METALLICA

Aika hieno bändi tuo Metallica, mutta
kuka tietää missä on kuvattu Metallican Sanitarium musiikkivideon sairaalarakennukset?
Ei näytä olevan elokuvasta "yksi lensi yli käenpesän".
Aivan kuin tuossa hullujen huoneessa olisi tehty ihmiskokeitakin, lienee kulisseja?
Mutta silti en ihmettele että Metallicassakin sanoitetaan "käen varastavan toisten pesät".
Tunnen itsekin lähipiirissä henkilöitä jotka ovat joutuneet mielenterveyssyistä
tutustumaan mielenterveyspalveluihin ja olen arvellut ettei turhaan näihin-
kään asioihin viitata.
Onneksi tarpeeksi taitava mielenlaatu ei ole antanut periksi
toisten hyväksikäyttää itseään, onhan lopulta aika naurettavaa ajatella että kukaan
tosissaan välittää tutkia toisten mielenliikkeitä, se kun on aika "homoa".
Olen näiltä tuttaviltakin kuullut ettei tuo henkilöstö kuitenkaan paljoa välitä koko asiasta.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

näyttää tuubissa olevan monta videota, joista yksikään ei ole aito oikea, mistähän videosta on kyse. Kannattaa yrittää kysyä tekijöiltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heviä@ kirjoitti:

Aika hieno bändi tuo Metallica, mutta
kuka tietää missä on kuvattu Metallican Sanitarium musiikkivideon sairaalarakennukset?
Ei näytä olevan elokuvasta "yksi lensi yli käenpesän".
Aivan kuin tuossa hullujen huoneessa olisi tehty ihmiskokeitakin, lienee kulisseja?
Mutta silti en ihmettele että Metallicassakin sanoitetaan "käen varastavan toisten pesät".
Tunnen itsekin lähipiirissä henkilöitä jotka ovat joutuneet mielenterveyssyistä
tutustumaan mielenterveyspalveluihin ja olen arvellut ettei turhaan näihin-
kään asioihin viitata.
Onneksi tarpeeksi taitava mielenlaatu ei ole antanut periksi
toisten hyväksikäyttää itseään, onhan lopulta aika naurettavaa ajatella että kukaan
tosissaan välittää tutkia toisten mielenliikkeitä, se kun on aika "homoa".
Olen näiltä tuttaviltakin kuullut ettei tuo henkilöstö kuitenkaan paljoa välitä koko asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu