Krist. tunnusravat jotka elää ja toimii

tähän pahan vallassa olevaan, Luojan puolelta jo tuhoon tuomittuun tulelle talletettuun maailman touhuun ja politiikkaan mukautuneina, siihen vääryyden mukaiseen ja pahuuden puolesta, Jumalan sanan vastaiseen = Laittomasti elämiseen, toimimiseen ja vaikuttamiseen tyytyväisinä, eivät näin ollen elä eikä toimi kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Laillisella / kristillisellä, = Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa, vasta oikeasti Laillisten, ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään, eikä millekään Luojan hyväksemme luomalle pahaksi, opetusten ja ohjeiden mukaista. niihin pitäytyvää / ne kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen käskyt täyttävästi elämää…

Joka vasta on sitä Kristillistä, Kristukselle Jeesukselle uskollisuutta ja kuuliaisuutta, Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme jo vuotta 2013, maanpäälle syntymistään / tulemustaan. Josta vasta tulee ilmenemään ja näkymään ne Oikean, kaikille hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävän, Isä Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen kunniaksi ja kirkkaudeksi kristillisyyden tunnusmerkit. Josta Oikean, sen ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = vasta Laillisesti Oikeuden mukaisen, = Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit Jota ei mikään muu ja muulla tavalla elämä, toiminta eikä vaikuttaminen ole.

Kaikki muu ja muulla tavalla eläminen, toimiminen ja vaikuttaminen on sitä kaikille tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin pahaksi / kärsimyksiksi SYYSTÄ (kaikki vääryys) = Jumalan sanan vastaisuuksista, tuomioksi / onnettomuuksiksi ja erilaisiksi sodiksi ym. vitsauksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi raskaita seuraamuksia tuottavaa / aiheuttavaa. Maailman ja sen kansakuntien historiasta, ja päivittäisistä, kautta maailman uutisoinneista saa todisteita ihan yltäkyllin. Eli on sitä hirmuiseksi maailman LOPUKSI tuomion puolesta elämää, touhua ja politiikkaa. Sitä kaikille hyväksi Kristillisyyden vastaista, Kristusta Jeesusta ja Luojaa vastaan sotivaa ja taistelevaa, = kaikille pettäväksi pahaksi, kunkin tuomiokseen saatanan palvelemista. Kaikille hyväksi Jumalan sanan ja tahdon / ARMONSA tarjouksen, Kristuksessa Jeesuksessa, = Raamatun UT mukaisuudessa hylkäämistä / jalkoihin polkemista.

Krist. uskoville ja kaikille muillekin, ”Etsikää ensin Jumalan VALTA kuntaa ja Hänen kaikille hyväksi vanhurskauttaan, sen ohessa ja myötä vasta, teille kaikki muukin tulee ja annetaan”, mitä turvalliseksi ja turvatuksi, kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi tarvitaan.

Kristuksen Jeesuksen nimessä herätykseksi muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa.
355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onko se Esko?

Äänestä

Tämä on totta.
"Krist. uskoville ja kaikille muillekin, ”Etsikää ensin Jumalan VALTA kuntaa ja Hänen kaikille hyväksi vanhurskauttaan, sen ohessa ja myötä vasta, teille kaikki muukin tulee ja annetaan”, mitä turvalliseksi ja turvatuksi, kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi tarvitaan.
"

Äänestä

Ei vain tunnu ketään kiinnostavan tämä kaikille hyväksi Jumalan valtakunta yhteys, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden mukainen Kristillisesti elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen vaihtoehto.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puolustaja kirjoitti:

tähän pahan vallassa olevaan, Luojan puolelta jo tuhoon tuomittuun tulelle talletettuun maailman touhuun ja politiikkaan mukautuneina, siihen vääryyden mukaiseen ja pahuuden puolesta, Jumalan sanan vastaiseen = Laittomasti elämiseen, toimimiseen ja vaikuttamiseen tyytyväisinä, eivät näin ollen elä eikä toimi kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Laillisella / kristillisellä, = Raamatun UT Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa, vasta oikeasti Laillisten, ihan Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään, eikä millekään Luojan hyväksemme luomalle pahaksi, opetusten ja ohjeiden mukaista. niihin pitäytyvää / ne kaikille hyväksi Kristuksen Jeesuksen käskyt täyttävästi elämää…

Joka vasta on sitä Kristillistä, Kristukselle Jeesukselle uskollisuutta ja kuuliaisuutta, Raamatun UT, jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme jo vuotta 2013, maanpäälle syntymistään / tulemustaan. Josta vasta tulee ilmenemään ja näkymään ne Oikean, kaikille hyväksi, ”maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi” riittävän, Isä Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen kunniaksi ja kirkkaudeksi kristillisyyden tunnusmerkit. Josta Oikean, sen ei mitään pahaa eikä väärää ketään, eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = vasta Laillisesti Oikeuden mukaisen, = Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit Jota ei mikään muu ja muulla tavalla elämä, toiminta eikä vaikuttaminen ole.

Kaikki muu ja muulla tavalla eläminen, toimiminen ja vaikuttaminen on sitä kaikille tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin pahaksi / kärsimyksiksi SYYSTÄ (kaikki vääryys) = Jumalan sanan vastaisuuksista, tuomioksi / onnettomuuksiksi ja erilaisiksi sodiksi ym. vitsauksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi raskaita seuraamuksia tuottavaa / aiheuttavaa. Maailman ja sen kansakuntien historiasta, ja päivittäisistä, kautta maailman uutisoinneista saa todisteita ihan yltäkyllin. Eli on sitä hirmuiseksi maailman LOPUKSI tuomion puolesta elämää, touhua ja politiikkaa. Sitä kaikille hyväksi Kristillisyyden vastaista, Kristusta Jeesusta ja Luojaa vastaan sotivaa ja taistelevaa, = kaikille pettäväksi pahaksi, kunkin tuomiokseen saatanan palvelemista. Kaikille hyväksi Jumalan sanan ja tahdon / ARMONSA tarjouksen, Kristuksessa Jeesuksessa, = Raamatun UT mukaisuudessa hylkäämistä / jalkoihin polkemista.

Krist. uskoville ja kaikille muillekin, ”Etsikää ensin Jumalan VALTA kuntaa ja Hänen kaikille hyväksi vanhurskauttaan, sen ohessa ja myötä vasta, teille kaikki muukin tulee ja annetaan”, mitä turvalliseksi ja turvatuksi, kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi tarvitaan.

Kristuksen Jeesuksen nimessä herätykseksi muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuuden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsutun palvelijansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu