Päihdeäidit ovat vakava ongelma Suomessa

Todennäkoisesti suurin uhka lapsen terveelle kehitykselle Suomessa on nykyään päihdeäidit, joita on äideistä jo 6 % ja määrä kasvaa vuosi vuodelta. Vuosittain 650 lasta saa merkittäviä vaurioita jo sikiövaiheessa äidin huumeiden ja alkoholin käytön vuoksi. Suurin yksittäinen syy jatkuvasti kasvaneisiin huostaanottoihin on äidin huumeiden ja alkoholin käyttö. Kuitenkaan asiasta ei keskustella julkisuudessa. Miksi? Sen sijaan vouhotetaan jatkuvasti jostain pedofiileista, joita on parhaiden arvioiden mukaan Suomessa 0,1-0,2 %. Päihdeaidit eivät kuitenkaan ole mikään marginaaliongelma. Mielestäni (kuten pedofiilienkin kohdalla) päihdeäidit, joiden lapsi joudutaan ottamaan huostaan, tulisi steriloida ja tuomita muutamaksi vuodeksi vankilaan lapsen elämän tuhoamisesta.

Olen tavannut elämäni aikana muutaman nistinaisen, joiden vintti on ollut aivan pimeenä, mutta lapsi on silti hankittu. Nämä nistiäidit elävät täysin epäsosiaalista elämää (vain 10 % päihdeäideistä on mukana työelämässä) ja varastavat kaiken minkä käsiinsä saavat rahoittaakseen seuraavan huumeannoksen. Ja lapsi voi lojua kotona monta päivää esim. paskoineen tai jopa syömättä. Monissa tapauksissa huostaanotto tapahtuu aivan liian myöhään ja päihdeäidin lapsi on jo saanut vakavia henkisiä vaurioita. Merkittävä osa päihdeäitien lapsista joutuu jo alkuvaiheessa erityisvilkkaiden lasten joukkoon päiväkodissa ja myöhemmin koulun alkaessa starttiluokalle ja myöhemmin sitten erityisopetukseen. Näiltä lapsilta puuttuu mm. keskittymiskyky ja kärsivät muutenkin laaja-alaisista tarkkaavaisuushäiriöistä.

Mikä on huomionarvoista tässä asiassa on se, että kun päihdeäiti menettää lapsensa huostaanoton seurauksena, niin muutavan vuoden päästä tämä päihdeäiti hankkii sitten jonkin toisen miehen kanssa toisen lapsensa ja ajan kuluessa tämäkin otetaan huostaan. Alkoholiäideistä todellisuudessa paranee pysyvästi noin 15 % ja huumekoukussa olevista äideistä vieläkin vähemmän.

Miksi yhteiskuntamme suvaitsee tälläistä?
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mane kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu