Taas se paskamainen joka keväinen fiilis kun on hakenut kesäduuneja ja tiedossa on jälleen kerran ei oota. Masennun täydellisesti jos en mitään duunia saa, nyt kun vielä panostin täysillä työhakemuksiin ja mistään ei ole vastausta kuulunut. Lukio ohi ja ihan toimeettomana himassa istuskelua, pääsekokeisiinkin pitäisi vielä lukea mutta alustavien yo tulosten mukaan joudun yhden aineen kirjoittaa vielä syksyllä eikä fysiikassa paljon pisteet muutu. Tammikuussa intti eli tiedossa puol vuotta himassa lagaamista ellei töitä kuulu. Mikä siinä on että työhakemukseni hukkuu aina satojen muiden joukkoon, muut kaverit kun ovat jo duunia, samoihin paikkoihin oon hakenu eikä mitään kuulunu. Luulis että pk seudulta löytys duunia mutta ei löydy meikäläiselle. Alan vaipua jo epätoivoon vaikka tietysti on mahdollisuus että jostain soitetaan. Pitäisköhän sitä heittää jonnekkin työhakemus jossa kokeilen jotain persoonallista? Kerran olen ollut kesäduunissa ja sekin suhteilla. Onko kohtalon tovereita?
Miksi mihinkään ei oteta
7
384
Vastaukset
- 166
On hyvä, että jonkinlaista työkokemusta sinulta kuitenkin löytyy.
Ensimmäisten kesätyöpaikkojen saaminen voi olla todella haastavaa, eikä siitä kannata lannistua. Usein syy ei ole hakijassa, vaan siinä että paikkoja hakee niin monet muutkin ja vain osa näistä kutsutaan edes haastatteluun.
Suosittelen, että otat yhteyttä vuokratyöfirmoihin. Vaikka ajatus kuulostaa ehkä ikävältä, niin näiden firmojen kautta saattaa saada töitä lyhyelläkin varoitusajalla. Myös keikkatöihin kaivataan tekijöitä.
Lisäksi kannattaa vaan ahkerasti katsoa mol.fi:n työpaikkoja.
Älä ole kranttu töiden suhteen. Hae myös paikkoja mitä et ehkä ensisijaisesti miettisi. Sosiaalialalla tarvitaan tekijöitä. Jos olet luotettava ja vastuuntuntoinen, niin ota yhteyttä vaikka vanhainkoteihin.
Soittaminen työpaikoille kannattaa monesti. Et menetä mitään jos lähestyt työnantajaa, mutta siitä saattaa poikia vaikka mahdollisuus työhaastatteluun. Ole sinnikäs niin voi olla että vielä jostain tärppäisi. Ei kaikkia paikkoja vielä ole täytetty :) - 35esf
Hae myöskin ei-niin hienoa työtä, kuten mainosten jakoa ja siivousta. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.
- haista paska
hasitappa paska! mitä vikaa on siivouksessa? itse taidat olla vähän isoittelija,joka luulee olevansa siivooja parempi:)
terveisin siivooja
- herp derp
Paitsi nykyään siivoukseenkin pitää olla soveltava koulutus (kuka muka kouluttautuu siivoojaksi?) tai työkokemusta alalta. Kokemusta on. Lehden jakoon pääsee vielä suht helpolla ja puhelinmyyntiin varmasti. Eri asia sitten on tienaako puhelinmyynnillä, sillä tahtoo ne vanhemmat myyjät ottaa ne "rahantekolistat", eli niiden listat jotka on aikaisemmin tilannut.
Kaupan kassalle pääsee jos on nuori ja nätti tai vähän vanhempi ja aikaisempaa kokemusta. - sake345
No voit lohduttautua sillä, ettet varmastikaan ole ainoa joka on tuossa tilanteessa. Laita seuraavaksi ensitöiksesi tosiaan hakemukset kaikkiin isoimpiin vuokratyöfirmoihin. Sen jälkeen vielä hakemukset muuttofirmoihin (Niemi, Grundell) ja puhelinmyyntiin/varainhankintaan. Noista vikoista ainakin pitäisi löytyä töitä, kaikkiahan se puhelintyö ei nappaa, mutta et mitään menetä vaikka kävisitkin kokeilemassa.... Onnea hakuun! =)
- 20+19
Hei,
olen samassa tilanteessa. Minulla on muutaman kuukauden työkokemus vain puhelinmyynnistä ja puhelingallupista. Mainostenjakotyötäkin olen hakenut monesti mutta koskaan ei ole otettu siihenkään. Soitin oma-aloitteisesti vanhainkoteihin hakien töitä (ajattelin että siellä ainakin on). Ei sinne vain lukion käynyt kelpaa, kaikissa paikoissa vaadittiin hoitoalan opintoja (ainakin omalla paikkakunnallani... niitä ulkoiluttajia ja juttuseuraa on alueen vapaaehtoisissa kai jo ihan tarpeeksi). Jos menee kauppaan tai videovuokraamoon puheille, sanotaan vaan että täytä nettihakemus. Siivoustyöhön vaaditaan monesti omaa autoa. Olen tarkastuttanut CV:n ja se oli kuulemma hyvä.
Olen tehnyt erilaista vapaaehtoistyötä vuoden ja se on ollut mukavaa ja palkitsevaa, ja saa sen laittaa CV:hen. Hyvällä mielellä ei kuitenkaan elä. Olen saanut hyvää palautetta vapaaehtoistyöstä... Mutta kun pitäisi palkkaa maksaa niin sitten ei kelpaa mihinkään. Tsemppiä sinulle, toivottavasti saat paikan jos et tänä niin ensi kesänä. - itse myös ollut
Kannattaisiko lähteä ulkomaille johonkin hanttihommiin siksi aikaa kun intti alkaa? Oppisi samalla kieltä ja maailma avartuisi.
Kibbutsille, Pohjois-Norjaan, au-pairiksi?
Itse en katsonut koskaan kotona laiskureita, pistin poikani aina hommiin johokin. Kummasti löytyy ellei ole ronkeli ja iso palkka pääasia. Ei sen duunin ole pakko olla samassa korttelissa missä asuu, maailma on auki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391