Mitä v*ttua?

Minulle on käynyt sama monta kertaa: tapaan miehen, meillä on hauskaa, huumorintaju osuu yksiin, ulkonäköni miellyttää häntä, seksi on hyvää ja puhutaan jo seuraavista tapaamisista (mies itse ehdottaa). Kuitenkin aina, aivan joka kerta miehet alkavatkin "oudoiksi", eli hiljenevät ja lopulta heistä ei kuulu enää mitään (kun en minäkään enää parin yrityksen jälkeen yritä keskustella). Voisiko joku kertoa, mitä v*ttua siinä tapahtuu?

En ole takertuva tai ärsyttävä millään tapaa. Annan heille omaa aikaa lähestyä minua, enkä vainoa tai jahtaa. Viimeisin mies tahtoi viettää heti seuraavan päivän kanssani yhdessä, kun oli ollut luonani yötä. Jouduin kuitenkin lähettämään hänet kotiin sillä minulla oli muita juttuja sinä päivänä. Vielä samana päivänä hän viestitteli innokaasti, mutta seuraavana päivänä muuttui taas OUDOKSI. Hän ehdotti illallista samalle viikolle, mutta yhtäkkiä lakkasikin siitä puhumisen, eikä enää muutenkaan vaikuttanut innokkaalta juttelemaan.

Mitä ihmettä??? Tekisi mieleni kysyä mikä tuli, mutta en halua ahdistella, sillä kuten sanoin - en ole sellainen.

Alkaahan se ottaa itsetunnon päälle, kun sama käy jatkuvasti. Näiden kummankin miehen kanssa oli vielä niin, että aluksi en ollut kiinnostunut heistä ja tapasin heidät "huvin vuoksi". Turhaan minä enää kenestäkään kiinnostun, kerta sama tapahtuu aina...
19377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siinä se menee pieleen.

Äänestä

Haloo............Et ole tavannut ainoatakaan ihmistä 20 vuoteen. Ethän sä ehdi ulos kun kökötät koneellasi 24/7

Äänestä
  • olen 30-vuotias nainen, pyöritän omaa yritystä ja käyn harrastuksissa. en istu koneella koko aikaa, illalla ehkä pari tuntia.

    Äänestä

pojat ovat kotona saaneet rauhassa miettiä asioita. Kyllä he varmaan ovat sua helppona lutkana pitäneet.

Äänestä

On todella vaikea sanoa tuosta asiasta sen enempää sua tuntematta. Tää on todennäköisesti väärä syy (oikeita syitähän voi olla satoja), mutta omalla kohdallani tuollainen asia, jota nainen ei oo ite käsittänyt, mutta joka on itselleni ja muille kyseisen naisen miesystäville ollut turn off oli se, että tällä naisella oli aika löysä tavara. Jeps...sitä on ehkä naisen itse vaikea arvioida, onhan se siellä piilossa jne. Mutta kuten sanottua, tuo on nyt vain yksi mahdollinen syy satojen joukossa.

Äänestä
  • Jatketaan alapäälinjalla. Yksi sellainen syy, jota nainen ei ehkä itse ymmärrä (tai suostu ymmärtämään) on se, että hänen alapäänsä voi haista miehestä pahalle. Nainen on jo itse tottunut siihen, joten ei huomaa asiaa. Eihän näistä mielellään puhu, mutta joskus jonkun on hyvä asiasta mainita.... :D

    Äänestä

Ehkä sinun pitäisi itse olla aktiivisempi.

Jos mies ei sittenkään saa vastakaikua riittävästi, hän ajattelee, että et ole kiinnostunut tai tapailet kenties jotakuta toista miestä.

Näin ollen mies ajattelee: Miksi aina käy näin?

Mies vetäytyy masentuneena kuoreensa.

Äänestä

" meillä on hauskaa, huumorintaju osuu yksiin, ulkonäköni miellyttää häntä"

...ja annat heti pimperoa?

Tai sitten jätät jotain kertomatta.
Liian passiivinen kenties? ja "monta kertaa" = kaksi kertaa?

Ihan perussetiltä tuo kuulostaa.

Liian helppo nainen ei ole kiinnostava kuin seksin merkeissä, ja senkin merkeissä silloin kun se on hyvää.

Äänestä
  • Mutta antaahan ne miehetkin yhtä helposti sitä makkaraansa? En oikeen ymmärrä että jos vaatii muilta "sitä sun tätä" mutta itse toimii toisin... Ylipäätään nykyään kaikki ihmiset on epäluotettavia ja perceestä, että parasta elää YKSIN!!!!!!!! Jos joku sitkeesti jää rinnalle, hyvä niin.

    Äänestä

Alkuvaiheessa tutustumista sänkyyn vai kuinka pitkä on tämä tapailuvaihe?
Jos asioiden kulku on tyyliin tätä ,että tavataan ravintolassa jutellaan ja illan päätteeksi sänkyyn niin ei ole ihme jos miehet häipyy,he sai jo kaiken tarvitsemansa.

Äänestä

Ehkä niillä miehillä on useampia naisia, joiden kanssa seksi on mahdollista, ja et ole vain päällimmäisenä jonossa. Ovatko ne miehet sentyyppisiä, että flaksi käy?

Vaikea näistä on sanoa tuon perusteella, ehkä teillä ei synkannutkaan niin hyvin kuin luulit (miehen kannalta) ja yhteyksien hiipuminen johtuu siitä. Itse en tosin puhelisi uusista tapaamisista, jos en tosiaan niitä aikoisi järkätä.

Äänestä

yksinkertaista: jos sä annat helposti niin mies ei kunnioita sinua, eikä näe sinua enää tyttöystävämateriaalina

Äänestä
  • Kylmä totuus mutta näin se on. Älä anna ensimmäisillä 3 treffeillä niin ongelma katoaa. Tosin ei kaikki asiat näin mustavalkoisia ole.

    Äänestä

Kyllä tuo hyvin tyypilliseltä YTM-kuviolta vaikuttaa: irtonaista käytiin duunaamassa, ja kun siellä miehen listoilla on hotimpiakin naisia niin ei sitten enää näe vaivaa herutella lisää.

Perusmies kyllä hevin ei luovu hyvästä naisesta, varsinkaan kipinöivästä sellaisesta, eikä varsinkaan pidä haaremia tai treffinaisten ketjutusta. Just a Feeling.

Miksi naiset kuvittelevat että mies sitoutetaan nopealla helpolla seksillä? Mies jos saa sitä kun haluaa niin olet vain yksi muija toisen jälkeen. Täytyy olla muutakin molemmissa mihin juttu rakentuu.

Äänestä

Se voi olla että oot huono sängyssä..Siis todella huono.Tällaisen palautteen
olen joskus saanut itse. Toinen vaihtoehto on, että
"Aloit oleen rumana"(Joku Turkulaisten juttu)
Missä mielenkiinto katoaa naisesta koska hän oli liian innokas tai jotain,
en ihan tarkalleen ymmärrä tuon rumana olemisen tarkoitusta =)

Äänestä

Kun käy selville, että et olekaan vapaa vaan avoimessa suhteessa ja sinulla on jo vakikumppani, niin eipä tuollainen jaksa ketään normaalia kiinnostaa. Avoimuutta peliin ja kerro heti ensihetkestä lähtien, että olet naimisissa, mutta harrastat seksiä muidenkin kanssa. Epärehellisyys,...niin se on näissä suhdejutuissa kaikkein loukkaavinta niitä kohtaan, jotka ottavat sinut tosissaan.

Jos itse miellät avoimen suhteen sinkkuudeksi ja olet seksuaalisesti vapaa olemaan muidenkin kanssa, se ei välttämättä sovi kaikille. Meitä on niin monenlaista ja monenlaisia tarpeita, mutta kuka haluaa tulla hyväksikäytetyksi ja vieläpä kierolla tavalla.

Äänestä

No se nyt arvatiin, et 99 prossaa vastauksista jotka saat on just toi "annoit liian helposti". Onneksi se nyt ei oikeesti mene noin mustavalkosesti. Ite kokenu oikeestaan aina ihan päinvastasta. Liian vaikee ei kannata olla, saat vaan kaikki "metsästäjät" perääs.Jostain syystä just ne kunnon naiset, jotka niin kauheesti yrittää pohtia koska voi tehä mitäkin, törmää just noihin karseimpiin tapauksiin. Seksiin voi suhtautuu ihan rennostikin, ei siitä tarvii tehä maailman suurinta numeroo. Pakko ei ole, mut jos tuntuu niin sitten voi, ihan järjen käyttö sallittua.

Paha sanoo yhtä selkeetä syytä et mitä vi.ttua. Vaihtoehtoja on paljon. Mut jos susta tosissaan tuntuu et on synkannu, molemminpuolisesti ja aikaa on selvikin päin vietetty yhessä ja juteltu et nähtäis. Kannattaa pistää vähän itteensäki peliin, eikä vaan odottaa et mies tekee kaiken. Ei se oo ahdistelua, jos kerta on puhuttu et voitais vaikka mennä ulos uudestaan. Ihan hyvin mies voi ajatella, et sä et ookaan kiinnostunu. Sä voit olla huomaamattas ollu myös "outo" sitä miestä kohtaan. Miekin voi kokee, että menee ahdistelun puolelle, kun kokoajan ykspuolisesti ottaa yhteyttä. Tai sit oli esim. jotain juttuja mitä sen piti hoitaa eikä ehtiny soitteleen. Sit hetken päästä onki jo sellanen olo, ettei enää kehtaa soittaa. Aina on tietty se riski et tuleeki pakit, mut sithän sä voit ainaki kysyä et miksi. Älä nyt kuulustele, mut aina saa kysyä :)

Äänestä

Monenko nussima olet? Ei käytetty nainen kelpaakaan muuhun kuin kertavetäisyyn.

Äänestä

"En ole takertuva tai ärsyttävä millään tapaa"

Käytätkö paljon ilmaisua "v*ttu, v*ttua, v*tut, v*tuttaa tms. kuten otsikossa? Jos käytät niin kyllä ärsytät, se voi sopia jollekin pissikselle tyyliin kuuluvana mutta kolmikymppiselle naiselle ei, en minäkään olisi kiinnostunut pidemmästä suhteesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


n301 kirjoitti:

Minulle on käynyt sama monta kertaa: tapaan miehen, meillä on hauskaa, huumorintaju osuu yksiin, ulkonäköni miellyttää häntä, seksi on hyvää ja puhutaan jo seuraavista tapaamisista (mies itse ehdottaa). Kuitenkin aina, aivan joka kerta miehet alkavatkin "oudoiksi", eli hiljenevät ja lopulta heistä ei kuulu enää mitään (kun en minäkään enää parin yrityksen jälkeen yritä keskustella). Voisiko joku kertoa, mitä v*ttua siinä tapahtuu?

En ole takertuva tai ärsyttävä millään tapaa. Annan heille omaa aikaa lähestyä minua, enkä vainoa tai jahtaa. Viimeisin mies tahtoi viettää heti seuraavan päivän kanssani yhdessä, kun oli ollut luonani yötä. Jouduin kuitenkin lähettämään hänet kotiin sillä minulla oli muita juttuja sinä päivänä. Vielä samana päivänä hän viestitteli innokaasti, mutta seuraavana päivänä muuttui taas OUDOKSI. Hän ehdotti illallista samalle viikolle, mutta yhtäkkiä lakkasikin siitä puhumisen, eikä enää muutenkaan vaikuttanut innokkaalta juttelemaan.

Mitä ihmettä??? Tekisi mieleni kysyä mikä tuli, mutta en halua ahdistella, sillä kuten sanoin - en ole sellainen.

Alkaahan se ottaa itsetunnon päälle, kun sama käy jatkuvasti. Näiden kummankin miehen kanssa oli vielä niin, että aluksi en ollut kiinnostunut heistä ja tapasin heidät "huvin vuoksi". Turhaan minä enää kenestäkään kiinnostun, kerta sama tapahtuu aina...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu