sellaisessa että näytellään seurustelun alkuvaiheessa iskuvaiheessa siis alussa erilasita ihmistä kun oikeasti onkin? Selvä homma jos sillä sitten saa itselleen naisen (tai miehen) mutta voiko suhde olla onnellinen kun toisesta alkaakin paljastua oikeat puolet esiin? Siinä saa vain pettyneen ja katkeran kumppanin. Minulle kävi niin,se kultainen ja ymmärtäväinen mies jolle muka perhe on tärkeintä onkin jotain ihan muuta. Häntä ei kiinnosta kuin omat asiat,puhuu vain töistään tai harrastuksistaan jos puhuu mitään,lasta ei ole hoitanut puheistaan huolimatta jne. En tajua koska tiesin etten jaksa minkään uraohjuksen rinnalla vaan haluaisin samanlaisen kumppanin joka tykkää luonnon rauhasta ja jolle riittää vähempikin ja toinen onkin oikeasti ihan muuta ei halua asua kanssani maalla, haluaa väkisin kaupunkiin,viihtyy paremmin kaupungin sykkeessä ja baareissa kuin nuotion ääressä jne. Miksi hän väitti minulle muuta? Nyt kun sormukset on sormessa alkanut näyttää omat karvansa tikkuakaan ei laita ristiin kotona, valittaa vain minulle joka asiasta, ei osallistu perheen arkielämään kaikki on minun niskoillani. Ja minä kun kerroin haluavani kumppanin jonka kanssa voin kaiken jakaa. Eipä edes kuuntele jos yritän jotain omiani kertoa, vain hänen asiansa ovat tärkeitä. Olenko minä ollut sokea vai onko ihan normaalia ns. huijata toista esittää muuta kuin on? Ja mitä siitä hyötyy? Minä ainakin olen hyvin surullinen ja katkera nainen, enkä tiedä kauanko jaksan ihmisen kanssa jonka kanssa ei tunnu olevan mistään samaa mieltä. Voinhan minä joustaa,mutta kuinka paljon, en voi muuttua toiseksi ihmiseksi kuitenkaan.On hänellä nyt nainen kotona,mutta mitä hyötyä hänelle on ihmisestä joka vain kärsii hänen kanssaan kun ei jaksa hänen elämän tyyliään.
mitä järkeä on
ihmettelen
6849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei voi kuin ihmetellä, miksi menitte naimisiin jos et edes tuntenut miestäsi kunnolla?
No sellasia ihmisiä valitettavasti on olemassa, joista saa ihan eri kuvan alkuun. Ne antaa niin hyvän kuvan, lähes täydellisen ja paljastuukin itsekkäiksi paskoiksi.
...riittävän pitkä yksinäisyys saa ihmisen toimimaan vastoin omaa perusolemustaan. Pahimmillaan siinä käy niin, että jää järki naulakkoon ja
sitä vaikka esittää mitä roolia saadakseen seuraa. Keskenkasvuista esittää muuta kuin on ja yhtälailla keskenkasvuisen ongelma mennä siihen
vipuun. Siinä sokeutuu näkemään tilanteen mahdottomuuden.
Epäonneksesi törmäsit tyyppiin, joka piti sinua muuten kiinnostavana ja alkoi vetää roolia saadakseen sinut omakseen. Kääntäen:
ihastuksessasi et huomannut, että elämänarvonne ja tavoitteenne eivät todellisuudessa kohtaa, vaikka keskinäistä kemiaa löytyikin.
En haluaisi olla pahanilmanlintu, mutta näen niin kirkkaasti tekstissäsi oman historiani, että voin vain todeta: ero edessä vääjäämättä :(
Itse sinnittelin 5 vuotta vastaavassa tilanteessa ja sitten tuli mitta täyteen. Ole sinä fiksumpi ja lähde ennemmin. Turhaa tuhlata
elämäänsä pahoinvointiin ja katkeroitumiseen vuosikausia - jumalaton paikkaaminen ja omien sirpaleidensa keräily edessä, jos väkisin koettaa
elää elämää, joka ei tyydytä.
Sinulla on ongelma: haluat elämältäsi sellaisia arvoja ja puitteita, jotka eivät ole "in". Tiedän kokemuksesta.
"Voinhan minä joustaa,mutta kuinka paljon, en voi muuttua toiseksi ihmiseksi kuitenkaan."
Niinpä. Kompromisseja voi tehdä ja joustoa pitääkin löytyä, mutta olisi itseterroria elää vastoin arvomaailmaansa. Itse tästä kohta joustan
töihin muodikkaana ja tyylikkäänä luomaan uraa ja tiliä, mutta kyllä sen kestää ja siinä on hauskuutensakin, kun tietää iltapäivällä
pääsevänsä viinimarjoja poimimaan ja hevosta ulkoiluttamaan. Harmi, että ei ole ketään, jonka kanssa yhdessä laitella niitä marjoja
pakkaseen ja valjastella hepsua...
Roolipelit on osaltani leikitty ja opit "siperiasta" haettu. Mielummin yksin omana itsenään kuin surkeassa suhteessa jonkun city-kiitäjän kanssa...
Eihän nykynaiset halua maalle :(
.......
oltais silloin törmätty niin oltais voitu yhdessä valjastella niitä hevosia. Minusta kun taas tuntuu ihan päinvastaiselta että miehet ei halua maalle.
...niitä sirpaleita ja tekemässä hullunlailla töitä, että selviydyin tasingoista.
Kuudetta vuotta tässä tallailen uusiosinkkuna, vietän viikonloppuja muksujeni kanssa, herättelen henkiin vanhoja harrastuksia ja aloittelen uusia. Töissäkin on mennyt ihan mukavasti - hanttihommista arvostetuksi ammattilaiseksi. Että ei valittamista siltä osin :)
Me maaseudulla viihtyvät olemme aikamoinen marginaaliryhmä. Paljon on niitä, jotka tykkäävät käydä mökillä tai asua omakotitaloa taajaamerkin välittömässä läheisyydessä, mutta että oikein oikeasti maalla... se on harvinaisempaa. Siltä puolen pyrkii toisinaan valituttamaan :(