Kun näitä juttuja täällä

Ompas tullut kommentteja.

Mistä ymmärsit, että kaipaan omaa aikaa ja harrastuksia?

Olen riittävän hyvä äiti, enkä kaipaa siihen kenenkään muun todistelua kuin lapseni todistuksen siitä että he rakastavat minua ja he tarvitsevat minua.

Mutta en ala todistelemaan kenellekään omaa kyvykkyytäni, sillä liiallisesta riittämättömyyden tunteesta olen kärsinyt koko ajan.

Minä en siis kaipaa mieheni määräämää ja hankkimaa lomaoikeutta, eikähän määrää sitä, mikä on minulle hyvä. Minä saan määritellä oman tilani, onneni ja valitettavasti se tapahtuu itseni määrittelemänä.

Enkä ole eroamassa, vaikka täällä kirjoitankin. Katsotaan, mitä tapahtuu.

aloittaja4 kirjoitti:

Ompas tullut kommentteja.

Mistä ymmärsit, että kaipaan omaa aikaa ja harrastuksia?

Olen riittävän hyvä äiti, enkä kaipaa siihen kenenkään muun todistelua kuin lapseni todistuksen siitä että he rakastavat minua ja he tarvitsevat minua.

Mutta en ala todistelemaan kenellekään omaa kyvykkyytäni, sillä liiallisesta riittämättömyyden tunteesta olen kärsinyt koko ajan.

Minä en siis kaipaa mieheni määräämää ja hankkimaa lomaoikeutta, eikähän määrää sitä, mikä on minulle hyvä. Minä saan määritellä oman tilani, onneni ja valitettavasti se tapahtuu itseni määrittelemänä.

Enkä ole eroamassa, vaikka täällä kirjoitankin. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Ei kai kersojesi itarvitse todella /oikeasti todistella sinulle rakastavansa sinua.

Huomiointia oli ketjun aloittajalle!
Millä näiden nuorten päähän saisi mahtumaan, että elämä ei ole kenelläkään pelkkää juhlaa.

Menevät liian lyhyen tutustumisen jälkeen yhteen, hankitaan siihen heti lapset ja se omakotitalo. Muutaman vuoden päästä pitäisi saada lentää vapaana baareissa yms. "omaa aikaa". Sitten alkaakin vapaus taas kiinnostamaan ja aloitetaan parisuhteen alasajo. Se alkaa juuri noin eli puolison mitätöimisellä!

Nyt itsekkäästi ajattelevat minä-ihmiset haluavat erota, kun mielessä siintää lapsettomat viikonloput pari kertaa kuukaudessa. Nyt on elämä liian tasaista ja jopa liian hyvää, mutta ei olla mihinkään tyytyväisiä.

Ja nyt taas lapsiraukat kärsivät eniten näistä lapsellisista vanhemmista!

Huomiointia2 kirjoitti:

Huomiointia oli ketjun aloittajalle!
Millä näiden nuorten päähän saisi mahtumaan, että elämä ei ole kenelläkään pelkkää juhlaa.

Menevät liian lyhyen tutustumisen jälkeen yhteen, hankitaan siihen heti lapset ja se omakotitalo. Muutaman vuoden päästä pitäisi saada lentää vapaana baareissa yms. "omaa aikaa". Sitten alkaakin vapaus taas kiinnostamaan ja aloitetaan parisuhteen alasajo. Se alkaa juuri noin eli puolison mitätöimisellä!

Nyt itsekkäästi ajattelevat minä-ihmiset haluavat erota, kun mielessä siintää lapsettomat viikonloput pari kertaa kuukaudessa. Nyt on elämä liian tasaista ja jopa liian hyvää, mutta ei olla mihinkään tyytyväisiä.

Ja nyt taas lapsiraukat kärsivät eniten näistä lapsellisista vanhemmista!

Mikä sai teidät ajattelemaan että on kyse nuorista? Olemme ihan aikuisia ja meillä on lapset yläasteella. Olemme seurustelleet vastoin kaikkia lakeja yli 7 vuotta ennen naimisiin menoa :) En koskaan käy baareissa. Olemme ollaat yhdessä kaksikymmentävuotta.

Mutta vastauksista päätellen tämä onkin ihan turhaa kirjoittaa tänne, enkä onneksi avannut riittävän monitahoista alustusta, jotta saisin aikaan keskustelua.

Kunhan avauduin turhautumistani. Ehkä. Ihmettelen ja kunnioitan suuresti niitä ihmisiä,. joilla riittää itseilmaisua kaiken surun keskelläkin, minä olin aikanaan niin uupunut, että en voinut kuin itkeä enkä pystynyt tuottamaan puhetta.'

Mitään tukea en tähän saanut, mutta uskoin kaiken olevan pitkälti oma syyni.

Ei muuta, nyt on kaikki paremmin ja vastoinkäymiset ovat tehty voitettaviksi.

Mutta valitettavasti liitto ei ols sama kuin onnellinen parisuhde. AInakaan tällä hetkellä.

Hyvää torstaita.

aloittaja12 kirjoitti:

Mikä sai teidät ajattelemaan että on kyse nuorista? Olemme ihan aikuisia ja meillä on lapset yläasteella. Olemme seurustelleet vastoin kaikkia lakeja yli 7 vuotta ennen naimisiin menoa :) En koskaan käy baareissa. Olemme ollaat yhdessä kaksikymmentävuotta.

Mutta vastauksista päätellen tämä onkin ihan turhaa kirjoittaa tänne, enkä onneksi avannut riittävän monitahoista alustusta, jotta saisin aikaan keskustelua.

Kunhan avauduin turhautumistani. Ehkä. Ihmettelen ja kunnioitan suuresti niitä ihmisiä,. joilla riittää itseilmaisua kaiken surun keskelläkin, minä olin aikanaan niin uupunut, että en voinut kuin itkeä enkä pystynyt tuottamaan puhetta.'

Mitään tukea en tähän saanut, mutta uskoin kaiken olevan pitkälti oma syyni.

Ei muuta, nyt on kaikki paremmin ja vastoinkäymiset ovat tehty voitettaviksi.

Mutta valitettavasti liitto ei ols sama kuin onnellinen parisuhde. AInakaan tällä hetkellä.

Hyvää torstaita.

Ei liitto eikä erokaan tuo onnellisuutta, vaan oma suhtautuminen elämään. Jos puolisoa ei arvosta, vaan mielessä on pelkkää syytöstä, on palvelus päästää puoliso menemään, jos ei hän itse kyllästy kuuntelemaan arvostelua ja moittimista ja ymmärrä lähteä. Avioliitto ei ole puolison mollaamista ja vähättelyä varten, sellaista ei pidä lapsille malliksi näyttää, koska he alkavat pitää huonosti voimista normaalina tapana elää ja olla avioliitossa.

onnnnellinen nainen kirjoitti:

Ei liitto eikä erokaan tuo onnellisuutta, vaan oma suhtautuminen elämään. Jos puolisoa ei arvosta, vaan mielessä on pelkkää syytöstä, on palvelus päästää puoliso menemään, jos ei hän itse kyllästy kuuntelemaan arvostelua ja moittimista ja ymmärrä lähteä. Avioliitto ei ole puolison mollaamista ja vähättelyä varten, sellaista ei pidä lapsille malliksi näyttää, koska he alkavat pitää huonosti voimista normaalina tapana elää ja olla avioliitossa.

En ole pidättelemässä häntä. Hän voi vahvempana kyllä jättää jos haluaa, koska ihan oikeasti koen että meidän välillä on niin suuri eri katsantokanta ja suhtautuminen elämään, ettemme voi ainakaan havitella parisuhdeonnellisuutta.

Mutta en halua että erossa joutuisin taistelemaan oikeuksistani, koska tämä elämä on hänelle jatkuvaa suorittamista, eikä minusta ole yksinkertaisesti siihen. Koen olevani hänelle jatkuvassa selitys- ja kiitollisuudenvelassa. Ja sitä hän myös vaatii, jos kukaan ymmärsi aloituksen yhtään riviä syvemmältä.

Hän on parempi kurinpidossa, jämpti ja täydellinen.

Mutta se täytyy muistaa, että tiedän selviäväni yksin lasten kanssa, hallitsevan kaaosta ja tiedän myös olevani aikuinen, vastuunkantava ja omaavani tukiverkkoja.

On vain niin, että tällä hetkellä lasten koulumaailma ja heidän elämätilanne ei salli meidän repäistä näistä ympyröistä itseämme pois. Mutta katsoo nyt.

Mun mielestä koko avioliitto on vanhanaikainen, ja se kannattaa solmia vasta kun suhdetta on takana pitkälti ja oma elämä hallinnassa, riittävän vakaa oma elämä ymym.

ap,.,. kirjoitti:

En ole pidättelemässä häntä. Hän voi vahvempana kyllä jättää jos haluaa, koska ihan oikeasti koen että meidän välillä on niin suuri eri katsantokanta ja suhtautuminen elämään, ettemme voi ainakaan havitella parisuhdeonnellisuutta.

Mutta en halua että erossa joutuisin taistelemaan oikeuksistani, koska tämä elämä on hänelle jatkuvaa suorittamista, eikä minusta ole yksinkertaisesti siihen. Koen olevani hänelle jatkuvassa selitys- ja kiitollisuudenvelassa. Ja sitä hän myös vaatii, jos kukaan ymmärsi aloituksen yhtään riviä syvemmältä.

Hän on parempi kurinpidossa, jämpti ja täydellinen.

Mutta se täytyy muistaa, että tiedän selviäväni yksin lasten kanssa, hallitsevan kaaosta ja tiedän myös olevani aikuinen, vastuunkantava ja omaavani tukiverkkoja.

On vain niin, että tällä hetkellä lasten koulumaailma ja heidän elämätilanne ei salli meidän repäistä näistä ympyröistä itseämme pois. Mutta katsoo nyt.

Mun mielestä koko avioliitto on vanhanaikainen, ja se kannattaa solmia vasta kun suhdetta on takana pitkälti ja oma elämä hallinnassa, riittävän vakaa oma elämä ymym.

Parempi, huonompi, älykkäämpi, vahvempi, jos itse vertaat itseäsi johonkin niin kuin kirjoituksessasi, elämä on varmasti raskasta. Moni avioliitto on kai lopussa juuri tuota, huonosti voimista molemmin puolin, arvostuksen puutetta ja sitä ettei enää voi ymmärtää eikä jaksa toisen ajattelutapaa ja olemusta.Rakkaus ei vertaile, vaan hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on, huonoinakin päivinä. Mutta jokaista pelottaa irti repäisy, siksi kai niin moni vain sinnittelee päivästä toiseen muistellen niitä hyviä hetkiä, kunnes jompikumpi lopulta kyllästyy tai rakastuu toiseen. Elämä on liian lyhyt sinnittelyyn kumppanin kanssa, jota ei ole enää mahdollista rakastaa, mutta ei sen ratkaisun tekeminen tosiaan helppoa ole vuosien yhdessäolon jälkeen.

onnnnellinen nainen kirjoitti:

Parempi, huonompi, älykkäämpi, vahvempi, jos itse vertaat itseäsi johonkin niin kuin kirjoituksessasi, elämä on varmasti raskasta. Moni avioliitto on kai lopussa juuri tuota, huonosti voimista molemmin puolin, arvostuksen puutetta ja sitä ettei enää voi ymmärtää eikä jaksa toisen ajattelutapaa ja olemusta.Rakkaus ei vertaile, vaan hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on, huonoinakin päivinä. Mutta jokaista pelottaa irti repäisy, siksi kai niin moni vain sinnittelee päivästä toiseen muistellen niitä hyviä hetkiä, kunnes jompikumpi lopulta kyllästyy tai rakastuu toiseen. Elämä on liian lyhyt sinnittelyyn kumppanin kanssa, jota ei ole enää mahdollista rakastaa, mutta ei sen ratkaisun tekeminen tosiaan helppoa ole vuosien yhdessäolon jälkeen.

Sepä se. Minusta tässä onkin asian ydin. Hyväksyn hänet, annan hänelle positiivista palautetta. Hän saa onnistumisen kokemuksia siitä, että hän hallitsee elämänsä sillä miten elää.

Olemme keskustelleet lukuisat kerrat juuri noista mainitsemistasi asioista. Meillä on elämä oikein tehtyä ja väärin tehtyä. Virhepisteitä. En osaa kuvitella sellaista elämää, jossa vaimon pitää huomauttaa miehelle tekemättömistä töistä tai itsensä huolehtimisesta.

Olen mukautunut siihen. Tavallaan tarvitsen hänen tukeaan tietysti, mutta en halua että hän tekee sen jotta voisi vaatia minulta vastapalveluksia tai velvollisuudentunnosta.

Siksi ehkä kapinoinkin. Ja tuosta vertailusta, se tulee valitettavasti hänen lapsuudestaan. Kertomatta jättämistä, rehellisyyden ja luottamuksen käyttämistä tavallaan hyväkseen. Tämä ei kuulu missään muodossa rakkauteen, vaan tässä onkin kyseessä ehkä enemmän vääristynyt kuva olemassaolon ja tämän kaiken merkityksestä.

Mutta tämä on minun näkemys asiasta ja siitä on hyvin vaikea keskustella, kun nämä sosiokulttuuriset eroavaisuutemme ovat liian kaukana. Joko niistä keskustelu on turhaa ja ei se tosiasioita kuitenkaan muuta jos toisella ei ole tunnekokemusta, että jossakin mättää.

Ja hänkin voi tietysti kokea että on omalla tavallaan sopeutunut ja elämä rullaa, mutta ei osaa itse ajatella muuttamista hyvin organisoituun arkeen.

On tiettyjä velvollisuuksia, joita toki arjessa pitää tehdä, mutta tapamme tehdä niitä on aina erilainen. Eihän tässä joka päivä noin syvällä tarvota, mutta tulipan selitettyä, kiitos vastauksesta.

ap........ kirjoitti:

Sepä se. Minusta tässä onkin asian ydin. Hyväksyn hänet, annan hänelle positiivista palautetta. Hän saa onnistumisen kokemuksia siitä, että hän hallitsee elämänsä sillä miten elää.

Olemme keskustelleet lukuisat kerrat juuri noista mainitsemistasi asioista. Meillä on elämä oikein tehtyä ja väärin tehtyä. Virhepisteitä. En osaa kuvitella sellaista elämää, jossa vaimon pitää huomauttaa miehelle tekemättömistä töistä tai itsensä huolehtimisesta.

Olen mukautunut siihen. Tavallaan tarvitsen hänen tukeaan tietysti, mutta en halua että hän tekee sen jotta voisi vaatia minulta vastapalveluksia tai velvollisuudentunnosta.

Siksi ehkä kapinoinkin. Ja tuosta vertailusta, se tulee valitettavasti hänen lapsuudestaan. Kertomatta jättämistä, rehellisyyden ja luottamuksen käyttämistä tavallaan hyväkseen. Tämä ei kuulu missään muodossa rakkauteen, vaan tässä onkin kyseessä ehkä enemmän vääristynyt kuva olemassaolon ja tämän kaiken merkityksestä.

Mutta tämä on minun näkemys asiasta ja siitä on hyvin vaikea keskustella, kun nämä sosiokulttuuriset eroavaisuutemme ovat liian kaukana. Joko niistä keskustelu on turhaa ja ei se tosiasioita kuitenkaan muuta jos toisella ei ole tunnekokemusta, että jossakin mättää.

Ja hänkin voi tietysti kokea että on omalla tavallaan sopeutunut ja elämä rullaa, mutta ei osaa itse ajatella muuttamista hyvin organisoituun arkeen.

On tiettyjä velvollisuuksia, joita toki arjessa pitää tehdä, mutta tapamme tehdä niitä on aina erilainen. Eihän tässä joka päivä noin syvällä tarvota, mutta tulipan selitettyä, kiitos vastauksesta.

Kapinoinnista ja taistelusta ei tule mieleen elämästään vastuuta ottavaa aikuista naista. Tarve kapinoida ei tule miehestäsi vaan sinusta itsestäsi niin kuin tuo vertailukin, esitit niitä vertailuja kirjoituksissasi itse, ei miehesi. Eroprosessissa on mielestäni tärkeää ymmärtää oma ajattelu- ja käytöstapansa jonka elämäntilanne nostaa esille sen sijaan että keskittyy puolisoon. Häntä ei voi muuttaa, vain itseään voi muuttaa, vaikka se vanha klisee onkin, se on totta. Vaikka puoliso käyttäytyy kuin isä, arvostelija, vertailija niin ei tarvitse taantua lapseksi, arvosteltavaks ja riidellä siinä kuviossa enää. Ehkä se hetki, kun tajuaa oman käytöksensä järjettömyyden ja ehkä syynkin sille (puolison vikojen ruotimisen sijasta), on se kuuluisa viimeinen pisara, jonka jälkeen on valmis jättämään sen kaiken taakseen. Loputon kyllästyminen vanhaan rooliin - ainakin itsellä meni prosessi niin. Mikään luonteeni arvio ja psykologisoinnin yritys ja kaikenlainen manipulointi tai selvittely ei tehnyt enää minkäänlaista vaikutusta eli puheet oli puhuttu ja riidat oli käyty ja mieli oli jo tulevassa.

onnnnellinen nainen kirjoitti:

Kapinoinnista ja taistelusta ei tule mieleen elämästään vastuuta ottavaa aikuista naista. Tarve kapinoida ei tule miehestäsi vaan sinusta itsestäsi niin kuin tuo vertailukin, esitit niitä vertailuja kirjoituksissasi itse, ei miehesi. Eroprosessissa on mielestäni tärkeää ymmärtää oma ajattelu- ja käytöstapansa jonka elämäntilanne nostaa esille sen sijaan että keskittyy puolisoon. Häntä ei voi muuttaa, vain itseään voi muuttaa, vaikka se vanha klisee onkin, se on totta. Vaikka puoliso käyttäytyy kuin isä, arvostelija, vertailija niin ei tarvitse taantua lapseksi, arvosteltavaks ja riidellä siinä kuviossa enää. Ehkä se hetki, kun tajuaa oman käytöksensä järjettömyyden ja ehkä syynkin sille (puolison vikojen ruotimisen sijasta), on se kuuluisa viimeinen pisara, jonka jälkeen on valmis jättämään sen kaiken taakseen. Loputon kyllästyminen vanhaan rooliin - ainakin itsellä meni prosessi niin. Mikään luonteeni arvio ja psykologisoinnin yritys ja kaikenlainen manipulointi tai selvittely ei tehnyt enää minkäänlaista vaikutusta eli puheet oli puhuttu ja riidat oli käyty ja mieli oli jo tulevassa.

Kirjoitit erilaisista katsantokannoista, joita ei voi sovittaa yhteen ja se on varmasti monen eron takana oleva syy. Ei olisi alun perinkään pitänyt mennä yhteen tai olisi pitänyt tajuta paljon aiemmin ettei kannata, itse pyörittelin vuosia noitakin ajatuksia ja täällä olen huomannut että myös monet ovat siitä kirjoittaneet. Jos molemmat lopulta tajuavat etteivät vain sovi yhteen, sen isompi ei välttämättä ole se vika puolisossa, ystvävyys voi olla mahdollista. Ei tarvitse enää asua saman katon alla eikä halata, parit sukujuhlat kyllä kestää eli sopuero. Suuri draama kuihtuu melkein kaikissa avioeroissa lopulta kuitenkin, jos ihmiset vain ovat mielenterveydeltään suurin piirtein normaaleja.

onnnnellinen nainen kirjoitti:

Kapinoinnista ja taistelusta ei tule mieleen elämästään vastuuta ottavaa aikuista naista. Tarve kapinoida ei tule miehestäsi vaan sinusta itsestäsi niin kuin tuo vertailukin, esitit niitä vertailuja kirjoituksissasi itse, ei miehesi. Eroprosessissa on mielestäni tärkeää ymmärtää oma ajattelu- ja käytöstapansa jonka elämäntilanne nostaa esille sen sijaan että keskittyy puolisoon. Häntä ei voi muuttaa, vain itseään voi muuttaa, vaikka se vanha klisee onkin, se on totta. Vaikka puoliso käyttäytyy kuin isä, arvostelija, vertailija niin ei tarvitse taantua lapseksi, arvosteltavaks ja riidellä siinä kuviossa enää. Ehkä se hetki, kun tajuaa oman käytöksensä järjettömyyden ja ehkä syynkin sille (puolison vikojen ruotimisen sijasta), on se kuuluisa viimeinen pisara, jonka jälkeen on valmis jättämään sen kaiken taakseen. Loputon kyllästyminen vanhaan rooliin - ainakin itsellä meni prosessi niin. Mikään luonteeni arvio ja psykologisoinnin yritys ja kaikenlainen manipulointi tai selvittely ei tehnyt enää minkäänlaista vaikutusta eli puheet oli puhuttu ja riidat oli käyty ja mieli oli jo tulevassa.

Olenkin ottanut vastuun omasta mielenterveydestäni, sillä tavallaan kuitenkin epäilen tätä kaikkea mitä mielessä pyörii, valitettavasti

En yritä muuttaa häntä, haloo, eikös se käy aika selvästi esille??!! Minusta hän tekee sitä. Teen tavallaan itsekkäästi sitä, minkä oikeaksi koen elämässäni ja myös kerron sen hänelle. On hänen oma asiansa joko ymmärtää tai olla ymmärtämättä.

Olen täysin varma siitä, että minulta ei ainakaan sanat ja käsitteet lopu, kun perustelen toimintani hänelle. Olen ainakin yrittänyt. On helppoa perustella tavallaan helpotan myös hänen taakkaansa, jos osaan antaa hänelle vaihtoehtoja, mitä hän kullakin kommentilla ajaa takaa ja mitä hän toivoisi milläkin saavuttavan.

Ja tuohon viimeiseen kirjoitukseen, :) seitsämän vuotta yhdessä ennen lopullista sitoutumista ei taannut minullekaan onnea :) Se on kun ja kato voi hyvänen aika sentään!!

aloittaja... kirjoitti:

Olenkin ottanut vastuun omasta mielenterveydestäni, sillä tavallaan kuitenkin epäilen tätä kaikkea mitä mielessä pyörii, valitettavasti

En yritä muuttaa häntä, haloo, eikös se käy aika selvästi esille??!! Minusta hän tekee sitä. Teen tavallaan itsekkäästi sitä, minkä oikeaksi koen elämässäni ja myös kerron sen hänelle. On hänen oma asiansa joko ymmärtää tai olla ymmärtämättä.

Olen täysin varma siitä, että minulta ei ainakaan sanat ja käsitteet lopu, kun perustelen toimintani hänelle. Olen ainakin yrittänyt. On helppoa perustella tavallaan helpotan myös hänen taakkaansa, jos osaan antaa hänelle vaihtoehtoja, mitä hän kullakin kommentilla ajaa takaa ja mitä hän toivoisi milläkin saavuttavan.

Ja tuohon viimeiseen kirjoitukseen, :) seitsämän vuotta yhdessä ennen lopullista sitoutumista ei taannut minullekaan onnea :) Se on kun ja kato voi hyvänen aika sentään!!

En tarkoittanut, että yrität häntä muuttaa, vaan hän toivoisi sinun olevan toisenlainen ja myös sinä toivot hänen olevan toisenlainen, niin kirjoituksesi ymmärsin. Mutta toinen ei muutu. Se on just nimeltään avioliitto-ongelma :) Olen pahoillani, mutta tuo vaihtoehtojen antaminen hänelle mitä hän ajaa takaa kuulostaa todella pahalta. Olen joutunut sellaisen kohteeksi, joku on muka tietävinään miksi ajattelen tietyllä tavalla, tulkitsee lapsuuttani jne. Se on melkoista vallankäyttöä ja hyvin raskasta ja loukkaavaa, etten sitten lopulta enää jaksanut siihen vastata yhtään mitään, vaan aloin muuttaa omaa käytöstäni ja otin etäisyyttä, koska tajusin käyttäytyväni yhtä järjettömästi. Jos joku haluaa panna minut tiettyyn lokeroon, hänellä on se tarve tein mitä tahansa. Käännekohta oli se, jokaisella on omissa sanomisissaan ja tekemisissään ihan tarpeeksi, jos avioliitossa menee huonosti. Mielestäni aikuisen vastuu tarkoittaa just sitä että ottaa vastuun vain omista tekemisistään ja puheistaan, toisen tekemisiä ja sanomisia ei tarvitse vääntää yhtään miksikään. Jos kaksi aikuista keskustelee, molemmat ovat omalla tontillaan, mutta riidassa ja huonosti menevässä avioliitossa ei niin ole, vaan molemmat ovat kuin lapsia ja murrosikäisiä tai toinen asettuu välillä muka viisaan rooliin, vaikka koko ajan tosiasiassa koettaa kääntää toista omalle kannalleen.Toivottavasti ymmärrät etten yritä syyttää sinua vaan erron vain oman näkemyksieni, riita on juuri sitä että molemmat koettavat vääntää toisen sanomisia ja tekemisisä ja tulkita niitä oman mielensä mukaan. Eteenpäin pääsee, jos ottaa vain ainoastaan vastuun omista teoistaan ja sanoistaaneikä edes yritä toisen puolesta yhtään mitään. Jos miehesi on esimerkiksi epärehellinen, katso tekoja, jätä puhuminen ja tulkitseminen vähemmälle. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Et voi tietää miehesi ajatuksia, sellaisen luuleminen on itsensä pettämistä, anna hänen sanoa mitä sanoo ja tehdä mitä tekee ja tee vain johtopäätökset omasta puolestasi. Olen ollut tuollaisessa suossa, luulisin tietäväni mitä tarkoitat. Perustelua, vääntämistä, riitelyä ja toisen sanomisien ja tekemisien tulkintaa, vaikka niistä ei ole kerrassaan mitään hyötyä niin kuin itsekin sanot. Se on raskasta. Ei tarvitse syyttää itseään, jotenkin kirjoituksessai tulee mieleen, että niin tekisit, tai hirveä suruhan se on, kun avioliitto on epäonnistunut, mutta niin käy kuitenkin hyuvin monille hyville ihmisille. Ei takaa onnea pitkä yhdessäasuminen tai mikään ennen avioliittoa koska elämässä voi tapahtua paljon sellaista mitä ei voi etukäteen tietää. Toista ei voi tuntea kokonaan milloinkaan esimerkiksi. Nyt kirjoitin liiankin pitkästi, nämä ovat tietysti vain omia johtopäätöksiäni eikä niitä pidä ottaa liian vakavasti. Itselleni oli suuri merkitys terapialla, johon menin ihan omilla rahoillani. Se selkityyti ajatuksia niin etten usko tekeväni ainakaan samoja virheitä enää uudestaan.

onnnnnellinen nainen kirjoitti:

En tarkoittanut, että yrität häntä muuttaa, vaan hän toivoisi sinun olevan toisenlainen ja myös sinä toivot hänen olevan toisenlainen, niin kirjoituksesi ymmärsin. Mutta toinen ei muutu. Se on just nimeltään avioliitto-ongelma :) Olen pahoillani, mutta tuo vaihtoehtojen antaminen hänelle mitä hän ajaa takaa kuulostaa todella pahalta. Olen joutunut sellaisen kohteeksi, joku on muka tietävinään miksi ajattelen tietyllä tavalla, tulkitsee lapsuuttani jne. Se on melkoista vallankäyttöä ja hyvin raskasta ja loukkaavaa, etten sitten lopulta enää jaksanut siihen vastata yhtään mitään, vaan aloin muuttaa omaa käytöstäni ja otin etäisyyttä, koska tajusin käyttäytyväni yhtä järjettömästi. Jos joku haluaa panna minut tiettyyn lokeroon, hänellä on se tarve tein mitä tahansa. Käännekohta oli se, jokaisella on omissa sanomisissaan ja tekemisissään ihan tarpeeksi, jos avioliitossa menee huonosti. Mielestäni aikuisen vastuu tarkoittaa just sitä että ottaa vastuun vain omista tekemisistään ja puheistaan, toisen tekemisiä ja sanomisia ei tarvitse vääntää yhtään miksikään. Jos kaksi aikuista keskustelee, molemmat ovat omalla tontillaan, mutta riidassa ja huonosti menevässä avioliitossa ei niin ole, vaan molemmat ovat kuin lapsia ja murrosikäisiä tai toinen asettuu välillä muka viisaan rooliin, vaikka koko ajan tosiasiassa koettaa kääntää toista omalle kannalleen.Toivottavasti ymmärrät etten yritä syyttää sinua vaan erron vain oman näkemyksieni, riita on juuri sitä että molemmat koettavat vääntää toisen sanomisia ja tekemisisä ja tulkita niitä oman mielensä mukaan. Eteenpäin pääsee, jos ottaa vain ainoastaan vastuun omista teoistaan ja sanoistaaneikä edes yritä toisen puolesta yhtään mitään. Jos miehesi on esimerkiksi epärehellinen, katso tekoja, jätä puhuminen ja tulkitseminen vähemmälle. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Et voi tietää miehesi ajatuksia, sellaisen luuleminen on itsensä pettämistä, anna hänen sanoa mitä sanoo ja tehdä mitä tekee ja tee vain johtopäätökset omasta puolestasi. Olen ollut tuollaisessa suossa, luulisin tietäväni mitä tarkoitat. Perustelua, vääntämistä, riitelyä ja toisen sanomisien ja tekemisien tulkintaa, vaikka niistä ei ole kerrassaan mitään hyötyä niin kuin itsekin sanot. Se on raskasta. Ei tarvitse syyttää itseään, jotenkin kirjoituksessai tulee mieleen, että niin tekisit, tai hirveä suruhan se on, kun avioliitto on epäonnistunut, mutta niin käy kuitenkin hyuvin monille hyville ihmisille. Ei takaa onnea pitkä yhdessäasuminen tai mikään ennen avioliittoa koska elämässä voi tapahtua paljon sellaista mitä ei voi etukäteen tietää. Toista ei voi tuntea kokonaan milloinkaan esimerkiksi. Nyt kirjoitin liiankin pitkästi, nämä ovat tietysti vain omia johtopäätöksiäni eikä niitä pidä ottaa liian vakavasti. Itselleni oli suuri merkitys terapialla, johon menin ihan omilla rahoillani. Se selkityyti ajatuksia niin etten usko tekeväni ainakaan samoja virheitä enää uudestaan.

No kiitos vastauksesta. Paljon hyviä näkökulmia. Näin olen ajatellutkin tekeväni oman tilan määrittelyllä, eli mennä itse eteenpäin. Toivon hänenkin sitten tavallaan löytävän elämälleen vapauden ja tajuta että elämää voi olla myös tuolla ulkona :)

Koska tiedän että tulevaisuus tulee muuttamaan minua. Tavallaan tiedän jo valmiiksi ristiriitoja, mitä on tulossa, mutta yritän oikeasti antaa elämän näyttää ja olen myös avoin mieheni mielelle.

Mainitsin ed. tekstissä hänen kommenttien sanoittamisesta. En tarkoita sitä, että "lukisin" mieheni ajatuksia, vaan nimenomaan haluaisin kuulla niitä. Haluaisin todella ymmärtää häntä. Ja jotakin punaista lankaa toiminnalle ja elämälle. Tämä ehkä riittää hänelle?! Ajatuksia tulevasta jotakin, ihan mitä vain. Mutta en koskaan saa niitä. Tavallaan on kaksi puolta: Hiljaisuuden alta paljastuu välinpitämätön, tunteeton ja itsekeskeinen k-pää tai sitten hiljaisuuden takana on arjen rutiinien turvattu sujuminen ja kaikki muu tuottaa siihen särön. Olen aina yksin esim. tämän asian kanssa. Muotissa minä kelpaisin ja tietysti olen hankala

Ja ne teot, ne teot! Hän on Suorittamisen mestari ja järjestelmällinen, kurinalaisuuden taitava hallitsija. Jos katson tekoja, näen täydellisyyden. Kun kuuntelen ajatuksia, en saa mitään.

Eli minun pitää siis hankkia elämää muualta ja katsoa mitä kotona sitten tapahtuu. Kovin hankalaksi elämä tietysti muuttuu hetkelliseksi ja minähän siihen olen taas syyllinen. :)

aloitt. kirjoitti:

No kiitos vastauksesta. Paljon hyviä näkökulmia. Näin olen ajatellutkin tekeväni oman tilan määrittelyllä, eli mennä itse eteenpäin. Toivon hänenkin sitten tavallaan löytävän elämälleen vapauden ja tajuta että elämää voi olla myös tuolla ulkona :)

Koska tiedän että tulevaisuus tulee muuttamaan minua. Tavallaan tiedän jo valmiiksi ristiriitoja, mitä on tulossa, mutta yritän oikeasti antaa elämän näyttää ja olen myös avoin mieheni mielelle.

Mainitsin ed. tekstissä hänen kommenttien sanoittamisesta. En tarkoita sitä, että "lukisin" mieheni ajatuksia, vaan nimenomaan haluaisin kuulla niitä. Haluaisin todella ymmärtää häntä. Ja jotakin punaista lankaa toiminnalle ja elämälle. Tämä ehkä riittää hänelle?! Ajatuksia tulevasta jotakin, ihan mitä vain. Mutta en koskaan saa niitä. Tavallaan on kaksi puolta: Hiljaisuuden alta paljastuu välinpitämätön, tunteeton ja itsekeskeinen k-pää tai sitten hiljaisuuden takana on arjen rutiinien turvattu sujuminen ja kaikki muu tuottaa siihen särön. Olen aina yksin esim. tämän asian kanssa. Muotissa minä kelpaisin ja tietysti olen hankala

Ja ne teot, ne teot! Hän on Suorittamisen mestari ja järjestelmällinen, kurinalaisuuden taitava hallitsija. Jos katson tekoja, näen täydellisyyden. Kun kuuntelen ajatuksia, en saa mitään.

Eli minun pitää siis hankkia elämää muualta ja katsoa mitä kotona sitten tapahtuu. Kovin hankalaksi elämä tietysti muuttuu hetkelliseksi ja minähän siihen olen taas syyllinen. :)

Ilmeisesti vielä välität miehestäsi, kun haluat kuulla hänen ajatuksistaan. Hän puolestaan on välinpitämätön sinusta ja asioistasi? Pakollahan ketään ei saa kertomaan itsestään, ellei huvita, joten joko vika on keskustleun tavassa tai siinä, ettei hän tosiaan halua kertoa sinulle asioitaan enää. Omasta mielestäni puhe on kyllä yliarvostettua. Mitä keskusteluilla lopulta saadaan aikaan ja moni keskustelu on sitä, että toinen kertoo miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Tärkeämpää on tehdä asioita yhdessä, tuntea yhdessä ja saada sitä kautta yhteenkuuluvuutta.

Miksi miehesi "suorittaminen" sinua muuten häiritsee, kun otat sen esille jokaisessa viestissä? Onko hän ahkera, aktiivinen ja toimelias? Onko se sinulta jotenkin pois, jos hän suorittaa tai on kurinalainen ja jopa täydellinen tekemissään asioissa? Miksi se, että hän osaa asioita, häiritsee sinua, vähentääkö se jotenkin sinun arvoasi? Et arvosta hänen osaamistaan, hän ei puolestaan arvosta sinun osaamistasi muissa asioissa eli onko kyse molemminpuolisesta haukkumisesta vai mistä?

Jos välität miehestäsi, ei sinun mielestäni kannattaisi hankkia elämää muualta, vaan etsiä tietä takaisin miehesi luo koettamalla ymmärtää hänen ajattelelutapaansa ja arvostamalla hänen yrityksiään tulla sinua lähemmäs tekojensa avulla esimerkiksi ostamalla koruja ja viemällä hotelliin. Miksi olet tässä avioliitossa, kysyit itse, niin miksi? Haluatko, että hän jättää sinut vai toivotko, että liitto jatkuisi parempana? Lapset lähtevät kotoa ihan pian, jos ovat murrosikäisiä, sen jälkeen heidän hyvinvointinsa ei voi olla parisuhteen motiivi kummallakaan osapuolella.

onnnnnellinen nainen kirjoitti:

Ilmeisesti vielä välität miehestäsi, kun haluat kuulla hänen ajatuksistaan. Hän puolestaan on välinpitämätön sinusta ja asioistasi? Pakollahan ketään ei saa kertomaan itsestään, ellei huvita, joten joko vika on keskustleun tavassa tai siinä, ettei hän tosiaan halua kertoa sinulle asioitaan enää. Omasta mielestäni puhe on kyllä yliarvostettua. Mitä keskusteluilla lopulta saadaan aikaan ja moni keskustelu on sitä, että toinen kertoo miten asiat ovat tai miten niiden pitäisi olla. Tärkeämpää on tehdä asioita yhdessä, tuntea yhdessä ja saada sitä kautta yhteenkuuluvuutta.

Miksi miehesi "suorittaminen" sinua muuten häiritsee, kun otat sen esille jokaisessa viestissä? Onko hän ahkera, aktiivinen ja toimelias? Onko se sinulta jotenkin pois, jos hän suorittaa tai on kurinalainen ja jopa täydellinen tekemissään asioissa? Miksi se, että hän osaa asioita, häiritsee sinua, vähentääkö se jotenkin sinun arvoasi? Et arvosta hänen osaamistaan, hän ei puolestaan arvosta sinun osaamistasi muissa asioissa eli onko kyse molemminpuolisesta haukkumisesta vai mistä?

Jos välität miehestäsi, ei sinun mielestäni kannattaisi hankkia elämää muualta, vaan etsiä tietä takaisin miehesi luo koettamalla ymmärtää hänen ajattelelutapaansa ja arvostamalla hänen yrityksiään tulla sinua lähemmäs tekojensa avulla esimerkiksi ostamalla koruja ja viemällä hotelliin. Miksi olet tässä avioliitossa, kysyit itse, niin miksi? Haluatko, että hän jättää sinut vai toivotko, että liitto jatkuisi parempana? Lapset lähtevät kotoa ihan pian, jos ovat murrosikäisiä, sen jälkeen heidän hyvinvointinsa ei voi olla parisuhteen motiivi kummallakaan osapuolella.

Tottakai välitän hänestä, hän on minun tärkein aikuinen ihminen tässä elämässä, kumppani.

Miksi miehesi "suorittaminen" sinua muuten häiritsee, kun otat sen esille jokaisessa viestissä? Koska se on hallitsevaa ja hän ohjelmoi minut siihen mukaan, jotta homma tulisi suoritetuksi. En vain yksinkertaisesti jaksa sitä organisoimista, koska se tapahtuu lähes päivittäin. Jos ei päivittäin, niin sitten huokailua ja päivittelyä. Ei se arvoani vähennä, vaan se että saan pulustella tekemisiäni tai niiden tekemättä jättämisiä. Olen omasta työstänikin niin uupunut päivän päätteeksi ja kotona odottaa yleensä sama kiittämättömyys ja tyytymättömyys.

Millainen ihminen on ahkera?Millainen on aktiivinen? Toimelias? Suhteellista ja kaikkia näitä voidaan katsoa eri perspektiivistä. Kaikkea näitä hän on, mutta nuo ovat arjen jokapäiväisiä asioita.

Ongelma on siinä, että tämä riittää hänelle, minä kaipaan jotakin muutakin. Se on siis lasten kanssa matkustamista ja sitten toivottavasti tulevaisuudessa jotakin muutakin. Kuten sanoin, hän ei tavallisesti ole innokas tekemään, suunnittelemaan ja miettimään mitään tavallisuudesta poikkeavaa omatoimisesti. Kiinnostuksen puute, ymmärrän sen. Tämä riittää hyvin hänelle.

No diipadaa, peruskuvio. Jos ei nainen nalkuta niin sen tekee mies.

Toisinaan kaipaan aikoja, jolloin minäkin sain tehtyä asioita ihan tekemisen ilosta ja työ palkitsi tekijänsä. Nyt sitä tunnetta ei ole ollut enää vuosiin.

Toisaalta, ehkä olenkin vain kyllätynyt tähän samaan ympyrään, jossa jokainen päivä toistuu samana tässä valmiissa maailmassa. Syömme samaa perunaa koko kaupunginosa. Käymme ostamassa valmiiksi valikoidut kukat plantagenista. Kulutamme ostoskeskukseen valmiiksi valikoituihin tuotteisiin. Täällä on paljon ns. outletteja, voi ostaa vieläkin enemmän ja halvemmalla, sitä joka ei mennyt muualla kaupaksi. Ostaa, kuluttaa, käydä töissä.

Ei tarvitse niin, tiedän senkin. Mutta se on tehty niin helpoksi täällä.

"Miksi olet tässä avioliitossa, kysyit itse, niin miksi? "Vastasinkin siihen jo, eli tavallaan kuitenkin epäilen tätä kaikkea ja lasten kouluolosuhteet sitä vielä vaativat. Tavallaan kuitenkin olen surullinen siitäkin, että liitot eivät kestä nykyisin. Ajatus yksinhuoltajuudesta ja yleensä siihen liittyvästä elämästä on minulle henkilökohtaisesti negatiivisesti sävyttynyt. "Haluatko, että hän jättää sinut vai toivotko, että liitto jatkuisi parempana?" En edes halua puhua _liitosta_, vaan parisuhteesta/ihmissuhteesta.

Jos hän jättäisi minut, olisin huojentunut. Minä tiedän selviäväni. Olen noussut niin syvältä tässä elämässä, että sen kokemuksen jälkeen voin uskoa selviäväni mistä vaan. Tavallaan kun tuntee toisen pitkän liiton ajalta, tietää mihin hänen koko elämänsä täällä perustuu.

Jos minä hakisin eroa, tuntisin syyllisyyttä ja olisin luovuttaja. Koska hän on niin ahkera, enkä ole ollut sellainen kuin hän olisi toivonut vaan uppiniskaisena kiukuttelijana poistunut katkerasti:)

Me olemme erilaisia.

Tiedän senkin, että minun on mentävä eteenpäin omaa tietäni, jotta voisin ymmärtää tätä kaikkea enemmän.

aloittaja12 kirjoitti:

Tottakai välitän hänestä, hän on minun tärkein aikuinen ihminen tässä elämässä, kumppani.

Miksi miehesi "suorittaminen" sinua muuten häiritsee, kun otat sen esille jokaisessa viestissä? Koska se on hallitsevaa ja hän ohjelmoi minut siihen mukaan, jotta homma tulisi suoritetuksi. En vain yksinkertaisesti jaksa sitä organisoimista, koska se tapahtuu lähes päivittäin. Jos ei päivittäin, niin sitten huokailua ja päivittelyä. Ei se arvoani vähennä, vaan se että saan pulustella tekemisiäni tai niiden tekemättä jättämisiä. Olen omasta työstänikin niin uupunut päivän päätteeksi ja kotona odottaa yleensä sama kiittämättömyys ja tyytymättömyys.

Millainen ihminen on ahkera?Millainen on aktiivinen? Toimelias? Suhteellista ja kaikkia näitä voidaan katsoa eri perspektiivistä. Kaikkea näitä hän on, mutta nuo ovat arjen jokapäiväisiä asioita.

Ongelma on siinä, että tämä riittää hänelle, minä kaipaan jotakin muutakin. Se on siis lasten kanssa matkustamista ja sitten toivottavasti tulevaisuudessa jotakin muutakin. Kuten sanoin, hän ei tavallisesti ole innokas tekemään, suunnittelemaan ja miettimään mitään tavallisuudesta poikkeavaa omatoimisesti. Kiinnostuksen puute, ymmärrän sen. Tämä riittää hyvin hänelle.

No diipadaa, peruskuvio. Jos ei nainen nalkuta niin sen tekee mies.

Toisinaan kaipaan aikoja, jolloin minäkin sain tehtyä asioita ihan tekemisen ilosta ja työ palkitsi tekijänsä. Nyt sitä tunnetta ei ole ollut enää vuosiin.

Toisaalta, ehkä olenkin vain kyllätynyt tähän samaan ympyrään, jossa jokainen päivä toistuu samana tässä valmiissa maailmassa. Syömme samaa perunaa koko kaupunginosa. Käymme ostamassa valmiiksi valikoidut kukat plantagenista. Kulutamme ostoskeskukseen valmiiksi valikoituihin tuotteisiin. Täällä on paljon ns. outletteja, voi ostaa vieläkin enemmän ja halvemmalla, sitä joka ei mennyt muualla kaupaksi. Ostaa, kuluttaa, käydä töissä.

Ei tarvitse niin, tiedän senkin. Mutta se on tehty niin helpoksi täällä.

"Miksi olet tässä avioliitossa, kysyit itse, niin miksi? "Vastasinkin siihen jo, eli tavallaan kuitenkin epäilen tätä kaikkea ja lasten kouluolosuhteet sitä vielä vaativat. Tavallaan kuitenkin olen surullinen siitäkin, että liitot eivät kestä nykyisin. Ajatus yksinhuoltajuudesta ja yleensä siihen liittyvästä elämästä on minulle henkilökohtaisesti negatiivisesti sävyttynyt. "Haluatko, että hän jättää sinut vai toivotko, että liitto jatkuisi parempana?" En edes halua puhua _liitosta_, vaan parisuhteesta/ihmissuhteesta.

Jos hän jättäisi minut, olisin huojentunut. Minä tiedän selviäväni. Olen noussut niin syvältä tässä elämässä, että sen kokemuksen jälkeen voin uskoa selviäväni mistä vaan. Tavallaan kun tuntee toisen pitkän liiton ajalta, tietää mihin hänen koko elämänsä täällä perustuu.

Jos minä hakisin eroa, tuntisin syyllisyyttä ja olisin luovuttaja. Koska hän on niin ahkera, enkä ole ollut sellainen kuin hän olisi toivonut vaan uppiniskaisena kiukuttelijana poistunut katkerasti:)

Me olemme erilaisia.

Tiedän senkin, että minun on mentävä eteenpäin omaa tietäni, jotta voisin ymmärtää tätä kaikkea enemmän.

Saan sellaisen vaikutelman, ettei ongelman ydin olekaan miehestäsi, vaan omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Ja ilmeisesti ajatuksesi miehesi suhteen ovat aika ristiriitaiset verraten ensimmäistä viestiäsi siihen että hän on elämäsi tärkein ihminen ja annat hänelle positiivista palautetta.

Tiedät varmasti järjellä ettei mies tai kukaan muukaan ihminen ei yleensä ole onnellisuutemme esteenä, vaan omat valintamme ja ajatuksemme ja etenkin tekomme niin muita kuin itseämmekin kohtaan. Vain me itse voimme muuttaa elämäämme paremmaksi, ei kenenkään muun muuttuminen tai syyttäminen auta olemaan tyytyväisempi, ellei itse tee mitään muutoksia ajatteluunsa ja ennen kaikkea tekoihinsa. Elämänmuutosta monesti edeltää jonkinlainen marttyyrivaihe, muut ovat syyllisiä pahaan oloomme ja voihan sitä vaihetta jatkaa vuosikausia, siitä voi tulla elämäntapa ja maailmankatsomus, vaikka sitä kukaan tuskin tietoisesti haluaa, jämähtää tyytymättömyyteen ja valitukseen
Mielestäni ongelmassa voi olla kyse ihan vain siitä että ajattelee liikaa ja tekee liian vähän. Tiettyyn rajaan ajattelu tietysti on tärkeää, mutta millainen ihminen olen, se tehdään teoilla, ei ajatuksilla.

Ja tämä pätee varsinkin ihmissuhteissa, eivät muut välitä ajatuksistamme eivätkä useimiten edes niitä tiedä, he näkevät sen mitä me teemme. Siis itseäkin kannattaa arvioida omien tekojen kannalta, teenkö sellaisia tekoja että arvostan itseäni ja sellaisia tekoja, jotka hyödyttävät sitä mitä haluan pitkällä tähtäimellä. Itsekin kerroit, että joskus jaksoit tehdä asioita ja tunsit työn iloa. Harvemmin ajatuksista on tuollaista iloa, monesti ajatuksista on vain harmia. Olen siis vähän eri mieltä siitä, että käytöksen eli tekojen määrittely on suhteellista. Ei se ole, eiväthän muut näe hyviä ajatuksia, vaan ainoastaan tekomme, jonka mukaan he arvioivat meitä. Myös omat teot tuottavat itselle arvostusta tai eivät tuota. Esimerkiski kiukuttelu ja uppiniskaisuus, yhtä hyvin ahkeruus ja aktiivisuus, jokainen suurin piirtein tietää mihin niillä viitataan. Jos kiljun ja paiskon ovia sekä pidän mykkäkoulua, sen takana olevat ajatukset eivät ole olennaisia, vaan vaikutus, joka sillä on toiseen ihmiseen. Tekojen pitäisi olla sopusoinnussa sen kanssa mitä todella haluaa eli ajatella nurkan taakse tai nenäänsä pidemmälle mitä tästä seuraa. Tuon oivaltaminen mielestäni auttaa käyttäytymään vastuullisemmin ihmissuhteissa. Huonosti menevässä avioliitossa voi esimerkiksi päättää käyttäytyä ystävällisemmin, kuin ystävä, jotta ero sitten aikanaan olisi helpompi eivätkä lapset kärsi niin paljon. Äskettäin luin lehdestä jonkun terapeutin ajatuksen, että lapset saavat mallin siitä miten ollaan onnellisia vanhemmiltaan eli onnellisuus on sillä tavoin perinnöllistä. Vastuullinen käyttäytyminen ja nenäänsä pitemmälle ajatteleminen on mielestäni aika usein hyvä keino tavoitella onnellisuutta, ajatuksia ja tunteita korostetaan mielestäni liikaa.

onnnnellinen nainen kirjoitti:

Saan sellaisen vaikutelman, ettei ongelman ydin olekaan miehestäsi, vaan omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Ja ilmeisesti ajatuksesi miehesi suhteen ovat aika ristiriitaiset verraten ensimmäistä viestiäsi siihen että hän on elämäsi tärkein ihminen ja annat hänelle positiivista palautetta.

Tiedät varmasti järjellä ettei mies tai kukaan muukaan ihminen ei yleensä ole onnellisuutemme esteenä, vaan omat valintamme ja ajatuksemme ja etenkin tekomme niin muita kuin itseämmekin kohtaan. Vain me itse voimme muuttaa elämäämme paremmaksi, ei kenenkään muun muuttuminen tai syyttäminen auta olemaan tyytyväisempi, ellei itse tee mitään muutoksia ajatteluunsa ja ennen kaikkea tekoihinsa. Elämänmuutosta monesti edeltää jonkinlainen marttyyrivaihe, muut ovat syyllisiä pahaan oloomme ja voihan sitä vaihetta jatkaa vuosikausia, siitä voi tulla elämäntapa ja maailmankatsomus, vaikka sitä kukaan tuskin tietoisesti haluaa, jämähtää tyytymättömyyteen ja valitukseen
Mielestäni ongelmassa voi olla kyse ihan vain siitä että ajattelee liikaa ja tekee liian vähän. Tiettyyn rajaan ajattelu tietysti on tärkeää, mutta millainen ihminen olen, se tehdään teoilla, ei ajatuksilla.

Ja tämä pätee varsinkin ihmissuhteissa, eivät muut välitä ajatuksistamme eivätkä useimiten edes niitä tiedä, he näkevät sen mitä me teemme. Siis itseäkin kannattaa arvioida omien tekojen kannalta, teenkö sellaisia tekoja että arvostan itseäni ja sellaisia tekoja, jotka hyödyttävät sitä mitä haluan pitkällä tähtäimellä. Itsekin kerroit, että joskus jaksoit tehdä asioita ja tunsit työn iloa. Harvemmin ajatuksista on tuollaista iloa, monesti ajatuksista on vain harmia. Olen siis vähän eri mieltä siitä, että käytöksen eli tekojen määrittely on suhteellista. Ei se ole, eiväthän muut näe hyviä ajatuksia, vaan ainoastaan tekomme, jonka mukaan he arvioivat meitä. Myös omat teot tuottavat itselle arvostusta tai eivät tuota. Esimerkiski kiukuttelu ja uppiniskaisuus, yhtä hyvin ahkeruus ja aktiivisuus, jokainen suurin piirtein tietää mihin niillä viitataan. Jos kiljun ja paiskon ovia sekä pidän mykkäkoulua, sen takana olevat ajatukset eivät ole olennaisia, vaan vaikutus, joka sillä on toiseen ihmiseen. Tekojen pitäisi olla sopusoinnussa sen kanssa mitä todella haluaa eli ajatella nurkan taakse tai nenäänsä pidemmälle mitä tästä seuraa. Tuon oivaltaminen mielestäni auttaa käyttäytymään vastuullisemmin ihmissuhteissa. Huonosti menevässä avioliitossa voi esimerkiksi päättää käyttäytyä ystävällisemmin, kuin ystävä, jotta ero sitten aikanaan olisi helpompi eivätkä lapset kärsi niin paljon. Äskettäin luin lehdestä jonkun terapeutin ajatuksen, että lapset saavat mallin siitä miten ollaan onnellisia vanhemmiltaan eli onnellisuus on sillä tavoin perinnöllistä. Vastuullinen käyttäytyminen ja nenäänsä pitemmälle ajatteleminen on mielestäni aika usein hyvä keino tavoitella onnellisuutta, ajatuksia ja tunteita korostetaan mielestäni liikaa.

"Olen siis vähän eri mieltä siitä, että käytöksen eli tekojen määrittely on suhteellista. Ei se ole, eiväthän muut näe hyviä ajatuksia, vaan ainoastaan tekomme, jonka mukaan he arvioivat meitä" Tuo riippuu ihan ihmisestä ja hänen elämänarvoistaan, asemasta, sosioekonomisesta asemasta ja itsetunnosta. Teit niin tai näin, se on AINA väärin, ja sen kyllä kuulee! Riippuu vähän ihmisen viisaudesta ja SIITÄ asemasat! Kaikenlaisia urpoja sitä onkin, mutta tämä ei liity tähän vaan yleensä ihmissuhteisiin....

Tiedän, että olen hyvä työssäni., En kadehdi, en helkkari kerskaa, mutta se Asenne!!

Pakko heti tarttua tähän mitä kirjoitit. Kaunis ajatus, kerrassaan kaunis. Valitettavasti joudun toteamaan että tämä ei pidä aluunkaan paikkaansa. Tietäisitpä!!!! ajatukset ja teot, työssänni aina ristiriidassa!! Juuri tälläisten ajatusten takia ihmiset varmaan ovat niin hukassa!

Ja muut ajatukset olivat avioliittoleiriltä! ( lol) Kiitos. Olen tänään väsynyt!

No mites jos unohdetaan koko liitto, kuten olen toivonut, vaan se erillisyytemme ja se millaisina ihmisinä näyttäydymme lapsillemme??? Olen yksin vastuussa siitä ja minun suhteeni miheeni on täysin eri asia. En leiki marttyyria, en mustamaalaa isää heille, en kä ketään heidän lähimmäisiään. Olen päättänyt sen. Vaikka kuinka tekisi mieli. Heikko tekee niin. Luotan lapsiini. He ovat täällä vain lainassa enä lopulta voi vaikuttaa kuin siihen kuinka paljon he tarvitsevat minun rakkautta ja ymmärrystä. Teen sen mihin pystyn ja elän hetkessä tunteella. Eli rakastan heitä, kuuntelen ja ymmärrän.

Joku voi esittää tähän omat näkemyksensä, kuten yllä, mutta kuten sanoin, en todistele sitä kenellekään!

Luotan lapiseni älylliseen kapasiteettiin muodostaa itse oma kuva ihmisistä ja elämästä enkä aliarvioi heitä missään suhteessa minun ja mieheni suhteen arviointiin ja joksikin peruspilariksi elämälle! On mieheni tapa näyttää rakkautta ja on minun tapa näyttää rakkautta!

Rakkaus on ja pysyy ja ja ihminen oppii!

aloittaja.1 kirjoitti:

"Olen siis vähän eri mieltä siitä, että käytöksen eli tekojen määrittely on suhteellista. Ei se ole, eiväthän muut näe hyviä ajatuksia, vaan ainoastaan tekomme, jonka mukaan he arvioivat meitä" Tuo riippuu ihan ihmisestä ja hänen elämänarvoistaan, asemasta, sosioekonomisesta asemasta ja itsetunnosta. Teit niin tai näin, se on AINA väärin, ja sen kyllä kuulee! Riippuu vähän ihmisen viisaudesta ja SIITÄ asemasat! Kaikenlaisia urpoja sitä onkin, mutta tämä ei liity tähän vaan yleensä ihmissuhteisiin....

Tiedän, että olen hyvä työssäni., En kadehdi, en helkkari kerskaa, mutta se Asenne!!

Pakko heti tarttua tähän mitä kirjoitit. Kaunis ajatus, kerrassaan kaunis. Valitettavasti joudun toteamaan että tämä ei pidä aluunkaan paikkaansa. Tietäisitpä!!!! ajatukset ja teot, työssänni aina ristiriidassa!! Juuri tälläisten ajatusten takia ihmiset varmaan ovat niin hukassa!

Ja muut ajatukset olivat avioliittoleiriltä! ( lol) Kiitos. Olen tänään väsynyt!

No mites jos unohdetaan koko liitto, kuten olen toivonut, vaan se erillisyytemme ja se millaisina ihmisinä näyttäydymme lapsillemme??? Olen yksin vastuussa siitä ja minun suhteeni miheeni on täysin eri asia. En leiki marttyyria, en mustamaalaa isää heille, en kä ketään heidän lähimmäisiään. Olen päättänyt sen. Vaikka kuinka tekisi mieli. Heikko tekee niin. Luotan lapsiini. He ovat täällä vain lainassa enä lopulta voi vaikuttaa kuin siihen kuinka paljon he tarvitsevat minun rakkautta ja ymmärrystä. Teen sen mihin pystyn ja elän hetkessä tunteella. Eli rakastan heitä, kuuntelen ja ymmärrän.

Joku voi esittää tähän omat näkemyksensä, kuten yllä, mutta kuten sanoin, en todistele sitä kenellekään!

Luotan lapiseni älylliseen kapasiteettiin muodostaa itse oma kuva ihmisistä ja elämästä enkä aliarvioi heitä missään suhteessa minun ja mieheni suhteen arviointiin ja joksikin peruspilariksi elämälle! On mieheni tapa näyttää rakkautta ja on minun tapa näyttää rakkautta!

Rakkaus on ja pysyy ja ja ihminen oppii!

"ajatuksesi miehesi suhteen ovat aika ristiriitaiset verraten ensimmäistä viestiäsi siihen että hän on elämäsi tärkein ihminen ja annat hänelle positiivista palautetta."

Ei minun mielstäni ole ollankaan. Tässä on mielestäni kysymyksessä AVIOliitto ja ihmissuhde.

Olen jo sanonut että minäkään tämä on vain sana paperilla, muu on sitten mistä kirjoitan.

Mieheni ehkä joutuu puntaroimaan uudestaan avoiliiton merkityksen jos meinaa miinun kanssa olla naimisissa. ( velkavankeudessa ym.... :))

Nimittäin velat alkaa olla kohta maksettu ja mullakin on lainaa enää rapiat 50 000, eli aika hyvän potin nappaisin jos tästä erilleen muutettaisiin. Eli todella joutuu miettimään kaiken merkitysta, sanojen, ajatusten!

Raha se ei tuo onnea, sen sanon mutta alkaa näyttää siltä että isona pottina se helpottaa elämää!

aloittajana.... kirjoitti:

"ajatuksesi miehesi suhteen ovat aika ristiriitaiset verraten ensimmäistä viestiäsi siihen että hän on elämäsi tärkein ihminen ja annat hänelle positiivista palautetta."

Ei minun mielstäni ole ollankaan. Tässä on mielestäni kysymyksessä AVIOliitto ja ihmissuhde.

Olen jo sanonut että minäkään tämä on vain sana paperilla, muu on sitten mistä kirjoitan.

Mieheni ehkä joutuu puntaroimaan uudestaan avoiliiton merkityksen jos meinaa miinun kanssa olla naimisissa. ( velkavankeudessa ym.... :))

Nimittäin velat alkaa olla kohta maksettu ja mullakin on lainaa enää rapiat 50 000, eli aika hyvän potin nappaisin jos tästä erilleen muutettaisiin. Eli todella joutuu miettimään kaiken merkitysta, sanojen, ajatusten!

Raha se ei tuo onnea, sen sanon mutta alkaa näyttää siltä että isona pottina se helpottaa elämää!

Vastasin edellisessä viestissä siihen mitä kerroit tyhjyyden tunteestasi ja en halunnut kommentoida avioliittoasi tai lapsiasi paitsi siinä mielessä, että harva meistä on saanut sellaisen kasvatuksen, että osaisi tietoisesti tehdä onnellisuutta tuovia tekoja, katsoa nurkan taakse. Ja varsinkin osaisi tehdä tietoisesti onnellisuutta tuottavia tekoja silloin kun elämässä on jotenkin vaikeaa, ei, silloin suurin osa vain pyörii samoissa ajatuksissa ja tunteissa toistaen samanlaista käyttäytymiskaavaa niin tein itsekin.

Hetkessä ja tunteella eläminen on tietysti toinen puoli asiasta, ettei murehtisi menneitä tai tulevia, mutta onnellisuutta tuottavat pienet teot ovat toinen puoli. Niiden tekojen ei tarvitse olla suuria vaan päinvastoin ne ovat pieniä jokapäiväisiä valintoja ihmissuhteissa ja oman hyvinvoinnin suhteen. Siitä koetin kirjoittaa. Mutta lopetan nyt tähän ja toivotan voimia sulle elämäntilanteeseen. Olen aivan samaa mieltä rahasta, se helpottaa huomattavasti, jos on rahaa jolla järjestää elämänsä jos avioliitto menee karille. Hyvää kevättä.

No mutta vanha vaimo, Mitäs tähän muuta vois sanoa kuin että niin just. Sanoppa se kuule, miksi en heti tajunnut että minussakin voi olla vikaa. mitä minäkin tässä narisen, kun en omaa onneani ymmärrä.

Naulan kantaan.

Luetko venäläisetkin rättipäiksi? Niitäkin riittää täällä pilvin pimein! Silloin kun on kyse miehen uudesta naikkosesta niin silloin kyllä pidetään turvat tukossa!