Naamakarvat

Tiedättekö, onko perää väitteessä että anoreksiaa sairastaneille alkaa kasvaa karvoja ns. vääriin paikkoihin, niin naamaan kuin muuallekin?

Itse sairastin "lievän" anoreksian n. 12 vuotta sitten (olen nyt 3-kymppinen), eli laihduin normaalipainosta 14 kg ym. mutta en koskaan joutunut sairaalahoitoon. Nyt muutaman vuoden ajan olen huomannut karvankasvun lisääntyvän kasvoissa aivan huomattavasti ja viimeisin "löytöni" ovat leukakarvat (onneksi vaaleita, ainakin vielä toistaiseksi!), joita on jo kohtalaisesti. Muutoinkin karvankasvu esim. säärissä on mielestäni normaalia nopeampaa.

Onko minulla kohtalotovereita, joilla on samanlainen sairaustausta ja karvojen kanssa samanlaisia ongelmia? Tietäisi vähän, että voiko tuo nuoruuden typeryys olla syynä nykyiseen ja mahdollisesti jopa pahenevaan kosmeettiseen ongelmaani. Ja entäpä karvojen poisto sitten.. No, se on sitten jo toinen juttu.
2962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

syömishäiriöisillä kasvaa ihan pientä sellasta nukkamaista karvaa jokapaikkaan. Karvat kasvaa koska keho ei saa tarpeeks ravintoa pitääkseen itsensä lämpimänä. En ole mikään ekspertti, mutta tuskin niitä karvoja enää sulla tässä vaiheessa kasvaa syömishäiriön takia. Sairaudesta johtuvat karvat kasvoivat varmaan silloin 12v sitten

Äänestä

Ei karvojen kasvu enää tuossa vaiheessa varmasti johdu anoreksiasta - kuten tuossa jo sanottiinkin, karvat kasvavat sairastettaessa, eivätkä 12 vuoden päästä. Karvojen kasvu voi kyllä kiihtyä tai muuttua iän karttuessa, kun elimistön hormonitasapaino alkaa muuttua - veikkaisin ikävä kyllä, että kyse on yksinkertaisesti siitä, että olet pikkuhiljaa lähestymässä keski-ikää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-anorektikko kirjoitti:

Tiedättekö, onko perää väitteessä että anoreksiaa sairastaneille alkaa kasvaa karvoja ns. vääriin paikkoihin, niin naamaan kuin muuallekin?

Itse sairastin "lievän" anoreksian n. 12 vuotta sitten (olen nyt 3-kymppinen), eli laihduin normaalipainosta 14 kg ym. mutta en koskaan joutunut sairaalahoitoon. Nyt muutaman vuoden ajan olen huomannut karvankasvun lisääntyvän kasvoissa aivan huomattavasti ja viimeisin "löytöni" ovat leukakarvat (onneksi vaaleita, ainakin vielä toistaiseksi!), joita on jo kohtalaisesti. Muutoinkin karvankasvu esim. säärissä on mielestäni normaalia nopeampaa.

Onko minulla kohtalotovereita, joilla on samanlainen sairaustausta ja karvojen kanssa samanlaisia ongelmia? Tietäisi vähän, että voiko tuo nuoruuden typeryys olla syynä nykyiseen ja mahdollisesti jopa pahenevaan kosmeettiseen ongelmaani. Ja entäpä karvojen poisto sitten.. No, se on sitten jo toinen juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu