Partnerille on syytä kertoa rehellisesti herpestartunnasta, jotta hän voi itse päättää, haluaako ottaa riskin ja altistua tartunnalle.Nainen tartutti minuun tahallaan sukupuoliherpeksen, kertomatta siitä minulle..
Elämä herpeksen kanssa
Usein tieto sukuelinherpestartunnasta on potilaalle yllättävä ja tuo esiin monia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen. Herpes on seksitauti, joka kulkee mukana ikuisesti, ja sen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Jokaisella herpes on erilainen, sen hoidon suunnitteluun vaikuttavat muun muassa oireiden voimakkuus ja tiheys, senhetkinen elämäntilanne, onko kyseessä vakituinen parisuhde, onko partnerilla herpes, raskauden suunnittelu sekä taloudelliset mahdollisuudet hoidon toteutukseen. Kaikista näistä kysymyksistä tulisi voida keskustella oman lääkärin kanssa ja suunnitella yhdessä sopivin hoito. Herpeksen aktiivisuudella on taipumus ajan myötä vähentyä, josta seuraa yleensä oireisten vaiheiden harveneminen.
Suurin huoli herpestartuntansa kanssa elävillä on yleensä pelko kumppanin tartuttamisesta. Herpeksen tartuttavuutta voidaan huomattavasti vähentää etenkin pitkäaikaisella viruslääkkeiden käytöllä, mutta estohoidon aikanakin virusta erittyy vähän ajoittain. Kondomi suojaa herpestartunnalta vain silloin, kun se peittää rakkula- tai haava-alueet kunnolla. Kuitenkin oireisessa vaiheessa on suositeltavaa välttää yhdyntää partnerin kanssa, jolla ei ole herpestä. Partnerille on syytä kertoa rehellisesti herpestartunnasta, jotta hän voi itse päättää, haluaako ottaa riskin ja altistua tartunnalle.
Koko vitun loppuelämä vituiksi voi vittu että vituttaa..Hän kehtasi vielä vähätellä..
Elämä herpeksen kanssa
Usein tieto sukuelinherpestartunnasta on potilaalle yllättävä ja tuo esiin monia kysymyksiä tulevaisuuden suhteen. Herpes on seksitauti, joka kulkee mukana ikuisesti, ja sen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Jokaisella herpes on erilainen, sen hoidon suunnitteluun vaikuttavat muun muassa oireiden voimakkuus ja tiheys, senhetkinen elämäntilanne, onko kyseessä vakituinen parisuhde, onko partnerilla herpes, raskauden suunnittelu sekä taloudelliset mahdollisuudet hoidon toteutukseen. Kaikista näistä kysymyksistä tulisi voida keskustella oman lääkärin kanssa ja suunnitella yhdessä sopivin hoito. Herpeksen aktiivisuudella on taipumus ajan myötä vähentyä, josta seuraa yleensä oireisten vaiheiden harveneminen.
Suurin huoli herpestartuntansa kanssa elävillä on yleensä pelko kumppanin tartuttamisesta. Herpeksen tartuttavuutta voidaan huomattavasti vähentää etenkin pitkäaikaisella viruslääkkeiden käytöllä, mutta estohoidon aikanakin virusta erittyy vähän ajoittain. Kondomi suojaa herpestartunnalta vain silloin, kun se peittää rakkula- tai haava-alueet kunnolla. Kuitenkin oireisessa vaiheessa on suositeltavaa välttää yhdyntää partnerin kanssa, jolla ei ole herpestä. Partnerille on syytä kertoa rehellisesti herpestartunnasta, jotta hän voi itse päättää, haluaako ottaa riskin ja altistua tartunnalle.
Koko vitun loppuelämä vituiksi voi vittu että vituttaa..Hän kehtasi vielä vähätellä..
Vastaukset 89
Vanhimmat
Huom ja aluksi käytettin kortsua,mutta paremmin kun tuitustuttiin niin jätettin kortsu pois..
"Tapailin toissa vuonna erästä miestä. Eräänä iltana olin hänen luonaan kylässä. Yritimme harrastaa seksiä kondomin kanssa, mutta se vaikeutti miehen suoritusta. Kun olimme maanneet hetken sängyllä, mies työntyi sisääni ilman suojaa. Varmistin, että hänellä ei ollut tauteja. Hän vakuutti olevansa terve.
Noin viikko yhdynnän jälkeen alapäässäni alkoi kutista. Epäilin hiivatulehdusta. Nauroin vielä ystäväni kanssa, että olisi huono tuuri, jos olisin napannut herpeksen. Pian alapääni oli tulessa ja täynnä kirveleviä näppylöitä. Jouduin menemään päivystykseen vappupäivänä. Sain kuulla, että minulla oli herpes. Maailmani särkyi totaalisesti, koska herpeksestä ei voisi päästä eroon.
Pahimmat pelkoni ovat käyneet toteen, sillä olen kärsinyt herpeksestä joka kuukausi, joskus kahdesti. Tulevaisuuteni on pilalla. Lääkkeet ovat kalliita, ja kipu on helvetillinen. Lisäksi minun tulee kertoa jokaiselle seksikumppanilleni, että minulla on herpes. Se tekee elämästäni vaikeaa. Kuka haluaa vaimokseen herpespotilaan?
Toivon yhä, että olisi mahdollista kääntää aikaa taaksepäin ja olla menemättä miehen luo. Olin ennen käyttänyt jopa parisuhteessa kondomia. Tämän ainoan kerran, kun toimin vastoin periaatteitani,
Miten herpestartunnasta alapäässä pystyy kertomaan mahdolliselle uudelle partnerille. En tosin kaipaa nyt mitään vakavaa parisuhdetta, mutta vakipanosuhde voisi kiinnostaa jonkun sopivan tyypin osuessa kohdalle. Luuletteko että kukaan haluaisi tietoisesti oikeasti ryhtyä ei sen vakavampaan juttuun kuin vakipanosuhteeseen herpeksen kantajan kanssa? Ei herpes mulla mainittavammin oireile, mutta virushan tosiaan on ja pysyy.
No herpestautinenhan voi etsiä toisen samanlaisen!
"Olen sosiaalinen, iloinen, töissäkäyvä ja matkusteleva kaunis nainen, joka etsii pitkää ja komeaa, itsenäistä ja taloudellisesti pärjäävää miestä, jolla on sukuelinherpes."
Eli takaisin sen miehen kainaloon, joka kaiken aiheutti!
siinäpä teit tyhmästi, ei kantsi ottaa riskiä irtosuhteissa joka sellaista harrastaa! eikö avioliitto ole nimenomaan suoja kaikkia sukupuolitauteja vastaan jos siinä liitossa ollaan myös uskollisia toinen toiselle. siksi seksi on alunperin tarkoitettu puhtaasti harastettavaksi avioliitossa eikä sen ulkopuolella. seksin harrastaminen satunaisesti irtosuhteissa on aina riskialtista toimintaa. tartunta mahdollisuus seuraaviin sukupuolitauteihin ym kiusoihin on hyvin suuri...aids-kuppa-tippuri herpes-satiaiset-ynnä
muut tulehdukdet,jotka voi myös turmella myöhemmin mahdollisuuden naisen raskauteen.vahingosta voi myös viisastua mutta joskus se saattaa olla myöhästä!... eikös näin ruukata sanoa että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!
Sinullakaan ei taida tuo sukupuolitautitietous olla ihan ajantasalla. Avioliitto ei suojaa sukupuolitaudeilta. Riski on olemassa silloinkin, vaikka molemmat olisivat uskollisia. Kannattaisiko päivittää tietosi ennenkuin jakelet "viisauksiasi"
Kunnollisilla naisilla ei ole seksitauteja. Olet huora.
Kawerini korvausvaatimus oli 20 800e! Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan arvio 5000-10 000e. Siinäpä vasta jalo ja henkinen mies!Jouduin maksamaan miehelle 8000e
Et oo tosissas? Mitä tapahtui?
Teidän pitäisi rauhoittua oikeasti. Tuohon ei kuole.
Lukekaapa nyt muutakin kuin pelottelutekstejä. Ihan asiallistakin neuvontaa on. Ei ketään tarvitse hyljeksiä herpeksen vuoksi, kunhan sovitaan toisen kanssa miten toimitaan.
Niin just! Kaikilla seikkailuhenkisillä tytöillä on se. Olisi jopa aika noloa jos ei olisi! =D
Mä ainakin hyljeksin, en halua tartuntaa.
kondylooma?
Mutta tosiasia on, että 96% ihmisistä kantaa herpesvirusta.
Useimmilla se on passiivinen, kunnes jokin tekijä laukaisee oireet.
Viruslääkkeitä on monenlaisia, tarpeen mukaan. Estolääkitys toimii yleensä ihan hyvin, kunhan lääkettä syödään tarpeeksi pitkään että saadaan virus taas passiiviseksi.
Mitä tulee hintoihin, niin estolääkitys ei ole todellakaan kallis.
Muuten, Suomessa on sukupuolitauteihin (kaikkiin) ilmainen lääkitys. Herpestartunta kuitenkaan ei välttämättä ole perinteinen sukupuolitauti siinä mielessä, että viruksen voi saada muutenkin. Ja useimmat saavatkin, huomaamattaan.
Että jäitä hattuun vaan.
Aloituksessa puhuttiin varmaan munissa muhivasta herpeksestä, ja sun 96 % laskee huuliherpekset mukaan? Lähdettä lukemalle, muuten? Vai ymmärsinkö jotain väärin?
Huuli- ja sukupuolielinherpekset ovat kuitenkin jonkin verran eri asioita vakavuudeltaan, ja todella monella on huuliherpeksen kevyempi versio.
Herpes simplex-1 ja -2 ovat nykyään sekoittuneet siinä määrin, että enää ei puhuta simplex-1:stä huuliherpeksenä ja 2:sta sukuelinherpeksenä.
Molempia virustyyppejä esiintyy molemmissa päissä.
Mikäli oireet ovat hyvin voimakkaat tai usen toistuvia, kannattaa ehdottomasti hakea pitkäkestoinen estolääkityskuuri.
Tämä ihan totta ja asiaa. Huuliherpeksen voi saada alapäähän ja toisinpäin. Itselläni on alapäässä herpes, mutta se on iholla, eikä limakalvoilla. Huuliherpestä ei ole. Olen tod näk saanut herpeksen suuseksissä, koska kumia on käytetty muulloin..
Pelkkää tyhmyyttä, olisit vaan käyttänyt kondomia.
Ei parane luottaa edes kuukausien päästä toisen puheisiin: syön pillereitä, ei ole tauteja. Ja vaikka nainen söisi pillereitäkin, niin aina tuplavarmistus eli kondomi.
Kortsu ei auta, nimimerkillä mä käytin kortsua, eikä harrastettu edes suuseksiä ja sain silti tartunnan. Kortsu ei ole tehokassuoja herpestä vastaan.
Se tässä vasta ituttaakin...
Paras tapa vaan on lähteä siitä, että ei sotkeudu toisiin ihmisiin, niin pysyy terveenä.
Itse olen niin hemmetin epäluuloinen, että parisuhteessa luovun kondomista vasta sitten, kun kumpikin käy yhtäaikaa testeissä ja tuo nähtäväksi todistuksen siitä, että sukupuolitautia ei ole. Liian moni haluaa paljaalla ja valehtelee kuut ja tähdet, jotta vaan ei tarvitsisi laittaa kumihuppua päälle.
Oma jääräpäisyyteni on aiheuttanut sen, että olen saanut kuulla olevani nipottaja ja niuho. Olenpahan säästynyt sp-taudeilta. Jos ei kelpaa kondomin kanssa, saa olla sitten ilman. Periaatteita pitää olla.
"naponapo6"
Juuri näin, ei tarvitse sitten jälkeenpäin katua ja kärsiä.
Kiva että on muitakin samanlaisia, olen luullut olevani ainoa "friikki" joka todistuksia kyselee...
siinä taas yksi joka luulee, että siellä kaikki voidaan tutkia!!! Kondyloomaa ja herpestä ei voi todeta jos ne ovat oireettomina. Veren vasta-ainetesti ei kerro herpesviruksen olinpaikkaa. Muistahan että huuliherpes voi tarttua myös ns.oireettomana.
Taas kerran väärin, herpes ei välttämättä näy testeissä. Tässä se ongelma justiin onkin, mullakaan sitä ei ole virallisesti dignosoitu.
Eipä se herpes testeissä näy, eikä testa julkisella. Siitä vaan luottamaan testeihin!
Kyllä kuule näkyy verestä otetuista vasta-aineista. Ja kun haluaa tietää, niin eikun yksityiselle, kyllä siellä testataan.
Huuliherpes voi tarttua alapäähän ja alapääherpes huuleen. Joten jos kummallakaan ei ole alapääherpestä, mutta toisella on huuliherpes, voi jonkin ajan päästä tilanne olla se, että kummallakin on se herpes sekä huulessaan että alapäässään. Huuliherpes (vaikkakaan ei ikinä puhkeaisi) on 90 %:lla aikuisista.
Joo nykyään nuo menevät ristiin rastiin ja useimmilla on se. Itse olen ihmetellyt, kun minulla oli teini-ikäisenä huuliherpes ja mielestäni muutaman kerran yksi rakkula myös sukupuolielimissä, mutta sitten ne katosivat itsekseen. Eivät ole kumpikaan tulleet takaisin 25 vuoteen kertaakaan, eli ilmeisesti virus voi olla jossain elimistössä, mutta se ei vain ole aktiivisessa tilassa.
eli olet hyvä esimerkki siitä kuinka voi kantaa sukuelinherpestä ja huuliherpestä vaikkei oireita olisi vuosikymmeniin. Joillekin ei tule edes niitä rakkuloita, vaikka olisi saanut herpeksen. Sulla on se virus hermojuurissa. Elät ehkä sen verran stressitöntä elämää ja immuunipuolustuksesi on niin hyvä, ettei oireita ilmene.
Kun miettii miten moni kantaa huuliherpestä tietämättään, niin sama se on genitaaliherpeksessäkin.
Ja tuosta aloittajan tapauksesta. Hän ilmeisesti juuri aloituksen tehdessään kärsinyt primaarioireista, jotka voivat olla joillakin voimakkaat. Jatkossa ei oireile niin rajusti. Jospa hän pysyisi oireettomana. Alapää kyllä paranee niistä ensimmäisistäkin herpeksistä entiselleen.
Huuliherpeksen sain ensimmäiseltä pidempiaikaiselta (2,5 vuotta) partneriltani ihan vaan suudelmien kautta, hänelläkin siis oli se huulessa. Yksi tai kaksi näkyvää rakkulaa puhkesi viikoksi tai pariksi (en enää tarkkaan muista kuinka pian lähtivät), mutta sen jälkeen ovatkin pysyneet täysin poissa joten ei itsellänikään ole enää aktiivisena (sama kävi partnerilleni, eli se ei tuota tapaamista ennen ollut hänellä oireillut, eikä myöskään enää tuon muutaman viikon jälkeen ainakaan sen loppuajan kun hänen kanssaan olin).
En usko tota.
Eri virukset ne on!
Musta alapään kipeitä haavoja ja rakkuloita tekevä herpes, ei ole mikään leikin asia.Ennen niin kaunis ja puhdas peniiikseni, on nyt rakkuloita täynnä ja ihan ruvella.Ei ole yhtään kivaa eikä verrattavissa mihinkään huuli herpekseen..Olin vähän aikaa erossakin kyseisestä tautipesästä.Sanoi että kävi heti meidän suhteen jälkeen tutkituttamassa itsensä kaiken varalta.(kun on niin tunnollinen).Aloitimme suhteen uudestaan,naimme yksi ilta kuin kanit konsanaan.Peenikseni kipeytyi ja oli pirun arka ja hänellä oli samanlaista vaivaa.Eikä vieläkään millään sanalla maininnut asiasta, vasta kun sanoin että minulla on vesikelloja kyrvään varresaa.
Niin paljasti kantavansa virusta..Ja sanoi että on pahoillaan että ei voi mitään..Musta tää on pahoinpitelyyn verrattava asia..Nyt en halua harrastaa enään koskaa sex..minua oksettaa ja itkettää,kuinka hän voi olla niin välinpitämätön..
Oisko kannattanu kuunnella Isä Jumalaasi: ÄLÄ TEE HUORIN!! huorilla huorien taudit! Miksi et totellut. Joka ei tottele Jumalaa, joutuu tottelemaan lääkäriä! Joka ei tottele lääkäriä, joutuu tottelemaan kuolemaa, kaikkien tuhmien lasten opastajaa!
Turha itkeä kun opit asian kantapään kautta. Maito on jo maassa, Jälkiviisaus ei ole viisutta vaan tyh**yyttä. Ota opiksesi, ja noudata 10 käskyä. Jos olisit ollut uskollinen, sinulla ei olisi nyt tätä vaivaa.
Joo.
Älkää harrastako seksiä. Saatte taudin ja elämä menee piloille.
Seksi on PAHASTA!
Hyi teitä irstailijoita.
Kirjoitat ihan kuin olisit trolli, mutta jos ihan rehellisiä ollaan. Niin olet oikeassa. Pervot ja muut sairaat irstailijat harrasvat seksiä. Terveet ihmiset eivät sellaista tee.
No kun se nyt tykkää taas sinkkuna jakaa tavaraansa, niin pirkanmaan alueella kohta muitakin joilla herpes..Et en oo varmasti yksin..
Terveydestä pitäisi muistaa olla kiitollinen jokapäivä, varsinkin siitä ettei ole herpestä. Kiitoksia siis muistutuksesta. Tänään lupaan olla kiitollinen koko päivän ettei minulla ole herpestä.
Olen ylpeästi ilman herpestä! Heppini kuuluu herpes vapaaseen vyöhykkeeseen. Olen vain niin onnellinen ettei minulla ole herpestä. Elämä on parasta ilman herpestä!
Tällä palstalla joku tautipesänen ämmä kerran muuten etsi miestä, joku suostuisi jakamaan hänen sukupuolitautinsa. Palstan naiset tietenkin kaikki tukivat naista, kuinka rakkauteen kuuluu myös sukupuolitautien jakamien ja heidän mukaansa tosimies jakaa naisensa taudit. :DDD Kertoo kaiken nykynais..(no ei niitä edes naisiksi voi kutsua) asenteesta. Tautipesät, en ikinä koskisi naiseen jolla on sukupuoliherpes!
Minä en nus.si ennen kun molemmat on käynyt testeissä tarkistamassa että ei ole tauteja. jos siis tapaan uuden naisen niin varmistan todella että sillä ei ole tauteja. Kyllä se pil.luun katsomallakin näkee kun sitä pil.lua alkaa nuolla et onko siellä näppuylöitä.
Taitaapa siis saldosi olla puhdas nolla.
Herpestä ei näe testeissä. Ainoastaan silloin voi nähdä kun herpes on aktiivisena. Lisäksi melkein kaikilla on huuliherpes ja voit sen saada kaluusi kun laitat muikkelin imuttamaan meisseliäsi.
Kondomista luopumisesta voidaan neuvotella vakikumppaninkin kanssa vasta sitten kun molemmat ovat käynneet testeissä ja voivat näyttää toisilleen tuoreet puhtaat paperit.
Sukupuolitaudin nappaaminen siksi että jätti kortsun veke "ku se SANO ettei sil oo mitään!" on täysin omaa tyhmyyttä.
On minut jätettykin siksi etten antanut paljaalla vaan vaadin miestäkin käymään testeissä. Piti nipottajana ja häippäsi. Olisi kuulemma pitänyt ainakin ottaa poskeen paljaaltaan, "kun eihän seksitaudit suuhun tartu". Dodged a bullet there, phiuh...
Mutta enpähän ole koskaan joutunut kärsimään yhdestäkään sukupuolitaudista, terveyteni on mulle tärkeintä. Kondomi on helppo ja halpa keino välttää ongelmia.
Voi voi. Nainen vaati kerran et käyn testeissä ennen seksin aloittamista ja minä sit vaadin siltä kans testejä. Se hermostus et ei varmana käy. Myöhemmin kuulin et sil oli joku tauti mut en tiedä mikä. Miksi nainen hermostuu jos mies vaatii testejä kans?
Koska tosimies jakaa yhdessä rakkaansa sukupuolitaudit. Se on sitä tosirakkautta nykyajan pissiksille.
Se vaan ei halunnut enää lisätä omaa tautirepertuaariaan...jospa sulla vaikka oliskin ollut joku sellainen tauti, mitä hänellä ei vielä ollut ennestään. Sen sijaan sun terveytes oli tälle naiselle yhdentekevää ja suuttuikin kun hänen itsensä olisi muka pitänyt testeissä käydä. Ehkä jotkut puumatkin senkin takia tykkäävät nuorista pojista, koska ovat niin puhtoisia viel ja voivat siten ottaa näiltä poikosilta paljasta kalua sisäänsä. Vastalahjana antavat pojalle elinikäisen muiston - herpeksen ja kondylooman, sillä noi kaksi löytyy suurimmalta osalta sellaisista ihmisistä, jotka ovat paljon harrastaneet seksiä.
Eli suurin osa naisista on iljettäviä herpesvittuja. Ja sitten vielä kehdataan ihmetellä kun kunnolliset miehet haluavat herpeksettömän neitsyen.
Voi sua tyhmää. Jokainen ken harrastaa suojaamatonta seksiä, kantaa riskin itse.
Oikeesti herpes on niin yleinen tauti, eletään 2013 vuotta. Ja sen kanssa pystyy elämään.
Ja pystyi ainakin kertoo et häneltä, eikä syyttänyt sua siitä.
Ihan tiedoksi, kun väitit et teillä oli samaan aikaan , niinitämisaika 2-3vkoa. Oletko varma, että et ole saanut muualta tai ollut kenties sulla itselläsi piilevän. Mahdotonta et olis ollut hänellä ja sulla ekakertaa samaan aikaan.
Yleinen tauti?
Virustyyppi 1 aiheuttaa tavallisen huuliherpeksen. Suomessa tehtyjen vasta-ainetutkimusten mukaan noin 17 % aikuisväestöstä on saanut sukuelinherpesvirustartunnan, mutta vain osa on siitä tietoinen. Viruksen yleisyys lisääntyy iän ja seksipartnereiden lukumäärän lisääntymisen myötä..
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Vanhentunutta tietoa.
Tarkistapa faktat. Molempia virustyyppejä esiintyy molemmissa päissä nykyään.
Sitä paitsi, kondomi ei suojaa kokonaan herpes simplex-virustartunnalta. Jollei kondomi ole koko vartalon peittävä, heh.
Kertokaa tietämättömälle, miten se sukuelinherpes tarttuu kortsun kanssa? Vielä jos dippaa vain kärjen sisään... :P
Kondomin kanssa se tarttuu siten, että se siirtyy jomman kumman käsien kautta toiseen ihmiseen. Esim. Jos miehellä on aktiivinen herpes, niin kortsun laittaessa virus siirtyy käteen ja sitä kautta kondomin ulkopintaan. Tai siirtyy käsien kautta naisen sukupuolielimiin.
Pakkoko se on heti vetää housut jalasta ja panna?
Miehen logiikka........
Parempi naida kuin palaa.
Voi sua tyhmää. Jokainen ken harrastaa suojaamatonta seksiä, kantaa riskin itse.
Oikeesti herpes on niin yleinen tauti, eletään 2013 vuotta. Ja sen kanssa pystyy elämään.
Ja pystyi ainakin kertoo et häneltä, eikä syyttänyt sua siitä.
Ihan tiedoksi, kun väitit et teillä oli samaan aikaan , niinitämisaika 2-3vkoa. Oletko varma, että et ole saanut muualta tai ollut kenties sulla itselläsi piilevän. Mahdotonta et olis ollut hänellä ja sulla ekakertaa samaan aikaan.
Pata kattilaa soimaa, me harrastettiin 2kk sexiä ennen kun oireet tuli..Munko syy tää nyt olikin? kun hän ei kertonut että kantaa herpesvirusta..Vitun feministi paska sullakin taitaa olla tauti ja syyttelet muita..Tuliko nyt parempi olo..Mulla ei ole ollut muita sex suhteita vuoteen..Ja jos on ollu niin kumia oon käyttänyt..Ei mitään oireita koskaan,mutta nyt kulli ihan ruvella ja kipeä..
No höh, ikävältähän tuo kuulostaa. Mutta mitäs menit treffeille porton kanssa. Noin siinä juuri käy. Olen myös nähnyt naisen, jolla oli kondylooma. En kyllä kyennyt seksiin hänen kanssaan koskaan, koska en halunnut ottaa riskiä.
No senhän näkee ulospäin tänäpäivänä ihmisestä, ou jee. Mitä vitut peräkammari poikia tällä palstalla on.
Ei muita sex suhteita vuoteen ja jos oli käytin kumia. Tosi selkeitä...
No eikös tuo ole merkki siitä että nyt loppu irtoseksi ja olisi parasta löytää vakituinen kumppani jonka kanssa voi olla myös ystävä ja uskollinen kumppani ja jossa suhteessa olis myös muuta syvyyttä kuin se 15 sentin upotus.
Kyllä se pettymys ja tuska siitä helpottaa, vaikkei nyt varmasti siltä tunnu.
Ja ei sitä seksiä kuluneessa suhteessa ole enää niin usein että tarttis kauheesti pidätellä itteensä sen takia että herpes iski päälle...
Muista käyttää kumiukkoa,
ettei tule virtsaputkeen tukkoa.
huh.. Pitääpä olla varovainen. Sitä kun ei mitään ole, niin helposti ajattelee ettei myöskään tule. Mutta pitää olla tarkkana! kiitos muistutuksesta. Ikävä tilanne sulla, sympatiat sinne ja eiköhän tartuttajakin saa palkkansa jossain ja jotenkin elämänsä aikana...
Onko tuo sama kuin huuliherppes?
Varsinainen hyppykuppa ollu toi alottajan sukupuoli herpes, kun kerta on vaan naisen "tavannut treffeillä" ja taudin tältä saanut.
Todella ikävästi tehty naiselta, kun ei kertonut ennen seksiä taudista. Jokaisella pitäisi olla valinnan mahdollisuus, ottaako riskiä vai ei.
Itse olin harrastanut vain yhden ainoan miehen eli puolisoni kanssa seksiä pitkän avioliiton ajan. Hänelle nuorena neitsyyteni menettänyt. Pari vuotta eron jälkeen uskaltauduin ensimmäisen kerran vuoteeseen miehen kanssa. Hän lupasi käyttää kondomia, jota sitten ei käyttänytkään. En jännitykseltäni huomannut sitä ajoissa. Jatkoimme tapailua kyllä, ja muutaman viikon päästä puhkesi kammottavan kivulias herpes kuumeen kera. Hän ei myöntänyt tietävänsä koko taudista, ja myöhemmin luinkin että se voi tarttua myös oireettomalta kantajalta, vaikkakin ilmeisen harvoin. En saa koskaan tietää valehteliko hän. Ajattelin ja itkin silloin, että se siitä seksielämän uudesta alusta. Olin varma ettei kukaan minua enää huoli. Itselleni oli siis aivan selvää että kerron asian hyvissä ajoin, enkä siinä vaiheessa kun ollaan jo puuhissa. Kahden miehen kanssa olen sen jälkeen seurustellut, molemmat hyväksyneet riskin asiaa hetken mietittyään. Riidassa olen asian kerran ikävällä tavalla eteeni saanut. On aivan mahdollista että joku minut vielä haukkuu h****ksi päin naamaa, tai muuten on ilkeä ja törkeä asian kuultuaan, mutta se riski on vaan otettava. Ja minulle tämä on siinä mielessä helpompaa kuin monille, etten ole koskaan kaivannut pelkkiä pikaisia seksisuhteita. Niissä voisi olla hankalaa saada asia sanottua. Voimia kaikille kanssakärsijöille!!! Minun kokemukseni mukaan seksielämä ei lopu, mutta valitettavasti tämä siihen kyllä vaikuttaa.
Sukupuolitaudin tahallinen tartuttaminen toisen tietämättä on RIKOS! Jos nainen teki sen tahallaan niin rikosilmoitusta vaan menemään.
"5 § (21.4.1995/578)
Pahoinpitely
Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä VAHINGOITTAA TOISEN TERVEYTTÄ, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
ap: ole rehellinen. sinä halusit käyttää hyväksesi tätä tyttöä. hän paljastui tautipesäksi. sinä et ostanut hänelle sormusta ennen himosi tyydytystä. sinä hyväksikäytit. hän hyväksikäytti ja huijasi. hän ei kertonut koska oli kai rakastunut sinuun ja toivoi salaa jotain tulevaisuutta. you give a little, you get a little. Näin maailma menee.älä itke ja valita. olet itse syyllinen.
kenellä on huuliherpes välittää sanoa siitä ennen suihinottoa!!! Ei kauhean moni. Aivan yhtälailla sellainen teko on rangaistava, että rikosilmoituksia vaan sitten heistäkin menemään. Aika monta syyllistä löytyisi.
.
Mulla oli kerran kipeitä näppyjä pari päivää ja sillon mulla oli vuosia ollu sama partneri. Siitä on jo aikaa, eikä ole toistunut. Oliko se siis käynyt vieraissa vai voiko näppyjä tulla huuliherpeksestäkin? Huulessa sillä oli usein herpes. Kaikki testit mulle tehtiin, eikä mitään löytynyt, mutta testi tekovaiheessa ei niitä näppylöitä ollutkaan. Osaisko joku valaista?
tottakai huuliherpes voi tarttua alapäähän!!!!!!
Herpeksen mäkin sain, kun en kyennyt kiimoissani kortsua etsimään. Ei ole nyt kivaa, mutta oma vika. Turha tässä on muita syytellä.
herpeksen kanssa voi elää vaik se vituttaakin,varsinkin aluksi...mullekkin nainen vannoi olevansa tauditon ja piti jättää se kumi sit pois ja pari päivää meni ja simpsalabim ja herpes mulkussa
Kiitoksia varoituksesta. Mietin, että millaista on seksi ilman kumia, koska sitä en ole kokenut. Nyt ei oikeastaan harmitakaan yhtään =)
Hahaa, idiootit
Kyllä naisten kannattais ottaa tällänen atm mies jolla poikuus tallella. Ei ole taudeistakaan ongelmaa koska en ole nus.sinut ketään ikinä. siinäpäs kärsitte koko ikänne kun annatte jonkun puliukon nus.sia teitä ilman kumia.
Ätmit on parasta mitä naisille on tarjolla.
neitsyelläkin voi olla sukupuolitauti! Eikä kannata nauraa kun se voi olla joku päivä itselläsi. Tyhmää haukkua ketään. Oireettomia kantajia on PALJON ja heitä jotka luulevat olevan hiivaa vaikka onkin herpes. Mieluummin herpes kuin kondylooma joka ei välttämättä muutu oireettomaksi vaan oireilee vuosista toiseen!
Tiedän todellakin miltä tuntuu, mulla on tartunnasta jo yli 10 vuotta, mutta silti jaksaa vituttaa, melkein joka päivä sama aihe.
minulla ei tule olemaan ikinä tauteja. Jos jonkun naisen joskus tapaan joka haluaa seksiä kanssani niin käsken sen heti testeihin koska kuitenkin se on nus.sinut puolta kaupunkia ennen
luetun ymmärtämisen vaikeus, kaikkia ei voi testata. Parempi varmaan sun vedellä käteen niin voit syyttää itseäsi jos taudin saat
Ihan tautista luettavaa tämäkin ketju. Miten ihmiset oikein elää ja on, ihmetellä täytyy. Onko seksi todellakin se pääasia teille näissä suhdejutuissa, että pitää vaan päästä paneskelemaan ja mitään ei välitetä itsestä, eikä toisista. Olette kyllä herpeksenne ansainneet, turha syytellä ketään muuta kuin itseäns, jos himojensa ja seksin perässä juostaan,.hyi, hemskatti miten ällöttävää touhua..sairaita ihmisiä molemmista päistä.
OLETKO IHAN BIMBO?!!!!!!!
Kuule itselläsikin saattaa olla herpes alapäässä, et vain tiedä sitä. Mites selität sen, että myös neitsyt voi saada herpeksen! Et taida kauheasti tietää sukupuolitaudeista. Myös pitkässä uskollisessa parisuhteessa voi paljastuakin, että toisella onkin herpes, se ei vain ole oireillut eikä tarttunut. Toinen on saattanut piilevänä kantaa virusta ja kappas, jonakin päivänä ei edelleenkään oireile, mutta kumppani saa herpesoireet ja asia paljastuu. Revi siitä!!!!!!! Herpesvirusta kantaa lähes jokainen suomalainen. Moni ei vain sitä tiedä. Herpes voi olla niin ylä- kuin alapäässä ja ihan missä tahansa siltä väliltä. Huutele tuota herpes mielipidettäsi kaikille joilla on ns. huuliherpes, sama virus aiheuttaa myös alapääherpestä, virustyyppejä on kahta ja molemmat voivat olla niin huuli- kuin alapääherpeksiä. Harvinaisen typerää porukkaa täällä!!!!!
Hyvin olet perehtynyt noihin sukupuolitauteihin, ihan oma kokemuksesiko siihen on ajanut asiaa tutkimaan, en ihmettelisi, kun noin puolustuskannalla olet. En minä herpestä syyttänyt ja sitä, että joku neitsyt sen saa, joka ei käyttäytymisellään sitä ole ansainnut. Puhun näistä, jotka sitä tietoisesti käyttäytymisellään levittävät idiootti, etkö ymmärtänyt lukemaasi taaskaan. Siis,...en myöskään tuomitse uskollisia parisuhdekumppaneita, jotka aikaisemmin ovat sen jostain saaneet, vaan niitä, jotka paneskelevat ympäriinsä kaikkien kanssa välittämättä muusta kuin vain saada himonsa tyydytettyä. Netissä seksiseuraa metsästäjiä riittää pitämään tätä kierrettä yllä. Siinä sitä sitten "voi, voi, kun se hullu ämmä/äijä ei kertonut, että sillä oli sukupuolitauti, enkä minä tyhmä ymmärtänyt suojautua"
Miksi helvatassa pitää syytellä sitä toista, kun itse on vapaaehtoisesti antautunut suojaamattomaan seksiin ihan yhden panon tähden.
En nyt tiedä puhuuko aloittaja herpeksestä vai kondyloomasta,...enkä tiedä näiden oireiden eroa alapäässä, kun ei itsellä ole, mutta konduloomasta olen kuullut, että kivulias on, eikä siihen kai ole mitään hoitoa tai lääkettä...niin en tiedä. Huuliherpeksestä on tietoa sen verran, että monella ystävistäni se puhkeaa aina stressistä tai kun muuten kun immunipuolustus on heikoilla, kiire, väsymys, vähäinen yöuni, valvominen, flunssa tms..
Turhaan minulle saarnaat ja puolustelet seksiseikkailijoita, heidän jos kenen pitäisi tietää mihin riskiin antautuvat suojaamattomina .....BIMBO.
Sain jo lapsena huuliherpeksen, mutta se puhkeaa hyvin harvoin (ehkä kerran 10 vuodessa) ja vain äärimmäisen stressin aikana. Miten tuo sukupuoliherpes eroaa huuluherpeksestä?
ei millään tavalla, paikka vaan eri. samoista viruksista kyse ja oireilu yksilöllistä
Se on jotenkin sairasta, kun äiti pussailee lapsia suulle. Näin kerran joulukirkossa minua edessä olevassa penkissä äidin, joka piti oikein kunnon suutelosessiota varmaan noin 1-vuotiaan lapsensa kanssa. Siis monta minuuttia suuteli lastaan kuin miestään.
Nainen jakamassa taas herpestään suoli24,sen treffeillä..
Yhdellä exällä oli huuliherpes, mutta ei tarttunut muhun koskaan, oisin kyllä varmaan torjunut ennenkuin mitään edes alkoi jos oisin tiennyt etukäteen.