Annan muutamia esimerkkejä joihin haluaisin kaikkiin yhtenäisen ja järkevän vastauksen: (olen nainen)
Minkä takia sinkkuna näkee itsensä kauniina, sopivana ja nuorekkaana mutta parisuhteessa alkaa nähdä itsensä rumana, lihavana ja riittämättömänä
Minkä takia sinkkuna älyää vahtia paljon (PALJON) paremmin ruokavaliostaan eikä tee mieli herkkuja mutta varattuna muuttuu melkoiseksi syömäkoneeksi (itse melkein muutuin, en olisi sinkkuna edes voinut kuvitella syöväni niin paljon)
Minkä takia alkaa erityisesti nähdä väkivaltaiset videopelit inhottavana roskana kun sinkkuna niihin ei ottanut mitään kantaa mutta kun on poikaystävä niitä haluaa vastustaa viimeiseen asti.
Minkä takia sinkkuna raha ei koskaan ollut tärkeä asia, en himonnut turhuuksia, halusin vain järkeviä asioita kuten mielenkiintoisia kirjoja. Nykyään tarvitsee tienata paljon enemmän kun on parisuhteessa koska ulkona käyminen yhdessä maksaa pirusti ja yhteinen ajanviete. En ole pitkään aikaan pystynyt ostamaan itselleni mitään mieluista. Joka kuun lopussa olen ihan auki vaikka sinkkuna oli reilusti varaa kuun lopullakin.
Miksi on niin että sinkkuna naiset ovat ykkösporukkaa ja sielunsiskoja mutta parisuhteessa heihin alkaa suhtautua sellaisella "susi naiselle susi" -tavalla.
Minkä takia ei saisi enää edes puhua muista miehistä? Jos ystäväni (kaikki ovat sinkkuja) katselevat tyttöjen iltana kuumien jätkien kuvia netissä niin jos edes avaan suuni sanoakseni että (esim) jätkä A on tosi hyvä pakkaus niin heti katsotaan kauhistellen minua ja sanotaan etten muka rakasta poikaystävääni. Ennen oli niin hauskaa vertailla näitä asioita kavereiden kanssa muttei enää ole näköjään sallittua.
Sinkkuna saa elää luonnollisena naisena, mutta heti kun kaikki alkavat seurustella niin aletaan napsimaan e-pillereitä ja sotketaan oma hormonitoiminta ja sitten äksyillään muille ja valitetaan kun oma kroppa ei toimikaan enää samalla tavalla. Pelkään että tämäkin odottaa minua jos jätkä alkaa painostaa, olen yliherkkä lääkkeille.
Kaikkein oudointa on että huomaa muut miehet vasta nyt kun itsellä on mies. Miksi huvittaa katsella muita vaikka on jo mies? Sinkkuna en erityisemmin kiinnittänyt miehiin moista huomiota. Tuntuu kamalalta.
Minkä takia harrastuksille ja ystäville ei jää enää tilaa vaikkei näkisikään sitä toista joka päivä. Joskus tuntuu kuin kirjani ja harrastukseni huutelisivat minulle jostain että miksi hylkäsit meidät jne.
Miksi tuntuu etten koskaan ole riittävä? Minulla on ollut pakkomielle muuttaa itseäni siitä lähtien kun aloin seurustella, olin ollut kiusattu koulussa ja siitä lähtien olen inhonnut ja pelännyt poikia (miehiä). Sinkkuna olin oikeasti epätavallisen yksinäinen jopa muidenkin mielestä mutta parisuhteessa minulla on vieläkin yksinäinen tai jopa yksinäisempi olo mutta vain eri tavalla. Ärsyttää kun kaiken pitää olla niin järjesteltyä ja varmaa parisuhteessa. Sinkkuna oli unelmia, ajatusmaailma oli täynnä haaveita ja todellisuutta parempia pilvilinnoja, parisuhteessa on vain raastavan ankeaa todellisuutta. Sinkkuna ei ikinä kyseenalaistanut itseään ainakaan paljon. Nykyään tuntuu että on muutettava itseään täysin pelkästään jonkun toisen takia. Tämä on ensimmäinen parisuhteeni. En tiedä olenko onnellinen näin, hän on ihana poika mutta suhteemme saa minut raivon partaalle silloin tällöin. Tuntuu että nyt olen elämäni tärkeimmässä vaiheessa. Usein huvittaisi vain lähteä bailaamaan ja kännäämään kavereiden kanssa ja lähteä komeiden mukavien jätkien mukaan ja jutella hauskoja tietäen jokaisen kanssa ettei koskaan tarvitse sitoutua. Näin joskus ajattelen raskaan arkipäivän jälkeen kun olen yksin sängyssä ja mietin mitä poikaystäväni tekee, hän asuu kaukana ja näemme vain muutaman kerran viikossa. Masentaa usein koska en tiedä mitä hän tekee ja mitä jos hän parhaillaan on pettämässä minua. En edes tiedä rakastaako hän todella minua. Olen usein miettinyt kannattaako minun elää näin kahleissa vain yhden ihmisen takia jos seurustelu todella on näin vaikeaa ja turhauttavaa. Näen usein jopa unia sinkkuna olemisesta koska ajattelen sitä päivisin niin usein. Silti pelkään että jos panen poikki joudun kamalaan masennukseen ja yksinäisyyteen. Pelkään myös murtavani poikaystäväni sydämen aivan täysin enkä halua että hän joutuu kärsimään. Olen tavallaan umpikujassa ja tilanne olisi ehkä lose-lose ja yhtä masentava jäin sitten varatuksi tai ryhtyisin sinkuksi.
Minkä takia sinkkuna näkee itsensä kauniina, sopivana ja nuorekkaana mutta parisuhteessa alkaa nähdä itsensä rumana, lihavana ja riittämättömänä
Minkä takia sinkkuna älyää vahtia paljon (PALJON) paremmin ruokavaliostaan eikä tee mieli herkkuja mutta varattuna muuttuu melkoiseksi syömäkoneeksi (itse melkein muutuin, en olisi sinkkuna edes voinut kuvitella syöväni niin paljon)
Minkä takia alkaa erityisesti nähdä väkivaltaiset videopelit inhottavana roskana kun sinkkuna niihin ei ottanut mitään kantaa mutta kun on poikaystävä niitä haluaa vastustaa viimeiseen asti.
Minkä takia sinkkuna raha ei koskaan ollut tärkeä asia, en himonnut turhuuksia, halusin vain järkeviä asioita kuten mielenkiintoisia kirjoja. Nykyään tarvitsee tienata paljon enemmän kun on parisuhteessa koska ulkona käyminen yhdessä maksaa pirusti ja yhteinen ajanviete. En ole pitkään aikaan pystynyt ostamaan itselleni mitään mieluista. Joka kuun lopussa olen ihan auki vaikka sinkkuna oli reilusti varaa kuun lopullakin.
Miksi on niin että sinkkuna naiset ovat ykkösporukkaa ja sielunsiskoja mutta parisuhteessa heihin alkaa suhtautua sellaisella "susi naiselle susi" -tavalla.
Minkä takia ei saisi enää edes puhua muista miehistä? Jos ystäväni (kaikki ovat sinkkuja) katselevat tyttöjen iltana kuumien jätkien kuvia netissä niin jos edes avaan suuni sanoakseni että (esim) jätkä A on tosi hyvä pakkaus niin heti katsotaan kauhistellen minua ja sanotaan etten muka rakasta poikaystävääni. Ennen oli niin hauskaa vertailla näitä asioita kavereiden kanssa muttei enää ole näköjään sallittua.
Sinkkuna saa elää luonnollisena naisena, mutta heti kun kaikki alkavat seurustella niin aletaan napsimaan e-pillereitä ja sotketaan oma hormonitoiminta ja sitten äksyillään muille ja valitetaan kun oma kroppa ei toimikaan enää samalla tavalla. Pelkään että tämäkin odottaa minua jos jätkä alkaa painostaa, olen yliherkkä lääkkeille.
Kaikkein oudointa on että huomaa muut miehet vasta nyt kun itsellä on mies. Miksi huvittaa katsella muita vaikka on jo mies? Sinkkuna en erityisemmin kiinnittänyt miehiin moista huomiota. Tuntuu kamalalta.
Minkä takia harrastuksille ja ystäville ei jää enää tilaa vaikkei näkisikään sitä toista joka päivä. Joskus tuntuu kuin kirjani ja harrastukseni huutelisivat minulle jostain että miksi hylkäsit meidät jne.
Miksi tuntuu etten koskaan ole riittävä? Minulla on ollut pakkomielle muuttaa itseäni siitä lähtien kun aloin seurustella, olin ollut kiusattu koulussa ja siitä lähtien olen inhonnut ja pelännyt poikia (miehiä). Sinkkuna olin oikeasti epätavallisen yksinäinen jopa muidenkin mielestä mutta parisuhteessa minulla on vieläkin yksinäinen tai jopa yksinäisempi olo mutta vain eri tavalla. Ärsyttää kun kaiken pitää olla niin järjesteltyä ja varmaa parisuhteessa. Sinkkuna oli unelmia, ajatusmaailma oli täynnä haaveita ja todellisuutta parempia pilvilinnoja, parisuhteessa on vain raastavan ankeaa todellisuutta. Sinkkuna ei ikinä kyseenalaistanut itseään ainakaan paljon. Nykyään tuntuu että on muutettava itseään täysin pelkästään jonkun toisen takia. Tämä on ensimmäinen parisuhteeni. En tiedä olenko onnellinen näin, hän on ihana poika mutta suhteemme saa minut raivon partaalle silloin tällöin. Tuntuu että nyt olen elämäni tärkeimmässä vaiheessa. Usein huvittaisi vain lähteä bailaamaan ja kännäämään kavereiden kanssa ja lähteä komeiden mukavien jätkien mukaan ja jutella hauskoja tietäen jokaisen kanssa ettei koskaan tarvitse sitoutua. Näin joskus ajattelen raskaan arkipäivän jälkeen kun olen yksin sängyssä ja mietin mitä poikaystäväni tekee, hän asuu kaukana ja näemme vain muutaman kerran viikossa. Masentaa usein koska en tiedä mitä hän tekee ja mitä jos hän parhaillaan on pettämässä minua. En edes tiedä rakastaako hän todella minua. Olen usein miettinyt kannattaako minun elää näin kahleissa vain yhden ihmisen takia jos seurustelu todella on näin vaikeaa ja turhauttavaa. Näen usein jopa unia sinkkuna olemisesta koska ajattelen sitä päivisin niin usein. Silti pelkään että jos panen poikki joudun kamalaan masennukseen ja yksinäisyyteen. Pelkään myös murtavani poikaystäväni sydämen aivan täysin enkä halua että hän joutuu kärsimään. Olen tavallaan umpikujassa ja tilanne olisi ehkä lose-lose ja yhtä masentava jäin sitten varatuksi tai ryhtyisin sinkuksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ne on ne piparkakkuaivot ja spiraalimainen logiikka tuommosia.
Näin siis sinun tilanteessa, sinä koet tilanteen kertomallasi tavalla. Yleispätevää listasta ei saa (jota hieman yritit), paitsi ehkä yhdestä - kahdesta kohdasta.
Sun pitää muuttaa ajatusmaailmaasi ja asennettasi, tosin aika tekee tehtävänsä myös sen suhteen, parhaimmassa tapauksessa alat vähitellen rentoutua ja luottaa enemmän itseesi. Kirjoituksesi perusteella taidat olla vielä aika nuori, anna itsellesi aikaa, mikään pakko ei ole seurustella, jos ei siltä tunnu eikä sopivaa miestä ole näköpiirissä. Parisuhteessakin voi haaveilla ja katsoa yhdessä tulevaisuuteen, jos sellaista ei ole tässä suhteessasi, niin ehkä et ole sopivan miehen kanssa tällä hetkellä. Koskaan ei elämä ole täydellistä, olitpa sinkku tai parisuhteessa ja kaikenlaisia ajatuksia tulee ja menee kaikissa elämäntilanteissa, niitä on vain opittava sietämään ja käsittelemään.
"Masentaa usein koska en tiedä mitä hän tekee ja mitä jos hän parhaillaan on pettämässä minua."
Jos ei ole syytä epäillä muuta, niin sitten pitää vain luottaa toiseen tai antaa mennä. Parisuhde ei voi perustua epäilemiselle.
No ei ny kannata jättää kuitenkaa....ja kuulostat jakorasialta ku sanoit että "oisi mukavaa vain lähteä miesten matkaan" mit vit...mitä jos poikakaveris lukee tän? Varmasti sut jättää ku moisia puhelet...
No en tod. ole mikään jakorasia enkä koskaan ole ollut kenenkään muun kanssa aiemmin vaan lähinnä varattuna oleminen vituttaa kun ei ole enää varma tunteistaan, arki hiillostaa ja koko ajan tulee vastaan komeita miehiä. Kaikkea en myöskään 100% kirjaimellisesti tarkoita. Ennen suhdettani satuin olemaan ujo hiirulainen joka ei uskaltanut puhua jätkille koskaan, olen selvästi myöhemmin kehittyvä kavereideni nähden. Mutta nyt tuntuu kuin jokin minussa olisi kasvanut ja huvittaisi tehdä enemmän riskempiä ja rajuja juttuja, eli toisin sanoen olla elossa. Mutta minkäs teet kun olet varattu.
Juuri meinasin heittää viimeiset hyvästit tälle palstalle etsiessäni jotain järkevää asiaa joka liittyy elämäntilanteeseeni.
Kunnes näin ensimmäisen asiatekstin, mikä on kirjoitettu vuosikymmeniin yhtään minnekään:)
Erosin juuri, (olen nainen) vastaanvanlaisien tunteiden edeltäessä eropäätöstä, ja en kadu. Rakastin..joo, ihanin mies mitä voi naine haaveilla, siinä ei mitään vikaa.
Oli kuin suuri vesi olisi vain valahtanut ylitseni helpotuksen tunteena, tosin myös murheena, mutta se ainut murhe taisi olla kuitenkin murhe että miltä siitä toisesta tuntuu. Se miltä MINUSTA itsestä tuntui, oli helpotus ja vapaus. Suru tuli ainoastaan kun toinen..mutta hänkin selviää. Tiedä vaikka olisikin pettänyt tai ajatellut pettämistä, yhdennaisen miehenä vain ei ehkä toteuta kun on varattu, mutta hyvää se tekee hänellekin olla sitomatta elinvoimaa suhteeseen joka ei ole viemässä minnekään, ei lapsia ei ok-taloa ei mitään järkevää ole tiedossa pitkään aikaan mihin tarvitaan parisuhdetta. Joten miksi hukata aikaa ja rahaa.. MInulla sama homma. Ei mies minun rahoja vienyt mutt parisuhteessa aina rahat loppu.jotenkin siinä vain kävi niin. Sinkkuna sitä vastaa itsestään kokonaisemmin. Liekö henkistä vai todellista tunnetta.
Tuo on niin totta! Ja tuli mieleen tekstiäsi lukiessa että minullakin alunperin liittyivät myös pieni epäluottamus asiaan..ensin tulin mustasukkaiseksi joksikin aikaa, kunnes huomasin etttä itsellähän tässä tekee mieli mennä.
Ei sillä että haluaisi antaa miehille tai olla jonkun muun kanssa sinänsä, vaan se vapaus ettei tarvitse tietyn tilanteen koittaessa sinä yhtenä ratkaisevana murto-osa sekunttina käyttää se hetki sanoakseen "joo mä lähden kotiin/ olen varattu sori en lähde" tms..koska ei sellaista tee mieli sanoa, mutta jos antaa ymmärtää ensin että hauskaa on ja sitten vetää tuollaisen kommentin..
eivaan tee mieli olla varattu, se siinä on.
Ei sillä että ketään haluaisi, ei vaan halua olla suhteen osapuoli, toisen ihmisen puolisko, puolikas, puoliso, vaimo, tyttis.. mitä vaan.
Nyt kun olen sinkku niin eipä tässä silti tule lennettyä yhtään sen enempää, sitä vain on oman elämän ohjaksissa kun itse päättää mitä teen, ei se automaattisesti tarkoita että nyt tekisi mieli kännätä sen enempääkään. Olen jopa ollut iloisempi ja aktiivisempi, on uusia suunnitelmia ja kännään itseasiassa vähemmän, ja olen vähemmän masentunut.
MInäkin olin suhteen aikana suunnilleen menossa lääkäriin pyytämään apua kun olen niin masentunut. Mutta kyllä se kaiken kaikkinen saamattomuus ja masentuneisuus, livä lihominen ja itseinhokin taisi johtua siitä parisuhteesta, joko se oli väärä parisuhde tai sitten minä en vain halua parisuhdetta, joka tapauksessa masennus lensi suhteen mukana ikkunasta ulos, eipä ole lääkäriaikoja tullut mieleen tilata senjälkeen. Ehkä siinä suhteessa oli jotain pientä vilunkia että ei sovittu yhteen, vai tekikkö mies jollain pienillä asioilla minut epävarmemmaksi. Tämähän on tyypillistä joillekin miehille, että naisen saa pidettyä kun kannustaa naisen huonoja puolia kukoistamaan, niin ei se kohta halua ulos lähteäkään.
Alitajuista kenties.
Siinävaiheessa kun huomasin että voin jopa tehdä samaa miehelle kautta rantain, olemalla vaikkapa kiukkuinen masentunut ja mustis, vaatimalla enemmän vakuutusta, niin hänkin on pian sidottu minun tyytyväisenä pitämiseen ja mitä hyvää se tekee hänellekään . Sitten hänkin tehostaa minun huonoja puolia jatkuvasti.
Ja se KIUKKU. Se helvetillinen kiukutus että on raivona jo jostain kassajonon hitaudesta ja jos vaikka puhelin tippuu niin tekee mieli heti heittää se seinään tai lähimpään jorpakkoon..alkaa siinäkin mielessä rahan menoa olla kun ei masennus ja kiukkupäissään jaksa huolehtia enää mistään.
Tervemenoa suhde. Ehkä seuraava on parempi tai sitten minua ei ole nyt luotu suhteeseen.
Ehkä et ole vielä valmis sitoutumaan. Minäkin rupesin saamaan itseluottamusta kun aloin seurustelemaan ja sitä myöden halusin päästä kokeilemaan kehittyneitä naistenmetsästyskykyjä muihin naisiin. Ehkä myös katselet enemmän muita miehiä, koska he ovat nyt sinulta kiellettyjä. Kuvittele mielessäsi miltä tuntuisi olla nyt sinkku, tulisiko ikävä poikaystävääsi vai tuntisitko olevasi vapaa ja helpottunut?
Tässä on kyse psykologisesta "ilmiöstä" kyse. Sinkkuna sinulla ei ole 24/7 "peiliä"=puolisosi mukana elämässäsi josta heijastat omat tiedostamattomat/tiedostetut tunteesi ja ajatuksesi. Suhteessa siis sinä tulet enemmän tietoiseksi itsestäsi, mutta samalla ihmisen pitää säilyttää myös oma itsenäisyytensä siinä parisuhteessa mikä on haastavaa kaikille.