POHJOISESSA PELAA JÄRKI JO LAPSILLAKIN !

http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194808059872/artikkeli/kymmenvuotias pelasti lumen alle hautautuneen kaverinsa.html

Eteläsuomessa olisi tullut kaksi vainajaa, toinen olisi tukehtunut ja toinen kuollut kylmyyteen!
Tuostakin tapauksesta näkyy jotta pohjois Suomessa on vanhemmilla vielä aikaa ja taitoja kasvattaa lapsistaan, kunnon ihmisiä, eikä kouluruokala häiriköitä !


Late Lapista. SSSS Ry!
19121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Niin nämähän on täysin vertailukelpoisia juntin mukaan kun toinen etälän uhri on oli YKSINÄÄN silloin kun turma tapahtui.????????????

Äänestä
  • Kouluruokalassa ei ainakaan yksin oltu!
    Sen voi vaikkapa opettaja Korhonen vahvistaa !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Onpas Lapissa pöljiä pentuja, mennä nyt katolta tippuvien lumimassojen alle!

Eipä ole vanhemmatkaan kovin suurellä järjenmäärällä varustettuja, no hukkasiemenistähän lappilaiset onkin kylvetty, Late hyvänä esimerkkinä järjen köyhyydestä.

Äänestä

http://kukkahattutati.wordpress.com/2012/10/26/monikulttuuri-saa-ihmiset-psyykkisesti-sairaiksi/

Pääkaupunki seudulle värvätään jatkuvasti somaaleja, hottentotteja sekä bushmanneja, vaikka se on jopa mielenterveydelle vaarallista touhua, no ehkä mielenterveyspotilaat tuota värväystä harrastavatkin ! heitähän hesassa riittää!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013041816916734_uu.shtml

Lapsetkin kasvatetaan häiriköiksi! taitaa sekin olla etelän vetelillä sukuvika !

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Mitäs sinä entinen poronnylvääjä, nykyinen lampaannylvääjä täällä päätäsi auot?

    Hoitele vaan jälkeläistesi hyvinvointi siellä uudessa kotimaassasi, Nigeriassa, sinnehän sinä muutit Jussufin luokse.

    Äänestä

  • Tälläkin keskustelupalstalla on ollut havaittavissa, miten rasistisia kehä kolmosen sisäpuolella asuu, kun harjoittavat henkistä väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan. Rasistit kuuluvat Jorvin suljetulle. Etelässä on vapaa kasvatus, Lapissa ohjaava kasvatus.

    Sen sijaan Lapissa kukaan ei ole muukalainen, vaan kaikki kuuluu kuvioon, kuten Paluumuuttajassa todetaan.

    Äänestä

Late on siinä oikeassa, että näitä monikulttuurivajakkiperheitä sekä vähä-älyisiä hyysäreitä ja suvaitsevaistoon kuuluvia on vähemmän pohjoisessa.

Edellämainittujen ryhmien toiminta näkyy koululaitoksessamme. Ellei hyysäreille ja suvaitsevaistoon kuuluville anneta potkuja, on peli lopullisesti menetetty.

Äänestä

pelaa järkikin.

t. KieliPoliisi

Äänestä

nakataan roskat roskiin. Käykkö nää nakkaamassa roskat pihalle?
Näin RUUKATAAn tehhä.
Nuin!

Äänestä

Maalaisjunttien pitää aina esittää niin kovaa, kun ovat kapunkinlaisille niin kateellisia.

Äänestä
  • HEhee ! hesalaisille ei olekukaan koskaan eikä missään kateellinen! säälittävää sakkia koko homppeli porukka !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Höpö Höpö! :P

Ehä tääl Etelä-Suomes o enää nykyää luntaka talvella ni ehä tääl tollast voi ees sattuu?!?

Äänestä

Late homppeli muutti Nigeriaan toisen homppelin, Jussufin (sen saman) seuraksi.
Menivät oikein avioon.

Äänestä

Näin on! Etelässä ei osata auttaa, kun taas Lapissa kaveria ei jätetä.

Presidentti Kekkosesta mainittiin aikanaan: "Järki ja tukka ei kasva samassa päässä", vastaavasti kuin pihlaja ei kanna kahta taakkaa. Tuntuu, että tämän sanonnan voisi muokata yksittäisin sanamuutoksin muotoon "Ahneus ja auttavaisuus ei kasva samassa sielussa", ja pohjoissuomalaiset ovat noita auttavaisia. Kehä ykkösen sisäpuolella on ahneuden ystävät, jotka eivät tiedä mitään luonnosta.

Äänestä
  • VALITETTVASTI noin on !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Oikeassa olet Late. Mitä enemmän pakolaisia ym. laisia Suomeen tulee, sitä rauhattomammaksi kouluelämä menee ja niitten, jotka haluavat oppia, tilanne vaikeutuu.
Alppilan tapauksen hoito on omiaan lisäämään ja oikeuttamaan yhä laajemman ja törkeämmän opettajiin kohdistuvan käytöksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutiset/1194808059872/artikkeli/kymmenvuotias pelasti lumen alle hautautuneen kaverinsa.html

Eteläsuomessa olisi tullut kaksi vainajaa, toinen olisi tukehtunut ja toinen kuollut kylmyyteen!
Tuostakin tapauksesta näkyy jotta pohjois Suomessa on vanhemmilla vielä aikaa ja taitoja kasvattaa lapsistaan, kunnon ihmisiä, eikä kouluruokala häiriköitä !


Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu