Hei! Onko kellään kokemusta invisalign oikomishoidosta?
Tekeekö kukaan sillä menetelmällä pirkanmaalla oikomisia?
Invisalign neuvoja
74
35816
Vastaukset
- Invisalign
Vain hyviä kokemuksia Invisalignista! Itselläni ovat kiskot nro 4 menossa, eli kohta olen oikonut hampaita pari kuukautta. Kiskoja vaihdetaan kahden viikon välein. Itselläni hoito kestää arvion mukaan hieman yli puoli vuotta.
Kun sain kiskot ensimmäisen kerran suuhuni, oli tunne hampaissa puristava ja jatkui muutaman päivän. Sama puristava tunne on aina, kun vaihtaa uuden kiskoparin. Tällöin hampaat saattavat aristaa ja esimerkiksi kovemman ruoan puraisu etuhampailla tekee kipeää pari ensimmäistä päivää. Kiskot otetaan pois ruokailun ajaksi, minkä jälkeen hampaat on pestävä ennen kiskojen laittamista takaisin. Kiskot tulisi olla suussa 22 tuntia vuorokaudessa, mutta silloin tällöin olen illanvietossa jättänyt kiskot kotiin pidemmäksi aikaa. Kun kiskot on laittanut tämän jälkeen suuhun, ovat ne tuntuneet vain hieman tiukemmilta.
Alkuun oli vaikea lausua s-kirjain, mutta melko hyvin puhe on muokkautunut, vaikka ei täysin normaalia ole s-kirjaimen osalta. Luulen kuitenkin itse kiinnittäväni asiaan enemmän huomiota, eivätkä muut ole kiskojani edes huomanneet, jos en ole asiasta erikseen maininnut. Helppo ja melko kivuton oikomishoito ollut tähän mennessä, ja näillä parin kuukauden kokemuksilla voin vain suositella.
Invisalign-hoitoja saa ainakin Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. Hinnat ovat noin 3500 eurosta ylöspäin.- jebulis123
Moi! Kiitos tiedoista! Itse olen ajatellut varata ajan Helsinkiin ( Asun tampereen lähellä ). Vähän vain pelottaa rahanmeno. Ja jännittää että sopiiko kyseinen menetelmä minulle ( alahampaat aika ahtaalla ja sekä yläetu että alaetuhampaat sojottavat aikalailla eteenpäin?) mutta senhän saan kuulla sitten kun olen hammaslääkärissä käynyt :) oletko sinä mistä raudat hankkinut?
- udellaan
kanntaako ????
- invisakki
misssä hesassa saa hoitoa
- dedede3
missä hesassa saa
- oikomistapausa
oletko jo mennyt
- dtd
Minuakin kiinnostas kuulla enemmän tästä. Kauanko näitä joutuu yleensä käyttämään ja onko oikeasti kuinka huomaamattomat? Onko ollut miellyttävä lopputulos? Ja voiko alkoholia juoda nämä suussa (tai ylipäätänsä mitään muuta kuin vettä?) vai voiko antaa olla illan ajan pois silloin tällöin?
- pohgjh
löytyykö netistä kunnon tietoo
- ihughc
paljon maksaa
- jan361
Onko tietoa, missä Turussa on mahdollista oikoa Invisalign-menetelmällä?
- Anonyymi
Turku,Oral mm.
- petri293
Voidaanko Invisalign-menetelmällä oikoa ylä- ja alahampaita samanaikaisesti?
- Mersh83
^ Invisalignillä hoidetaan aina sekä ylä- että alahampaat.
Tietääkö kukaan, tehdäänkö tätä hoitoa Jyväskylässä? Olisi todella hankalaa lähteä töiden jälkeen Kuopioon säännöllisiin tarkistuksiin, tuskinpa heillä on vastaanottoa viikonloppuisin.- Espoon hinta
Maksanko liikaa: Espoossa 6900 eur arviolta 1,5 vuoden hoito?
- Smith39
Kävin Kuopiossa ja sieltä sain arvioksi 4500€. Kuulemma siellä on juuri yleensä kahta hintaa, 3500€ ja 4500€, tuo jälkimmäinen vaikeammille tapauksille. Eli kyllä lähes 7000€ kuulostaa hintavalta, ja melkein tulisi kannattavaksi käydä Kuopiossa hoidettavana. Käyntejä tulee kuitenkin vain kahden kuukauden välein.
Itse siis Jyväskylästä. :)
- toja11
Kävin helsingissä konsultaatiossa ja minulla oli kanssa hinta arvio 6900,ja 1,5-2 vuotta hoitoaika.. Mietin kanssa että onko liikaa,mutta jos sillä saisin suorat hampaat niin olen kyllä valmis maksamaan sen..
- Anonyymi
Mietityttää että kyllä teillä pitää olla ihan täysin hujan hajan hampaat suussa, jos noin kauan menee 🤔 mulla nimittäin oli ihan sik sak, vinksin vonksin ja hammaskaarta levitettiin kunnolla ja tämä remontti kesti 14 kalvot, eli noin 17 viikkoa. Muutos hurja. Ihana🤗
- myms1
voiko summan maksaa erissä? olisi kiva kuulla vastauksia aikaisempii kysymyksiin kuten voiko ylä- ja alahampaat oikoa samaan aikaan? trella ainakin oral hammaslääkärit tekevät. kyselin hintaa mutta ei pystynyt sanomaan mitään arviota ennen kuin on käynyt näyttämässä hampaat jne. toisessa paikassa arvioitiin sen 4000-5000e. kovasti tekisi mieli mutta hinta mietityttää että mistä sellaiset rahat saa käsiin..
- jepa1
Ai,tehdäänkö treellä oralissa myös tällä???? Voi maksaa erissä,minulla hinta arvoi 6900 ja sen voisi maksaa kolmessa erässä.. Eli ajattelin hakea lainaa pankista. Ylä ja ala hampaat voidaan oikoa samaan aikaan..
- Manimanimani
Espoon Oralissa invis 6900€ hoitoaika 1,5 v...köyhät kyykkyyn.
- olenrikas
Manimanimani kirjoitti:
Espoon Oralissa invis 6900€ hoitoaika 1,5 v...köyhät kyykkyyn.
Pappa betalar
- Anonyymi
Manimanimani kirjoitti:
Espoon Oralissa invis 6900€ hoitoaika 1,5 v...köyhät kyykkyyn.
Ite oon vuonna 2024 aloittanut ja mulla maksaa n. 4500 ja just Espoossa ja nimenomaan Oralissa tää tehdään. Ei oo yhtään niin paha ja vaikea homma kuin aluksi luulin
- hla opiskelija
Ite aloitin juurikin vuosi sitten invisalign hoidon (ja valmistui siis puolivuotta sitten).
Ja nyt olen kyllä erittäin tyytyväinen! vaikka välillä vitutti.....
Kävin Kuopiossa Hannulla, joka on ehdottomasti tällä alalla suomen ykkönen, sillä kokemusta on paljon enemmän kuin muilla. (taitaa löytyä suomesta 3 henkilöä jotka tätä invisalignia tekee) Hintaa tuli yhteensä n.3500 ja oionta kesti vajaa 26viikkoa (14kpl kiskoja jotka vaihdetaan 14pv välein. Itse pidin välillä 12 tai 13 pv niin nopeutui hiukan)
Hampaani eivät olleet ihan 'vinksin vonksin', mutta ylhäällä sekä alhaalla oli ahtautta, joten toinen yläetuhampaistani oli hieman vinossa ja kulmahammas vähän ulkoneva.
Kun siis olin hoitosuunnitelmaan lupautunut ja maksanut jo ensimmäisen osan minulle ilmoitettiin että sinulle tulee mutten tällaisia kiinnikkeitä hampaisiin. Omiin hampaisiin siis kiinnitetään muovisia 'könttejä' jotta hampaisiin saadaaan vääntömomentti ja ne liikkuvat paremmin oikeille paikoille. Joillekin näitä tulee lähes joka hampaaseen, joillekin vain muutamia, tilanteesta riippuen. No minulle näitä tuli lähes kaikkiin etuhampaisiin ja niinpä invisalign ei todellakaan ollut huomaamaton!! Ja tähän olinkin aika kauhistunut, sillä tätä oli juuri mainostettu huomaamattomana hoitona, eikä minulle edes mainittu näistä ennenkuin istuin penkkiin ja tapit laitettiin hampisiin ja kiskot päälle. Kun muovikiskot tulivat päälle hampaat näytti lähes samalta kuin hampaanväriset kiinteät "rautatiekiskot" mutta erikoisemmilta. Ja takaan että joka ikinen kyllä huomasi vempeleet ja ihmetteli mitä minulla on suussa... Jos kiskot otti pois oli hampaissani edelleen nämä valkoiset tapit jotka kyllä huomasi jos katsoi, mutta muoviset kiskot huomattavasti lisäsivät näkyvyyttä.
Ilmeisesti täysin välttämättömiä nämä kiinnikeet eivät ole, mutta silloin hoito kestää kauemmin ja hinta nousee, eikä tulos ole välttämättä yhtä hyvä... Viimeisin uutus on, että nämä kiinnikkeet laitettaisiinkiin hampaiden takapinnalle, jolloin etupinta jäisi sileäksi ja huomaamattomaksi! tämä olisikin huippua!
No jokatapauksessa, kun totuin olemaan hammasrautapeikko sujui hoito aika kivuttomasti. Ensimmäiset viikot hampaat oli aika arat ja kiskoja oli vaikea saada irti, mutta siihen tottui äkkiä. Ja olikin aika kiva huomata kuinka hampaat oli jo kuukaudessa liikkunut.
pyrin pitämään muoveja aika tunnollisesti, ideana on siis käyttää näitä aina paitsi syödessä. Kun muoveihin oli tottunut nappasin ne huomaamattomasti suusta pois ennen ruokailua ja sen jälkeen kävin huuhtasemassa vessassa ja takaisin suuhun.
Illan viettojen aikana saatoin pitää useammankin tunnin pois, mutta toki sen jälkeen tuntui taas kireammältä. Jotkut kiskot menivät tosi helposti suuhun, mutta välillä uudet kiskot tuntuivat tosi tiukilta ja hampaat olivat muutaman päivän arat. Joidenkin kiskojen kanssa oli myös pientä ongelmaa että ne hiersivät kielen tai ikenet rikki, mutta kun leikkasi irti millin verran pahasta kohdasta se helpotti heti.
Kontrollikäyntejä oli noin kahden kuukauden välein, ja itselläni kaikki meni niinkuin piti (hampaat liikkui, ei ankylooseja tms ongelmia) joten käynnit kesti n.15 min.. eli hirveän montaa kertaa ei tarvitse paikan päällä käydä.
Vihdoin puolen vuoden päästä remontti oli valmis ja hampaat suorat ja ai että sitä tunnetta kun tapit vielä poistettiin! siinä vaiheessa puolen vuoden 'tuska' palkittiin kyllä! Tämän jälkeen hampaisiin pitää vielä asentaa retentio, sillä muuten hampaat tietysti palaavat aikaisemmille paikoilleen. Tämä joko ohut metalli lanka joka tulee hampaiden taakse, tai invisalign muotit, joita tarvitsee pitää enää vain öisin. Itselleni laitettiin ensin nämä langat sillä ajattelin että muovikiskot saavat riittää ja näistä ei tarvitse enää murehtia. mutta ne hankasivat inhottavasti kieltä, ruoka jäi kiinni, eikä hammasväli puhdistus sujunut helposti. lisäksi ne katkesivat minulta kertaalleen, joten päädyimme yökiskoihin, ja niiden kanssa homma toimii ihan kivasti.
Olen alan opiskelija ja minulta saa kysyä lisää jos kiinnostusta löytyy [email protected] - aloittelilja
Aloitan hoidon hipmenna, voi raportoida tänne hoidom kulusta.
- Oikomis
Miten aloittelijan hoito on sujunut? Aloitin itse hoidon 4/14 hgissä, maksan 6800 euroa n 2 vuoden hoidostani sisältäen välikuvauksen ja ensimmäisen vuoden retentiohoidon. Aloin viikko sitten käyttää Acceledent-laitetta, joka nopeuttaa hoitoani (voin nyt vaihtaa kiskot viikottain), eli hoitoni kestää nyt vain reilun vuoden. Laite maksoi erikseen.
- nellastiina
Oikomis kirjoitti:
Miten aloittelijan hoito on sujunut? Aloitin itse hoidon 4/14 hgissä, maksan 6800 euroa n 2 vuoden hoidostani sisältäen välikuvauksen ja ensimmäisen vuoden retentiohoidon. Aloin viikko sitten käyttää Acceledent-laitetta, joka nopeuttaa hoitoani (voin nyt vaihtaa kiskot viikottain), eli hoitoni kestää nyt vain reilun vuoden. Laite maksoi erikseen.
Mikä sinulla oli lähtötilanne? Kuinka oikominen on lähtenyt käyntiin? Ovatko kiskot huomaamattomat?
Tarvitsen oikomishoitoa ja parhaalta kuulosta tämä Invisalign. - Oikomis
nellastiina kirjoitti:
Mikä sinulla oli lähtötilanne? Kuinka oikominen on lähtenyt käyntiin? Ovatko kiskot huomaamattomat?
Tarvitsen oikomishoitoa ja parhaalta kuulosta tämä Invisalign.Ovat varsin huomaamattomat, neljän kuukauden aikana vain yksi ihminen on minulla ne huomannut ja niistä kysynyt. Tämä tosin riippuu myös otepintojen (attachments) lukumäärästä ja sijainnista ja tarvitaanko lisäksi kuminauhoja tms lisäapuja. Itselläni on tavallista haastavampi hoito (kulmahampaiden ristipurenta) ja otepintoja varsin runsaasti. Ensimmäinen viikko kalvojen kanssa oli kamala ja ruokatottumuksia jouduin pysyvästi muuttamaan, mutta alun jälkeen hoito on sujunut hyvin ja olen ollut tyytyväinen, eli on mielestäni perinteisiä hammasrautoja paljon parempi vaihtoehto.
- Hassu Kysymys
Moi! Kuinka paljon arviointi maksaa?
- Cami2
Arvio riippuu missä hammaslääkärillä käyt. Yleensä n. 100e kieppeillä ainakin Helsingissä.
- xvsdgfaegaer
Todella kallista.
- XDDD
Yksityisellä yleensä on
- harmi
Moi. Alkuperäinen kirjoittaja täällä. Elikkäs kävin 2 vuotta sitten helsingissä konsultaatiossa, sieltä olisin saanut invisalignin joka olisi maksanut 6900€ ja kestänyt 1.5-2v. No tuollaista rahaa en mistään saanut. Nyt keväällä aloin miettimään uudestaan oikomista ja aloin etsiskelemään netistä jotain toisia paikkoja. Löysin vähän lähempää asuinpaikkakuntaani ( asun lähellä tamperetta ) hammaslääkärin joka tekee inman alignerilla oikomisia! Ajattelin että jes,varaan ajan konsultaatioon. Sain tosi pian ensimmäisen ajan, ja sain kuulla että inmanilla voi oikoa ylähampaat mutta alahampaat ei mahdu suoristumaan sen avulla. Päädyimme siihen että yläpuoli oijotaan inmanilla ja alapuoli six month smile raudoilla. Sitten meni varmaan kuukauden verran kun piti kaikki reijät paikkailla ja hammaskivi poistaa, sen jälkeen saimme vasta otettua jäljennökset. Jäljennökset kun oli otettu niin oli varattu aika kojeiden laittoon kolmen viikon päähän, mutta voi että sitä pettymystä kun hml soittaa muutamaa päivää ennen että oikomista ei voida vielä aloittaa kun täytyisi hammaskaarta levittää ensin. No,sain sitten onneksi ne levittimet silloin seuraavalla ajalla. Niitä piti pitää 8vk ja vihdoin sain toukokuun lopussa inman alignerin ylös ja six month smile alas. Tosiaan näissä oli hintaa 4000€ ja aika arvio oli yläpuolelle 3-4kk ja alapuoli 8kk. Kaksi viikkoa sitten oli käynnillä puhetta että yläpuoli voisi olla valmis seuraavalla käynnillä, eilen oli sitten se seuraava käynti ja eilen ajattelin että omasta mielestä yläpuoli ei ole vielä valmis. Niin sanoin hammaslääkärille joka oli kanssa samaa mieltä. Sitten hml katsoi alapuolta ja alkoi hehkuttaa että kuinka hienon näköinen se on jo ja kysyi multa että ookko samaa mieltä että se alkais olla valmis,sanoin vaan että joo mutta just niinku yläpuoli ei. Sitten hml sano että puretaan alaraudat pois että kun on niin hieno. Siinä sitten kun niitä otettiin pois niin iski kauhee paniikki että onkohan ne alahampaat nyt oikeesti hyvät?! Mut sit aloin miettiin että eikai se oikeesti ois alkanu ottaan niitä pois jos ne ei ois hyvät!? Yläpuolen pitäis olla kuukauden päästä valmis. Kotiin kun pääsin ja aloin tutkaileen alahampaita niin iski kyllä suoraansanottuna aika kova harmitus, ne on TOSI paljon paremmat mitä ne oli, mutta olis kyllä saanu suoristua vielä enemmän. Onko ketään kelle olis käyny samallalailla? Että rautojen poiston jälkeen ei ookkaan tyytyväinen? Kehtaanko laittaa hammaslääkärille etten ookkaan tyytyväinen?? Ja voiko niitä enää korjata,muutenkun että maksan uudestaan sen 1500€ mikä oli yhden leaun hinta niillä raudoilla? Mieskin oikein osasi tehdä vielä pahemman mielen sanomalla että mitäs annoit ottaa ne pois, TIEDÄN, olis vaan pitäny itse ottaa peili käteen siellä ja katsoa kunnolla onko ne omasta mielestä hyvät mutta hml niin sano että vau kun nää on hyvät ja kehu muutenkin! Sori,on vähän sekavasti selitetty mutta jos joku osaa neuvoa niin ois kiva, ettei tarttis ens yönäkin menettää yöunia kun miettii tätä.......
- parasta123
Invisalign on paras :)
- oikomishoito
Yksi hyvä kokemus: Jarmo Manninen/Torin Hammas Tampere
- Hampaat
Aloitin viikko sitten Invisalign oikomishoidon. Alkutilanne on, että alaleuka on ahdas ja hampaat sojottaa joka suuntaan ja purenta on todella huono. Moni on sanonut, ettei hampaani ole kovin vinot, mutta konsulttikäynnissä todettiin, että todellisuus on jotain aivan muuta. Kun näki 3D mallin, niin sen pystyi helposti itsekin toteamaan. 22 paria saan "hammasliuskoja" ja jokaista käytetään noin 10 päivää. Minulla hampaiden siirtämiseen käytetään lisäksi kuminauhoja, jotka kiinnitetään ylä- ja alahampaiden liuskojen välille molemmin puolin. Kuminauhat on helpohko laittaa ja ei näy tai haittaa elämää mitenkään.
Nyt viikon jälkeen voi sanoa, että on todella huomaamattomat kojeet. Ainoa miinuspuoli on huoltotoimenpiteet, kun täytyy jokaisen ruokailun ajaksi ottaa kaikki pois suusta ja pestä sekä hampaat, että liuskat joka kerta. Liuskat keräävät sisäänsä jonkin verran plakkia, joka pitää harjata pois. Plakin puhdistaminen onnistuuu helpoiten sähköhammasharjalla joka ilta kunnolla harjaamalla. Kyllä tämän jaksaa kärsiä, että saa purennan kuntoon ja lopputuloksena hienon hymyn. Hintaa n. 4500€. Hoitopaikkana Hämeenlinna ja itse asun Vantaalla. Matkustelu on ihan sama, kun käyntejä ei kuitenkaan montaa tule. PKS-alueella olisi ollut sen verran kalliimpaa käydä, että matkahinnat kuittaa sillä takaisin.
Hampaat kannattaa hoitaa muutoin kuntoon ja hammaskivi poistatuttaa ennen konsulttikäyntiä, jotta 3D kuvista saa kunnolliset ensimmäisellä käynnillä. - Enosaapäättää456
Itsekin harkitsen invisalignia tai six month smilea. Voisiko joku kertoa lisää kokemuksiaan six month smilesta tai invisalignista??? Olen vielä ihan kahden vaiheilla oionko vai en....misdä vaiheessa teille on kerrottu se tarkka loppusumma? Kuuluuko arvioihin autom. retentiokustannukset?
- Oikoo
En tiedä tarvitsetko enää vastausta, mutta tässäpä tulee: Minulla six month smiles olisi maksanut 5000 euroa ja invisalign 3800. Ylä- ja alahampaat. Valitsin jälkimmäisen, ja nyt on kalvot toista viikkoa käytössä. Hintaan kuuluu valkaisu ja retentiotuet sitten kun valmis. Minun hampaille tilattiin lite versio invisalignilta. Voi olla että 14 x 2 viikkoa oikomista ei kuitenkaan riitä. Jos näin käy, niin lisähintaa tulee maksimissaan 600 e: tilataan siis lisää kalvoja oikomista varten. Ihan ok on mennyt tämä alku. Ainoa ongelma, että olen puhetyössä ja en nyt oikomiskalvot suussa saa sanottua s-kirjainta kunnolla.
- kukasaaoikoahampaitasi
Pieni varoituksen sana oikomishoitoa harkitsevalle.
Oikomishoito on vanhin hammaslääketieteen erikoistumisala. Oikomishoidon erikoishammaslääkärit käyvät Suomessa 3 vuoden koulutuksen perushammaslääkärikoulutuksen lisäksi. Erikoishammaslääkärillä (EHL) on valmiudet arvioida purentaa kokonaisuutena ja kertoa potilaalle eri oikomishoitomenetelmien hyödyistä ja haitoista.
Moni potilas ei tiedä, että muutamat perushammaslääkärit tekevät oikomishoitoja mm. Invisaling- tai Ingman-aligner kojeilla. Näiden kojeiden käyttämiseen voi ryhtyä vain muutaman päivän tai viikon koulutuksen jälkeen, vaikka ei olisi erikoishammaslääkärin tutkintoa tai mitään aiempaa kokemusta oikomishoidosta.
Jotta voit varmistua siitä, että saat parasta mahdollista hoitoa, selvitä onko hammaslääkärilläsi erikoishammaslääkärin tutkinto tai käy ainakin pyytämässä toinen mielipide oikomishoidon erikoishammaslääkäriltä. - HampaatSuorax
Hei, itse olen kavereiden kokemusten perusteella kallistumassa Invisalignin kannalle. Hinnoista löytyy valitettavan vähän tietoa, mutta kaikkein kevyin hoito näyttäisi maksavan alle 3000 euroa ja Invisalign full noin 5300 euroa.
https://fi.webdento.com/oikomishoito-hammasraudat/
Six month smile rautoja en ole ajatellut. Vaihtoehtoja näyttää kyllä olevan. - hampaatsuoriksi
Mulla Invisalign menossa, hoitoaika n.2 vuotta ja loppusuora häämöttää. Lähtötilanne oli todella heikko, hampaat ristissä sekä ylhäällä että alhaalla. Nyt 1,5 vuoden jälkeen alkaa esteettisesti tilanne olemaan priima, mutta purennassa on vielä korjattavaa, joten hoito jatkunee vielä puolisen vuotta. Oma hammaslääkärini on tarkka myös siitä, että purenta tulee kuntoon, mikä on hyvä asia.
Invisalignissa on oikomiskiskojen kanssa päivittäistä näpertelyä, mutta äkkiä siihen on sopeutunut ja nykyään homma menee rutiinilla. Rajoittaa tietysti jonkin verran ruokailuja ja juomisia kun kiskot pitää aina ottaa ruokailun ajaksi pois, mutta hyvä asia on, että napostelut ovat vähentyneet olemattomiin. Kiskot ovat aika huomaamattomat, kyllähän ne näkee kun katsoo, mutta en missään vaiheessa ole kokenut niitä häiritseviksi ja nykyään on oikeastaan yksi ja sama, näkeekö joku että minulla on oikomislaite suussa.
Oikeastaan mitään pahaa sanottavaa ei ole, paitsi tietysti hinta, mutta jos lopputulos on näin hyvä, mitä se jo nyt on, maksan n. 7000 € ihan mielelläni. - Kajkarlssononhyvä
Minulle teki Kaj Karlsson Helsingissä. Pätevä oli! Hyvä lopputulos!
- katsokenellemenet
Hyvä kun kohdallasi onnisti! Kaj Karlsson ei ole oikomishoidon erikoishammaslääkäri.
- Anonyymi
Hän on erittäin kokenut ja laajasti kouluttautunut ulkomailla. Sanoisin, että hän johtavia oikomisen asiantuntijoita Suomessa.
- Pihimuija
Katsokaa hyvät ihmiset että tekijä on oikomishoidon erikoishammaslääkäri! Hinta on sama, joten kannattaa ottaa parasta laatua samalla rahalla.
- Anonyymi
Kaj Karlson on erittäin osaava ja todellakin riittävästi kouluttautunut. Suorittanut ulkomailla vaativia opintoja. Suomen johtavia oikomiseen perehtyneitä hammaslääkäreitä. Hän teki minulle kalvo-oikomisen ja olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen.
- Kahdestihoidettu
Komppaan aiempia kommentteja! Perushammaslääkäreillä ei ole valmiuksia asianmukaisen oikomishoidon suunnitteluuun eikä toteutukseen. Oikomishoidon suunnitteluun tarvitaan myös ihan aina kallolateraalikuva. Mikäli 'oikojasi' ei tätä ota tai perustele miksi sitä ei tarvita, niin on syytä hakeutua muualle hoitoon. On nimittäin omakohtaista kokemusta pieleen menneestä hoidosta, jonka sitten kahden eri alan erikoishammaslääkärit korjasivat
- jaws
Ikää on 35. Nyt on hyvä hetki saada ylärivistö hymyily kuntoon. Nykyää jokainen etuhammas osoittaa vähän mihin sattuu. Mihin kannattaisi mennä? Raha ei ole ongelma.
Onko tämä Invisalign edelleen varteenotettava juttu? Vai Inman Aligner?
Inman olisi ilmeisesti nopeampi, joka on tietenkin suuri etu. Mitä nopeammin tuollaisesta härvelistä pääsee eroon, niin sitä parempi. Vai onko Invisalign niin huomaamaton, ettei se haittaa elämää. Kiinnikkeet ovat ilmesesti rumat kun minullakin niitä tulisi kaikki etuhampaat täyteen.
Oral on tuossa ihan vieressä, niin kävin jo siellä maksuttomassa konsultaatiossa ja totesivat että ylärivin voisi Invisalignilla korjata. Alariville ei ole mitään tehtävissä ilman että revitään hampaat irti.
Konsultaation teki ihan perushammaslääkäri. Hän otti iPhonella kuvia ja latasi ne johonkin palveluun, josta tuli tuomio. Jossain vaiheessa pitäisi tulla lopullinen hoitoehdotus ja kustannusarvio sähköpostiin. Jostain noin 4000 hinnasta taidetaan puhua.
Ehdotuksia.... - Hampaatkuntoon
Hei jaws. Kävitkö invisalign go konsultaatiossa? Minä kävin, otti myös kuvat iphonella. Minulta voidaan oikoa tuolla sekä ylä- että alahampaat. Kustannusarvio 4000e. Myös yleishammaslääkäri, oralilla ilmeisesti usea yleishammaslääkäri invisalignia tekee. Oletko päättänyt aloitatko hoidon? Itse ajattelin aloittaa!
- PinjaOralHammaslääkärit
Hei, Invisalign Go -oikomismenetelmä soveltuu esteettiseen hymyalueen oikomiseen ja se on suunniteltu varta vasten yleishammaslääkärien käyttöön. Hoidon alussa otettavien kuvien perusteella varmistetaan soveltuuko Invisalign Go -hoito potilaalle. Esteettiset etuhammasalueen oikomishoidot voidaan siis tehdä turvallisesti yleishammaslääkärin hoidossa. Hoidon taustalla ja sen apuna on mm. yli 5,3 miljoona potilastapausta. Meillä Invisalign Go -hoidon konsultaatio on tosiaan ilmainen yleishammaslääkärin vastaanotolla, joten se on varsin helppo tapa lähteä selvittämään miten pitkästä ja minkä hintaisesta hoidosta omassa tapauksessasi on kyse. Ja jos hoito ei sovi, niin samainen konsultaation tehnyt yleishammaslääkäri voi ohjata sinut tarpeisiisi sopivan erikoishammaslääkärin konsultaatioon.
Eli jos Invisalign Go -hoito ei sovellu sinulle ja tilanteesi vaatii vaativampaa hoitoa, kannattaa tosiaan käydä erikoishammaslääkärin konsultaatiossa selvittämässä mikä menetelmä sinulle sopii ja mikä juuri sinun hoitosi hinta-arvio on. Myös erikoishammaslääkärit tekevät Invisalignia (tällöin kyseessä usein Invisalign Full / Invisalign Comprehensive Package). Usein sama oikomishoidon erikoishammaslääkäri tekee useampaakin oikomismenetelmää, esimerkiksi myös varsin huomaamatonta Inman Aligneria.
Seurasta voi muuten lukea yhden Invisalign-potilaan hoitokokemuksista: https://seura.fi/hyvinvointi/terveys/kristian-heinrichs-35-kavi-lapi-hampaiden-oikomishoidon-aikuisena-oikomishoito-on-tuonut-henkista-ja-fyysista-hyvaa-oloa/
Ystävällisin terveisin,
Pinja / Oral Hammaslääkärit - Etelähelsinkiläinen
Hei,
Myös varoituksen sana niin muodikkaasta kalvo-oikomisesta- suurin osa nuorista hammaslääkäreistä alkaa pelkän parin viikon kurssin jälkeen tehdä niitä ilman mitään tietoa oikomishoidosta - lisäksi voi olla saman hintaista kuin normaali oikomishoito - etuna vaan nopeampaa helpompaa potilaalle - mutta onko parempaa kuin perinteinen?
Eli yleensä kannattaa mennä oikomisen erikoishammaslääkärille kysymään- mikä paras vaihtoehto- nyt nuo nopeat hoidot tuntuvat vaan aikuisesta helpoilta
Muuten voi olla devitaaleja hampaita kun hampaita liikutellaan liian lujalla voimalla...
Juuri tosi-tv-tähti esittelee rtg-kuvaaansa kalvohoitojen jälkeen mutta yllättäen eteenpäin riviä pukkaavat alaviisurit jätetty kuitenkin poistamatta ennen hoitoa... - Anonyymi
Itse hoito näppärä ja nopea.. mutta ei se siihen jää! Hyvin vähän puhutaan jälkihoidosta. Ja se tarkoittaa useita vuosia tai loppuelämän hoitoa. Hampaat pitää saada pysymään paikallaan, ja siihenhän ri todellakaan riitä retentiolangat!
Sain ensin kitalakihässäkän jota mun olisi pitänyt pitää kokoajan! Eli sama rumba jatkuisi että syödessä pois jne. Puheestani ei saanut mitään selvää! Vaadin saada kiskot ylös ja alas, ja pitäisin niitä vain öisin. Mistään näistä ei puhuta. Voin kertoa että ei ole kovin helppoa!- Anonyymi
Itse en ole kuullut tähän mennessä oikomishoidossa muusta kuin yöllä ylähampaissa pidettävästä kiskosta. Alahampaisiin laitetaan retentiolanka.
Uskon, että retentiolanka kyllä pitää alahampasat hyvin paikoillaan. Kaverilleni oli jo 80-luvulla laitettu retentiolanka (tai mitä nimeä silloin käytettiinkään) ja alahampaat ovat kyllä pysyneet paikoillaan. Vasta 5 vuotta sitten lanka meni poikki ja se poistettiin.
Minulle kerrottiin hoidon yhteydessä, että hampaat liikkuvat koko eliniän ja oikomisen jälkeen jälkihoito = hampaiden paikoillaanpito vaatii tukea noin 5-8 vuotta. Eli yökiskon pitämisen ylähampaissa ja alahampaissa retentiolanka. Myös alahampaillf mahdollista saada vain kisko.
Oma hoitoni on vielä kesken muutaman viikon, joten lopullista suositusta tai tyrmäystä en vielä tee. Tällä hetkellä jotkut hampaat eivät ole liikkuneet kuten olisi pitänyt, mutta se on normaalia. Jatkotoimilla hampaat toivottavasti saadaan asettumaan oikein.
Käsittääkseni Invisalign oikomishoidot halutaan tehdä hyvin. Kukaan ei halua asiakkaita, jotka eivät ole tyytyväisiä lopputulokseen, koska hoito on perin hintava. - Anonyymi
Olen samaa mieltä siitä, että monta asiaa on tullut vastaan hoidon aikana, jotka hammaslääkärin tai henkilön, joka esittelyn hoidosta pitää, olisi pitänyt selittää jo alussa. Koska nyt jää kuva, että tietoa pantataan, että saadaan aloitettua kallis hoito, kun ei kerrota huonoja puolia.
Suosittelen oikomishammaslääkäriä, koska heillä on oikomiseen koulutus. Ihan oman kokemukseni pohjalta. Osaavat vastata vastaantuleviin kysymyksiin, koska on tietoa. Itse lähtisin nyt vain oikomishammaslääkärille, en perushammaslääkärille, kuten tein. Ihan sen takia, että haluan vastauksia kysymyksiini, kun hoito maksaa melkein 5000€. Siihen hintaan pitää pystyä vastaamaan.
Huomasin hoidon aikana, että omien hampaiden muoto vaikuttaa suuresti siihen kuinka lähekkäin hampaat rivissä saadaan. Jos hampaasi ovat suorakaiteen malliset hampaat saadaan lähekkäin. Jos hampaasi ovat alhaalta leveämmät kuin ylhäältä hampaiden väliin jää raot. Varsinkin ienrajaan jää rumat kolmioraot. Jos hampaat eivät ole oikomisen jälkeen suorassa rivissä ikenet saattavat vetäytyä ja korostavat entisestään rakoja hampaiden tyviosassa.
Näytöllä suunnitelma on joko hyvä tai siellä on heittoa johonkin suuntaan. Kuitenkin kerrotaan, että Invisalign-tekniikalla saadaan siirreltyä yksittäisiä hampaita. Mutta mulle kerrottiin, että niin tarkkaan ei pysty siirtämään, että jonkun suunnitelmassa pois linjasta olevan hampaan siirtäminen linjaan onnistuisi. Linjaanhan ne hampaat pitäisi saada. Eli aika ristiriitaista informaatiota hoidosta.
Suunnittelukuvista ei voi olla varma. Hampaat joko siirtyvät kuten suunniteltu tai sitten eivät. Voi tulla aivan eri näköistä kuin kuvissa. Suunnitelmassa hampaat ovat suorassa hoidon lopuksi, mutta joko oikomiskalvot voi olla väärin tehty (oma päätelmä) tai sitten hammaslääkärin ja firman, josta kalvot tulevat, välillä on tiedonkulussa puutetta. Onko suunnitelma ollut oikein tehty? Mulla hampaat alkoi vääntyä väärin muutaman viikon jälkeen ja lopputulos oli isot välit hampaissa. Ei ollut suunnitelmassa sitä. Sitten vaan uutta kuvausta ja kalvojen tilausta.
Turhauttavinta oli nähdä, että hampaat menevät väärin, mutta ei voinut tietää, että korjaako seuraava kalvopari hampaat oikein. No, ei korjannut.
Kun hampaat sitten ovat suht suorassa rivissä, niin kiinnikkeet poistetaan. Kiinnikkeiden (hampaiden pinnalla laitettavat muoviväkäset, joiden avulla hampaat liikkuvat tehokkaammin kalvoilla) poistamisen jälkeen edessä on hampaiden paikoillaanpitoprojekti...
Hampaisiin voidaan laittaa retentiolanka takapinnalle tai voidaan tilata kalvot, jotka pitävät hampaita paikoillaan. Hampaat liikkuvat mielellään samoihin paikkoihin kuin mistä niitä oli siirretty, joten jompi kumpi tuki on pakko olla. Mutta tämäkään ei välttämättä riitä.
Mulle sanottiin, että pidä kalvoa yötä päivää 3 kuukautta, vaikka oli hampaissa myös retentiolanka. Toinen sanoi, että ei voi pitää liikaa.
Kalvot löystyvät tosi nopeesti ja siksi hampaat siirtyvät. Retentiolanka voi irrota ja sitä ei huomaa ennen kuin hampaat ovat jo siirtyneet väärään asentoon. Edessä on uusi oikaisu ja uusi suunnitelma. Toteutuuko siirtyminen suunnitelman mukaan / onko suunnitelma tehty hyvin vai jääkö korjattavaa?
Retentiolanka kerää niin paljon ruokaa, että hampaita saa pestä jokaisen syömisen jälkeen. Kaikkea ruokaa on todella vaikea saada pois. Jatkuva hampaitten pesu on ärsyttävää. Huono puoli on myös, että hammaslangalla ei pääse putsaamaan hammasvälejä. Itse pelkään ainakin, että se aiheuttaa reikiä. Ohjeita retentiolangan laittamisen jälkeiseen hampaiden puhtaanapitoon en ole saanut.
Kalvon kohdalla mietin, että miten paljon aiheuttaa reikiä, kun bakteerit muhivat kalvon alla. Kalvo pitää laittaa aina puhtaaseen suuhun, mutta esimerkiksi yöllä kalvon alla on varmasti bakteereilla mahtavat juhlat. En tiedä, ei ole kerrottu. Omiin hammasväleihini on tullut paljon ruskeita kohtia tämän hoidon aikana ja myös pari reikää.
Alussa kannattaa varmistaa se kuinka hyvin asiakkaalle näytettävä loputuloskuva vastaa todellisuutta. Eli kannattaa kysyä onko kuva suuntaa-antava. Mulla oli hammaslääkärin suunnitelma jo aikas eri näköinen kuin oli tuo esittelykuva.
Paljon on Invisalign-hoidossa vielä korjattavaa. Perinteisiin oikomiskojeisiin verrattuna hampaat saadaan nopeasti siirrettyä, mutta lopputuloksen pitäminen on isompi projekti kuin itse oikominen (jos kaikki on mennyt suunnitelman mukaan).
Itse jäin miettimään, että verrattuna perinteisiin hammasrautoihin Invisalign ongelma onkin ehkä siinä, että hampaat heiluvat liikaa. Siksi varmaankin liikkuvat niin helposti myös takaisin. Raudathan pitävät hampaat kokoajan tiukassa linjassa toisissaan kiinni. Vaikka kyllä kiinteiden hammasrautojenkin jälkeen tarvitaan retentiolankoja ja paikoillaanpitokalvoja.
Vastaantulleista ongelmista huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen (melkein) suoraan hammasrivistööni, joka on moninverroin kauniimpi kuin lähtötilanteessa ja hoidon näkymättömyys on myös plussaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä, että monta asiaa on tullut vastaan hoidon aikana, jotka hammaslääkärin tai henkilön, joka esittelyn hoidosta pitää, olisi pitänyt selittää jo alussa. Koska nyt jää kuva, että tietoa pantataan, että saadaan aloitettua kallis hoito, kun ei kerrota huonoja puolia.
Suosittelen oikomishammaslääkäriä, koska heillä on oikomiseen koulutus. Ihan oman kokemukseni pohjalta. Osaavat vastata vastaantuleviin kysymyksiin, koska on tietoa. Itse lähtisin nyt vain oikomishammaslääkärille, en perushammaslääkärille, kuten tein. Ihan sen takia, että haluan vastauksia kysymyksiini, kun hoito maksaa melkein 5000€. Siihen hintaan pitää pystyä vastaamaan.
Huomasin hoidon aikana, että omien hampaiden muoto vaikuttaa suuresti siihen kuinka lähekkäin hampaat rivissä saadaan. Jos hampaasi ovat suorakaiteen malliset hampaat saadaan lähekkäin. Jos hampaasi ovat alhaalta leveämmät kuin ylhäältä hampaiden väliin jää raot. Varsinkin ienrajaan jää rumat kolmioraot. Jos hampaat eivät ole oikomisen jälkeen suorassa rivissä ikenet saattavat vetäytyä ja korostavat entisestään rakoja hampaiden tyviosassa.
Näytöllä suunnitelma on joko hyvä tai siellä on heittoa johonkin suuntaan. Kuitenkin kerrotaan, että Invisalign-tekniikalla saadaan siirreltyä yksittäisiä hampaita. Mutta mulle kerrottiin, että niin tarkkaan ei pysty siirtämään, että jonkun suunnitelmassa pois linjasta olevan hampaan siirtäminen linjaan onnistuisi. Linjaanhan ne hampaat pitäisi saada. Eli aika ristiriitaista informaatiota hoidosta.
Suunnittelukuvista ei voi olla varma. Hampaat joko siirtyvät kuten suunniteltu tai sitten eivät. Voi tulla aivan eri näköistä kuin kuvissa. Suunnitelmassa hampaat ovat suorassa hoidon lopuksi, mutta joko oikomiskalvot voi olla väärin tehty (oma päätelmä) tai sitten hammaslääkärin ja firman, josta kalvot tulevat, välillä on tiedonkulussa puutetta. Onko suunnitelma ollut oikein tehty? Mulla hampaat alkoi vääntyä väärin muutaman viikon jälkeen ja lopputulos oli isot välit hampaissa. Ei ollut suunnitelmassa sitä. Sitten vaan uutta kuvausta ja kalvojen tilausta.
Turhauttavinta oli nähdä, että hampaat menevät väärin, mutta ei voinut tietää, että korjaako seuraava kalvopari hampaat oikein. No, ei korjannut.
Kun hampaat sitten ovat suht suorassa rivissä, niin kiinnikkeet poistetaan. Kiinnikkeiden (hampaiden pinnalla laitettavat muoviväkäset, joiden avulla hampaat liikkuvat tehokkaammin kalvoilla) poistamisen jälkeen edessä on hampaiden paikoillaanpitoprojekti...
Hampaisiin voidaan laittaa retentiolanka takapinnalle tai voidaan tilata kalvot, jotka pitävät hampaita paikoillaan. Hampaat liikkuvat mielellään samoihin paikkoihin kuin mistä niitä oli siirretty, joten jompi kumpi tuki on pakko olla. Mutta tämäkään ei välttämättä riitä.
Mulle sanottiin, että pidä kalvoa yötä päivää 3 kuukautta, vaikka oli hampaissa myös retentiolanka. Toinen sanoi, että ei voi pitää liikaa.
Kalvot löystyvät tosi nopeesti ja siksi hampaat siirtyvät. Retentiolanka voi irrota ja sitä ei huomaa ennen kuin hampaat ovat jo siirtyneet väärään asentoon. Edessä on uusi oikaisu ja uusi suunnitelma. Toteutuuko siirtyminen suunnitelman mukaan / onko suunnitelma tehty hyvin vai jääkö korjattavaa?
Retentiolanka kerää niin paljon ruokaa, että hampaita saa pestä jokaisen syömisen jälkeen. Kaikkea ruokaa on todella vaikea saada pois. Jatkuva hampaitten pesu on ärsyttävää. Huono puoli on myös, että hammaslangalla ei pääse putsaamaan hammasvälejä. Itse pelkään ainakin, että se aiheuttaa reikiä. Ohjeita retentiolangan laittamisen jälkeiseen hampaiden puhtaanapitoon en ole saanut.
Kalvon kohdalla mietin, että miten paljon aiheuttaa reikiä, kun bakteerit muhivat kalvon alla. Kalvo pitää laittaa aina puhtaaseen suuhun, mutta esimerkiksi yöllä kalvon alla on varmasti bakteereilla mahtavat juhlat. En tiedä, ei ole kerrottu. Omiin hammasväleihini on tullut paljon ruskeita kohtia tämän hoidon aikana ja myös pari reikää.
Alussa kannattaa varmistaa se kuinka hyvin asiakkaalle näytettävä loputuloskuva vastaa todellisuutta. Eli kannattaa kysyä onko kuva suuntaa-antava. Mulla oli hammaslääkärin suunnitelma jo aikas eri näköinen kuin oli tuo esittelykuva.
Paljon on Invisalign-hoidossa vielä korjattavaa. Perinteisiin oikomiskojeisiin verrattuna hampaat saadaan nopeasti siirrettyä, mutta lopputuloksen pitäminen on isompi projekti kuin itse oikominen (jos kaikki on mennyt suunnitelman mukaan).
Itse jäin miettimään, että verrattuna perinteisiin hammasrautoihin Invisalign ongelma onkin ehkä siinä, että hampaat heiluvat liikaa. Siksi varmaankin liikkuvat niin helposti myös takaisin. Raudathan pitävät hampaat kokoajan tiukassa linjassa toisissaan kiinni. Vaikka kyllä kiinteiden hammasrautojenkin jälkeen tarvitaan retentiolankoja ja paikoillaanpitokalvoja.
Vastaantulleista ongelmista huolimatta olen kuitenkin tyytyväinen (melkein) suoraan hammasrivistööni, joka on moninverroin kauniimpi kuin lähtötilanteessa ja hoidon näkymättömyys on myös plussaa.En pysty suosittelemaan Invisalign-oikomista. Minulla eivät osanneet tehdä loppuun asti, vaan jouduin korjauttamaan oikomishoidon erikoishammaslääkärillä Invisalign-oikomisen jälkeen. Retentiolanka oli huonosti kiinnitetty ja retentiokalvo oli väärin tehty ja siirsi hampaat uudelleen väärin.
”Näet mitä tiedät.” = Jos ei ole oikomisesta koulutusta, niin on mahdoton nähdä ongelmia, joita pitäisi pystyä korjaamaan.
Liian kovalla kiireellä häslätään Invisalign-hoidossa ereenpäin ja äkkiä pitää saada rahat lypsettyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En pysty suosittelemaan Invisalign-oikomista. Minulla eivät osanneet tehdä loppuun asti, vaan jouduin korjauttamaan oikomishoidon erikoishammaslääkärillä Invisalign-oikomisen jälkeen. Retentiolanka oli huonosti kiinnitetty ja retentiokalvo oli väärin tehty ja siirsi hampaat uudelleen väärin.
”Näet mitä tiedät.” = Jos ei ole oikomisesta koulutusta, niin on mahdoton nähdä ongelmia, joita pitäisi pystyä korjaamaan.
Liian kovalla kiireellä häslätään Invisalign-hoidossa ereenpäin ja äkkiä pitää saada rahat lypsettyä.Minulle teki Invisaline oikomisen Helsingissä Petteri Viljakainen, joka muuten mainosti itseään äskettäin Iltasanomassa ja se saikin minut kirjoittamaan tänne tästä asiasta. Lopputulokseni näyttää todella hienolta mutta valittevasti hampaiden purenta ei ole kohdillaan. Eli ne tuntuvat oudoilta ja siihen ei totu. Siihen Petteri ei osaa sanoa mitään. Ottaa vain valokuvia ja kehuu lopputulosta. Mutta kun leukani ovat kipeät joka päivä.
Kun luen tästä näitä kommentteja niin vaikuttaisi siltä että Invisaline on tuote, joka myydään lääkäreille rahantekomielessä pikakurssina. Petteri kyseli koko ajan sieltä Invisalinelta kaikkea, ei vastannut mun kysymyksiin eikä suunnitellut mitään hoitoon liittyvää itse. Otti niitä hammasmuotteja ja antoi mulle Invisalinelta lähetettyjä kalvoja ja ohjeita.
Haluan korostaa että hampaani näyttävät tosi hienoilta, siitä ei mitään pahaa sanottavaa ja kaikki kehuvat niitä. Mutta leuat ovat koko ajan jumissa ja buranaa menee. En jaksa syödä kokonaista ateriaa, syön vain pehmeitä ruokia kun hampaat ei jaksa purra.
Nyt olen hoidossa oikomishoidon erikoishammaslääkärillä. Hän selitti mikä oli pielessä (en nyt väitä ymmärtäneeni mutta liittyy siihen että tasapaino ei toimi vaikka hampaat ovat suorat. Jotain hampaita pitää siirtää eri paikkoihin vielä.)
Hyvä tästä tulee mutta tie on pitkä.
Neuvoisin käymään ainostaan oikomishoidon hammaslääkärillä jos aiotte tehdä oikomishoitoa. Tavallaan kaduttaa ne kalvot mutta tavallaan ei. Kivuista huolimatta nautin näiden hampaiden ulkonäöstä mutta loppuelämääni ei kestä sitä kipua mikä siitä seurasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle teki Invisaline oikomisen Helsingissä Petteri Viljakainen, joka muuten mainosti itseään äskettäin Iltasanomassa ja se saikin minut kirjoittamaan tänne tästä asiasta. Lopputulokseni näyttää todella hienolta mutta valittevasti hampaiden purenta ei ole kohdillaan. Eli ne tuntuvat oudoilta ja siihen ei totu. Siihen Petteri ei osaa sanoa mitään. Ottaa vain valokuvia ja kehuu lopputulosta. Mutta kun leukani ovat kipeät joka päivä.
Kun luen tästä näitä kommentteja niin vaikuttaisi siltä että Invisaline on tuote, joka myydään lääkäreille rahantekomielessä pikakurssina. Petteri kyseli koko ajan sieltä Invisalinelta kaikkea, ei vastannut mun kysymyksiin eikä suunnitellut mitään hoitoon liittyvää itse. Otti niitä hammasmuotteja ja antoi mulle Invisalinelta lähetettyjä kalvoja ja ohjeita.
Haluan korostaa että hampaani näyttävät tosi hienoilta, siitä ei mitään pahaa sanottavaa ja kaikki kehuvat niitä. Mutta leuat ovat koko ajan jumissa ja buranaa menee. En jaksa syödä kokonaista ateriaa, syön vain pehmeitä ruokia kun hampaat ei jaksa purra.
Nyt olen hoidossa oikomishoidon erikoishammaslääkärillä. Hän selitti mikä oli pielessä (en nyt väitä ymmärtäneeni mutta liittyy siihen että tasapaino ei toimi vaikka hampaat ovat suorat. Jotain hampaita pitää siirtää eri paikkoihin vielä.)
Hyvä tästä tulee mutta tie on pitkä.
Neuvoisin käymään ainostaan oikomishoidon hammaslääkärillä jos aiotte tehdä oikomishoitoa. Tavallaan kaduttaa ne kalvot mutta tavallaan ei. Kivuista huolimatta nautin näiden hampaiden ulkonäöstä mutta loppuelämääni ei kestä sitä kipua mikä siitä seurasi.Juuri näin siinä käy: purenta ei osu kohdilleen.
Ja sama minulla, kysymyksiin ei osata vastata, koska hammaslääkärillä ei ole oikomishoidonkoulutusta. Kysymykset väistellään muilla epäoleellisilla asioilla tai väitetään vastaan, että olet AINOA jolle näin on käynyt. Saanen epäillä.
Minulla jäi etuhampaat sivuttaissuunnassa vinoon, koska rako kulmahampaan ja seuraavan puruhampaan välillä suljettiin. Kävi vaan niin, että eivät ne kalvot siirrä hampaan juuria. Se olisikin ihme, jos näin pystyisi tekemään.
Eli nyt on hampaat siirretty, mutta hampaitten kärjet ovat kuin kaatuva dominorivi ja kallellaan sivuttain. Juuret pysyivät paikallaan, vain näkyvä hammasosa siirtyi. Ei sellaisilla heppoisilla muovikalvoilla siirrellä juuria.
Hammaslääkäri kyllä väitti, että kyllä koko hammas liikkuu, mutta puhuu tietenkin mitä keksii, kun koulutusta ei ole.
Hienosti tämänkin hammaslääkäriklinikan sivulla mainostetaan kuinka tyytyväisiä asiakkaat ovat. Harvempi sitä kertoo niitä huonoja puolia = teemme mututuntumalla.
Todellakin rahastusta! Jokainen voi itse laskea mikä rahasampo Invisalign on, kun hammaslääkärillä käy vaikkapa 15 asiakasta päivässä ja jokainen maksaa sen 1000€ kk. Eli yksi käynti on sen 1000€, koska hoito kestää pääsääntöisesti sen 4-5 kk ja käyt h.lääkärillä kerran kuussa.
Minulle varattiin aina 30 minuutin aika, mutta toimet kestivät 10-15 minuuttia (kalvon sovitus). Sitten olikin aikaa ottaa jo seuraava asiakas.
Kunnon tulosta ei siinä 4-5 kk:ssa synny. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun hammasrivi on ”oiottu”. Ja sitten tahkotaankin todella pitkään, mutta purentaa tai hammasriviä ei saada suoraksi loppujen lopuksikaan. Lopputulos on, että asiakas siirtyy hoitamaan korjaukset oikomishoidon koulutuksen saaneella hammaslääkärillä ja tämä perushammaslääkäri jatkaa rahakasta bisnestään sen paremmin jatkossakaan toimimatta.
Terveisiä Tampereelta.
- Anonyymi
Juuret jäävät paikoilleen ja hampaat jäävät edelleen vinoon.
Invisalignia ja sen toimivuutta mainostavat firmat ja henkilöt, jotka tekevät sillä rahaa. Esim tv-kasvo saa hoitonsa ilmaiseksi, kun mainostaa kalvohoitoa. Tieteellistä tutkimusta on vähän.
”Kalvohoidoissa kruunut kallistuvat, mutta juurten liike on vähäistä. Käytännössä torkkaus on siis hankalaa kiinnikkeistä huolimatta, mutta kallistus onnistuu, Uggeldahl tiivistää.”
Lähde: Erikoistuvan hammaslääkärin Sanna Uggeldahlin luento Kalvo-oikomishoitojen tieteellinen näyttö. Hammaslääkäripäivät 7.11.2019.
Koko jutun voit lukea täältä:
https://www.apollonia.fi/uutishuone/tiedeuutiset/kalvo-oikomishoidosta-tarvitaan-lisaa-tutkimusta/ - Anonyymi
4500€ meni, mutta hampaita ei saatu suoraan, kuten suunnitelmakuvassa oli.
En suosittele.
Hammaslääkärillä oli myös outo mielipide siitä, että hampaiden ei kuulu olla vierekkäin. Jäin jälkikäteen miettimään tätä, että sanoi varmaankin siksi, kun päästiin vähemmillä viikoilla oikoa hampatani, kun etuhampaat eivät ole vierekkäin.
En tietenkään ole tyytyväinen ja haen rahani takaisin, koska eivät osaa hampaita suoristaa, kuten kuvista näyttävät.
Mielestäni se on huijausta, jos näytetään lopputuloksena jotain, mitä ei ole taito toteuttaa. On niin kallis hoito, että olisiko aika panostaa tietoon, eikä huijata ihmisiltä rahoja?
Harvempi lähtee Invisalign-hoitoon sillä ajatuksella, että ei ole väliä vaikka ei onnistuisikaan. Hirveä summa heittää menemään!!! - Anonyymi
On aika vanha keskustelu mutta varmaan joku näitä kuitenkin lukee kun miettii oikomista. Itse alotin hoidon Hyvinkään Oralissa joulukuussa 2020 ja nyt huhtikuussa 2021 on suorat hampaat. Enää pitää vaan pitää loppuelämä niitä kalvoja öisin kun mulle ei sitä retentaatiolankaa voi laittaa. Ylähampaita siirrettiin aika vähän mutta alahampaat oli kunnon ristikot ennen hoitoa. Ekan viikon ajan ne kalvot tuntui aika inhottavilta. Jotenkin aina kieli raapi niitä kalvojen reunoja puhuessa ja puhuminen oli vähän sössötystä muutenkin. Nopeesti niihin sitten kuitenkin tottui ja nyt oon tyytyväinen :)
- Anonyymi
Niin ja hintaa tästä tuli 3700€. Sain 100€ alennusta kun maksoin kaiken kerralla ja Oralilta saa S-bonusta niin siitä tuli vielä 200€ rahaa takaisinpäin S-tilille. Yökalvoista pitää vielä maksaa 450€ ja ne pitää kai viiden vuoden välein uusia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja hintaa tästä tuli 3700€. Sain 100€ alennusta kun maksoin kaiken kerralla ja Oralilta saa S-bonusta niin siitä tuli vielä 200€ rahaa takaisinpäin S-tilille. Yökalvoista pitää vielä maksaa 450€ ja ne pitää kai viiden vuoden välein uusia.
Taitaa olla Oral itse täällä kirjoittamassa
- Anonyymi
Kuka teki oikomishoidon Hyvinkäällä?
- Anonyymi
Olisi kiva tietää,onko Oralissa semmoinen lääkäri joka oikoisi alahampaat.
Olisi lähellä kun asun Ritasissa
- Anonyymi
Kannattaa lukea oikomisesta ainakin tämä:
http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201805312384.pdf
Antaa hyvän yleiskuvan mitä oikomisen jälkeen tapahtuu. Retentiovaihe kestää vuosia.
Jokaisen, joka harkitsee oikomishoitoa, kannattaa tutustua riittävästi aiheeseen. Tutkimuksia oikomishoidosta kiinteillä kojeilla löytyy.
Invisalign-oikomista tekevät hammaslääkärit eivät ole valitettavasti päteviä tekemään oikomishoitoa. Paitsi jos titteli on nimenomaan oikomishoidon erikoishammaslääkäri.
Liian moni asia jää huomioimatta. Purennan yhteensopivuus niistä yksi tärkeimmistä. - Anonyymi
Mun kokemukset oli pelkästään positiiviset. Oikomisen teki Oralissa oikomishoidon erikoishll, jolla on Invisalignin koulutus ja on tässä lajissa ns. Pitkän linjan asiantuntijoita, ensimmäisiä Suomessa.
Maksoin huimat reilu 8000 euroa, hoito kesti 1.5 vuotta. Jokaista hammasta taidettiin siirtää, prosessi oli hidas, kalvoja oli valtava määrä. Lopputulos kestänyt hyvin. Yökalvot jatkuvasti öisin käytössä, mutta tuskinpa enää edes osaisin nukkua ilman niitä eli eivät haittaa.
Hampaisiin ei tullut oikominen aikana yhtään reikää, pidin hammashygieniasta todella hyvää huolta ja se onkin tässä tärkeää.
Hammasrivi on täysin suora ja oikominen alussa annettu etenemisen kuvasarja piti paikkansa oikeastaan koko oikominen ajan. Kalvoja pidin orjallisesti, aina kun en syönyt. Mielestäni liian kallis hinta siitä, että riskeraa tuloksen laiskottelulla.
Ei mitään negatiivista sanottavaa. Mutta ohjeeksi annan että valitse tarkasti kenen hammaslääkärin luo menet. Valitse nimenomaan oikomishoidon erikoishll.- Anonyymi
Kenellä kävit?
- Anonyymi
Saitteko riittävät ohjeet Vivera-retentiokalvojen käyttöön? Miten usein ja kuinka kauan niitä käytätte/käytitte? Kuinka kauan kestää oikomishoidon päättymisestä hampaiden asettuminen paikoilleen tai ilmenikö retention aikana hampaiden liikkuvuutta? Kiitos etukäteen vastauksesta.
- Anonyymi
Mulle ohjeena oli käyttää Viveraa alkuun joka yö, sitten vaikka joka toinen yö. Oikomisen loppumisesta on nyt jo useampi vuosi, mutta silti laitan Viverat suuhun lähes joka yö.
Mulla hampaat liikkuvat edelleenkin hieman, ei sitä muuten huomaa, mutta jos Viveroissa on yön tauko, seuraavana iltana laittaessa tuntuvat alkuun vähän kireiltä. Vivera toimii mulla purentakiskona auttaen narskutteluun, joten ei haittaa vaikka pitäisin niitä lopun ikääni.
- Anonyymi
Torin Hampaassa Keskustorilla Hannuksela tekee. Kilpailutin hintoja ja oli edullisin . 2900€. Nyt kalvo 15 menossa ja jo nyt iso muutos! Vielä 3 kalvoa ja kolme viikkoa jäljellä. Olen tosi tyytyväinen jo nyt
- Anonyymi
”Nämä käytettävät kalvot toimivat biomekaniikaltaan samoin kun kiinteät kojeet, sillä ne liikuttavat hammasta tietyn määrän tiettyyn suuntaan hoitosuunnitelman mukaisesti.”
Näin mainostaa eräs hammaslääkäri. Eroa kiinteisiin kojeisiin löytyy kuitenkin aika paljon. Kaikki, mikä Invisalignissa on negatiivista jätetään kertomatta. Suurin osa asioista jätetään kertomatta sen takia, koska ei ole tietoa.
Hammaslääkärit eivät mainosta, että heillähän ei ole oikomishoidon koulutusta. ”Elite-tasolle” pääsy Invisalign-hoidoissa toteutuu näköjään hetkessä. Työ tekijäänsä opettaa, vai miten se meni.
20 kalvoa tuo hulppean katteen työstä. Ei kai kukaan oikeasti usko, että kun hammaslääkäri alkaa tehdä oikomishoidon erikoishammaslääkärin töitä, että hänellä yhtäkkiä todellakin olisi tarvittava tieto siihen vain sen takia, että Invisalign on luokitellut hänet Elite-tasolle? Kyllä nämä hammaslääkärit ryhtyvät tekemään sitä helpon rahan takia.
Jos asiakkaat ovat tyytyväisiä, niin mikäs siinä. Jos eivät, niin Invisalign ei virhettä myönnä, eikä hammaslääkäri. - Anonyymi
Minäkin päädyin valitsemaan Torin Hampaan ja olen tyytyväinen valintaani. Hampaat kuvattiin 3 D tekniikalla ja oli hieno nähdä millainen hymy olisi hoidon päätteeksi. Erityisesti etuhampaani olivat kääntyneet ja pystyin näkemään jo alussa, miten suora hammasrivistö olisi saavutettavissa. Hoitoaika , 20 viikkoa piti paikkansa. Hoidon lopuksi minulle tehtiin Vivera ylläpitokalvot. Ainoastaan valkaisusta tuli tilapäistä vihlontaa ja kun uudet hoitokalvot vaihdettiin viikottain, niin viikon alussa tuntui painetta hampaissa. Olen tyytyväinen lopputulokseen, joka oli 650 euroa edullisempi kuin muilla palveluntuottajilta , joita kilpailutin
- Anonyymi
Onko kellään tietoa siitä, saako Seinäjoella kyseistä hoitoa ja jos saa, niin missä firmassa?
- Anonyymi
Kiva lukea ihmistem kokemuksia! Itse aloittamassa hoidon muutaman kuukauden päästä. Olisiko vielä kokemuksia kalvojen vaikutuksesta puheeseen? Puhun työkseni puhelimessa, joten vähä hirvittää onko puhe ihan sössötystä aluksi. Pieni ero ei haittaa ollenkaan ja mielestän muutenkaan ihmisten puhetta ei tulisi arvostella :) sanon vielä tuohon erikoishammaslääkäri puoleen... ei sekään aina takaa hyvää lopputulosta. Itselläni ryssivät (huom tämä myös yksityisellä alan muka isolla ammattilaisella) täysin jälkihoidon esiteinina ja nyt 35 v hampaat ihan päin sanonko mitä. Tod näk vaativa hoito tulossa. Eli valitsetpa kenet tahansa, ole itse tarkkana ja selvitä asioita juurta jaksain! Muuten voi oikeasti käydä ikävästä ja itsehän siitä sitten maksaa. Eli ei kaikkia kiinnosta loppuun saakka hoitaa asioita, vaikka olisi kuinka ammattilainen tahansa. Pitää huomioda sekä terve purenta että estetiikka. Eli pyrkisin ottamaan kokonaisuuden huomioon, jos on paljon kokemusta ja näyttöjä, niin se puhuu puolestaa. Toisaalta hyvä, että tänne jaetaan kokemuksia. Itselle jäi tuosta Viljakaisesta huono maku (hänhän keskittyy nimenomaan estetiikkaan), ja valitsin lopulta itselleni paljon sopivamman hammaslääkärin, joka on tehnyt satoja ko hoitoja, ja jota kiinnostaa myös tämä purentapuoli. Itselläni on kivulian purenta tällä hetkellä, ja sellaisen kanssa on kyllä hirveä elää. Oma näkymykseni on, että tutki itse ja jankkaa asioita niin kauan oman lääkärin kanssa, että tiedät täsmälleen missä mennään! Yllätyksiä voi toki tulla, mutta niistäkin pitää etukäteen keskustella! Siihen en osaa ottaa kantaa, mistä hinta muodostuu, miksi on niin kallista. Hammaslääkärit tienaavat kyllä hyvin, mutta tuskin ovat kovimpia tulokuninkaita. Itselleni hampaat sen verran tärkeä asia, että olen valmis maksamaan siitä, että saan ne kuntoon. Ainoa, mikä harmittää on, etten lähtenyt tähän aikaisemmin. Ja tuosta vielä, että pappa betalar. Ei todellakaan maksa, vaan täällä on paljon ihmisiä, jotka tekevät kovasti töitä ja hoitavat asioitaan omalla kustannuksella yksityisellä. Sitä inhoan, veronmaksajien rahoja käytetään oikoimishoitoihin julksella, jotka menevät pieleen! Tätä kuulee monen hammaslääkärin sanovan julkisella. Plus siellä hoidetaan ihmisten hampaita, jotka eivät itse pidä niistä huolta. Ihan hyvillä mielin menen siis hoidataamaan omani omilla rahoillani ja hyviin käsiin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019