle, täytyy olla oppinut rakastamaan myös kotona olemista ja yksinkin tai lasten kanssa.
On ihan hyvä kun olet alkanut ajatella asiaa. Toivon hyvää jatkoa sinulle.