Vihattu

Onko ketään joilla edes samankaltainen tilanne, Olen hakeutunut nyt puhumaan terapeutille tilanteesta, jossa annan exäni käyttää minua mielin määrin hyväksi. Otan ja odotan, kun hän haluaa tulla luokseni viikonloppuna osoittamaan "hellyyttä". Meillä on aina kivaa yhdessä ja hän kertoo, kuinka paljon ikävöi ja tätä rataa. Olen seitsemännessä taivaassa kunnes tajuan, ettei hän haluakaan minua takaisin ja harrastaa irtosuhteita mielin määrin. Minä olen siis antanut itseni muuttua tyttöystävästä pankoksi. Pahinta on, että tajuan tämän olevan sairasta, mutta ikävöin häntä koko ajan ja haluan laittaa viestiä ja soittaa. Ei hän vastaisi. Taas putoan kuopan pohjalle, josta nousen, mikäli hän laittaa viestiä jokin viikonloppu tai lähestyy kohdatessa. Silloin ihailee kauneuttani ja luonnettani, vaikka juuri äsken haukkui hulluksi ja kertoi kuinka vihaa minua. Niin minäkin vihaan itseäni.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi sentään. Noin on tasan niin kauan, kun annat olla.

Luonteenlujuus on viime kädessä se, mitä mies todella naisessa kunnioittaa. Sitä voi harjoitella. Aloita jo tänään ;)

Äänestä

Sinulla ei ole ainuttakaan syytä vihata itseäsi, sillä olet todella hyvä, upea ihminen. Se haukkujamies ei määrittele tällä maapallolla kuka on huono tai hyvä. Tuo mies on sellainen joka kannattaisi jättää, kuuluu sarjaan kävelevät katastrofit ja pelimiehet. Hän ei rakasta, ja elää pelimiesvaihetta jossa "panee kaikkea liikkuvaa" (no ei ihan mutta siihen suuntaan). Hän etsii naista muualta. Hän ei ole tasapainossa jos haukkuu ja sanoo vihaavansa... se suistaa sinut raiteilta henkisesti. Se ei ole oikein. Se loukkaa joka kerta, vaikka yrittää ettei se sattuisi niin paljon. Mies voi olla vaarallinen jos vihaa, jos se läikkyy lasin yli. Mies on erittäin loukkaava mielestäni jos ei yritä ymmärtää toista lainkaan, ja loukkaa panemalla ympäriinsä... Minne hänen järkensä katosi ja elämänarvonsa?

Sinä olet rakastava ihana ihminen ja tuo miehen epäkypsä hyvänäköinen ulkokuori joka käy sinulla kylässä, on vielä kasvuvaiheessa sisältä. Epäkypsä mies vaiko tyhmäkin? Mies voi olla kuin huumetta, mutta siihen ei auta kuin ero... Hän on vain pieni, pakeneva ja heikko ihminen lopulta? Hän kohtelee naisia väärin eikä arvosta moniakaan. Hän ei voi saada rakkautta sinuun jostain syystä nyt, ehkä sitä ei aiemmin ollut aidosti? Tai se loppui? Sinulla jatkui. Asia on niin vaikea että haluat paeta siihen - että kaikki voisi kääntyä vielä hyväksi, se on ymmärrettävää. Mutta ongelmana on mies joka tekee aivan toisin eikä muutu.

Tautiriski on suuri jos mies panee pitkin poikin. Onko se aikuismaista käytöstä? Hän vihaa enemmän vaan jos panee sinuakin, älä anna enää ! Kunnioitus vähenee aina kun hän panee sinua. Miehillä on päässä eri ajatukset kuin naisilla. Älä anna hänen kiristää, eikä manipuloida tai mitään muutakaan. Hän ei tunnista niitä tunteita mitä yrität hänelle näyttää, hän kokee ne väärin. Kysy parineuvojalta vaikka yksin, miten sinun pitäisi käsitellä miestä... Halaus on tosiaan eri asia kuin seksi. Pistä joku roti hommaan. Vaikka olet aivan rakastunut ja se tekee tiukkaa.

Kestin vuosia siksi koska en voinut lopettaa rakkauden vuoksi ja persoonani hajosi. Arvaa onko sitä kiva keräillä, etsiä? Suojaa siis itseäsi ja sydäntäsi. Älä suostu toisen armoille enää kuten minä tein. Ja toinen syytti vain lopuksi minua, oli välinpitämätön ja yhtä vihaava kuin aina. Kiinnostui muista, ja hänellä oli jo vaimo muualla. Olisiko mahdollista että tuo mies jota tapaat, että hänelläkin olisi ollut - tai on nyt muualla avovaimo tai tyttöystävä? Pelimiehet tekevät sitäkin. Ota selvää jos on mitään epäselvyyksiä. Katso facebookiin ja fonectaan.

Jaksamista, sinä selviät. Vaikka se tuntuisi kovin mahdottomalle. Elämää on rapakon takanakin.

Äänestä
  • Tarkoitin että mies on rakentanut "rapakon" ehkä. Sen yli pitäisi loikata kuivalle maalle. Ja kyllä se on epäreilua elämässä että ei täytä toisen kriteerejä ja aina on joku kauniimpi. Se on helvetin epäreilua. Pitää ajatella että aika tasoittaa epätasa-arvot. Ja miehet ovat joskus liian pinnallisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vihattu kirjoitti:

Onko ketään joilla edes samankaltainen tilanne, Olen hakeutunut nyt puhumaan terapeutille tilanteesta, jossa annan exäni käyttää minua mielin määrin hyväksi. Otan ja odotan, kun hän haluaa tulla luokseni viikonloppuna osoittamaan "hellyyttä". Meillä on aina kivaa yhdessä ja hän kertoo, kuinka paljon ikävöi ja tätä rataa. Olen seitsemännessä taivaassa kunnes tajuan, ettei hän haluakaan minua takaisin ja harrastaa irtosuhteita mielin määrin. Minä olen siis antanut itseni muuttua tyttöystävästä pankoksi. Pahinta on, että tajuan tämän olevan sairasta, mutta ikävöin häntä koko ajan ja haluan laittaa viestiä ja soittaa. Ei hän vastaisi. Taas putoan kuopan pohjalle, josta nousen, mikäli hän laittaa viestiä jokin viikonloppu tai lähestyy kohdatessa. Silloin ihailee kauneuttani ja luonnettani, vaikka juuri äsken haukkui hulluksi ja kertoi kuinka vihaa minua. Niin minäkin vihaan itseäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu