En ikinä tule ymmärtämään mitenkä joku voi jättää toisen sanomatta sananakaan. Ei siis mitään sanoja, jotta haluaa lopettaa suhteen. Lähteä noin vain ja jättää se toinen ihmettelemään kaikkea. Siitä toipuminen vie jätetylle kauan, kun jää miettimään eikö ollut edes sen arvoinen ihminen joka olisi saanut suoraan tietää toisen eroaikeet.
Ja vielä se jotta vannoa rakkauttaan ja luotetavuutta. Puolituttujen kautta tuli tieto jotta hänellä heti uusi nainen.
Olen ollut pitkään hänen lähdettyä sekaisin ja kaivannut sitä mitä hän ei ollutkaan. Koko rakkaushöpinät pelkkiä valheita. Se on totta hän suunnitteli kaiken. Oli ensin ihanaakin ihanampi. Sitten muuttui etäisemmäksi ja kun viimeisen kerran nähtiin kertoi haluavansa elää vain kanssani. Sen jälkeen ei kuulunutkaan luvattuja soittoja enkä itse saanut häneen yhteyttä. On niin paha olla koko ajan. Tuntuu että itsetunto viety enkä uskalla enään luottaa kehenkään.
Ja vielä se jotta vannoa rakkauttaan ja luotetavuutta. Puolituttujen kautta tuli tieto jotta hänellä heti uusi nainen.
Olen ollut pitkään hänen lähdettyä sekaisin ja kaivannut sitä mitä hän ei ollutkaan. Koko rakkaushöpinät pelkkiä valheita. Se on totta hän suunnitteli kaiken. Oli ensin ihanaakin ihanampi. Sitten muuttui etäisemmäksi ja kun viimeisen kerran nähtiin kertoi haluavansa elää vain kanssani. Sen jälkeen ei kuulunutkaan luvattuja soittoja enkä itse saanut häneen yhteyttä. On niin paha olla koko ajan. Tuntuu että itsetunto viety enkä uskalla enään luottaa kehenkään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi aavistaa tunteesi sillä olen kokenut melkein saman tilanteen. Se kaikki tunne myllerrys ja tuska, jotka vellovat yötä päivää ei meinaa loppua lainkaan ovat melkein tappavia suorastaan!!
Näin jälkikäteen voin omasta kokemuksestani sanoa, että asiat vie oman aikansa ja kyllä sinäkin siitä selviydyt. Usko pois. Minullakin meni useampi vuosi, että pääsin tunnetasolla ihmisestä irti, mutta se ei tarkoita ettenkö häntä enää miettisi.
Loin myös itse tietynlaisen mielikuvan ihmisestä, jota hän ei sitten (kait) todellisuudessa ollut. Jatkon kannalta on parempi vaalia omia ystävyyssuhteita ja pitää verkostot siten kunnossa.. eikä vain rakentaa elämää yhden ihmisen varaan. Nykyään kun kaikki on niin kovin häilyvää.
Keskity itseesi ja tee kaikenlaista mieltäsi piristävää, jotta aikasi kuluu. Itke, raivoa, puhu ystävien kanssa... se auttaa. Muista myös pitää fyysisestä kunnostasi huolta. Itse koin urheilun lisäävän hyvinvointia kummasti. Ota päivä kerrallaan ja muista pitää itsesi naisena. Ole myös armollinen itsellesi ja kiinnitä huomio siihen miten puhut itsellesi. Jaksamisia sinulle!
Kiitos ihanista sanoista. Olen vielä niin pohjalla kaikesta ja ihmeissäni. Itken varsinkin yöt ja mietin häntä tajuten ettei hän ole se mitä niin vannoi minulle. Olen ollut vain yksi nainen hänen muiden naisten joukossa. Miksen nähnyt sitä. luotin niin rakkauden voimaan ja olin sinisilmäinen sanoille jotka eivä tarkoittaneet mitään.
Helpottaa kun saa purkaa edes osan ahdistuksesta pois. Kiitos kaikille jotka kertoneet täällä omia kokemuksiaan.
Itse olen juuri eronnut. Päätös oli alkujaan minun, mutta silti itse eroprosessi on ollut minulle vaikeampi. Ehkä vaikein ikinä. Tilanne ei ole sama kuin sinulla, mutta pystyn todellakin samaistumaan, miten pahalta se tuntuu. Olen koko tämän vuoden puolen ollut surullinen. Pohjamutia ryöminyt. Yrittänyt edes jollakin tavalla pitää pään pinnalla. Minua sattuu se, että toinen on jo jatkanut elämäänsä ja voi todella hyvin. Aivan kuin meillä ei olisi koskaan ollut mitään. Suhteen aikana koin suurta luottamuspulaa ja mustasukkaisuutta häntä kohtaan, joille mielestäni oli syy. Hän vaan ei myönnä mitään. Raskasta on. Tähän 30 -ikään mennessä on jo ehtinyt tapahtua kaikenlaista jo ennen häntä. Luulen, että suren niitäkin kaikkia tässä samalla. En ole koskaan ollut näin pohjalla. Toivon, että puheet paremmista ajoista ovat totta. En vaan jaksa uskoa sellaisiin. Ymmärrän sua täysin.
Olen saman kokenut ja vielä tänäänkin kuukausien jälkeen hän tuli mieleeni. Kertoi monesti olevansa rakkaani ja meillä oli mukavaa yhdessä, luulin löytäneeni sielunkumppanini.
Annoin monesti anteeksi kun hän ei pitänyt lupaustaan ja puhuimme ja sovimme ja sanoin aina, että mulle voi koska vaan soittaa ja voidaan puhua asioista.
Sitten hän päivänä eräänä itse mokaa tapaamisemme ja suuttuu minulle,
katoaa elämästäni sanoen "Terve" eikä koskaan lähettänyt ainuttakaan viestiä eikä vastannut minun yhteenkään viestiini.
En ollut anteeksipyynnön, pahoittelun, yhdenkään viestin arvoinen ja olimme yhdessä melkein vuoden.
Miten näin voi tehdä ihmiselle, jota on sanonut rakastavansa?
Ahdistus, paha mieli oli todella kamalaa kuukausikaupalla ja elämässäni oli muutenkin isoja muutoksia ja hän tiesi sen, mutta ei siltikään välittänyt miten pärjään.
Aivan kuin vielä syyttäisi minua omasta virheestään.
En voi koskaan käsittää miten noin voi tehdä ja urheilin ja ramppasin tyhjänpäiväisillä treffeillä, jotta saisin ajatuksiani muualle.
Kahvia tuli juotua riittävästi.
En pysty enää luottamaan yhteenkään mieheen. En ole katkera vaan otan tästä opikseni ja nyt minulla onkin kuori, jonka läpi ei tulla. En retkahda enää.
Jäljet jäi sydämeen ja pahinta on etten saanut tilaisuutta puhua ja kysyä,
että mikä tuli. En saanut yhtään vastausta.
On väärää vallankäyttöä tehdä toiselle noin, en koskaan voisi tehdä samoin kenellekään, en edes ystävälleni.
Toivottavasti mies 40 luet tämän joskus ja mietit millä tasolla olet kommunikoinnissa ja ihmisen kunnioittamisessa.
Olen havainnut tässä elämäni aikana, että meille ihmisille sanat voivat merkitä eri asioita. Esimerkiksi mitä kenellekkin se rakkaus sanana tarkoittaa. Jokaisella meillä on ne omat mittarit millä mittaamme sanoja ja niiden merkityksiä.
Huomasin tuossa aiemmin treffeillä käyneenä, että eräskin mies kyseenalaisti minun sporttisuuteni. Hah, sanon minä. Voin olla mitä vaan, jos niin itse päätän. Jotkut vaan luulevat tietävänsä paremmin toisten asiat. Jos juoksen maratonia tms pitkää matkaa, niin kyllä se minusta on jo hyvinkin sporttista.
Ihan sama mitä muut ajattelee, minä olen minä ja voin itse määritellä itseäni kuvaavat adjekltiivit. Ei siinä muiden määrittelyjä tarvita.
No, mutta asiaan. Olen havainnut sen todellisuuden mikä vallitsee sinkku markkinoilla. Tuntuu että niin monet on pleijereitä ja kyllästyvät heti ekan vastoinkäymisen myötä. Yksinkertaisesti ihmiset haluavat vain liian täydellistä elämää...kun mikään ei riitä.
On ehkä hyvä miettiä sitä, vaikka nyt juuri sattuu, ettei se jättäjä ollut kuitenkaan sinun arvoinen. Ansaitset ehdottomasti parempaa ja usko siihen :) Kyllä elämä vielä voitta!
Ne on kauniita ajatuksia, että kaikesta pääsee irti lopulta ja jotain parempaa on luvassa. Entä jos kuitenkin käy niin, ettei ihminen unohdukaan ikinä? Jää sydämeen asumaan. Entä jos mikään muu suhde ei enää koskaan pystykään tyydyttämään samalla tavalla? Järkyttäviä ajatuksia mielestäni. Elämä ei ole juhla, eikä myöskään seikkailu. -Se on taival läpi syvimpien rapakkojen. En haluaisi olla pessimisti, mutta yli 30 vuotta kun yrittää, niin jossain vaiheessa ei enää jaksa..
"Minua sattuu se, että toinen on jo jatkanut elämäänsä ja voi todella hyvin."
Olisitko onnellinen, jos ex-kumppanisi voisi nyt todella huonosti ym? Tottakai, ihmiset jatkaa elämää eteenpäin jos tulee ns. jätetyksi, niin kuin itselleni myös kävi aikoinaan. Aikani rypesin pohjamudissa, mutta sitten vain päätin nosta pääni ja jatkaa. Muuta tietä ei ole...kun sitä ei kukaan toisen puolesta tee.
Jokaisella ihmisellä on oma tapansa surra asioita ja toisista se näkyy ulos ja toisista ei. Itse olen saanut tavallaan valtavasti energiaa kriisien kautta. Ne laittaa agressiot tietyllä tavalla esiin ja puren sitä, mitä suuremmalla panostuksella itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ehkä myös halu näyttää jättäjälle on myös syy siihen, että siitäs sait...
Minulle myös kävi niin, että mies vain yhtäkkiä etääntyi ja lopetti yhteydenpidon. Suhteemme ei kestänyt kuin puoli vuotta, mutta minä 30 luulin vihdoin löytäneeni sielunkumppanini ja rakastuin häneen sydämeni pohjasta. Pahinta on todellakin se, ettei saa vastauksia ja että toinen jättää vain ihmettelemään ja kyselemään eikä tosiaan välitä siitä miten pärjään tai miten menee. Minä en todellakaan voisi tehdä kenellekään niin. Tulee sellainen olo, etten merkinnyt mitään, että ne tunteet ja lämpö olivat teeskentelyä niin kauan kuin oli seksuaalista tms.kiinnostusta, kun hän koki saavansa jotain.
Myös minä otan tästä ja muiden kertomuksista opikseni. Tunteet voivat todellakin viedä harhaan, ensi vaikutelma voi olla petollisen hyvä samoin kuin se mielikuva, jonka ihmisestä luo. Jälkeenpäin ajatellen myös tiettyjä varoitusmerkkejä oli ilmassa, että tasapainoisesta ihmisestä ei ole kyse.
Minut on myös rikottu ihan hajalle vuosia sitten mutta kaikesta huolimatta elämä jatkuu... kyllä se jatkuu vaikka se aikansa vie mutta sitten kun itse ymmärrät huomaat että elämä vie eteenpäin...............................