Miehenä ja enimmäkseen toisten miesten kanssa (heteromaisesti) aikaa ja elämää viettäneenä olen tullut siihen lopulliseen tulokseen, ettei miehet osaa kuunnella lainkaan. Osa miehistä ei jaa juuri mitään henkilökohtaista, osa puhuu avoimesti ongelmistaan, mutta ketään ei kiinnosta muiden asiat tai ongelmat. Muodollisuuden vuoksi voidaan kysyä "mitä kuuluu?", mutta siihen se jää. Joskus joku on jaksanut vähän aikaa teeskennellä olevansa kiinnostunut.
Itse olen varmaan poikkuksellinen mies, koska minä mielellään kuuntelen ja mahdollisesti lohdutan toisia jos tarve vaatii. Minulla ei hirveästi ystäviä ole, mutta nekin ainoat mitä löytyy ottavat minuun yhteyttä vain kun on jotain sydänsuruja. Heillä ei luultavasti ole muita kuuntelijoita. Onko naisten kohdalla sama tilanne? Minusta tuntuu, että naiset ovat tässä asiassa hieman erilaisia. Vai ovatko? Itse alan kyllästyä rooliini. Tuntuu että olen kuin roskakori, johon voi tyhjentää kaikki roskat mitä aivoista löytyy.
Itse olen varmaan poikkuksellinen mies, koska minä mielellään kuuntelen ja mahdollisesti lohdutan toisia jos tarve vaatii. Minulla ei hirveästi ystäviä ole, mutta nekin ainoat mitä löytyy ottavat minuun yhteyttä vain kun on jotain sydänsuruja. Heillä ei luultavasti ole muita kuuntelijoita. Onko naisten kohdalla sama tilanne? Minusta tuntuu, että naiset ovat tässä asiassa hieman erilaisia. Vai ovatko? Itse alan kyllästyä rooliini. Tuntuu että olen kuin roskakori, johon voi tyhjentää kaikki roskat mitä aivoista löytyy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Naisena tunnen olevani hieman samalla tavalla poikkeuksellinen, mutta juuri siksi, etten kertoile yksityiselämästäni kelle vaan tutulle naiselle, vaikka sitä yleensä odotetaan. Häiritsen eräiden mielenrauhaa, koska en kaakata laumassa vain laumassa kaakattamisen ilosta. Se kuorokaakattaminen on monelle naiselle yhtä kuin ystävyys.
Olen kohdannut oikeastaan vain muutaman naisen, jotka osaavat kuunnella toista naista unohtamalla itsensä ja keskittymällä toisen puheeseen. Yleinen tapa on vertailla kuulemaansa (tiedostamattakin) omaan elämään ja siten keskeyttää toisen puhe "joo, niin meilläkin!" tai "mulla ihan sama juttu!" kommentoinnilla. Ja jos siinä kohtaa antaa tilaa sille huutelijalle, hän todellakin vie puheenvuoron palauttamatta sitä ehkä ollenkaan takaisin.
Siinä missä tunteista tai parisuhteesta yms. puhuminen on ehkä epätyypillistä miesten keskinäisessä kommunikoinnissa, puhuvat naiset nimenomaan niistä; tunteistaan, miehistään, lapsistaan, lemmikeistään, jne. ja neuvovat mielellään toisiaankin niissä asioissa. Juoruaminen taas on naisten pahin vitsaus.
Kokemukseni mukaan mies on pohjimmiltaan ongelman ratkaisija, ja toimiva sellainen kun on kyse teknisistä tai poliittisista yms. ongelmista, mutta jos kyse on tunteisiin liittyvästä asiasta, menee moni mies hiljaiseksi ja mieluummin pidättäytyy kommentoimasta kuin heittäytyy mukaan mielipiteiden vaihtoon.
Ehkä miehinen kuunteleminen on vain hieman erilaista kuin naisten. Tai voiko eroa vetää sukupuolten välille...? Persooniahan me kaikki olemme.
Naisilla kuuntelminenkin on aktiivista kommunikointia, jossa otetaan vaikka nokkiin toisen eriävästä mielipiteestä, mutta saatiinpa kuulla mielipiteitä joista sitten muodostetaan ihmiskuvia jne.
Monet miehet tarvitsevat aikaa miettiäkseen asioita yksin ja palaavat astialle sitten, kun ovat kantansa itselleen selvittäneet. Olen myös huomannut, että moni mies pitää sitten kannastaan kiinni vaikka sen kyseenalaistaisikin. Lauotaan vain faktoja ja ollaan ylpeitä siitä, eikä välitetä kuunnella vastaväitteitä. ;)
Ehkä sinua kyllästyttää kuuntelijan roolissasi se, miten itse sitä toteutat. Empatiakaan ei ole ainut keino lohduttaa toista tunneongelmissa tms. Myös kyseenalaistaminen on tapa edetä lohduttamisessakin proggressiivisesti, jolloin se ei ole vain selkään taputtelevaa veljeyttä, vaan vaatii ongelmanratkaisuhalua myös kertojalta itseltään.
Siitä sinun kuuntelijanvastuusi sitten vasta alkavat...
En tarkoita kuuntelemisella pelkkää passiivista kuuntelemista, vaan sitä että on kiinnostunut toisen ihmisen asioista tai ongelmista. Jos joku kertoo minulle esim. parishdeongelmistaan, niin kyllä minä sanon mielipiteeni asiasta ja korjaan jos toisella on joitain omasta mielestäni vääriä käsityksiä tai näkemyksiä. Usein tottakai sitä tulee vertailtua muiden asioita myös omiin kokemuksiin ja niidenkin jakaminen voi auttaa toista, kunhan ei keskustelu siirry jatkuvasti itseensä. Joskus joku vertaus omiin kokemuksiin voi antaa toisellekin hyödyllistä perspektiiviä.
Semmoinen kylmäkiskoinen ja rationaalinen kuuntelija voi olla aika huono, vaikka tarjoaisikin hyviä ratkaisuja. Empaattinen kuuntelija osaa paremmin asettua toisen asemaan ja ehkä siten tietää myös paremmin KUINKA kuunnella ja ratkoa ongelmia. Hyvä kuuntelija tietää milloin kannattaa vain olla passiivinen ja milloin aktiivisesti osallistua keskusteluun.
Voihan se olla ettei sukupuolten välillä hirveää eroa ole. En oikein tiedä mitä ominaisuuksia hyvältä kuuntelijalta vaaditaan. Itse olen empaattinen, herkkä introvertti. Luulen että noilla kolmella ominaisuudella on varmaan jotain tekemistä sen kanssa että olen hyvin kunnostautunut tällä saralla. Minulla ei ole suurta tarvetta olla jatkuvasti äänessä, joten on ihan luonnollista että kuuntelu sujuu paremmin.
Porukassa kuunteleminen on tietysti eri asia kuin kahdenkeskisessä keskustelussa kuunteleminen. Toiset osaavat molemmat roolit yhtä hyvin, jotkut vain toisen ja on niitäkin, jotka eivät vaikuta osaavan kuunnella toista ihmisttä missään tilanteessa.
Elämänkokemukset yleensä muuttavat ihmistä, joten kukaan ei liene tuomittu ikuisesti samaan rooliin missään asiassa.
Sinun empaatinen kuuntelutaitosi siis toimiin, koska kaverisi ottavat sinuun yhteyttä silloin kun tarvitsevat kuuntelijaa. On sitten sinun itsesi vastuulla, millaista linjaa alat kuuntelijana/lohduttajana vetämään, silloin kun vastassa ovat aina samat kuunneltavat.
Kun tietää jo asioita kuunneltavan henkilöhistoriasta (kuunneltuaan tätä aikaisemminkin), voi muuttaa omaa kuuntelijan rooliaan niin, että alkaa ohjata kuunneltavan kaverinsa ajatuksia eteenpäin, uuten suuntaan, eikä vain tarjoile aina samaa ymmärtäväistä empatiaa.
Kaikkia kuunneltavia/lohdutettavia ei nimittäin auta se, että kuuntelija vain sympatiseeraa vieressä, jotkut kaipaavat myös rationaalista ohjausta, koska ovat itse niin tunteen vallassa (olkoonpa kyse hämmennyksen, ilon, pettymyksen, raivon tms. tunteesta).
Kuuntelijana olemisen vaikeus on siinä, että tulisi osata muovautua sen mukaan, mitä kuuntelijalta kulloinkin vaaditaan. Intuitiolla se onnistuu, muttei loputtomiin.
Sinä herkkänä introverttinä olet henkilökohtaisen kuuntelijan roolissa selvästi muita parempi ja siksi sinua käytetään hyväksi - sanan positiivisessa mielessä.
Mutta jos kärsit jo siitä, että saat olla aina VAIN kuutelijana muiden murheille, olisi ehkä syytä muovata omaa rooliaan myös itselle tyydyttävämpään suuntaan.
Hyvä kuuntelija laiminlyö usein omat tarpeensa, eikä siten osaa/kehtaa vaatia samaa kuuntelijantaitoa muilta vastavuoroisesti.