Raastavaa. Olen kohta kaksi vuotta ollut ensin ihastunut ja sittemmin jo kai rakastunut hyvään ystävääni. Olen naimisissa, ja niin on hänkin. Vietämme todella paljon aikaa perheinemme yhdessä, tämä pariskunta onkin parhaita ystäviämme. Lapsemme ovat kuin samaa sisarusparvea ja hänen vaimonsa on minulle kuin sisko jota en koskaan saanut. Välitän heistä kaikista oikeasti, tästä miehestä vain hieman liikaakin.
Alunperin en tuntenut hänen vaimoaan juurikaan, vaan vietimme aikaa vain tämän miehen kanssa yhteisen harrastuksen merkeissä. Ihastuimme molemmat salamana toisiimme. Löysimme heti saman aaltopituuden niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ensimmäinen puoli vuotta meni kokeillessa kepillä jäätä. Olemme suudelleet kahdesti, tosin molemmilla kerroilla kostean bileillan päätteeksi. Toinen kerta oli vakavampi juttu, meinasimme jäädä kiinni. Sen jälkeen mies etääntyi minusta fyysisesti, mutta yhteydenpito perheidemme kesken vain tiivistyi, sillä samoihin aikoihin ystävystyin todella hänen vaimonsakin kanssa. Sen jälkeen mitään konkreettista välillämme ei ole tapahtunut. Sen sijaan "vahinko" oli jo päässyt tapahtumaan: olin rakastunut.
Välillä omat tunteeni ovat jo laimenneet, mutta sitten huomaan välillämme kuitenkin jälleen jotain selittämätöntä sähköä, ja taas mennään. En ole yli vuoteen keskustellut tästä hänen kanssaan. En siis tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan, mutta jotenkin tuntuu etten voi lukea selviä merkkejä ihan pieleenkään. Hänen käytöksensä lähelläni on kuin ihastumisen oppikirjasta: hän peilaa asentojani ja eleitäni, hän kiusoittelee ja käyttää hellitteleviä lempinimiä, katsoo hieman liian pitkään ja tiiviisti, joskus koskettaa.
Tiedän ettei hän ikinä jättäisi vaimoaan, enkä kyllä minäkään jättäisi miestäni. Siitä tässä ei siis ole kyse ollenkaan. Näyttää vaan siltä ettei kumpikaan pääse tunteistaan eroon, koska olemme niin paljon yhdessä. Enkä edes tiedä haluanko päästäkään, sillä tavallaan elän unelmaa: minulla on ihana mies kotona joka on paras ystäväni ja kumppanini arjessa, mutta sitten saan viettää aikaa myös tämän toisen miehen kanssa, joka saa joka kerta vatsanpohjan lepattamaan.
Viime aikoina olen miettinyt, että pitäiskö minun jutella hänen kanssaan, kertoa mitä mietin. Sillä välillä tuntuu että hän tavallaan pelkää minun odottavan häneltä jotain mitä hän ei voi antaa, ts. yhteistä tulevaisuutta parina. Tekisi mieli sanoa hänelle että rakastan, mutta rakastan miestäni silti enemmän ja arvostan meidän kaikkien ystävyyttä niin paljon, etten voisi kuvitellakaan pettäväni ketään. Haluaisin hänen tietävän että kaikki on hyvin juuri näin, kun ikään kuin kaikki rakastamme toisiamme.
Mutta sitten taas toisaalta tuntuu että miksi rikkoa status quota, kun kaikki on nyt hyvin. Ehkä hän onkin päässyt minusta yli, ja vain kiusaantuu kun kuulee että minulla on vielä tunteita. Huoh. :(
Alunperin en tuntenut hänen vaimoaan juurikaan, vaan vietimme aikaa vain tämän miehen kanssa yhteisen harrastuksen merkeissä. Ihastuimme molemmat salamana toisiimme. Löysimme heti saman aaltopituuden niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ensimmäinen puoli vuotta meni kokeillessa kepillä jäätä. Olemme suudelleet kahdesti, tosin molemmilla kerroilla kostean bileillan päätteeksi. Toinen kerta oli vakavampi juttu, meinasimme jäädä kiinni. Sen jälkeen mies etääntyi minusta fyysisesti, mutta yhteydenpito perheidemme kesken vain tiivistyi, sillä samoihin aikoihin ystävystyin todella hänen vaimonsakin kanssa. Sen jälkeen mitään konkreettista välillämme ei ole tapahtunut. Sen sijaan "vahinko" oli jo päässyt tapahtumaan: olin rakastunut.
Välillä omat tunteeni ovat jo laimenneet, mutta sitten huomaan välillämme kuitenkin jälleen jotain selittämätöntä sähköä, ja taas mennään. En ole yli vuoteen keskustellut tästä hänen kanssaan. En siis tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan, mutta jotenkin tuntuu etten voi lukea selviä merkkejä ihan pieleenkään. Hänen käytöksensä lähelläni on kuin ihastumisen oppikirjasta: hän peilaa asentojani ja eleitäni, hän kiusoittelee ja käyttää hellitteleviä lempinimiä, katsoo hieman liian pitkään ja tiiviisti, joskus koskettaa.
Tiedän ettei hän ikinä jättäisi vaimoaan, enkä kyllä minäkään jättäisi miestäni. Siitä tässä ei siis ole kyse ollenkaan. Näyttää vaan siltä ettei kumpikaan pääse tunteistaan eroon, koska olemme niin paljon yhdessä. Enkä edes tiedä haluanko päästäkään, sillä tavallaan elän unelmaa: minulla on ihana mies kotona joka on paras ystäväni ja kumppanini arjessa, mutta sitten saan viettää aikaa myös tämän toisen miehen kanssa, joka saa joka kerta vatsanpohjan lepattamaan.
Viime aikoina olen miettinyt, että pitäiskö minun jutella hänen kanssaan, kertoa mitä mietin. Sillä välillä tuntuu että hän tavallaan pelkää minun odottavan häneltä jotain mitä hän ei voi antaa, ts. yhteistä tulevaisuutta parina. Tekisi mieli sanoa hänelle että rakastan, mutta rakastan miestäni silti enemmän ja arvostan meidän kaikkien ystävyyttä niin paljon, etten voisi kuvitellakaan pettäväni ketään. Haluaisin hänen tietävän että kaikki on hyvin juuri näin, kun ikään kuin kaikki rakastamme toisiamme.
Mutta sitten taas toisaalta tuntuu että miksi rikkoa status quota, kun kaikki on nyt hyvin. Ehkä hän onkin päässyt minusta yli, ja vain kiusaantuu kun kuulee että minulla on vielä tunteita. Huoh. :(
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Ystävä" joka havittelee toisen miestä. Häpeäisit. Mitähän jos kasvaisit aikuiseksi. Ajattele jos olisit tämän naisen housuissa ???
Voitko katsoa itseäsi peilistä hyvällä omallatunnolla??
Kenen miehen kanssa haluat olla eniten? Mies ei siis eroa vaimostaan. Sinä et eroa miehestäsi? Haluat sanoa jotain miehelle, mutta pelkäät että tulee väärinkäsitys? Onko miehen puolelta pelkkää seksiä, vai tunteitakin? Vaimon ystävä et ole, koska ystävä ei havittele miestä, ei kannata leikkiä ystävää. Olet miehen "ystävä", et naisen. Olet rakastunut etkä voi sille mitään.
Oletko rakastunut omaan mieheesi vai onko se liitto turha? Onko mies rakastunut omaan naiseensa tai nainen häneen?
Mitä oikeastaan haluat suhteissasi? Ja mitä haluat kysyä palstalla?
Typerää syyttää heti toista. Tunteet toimii näin välillä, eikä niille voi mitään vaikka kuinka toivoisi.
Mielestäni ota tai ottakaa etäisyyttä pariskuntaan, tavalla tai toisella. Koska tunteet ajanmyötä syvenevät ja ehkä kohta ette voi olla samassa huoneessa koska Rakastat jo miestä liikaa... Ja tuskallisinta on näytellä ja et voi koskettaa miestä vaikka olisi läsnä.
Tapahtunut näin meidän piirissä
Kyllä minä olen ihan oikeasti vaimonkin ystävä. Mitään välillämme ei ole enää tapahtunut yli vuoteen juuri tästä meidän kaikkien ystävyydestä johtuen. Enkä "havittele" miestä, päinvastoin sanoin avauksessanikin että yhteistä tulevaisuutta minulle ja hänelle parina en ole koskaan edes ajatellut. Mistään seksistä tässä ei todellakaan ole kyse, sitä emme ole kertaakaan edes harrastaneet. Kyse on sielunkumppanuudesta, rakkaudesta, siitä kun jonkun kanssa sanoo klick.
Rakastan myös miestäni, mutta koska olemme olleet yhdessä jo niin kauan, tunne on toisenlainen. Mutta rakkaudesta ja arvostuksesta omaa miestäni kohtaan en ole esim. koskaan mennyt suutelua pidemmälle tämän toisen miehen kanssa, vaikka se olisi ollut mahdollista. Hän varmasti kokee samoin oman vaimonsa suhteen. Käytöstään voi säätää, mutta tunteilleen vaan kun ei voi mitään.
En tiedä mitä halusin avautumisellani kysyä, kuulla mielipiteitä ja samoja kokemuksia ehkä. Olen pohtinut myös tästä asiasta miehen kanssa juttelemista pitkästä aikaa, mutta nyt olen päättänyt ettei se olisi fiksua, sillä sitä myöten asia konkretisoituisi jälleen kerran isommin.
Tiedän että vaimokes67 on oikeassa: yhteydenpitoa pitäisi vähentää tai katkaista, jos haluaisin päästä tilanteesta eroon. Mutta koska myös lapsemme ovat ystäviä eikä nykyinen tilanne satuta ketään (kuin ehkä minua alakulon hetkinä), niin en ole varma onko se tarpeen. Miksi en voisi rakastaa myös tätä miestä vähän enemmän kuin on ystävänä sopivaa? En oikein voi väkisin olla rakastamattakaan.
" En siis tiedä mitä hän tuntee minua kohtaan, mutta jotenkin tuntuu etten voi lukea selviä merkkejä ihan pieleenkään. Hänen käytöksensä lähelläni on kuin ihastumisen oppikirjasta: hän peilaa asentojani ja eleitäni, hän kiusoittelee ja käyttää hellitteleviä lempinimiä, katsoo hieman liian pitkään ja tiiviisti, joskus koskettaa"
Jos rakastunut kuvittelee kaikki eleet ja sanat tarkoittaa sitä että toinen osapuolella olisi myös tunteita mukana.
Vaaleanpunaisten lasien läpi katsoessa aidan toinen puoli näyttää vihreämmältä mitä se oikeasti on.
Rakastuminen menee ohi ajan kanssa ja parin vuoden päästä mietit millainen hölmö olit silloin.
Vähentäkää yhteydenottoja ja äläkä juo pariskunnan seurassa liikaa alkoholia.
Et sä ole rakastunut mieheen vaan mielikuvaan, jonka olet hänestä luonut. Et sä tiedä, minkälainen mulkero hän saattaa kotioloissa oikeasti olla. Jokainen ihminen varmasti ihastuu elämänsä aikana johonkin muuhun kuin puolisoonsa eikä siinä mitään pahaa olekaan. Ihastukset menee ohi eikä niiden pohjalta kannata ruveta elämäänsä säätämään.
Mieti asiaa näin: mitä jos tulisi ilmi, että ystäväsi on rakastunut mieheesi? Miltä tuntuisi, hyväksyisitkö?
Mun mielestä olet ystävänä pahimman luokan selkäänpuukottaja. Jos ystäväsi mies on flirttaileva ja osoittaa huomiota kaikille naisille (eikö näin olekin?) niin on hänellä kestämistä tuollaisessa miehessä muutenkin.
Väittäisin tuntevani miehen ihan oikeasti ja läpikotaisin, olemme yhteydessä päivittäin ja vietämme myös lomia paljon yhdessä. Kaikissa ihmisissä on huonot puolensa, myös hänessä. Mihinkään haavekuvaan en siis ole rakastunut. Salarakkaaksi en itseäni myöskään laske, sillä mielestäni se vaatisi sen että meillä oikeasti olisi suhde joka salata, näin ei siis ole. On vain nämä tunteet. Jos jonkun mielestä se tekee minusta selkäänpuukottajan, niin hän on oikeutettu mielipiteeseensä. Pystyn kuitenkin ilomielin katsomaan itseäni peiliin, sillä olen toiminut suoraselkäisesti, alun kahta lipsahdusta lukuunottamatta.
Olen miettinyt että mitä jos hänen vaimonsa ihastuisi minun mieheeni. Ja täytyy sanoa että sallisin sen ilomielin, jos se tarkottaisi että voisimme kaikki oikeasti vain avoimesti yhdessä. Eihän se ole minulta pois jos joku toinenkin rakastaisi miestäni. Mutta tiedän kyllä ettei 60-lukulainen monisuhde toimisi pidemmän päälle kuitenkaan,joten sellaiset ajatukset on vain utopiaa...
Nyt se on helppo sanoa oman puolustuksen vuoksi! Tuskin hyväksyisit sitä tositilanteessa.
Tiedän muutaman tapauksen, jossa harrastettiin salasuutelua yhteisissä bileissä!
Kas ne toiset osapuolet eivät olleet noin loojalia kuin sinä esität. Ystävyyksille tuli ikuinen välirikko!
Älä missään nimessä mene juttelemaan tunteistasi: on kuin heittäisit vettä kiukaalle. Ota nyt vastuu ja järki käteen. Ajattele jos alatte sähläämään ja sotkette liittonne ja perheet hajoavat niin mikä pettymys se on lapsillekin ihmissuhteissa. Ajattele jo lastenkin edun puolesta. Nykyään ihmiset eivät paljoa ajattele jälkikasvuaan vaikka touhuavat heidät tähän maailmaan.
Kun sinulla on hyvä puoliso ja niin on tuolla toisellakin niin järki nyt käteen ja vastuu ja hullut tunteet jäähylle.
Olisiko parempi, että viettäisitten nyt enemmän aikaa vain omana perheenä. Tuo jännite välillänne on ilmeisesti se suurin syy, miksi teillä on niin hnyvä olla yhdessä. Jos kysyttäisiin muiden asianomaisten mielipiteitä niin tunne saattaisi olla noraalimpi.
Vielä voit tehdä asialle jotain. Ajattele myös lasten puolesta.
Olet ala-arvoinen ja häpeämätön nainen! Myös äärimmäisen lapsellinen. Jatka vain peliäsi, muttai ikuisesti se ei jatku.
Onhan se sitten mieltä ylentävää ottaa omalletunnolleen kahden perheen luhistumisen. Siihen tuo johtaa...paha saa palkkansa.
Meidän paikkakunnalla oli aikoinaan tuollainen parisuhdesekoilu, joka päättyi ikävästi kaikkien osalta. Pariskuntien toisten osapuolten saadessa selville tuon pelin, niin sitten taas kerran erään yhteisen mökkiviikonlopun aikana toinen petetyistä avasi kaasuhanan. Sinne menehtyivät kaikki neljä! Se oli sellainen pääsiäisretki, viimeinen näillekin salarakkaille..
Suurin suru jäi omaisille, sillä molemmissa perheissä jäi lapset orvoiksi! Onko tuo helvatun salasuhteilun arvosta? Kysyn vaan...
Ps. Samanlainen paskiainen on se pettäjämieskin, mutta hän ei tänne rakkauttaan vuodattanut. Jos ei sillä miehellä ole järkeä, niin pitäisi ko. perheenäidillä olla sitäkin enemmän.
Ap on itsekäs ja tyhmä.
mies näkökulmalle: sana miesnäkökulma on yhdyssana. :)
En kirjoittanut tänne tullakseni haukutuksi. Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseensä, mutta kyllähän ne pitäisi pystyä perustelemaan pelkän nimittelyn sijaan. Kenen tyhmyys tässä siis paljastuikaan?
Tämän avautumisen kautta olen saanut täältä irti haluamani, tiedän mitä tässä pitäisi tehdä, olen oikeastaan tiennyt koko ajan. On selvää että näistä tunteista ei kannata mennä enää ääneen puhumaan. Vettä ei kannata heittää kiukaalle, vaan tästä rakkaudesta pitää jotenkin päästä eroon. Siihen auttaa vain se, että olen mahdollisimman vähän tekemisissä tämän miehen kanssa, enkä ainakaan ole missään kahdestaan. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä myös tälle viikonlopulle kun on yhteisiä suunnitelmia. Mutta etäisyys on ainoa keino saada tunteet laimenemaan, ja jos se ei muuten onnistu, niin ainakin henkisesti voin yrittää etääntyä. Ehkäpä aika tekee tehtävänsä.
Oletkos varma ettei miehesi tai tämä toisen miehen nainen tiedä asiasta mitään? Ehkä hekin tai toinen heistä on huomannut kemian ja sen sähkön välillänne, se ei ole ollenkaan tavatonta. Eli kannattaa olla varuillaan siinäkin mielessä, kun yhteisiä viikonloppuja vietätte.
Minä olen sitä mieltä, että nauti rakkaudestasi. Olet kohdannut sielunkumppanin, joten älä kiellä itseltäsi tätä tunnetta tai syytä itseäsi. Hyväksy se, että enempää et voi saada. Kunnioita itseäsi, omaa liittoasi ja perhettäsi, toista miestä ja hänen perhettään. Sulla on oikeus tuntea kuten tunnet, kunhan pidät sen itselläsi etkä koskaan tee asialle mitään. Ihan turhaan täällä petetyt rikkinäiset ihmiset syyttelevät sinua tunteista, joille et mitään voi. Teoille voit, joten ole skarppina jatkossa! Kaikkea hyvää teille kaikille! :)
Olisin aika varovainen käyttäessäni sanaa rakkaus. Rakastuminen tai ihastuminen pikemminkin. Rakkaus syntyy sen jälkeen kun rakastumisen/ihastumisen kemiallinen vaikutus häviää. Yleensä parissa vuodessa. Sen jälkeen alkaa rakkaus, ja se on ihan jotain muuta kuin kuvamaamasi tilanne.
Rakkaus on tahtotilaa, ymmärtämystä, toisen tuntemista ja hyväksymistä läpikotaisin. Kertomasi perusteella tiedät ja tunnet miehestä sen, mitä hän sinun haluaa näkevän. Vasta arjessa näkee toisen ihmisen ja ristiriidan puheiden ja tekojen välillä. Ja silti rakastaa sitä toista ihmistä, epätäydellisenä ja puutteineen.
Ihastuminen ulkopuoliseen on ihan ok. Parisuhteessakin, ainakin minun mielestäni. Rajat täytyy olla silti selvät, täytyy tietää missä on, kenen kanssa ja kehen sitoutunut. Mielikuvissaan voi sitten retkeillä ja fantasioida, kunhan on kiveenhakattuna se raja fantasian ja todellisen elämän välillä.
Itse olen ihastunut/rakastunut/kiinnostunut elämäni aikana, vaikka elänkin parisuhteessa. Ja voin sanoa, että ohi menee. Koskaan en ole kuitenkaan alkanut leikitellä asialla noin pahasti kuin sinä. Oma pää menee äikkiä sekaisin ja on kuin kaataisi bensaa liekkeihin. Ei ole fiksua toimintaa.
Joku vetoaa tunteisiin. Kannattaa sen sijaan miettiä, antaako tunteiden hallita ja viedä kuin tahdotonta riepua vai opettelekoo itse hallitsemaan itseään, elämäänsä ja tunteitaan.
Viime kädessä teot ratkaisevat, millaisia me olemme ihmisinä. Ajatuksissa ei petetä (no, tähänkin löytyy varmaan joku sanomaan muua), murhata, varasteta ei satuteta. Oman pään sisällä on vapaus mellastaa ja ola itsekäs, mutta oikeassa elämässä on muitakin ihmisiä. Teoillamme me kerromme, kuinka hyviä ihmisiä me olemme.
Joku varmaan keksii vetää kysymyksen, että täytyykö uhrata itsensä ja rakkaus, jotta olisi hyvä ihminen. Vastaus: ei tarvitse, mutta ennen uutta erotaan erotaan vanhasta. Sellaista rakkautta ei ole olemassa, joka oikeuttaisi puolison, ystävän tai tuntemattoman nöyryyttämiseen.
Sori, kamalat kirjoitusvirheet! Liian nopeasti kun paukuttaa... ettei ap:n tarvitse huomautella virheistä...
Miehet eivät yksinkertaisesti pysty olemaan "ystävinä", kun jo ihastuvat. Ok sinä nyt satut olemaan nainen, mutta kaikki mun mies kaverit ovat jossain vaiheessa olleet ihastuneita muhun. Se on ärsyttävää, kun iite on oikeasti kaveri, mutta toisaalta olen kerran itsekkin langennut tähän, joten vannomatta paras.
Aikuisen ei ole vakavassakaan rakastumisessa vaikeaa jättää ongelman yksin oman päänsä sisäiseksi ja ottaa etäisyyttä. Järjenkäyttö ja päätöksentekokyky riittää, näistä kumpikin loistaa poissaolollaan apn sekoilevassa kirjoittamisessa.